Wikipedia

Vladimir Vysotski

venäläinen muusikko, näyttelijä ja runoilija

Vladimir Semjonovitš Vysotski (ven. Влади́мир Семёнович Высо́цкий, 25. tammikuuta 1938 Moskova – 25. heinäkuuta 1980 Moskova) oli venäläinen (neuvostoliittolainen) runoilija, laulaja-lauluntekijä ja näyttelijä.[1] Hän ei saanut elinaikanaan juuri virallista tunnustusta, mutta oli silti aikansa kuuluisimpia venäläisiä trubaduureja.[2]

Vladimir Vysotski
Vladimir Vysotski vuonna 1979.
Vladimir Vysotski vuonna 1979.
Henkilötiedot
Syntynyt25. tammikuuta 1938
Kuollut25. heinäkuuta 1980 (42 vuotta)
Kansalaisuus Neuvostoliitto
Ammatti runoilija, laulaja-lauluntekijä, näyttelijä
Muut tiedot
Aktiivisena 1960–1980
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Vysotski työskenteli teatteri- ja elokuvanäyttelijänä. Hän alkoi laulaa 1960-luvun alkupuolella omia runojaan, säestäen itseään kitaralla. Hänen laulunsa olivat yleensä minämuodossa ja kertovat monista aiheista, kuten rakkaudesta, sodasta, rikollisuudesta ja jokapäiväisestä neuvostoelämästä. Vysotski ei kaihtanut yhteiskunnallisuutta, minkä vuoksi hänen tuotantoaan ei julkaistu hänen elinaikanaan Neuvostoliitossa. Hän sai kuitenkin matkustella ja levyttää ulkomailla. Vuodesta 1988 alkaen Vysotskin tuotantoa alettiin julkaista myös Neuvostoliitossa ilman sensuuria, ja 1990-luvulta alkaen hänet on nostettu venäläisen kirjallisuuden suurten joukkoon.

Elämä ja ura muokkaa

Nuoruus muokkaa

Vysotski syntyi 25. tammikuuta 1938. Hänen isänsä Semjon oli tuolloin viestikoulussa ja valmistui pian ammattisotilaaksi. Äiti Nina oli palvelija ja arkistotyöläinen. Sodan aikana Vysotski oli evakossa äitinsä kanssa, kun isä oli rintamalla. Pariskunta erosi sodan jälkeen, ja Vysotski asui isänsä ja tämän uuden vaimon kanssa. Perhe asui vuosina 1947–1949 kaksi vuotta Eberswaldessa Itä-Saksassa, jossa isä oli komennuksella.[3]

Koulu- ja opiskeluaika muokkaa

Vysotski kirjoitti runoja jo lapsena ja kuului 16-vuotiaana näytelmäkerhoon. Koulun päätyttyä vuonna 1955 hän jatkoi opintoja rakennusinsinööri-instituutissa Moskovassa mutta keskeytti opinnot jo ennen lukuvuoden loppua. Hän pääsi opiskelemaan teatteria MHAT:n koulustudioon. Opintojensa aikana hän näytteli satunnaisesti elokuvissa ja ääninäytteli piirrosfilmeissä. Hän alkoi myös säestää itseään kitaralla ja soitti aluksi suosittuja piha- ja katulauluja. Hän alkoi myös kirjoittaa omia sanoituksia, jotka olivat aluksi parodioita tunnetuista iskelmistä.[4]

Ura teatterissa ja elokuvissa muokkaa

Valmistuttuaan vuonna 1960 Vysotski sai työpaikan A. S. Puškinin draamateatterissa. Hän siirtyi vuoden 1962 alussa töihin Moskovan miniatyyriteatteriin, josta hänet pian erotettiin. Hän työskenteli kahden viikon ajan Sovremennik-teatterissa ja palasi sen jälkeen Puškinin draamateatteriin.[5]

Vysotskin ensimmäinen televisiorooli oli näytelmässä Naisen päiväkirja vuonna 1962. Uralin-näytäntökiertueen jälkeen hänet erotettiin teatterista. Hän työskenteli sen jälkeen lyhyillä sopimuksilla eri elokuvastudioissa ja näytteli elokuvissa kuten Rangaistuslaukaus ja Huomisella kadulla.[6]

Syksyllä 1964 Vysotski liittyi näyttelijäksi vasta perustettuun Moskovan draama- ja komediateatteri Tagankaan. Vysotski työskenteli Taganka-teatterissa vuodesta 1964 kuolemaansa asti vuonna 1980.[7][6]

Vysotskin ensimmäinen radiotyö oli kuunnelmassa Setšuanin hyvä ihminen (1966), jota seurasi lisää radiorooleja.[6]

1960-luvun jälkipuoliskolla Vysotski näytteli teatterissa, osallistui näytäntökiertueille ja näytteli elokuvissa. Hän alkoi myös viettää pitkiä jaksoja sairaalassa. Tammikuussa 1968 hänet erotettiin teatterista hänen pilattuaan esityksiä syntymäpäiväänsä juhlistaessaan.[8]

Vysotskin teatteriuran merkittävin roolityö oli pääosa William Shakespearen näytelmässä Hamlet. Hän esiintyi Hamletin roolissa kaikkiaan 217 kertaa Neuvostoliiton lisäksi monessa muussakin Euroopan maassa, ja näytelmä palkittiin vuonna 1976 Belgradissa, vuonna 1977 Pariisissa ja vuonna 1980 Puolassa.[7]

Vysotski sai ensimmäisen elokuvapääroolinsa elokuvassa Dima Gorinan ura.[4] Monet Vysotskin elokuvarooleista olivat pieniä. Hänen tunnetuimpia roolisuorituksiaan olivat elokuvissa Taigan isäntä (1968), Neljännes (1972), Huono hyvä ihminen (1973) ja Kertomus siitä, kuinka tsaari Pietari arabin naitti (1976) sekä televisioelokuvissa Kohtaamispaikkaa ei saa muuttaa (1979) ja Pieniä tragedioita (1980). Hän sai kuolemansa jälkeen kaksi elokuvapalkintoa roolisuorituksistaan.[9]

Runoilijan ja lauluntekijän ura muokkaa

Valmistumisensa jälkeen Vysotski alkoi kirjoittaa kokonaan omia laulujaan, joista ensimmäinen oli ”Tatuointi” (1961).[4] Aluksi Vysotski esitti laulujaan pienessä ystäväpiirissä. Omia laulujaan Vysotski esitti ensimmäisen kerran julkisesti huhtikuussa 1965 teatterin näytäntökiertueen aikana Leningradin kahviloissa.[10]

Vysotskin laulut olivat usein ensimmäisessä persoonassa mutta hyvin erilaisten henkilötyyppien nimissä. Monet näistä kertojista eivät olleet lainkaan nuhteettomia, vaan varkaita ja roistoja, joiden motiiveja Vysotski yritti valottaa, myös yhteiskunnalliselta kannalta. Rikollisista teemoista Vysotski siirtyi sota-aiheeseen, jossa hän korosti virallisen runouden normien vastaisesti ihmiselämää kaikkein korkeimpana arvona. 1960-luvun jälkipuoliskolla Vysotskin runouden teemoiksi nousivat myös muun muassa urheilu, meret ja vuoret, historia, satiiri ja rakkaus. Hän kehitteli teemojaan eteenpäin ja loi urallaan kokonaisen lauluensyklopedian aikansa venäläisestä elämästä. Tämä runsaus ja universaalisuus tekivät Vysotskista laajasti kiinnostavan koko Venäjällä.[11]

Vysotskista tuli suosittu sooloesiintyjä instituuteissa, tehtaissa ja kerhoilla, ja hän esiintyi myös monituhatpäisillä stadioneilla. Hän esiintyi Neuvostoliiton paikkakuntien ja sotilastukikohtien lisäksi paljon myös ulkomailla aina Pohjois-Amerikkaa myöten.[12] Vysotski kirjoitti lauluja myös eri teattereille ja elokuviin.[13]

Vysotski alkoi 1970-luvun taitteessa saada lehdistössä kielteistä huomiota, ja häntä alettiin kutsua neuvostovastaiseksi. Häneltä kiellettiin esiintymisiä, ja hän sai esittää vain ”tarkastettuja” lauluja.[14]

Vysotskin lauluesityksiä tallennettiin Venäjällä nauhalle, missä muodossa ne levisivät laajalle kuulijakunnalle. Hän levytti Ranskassa ja Kanadassa, mutta nämä levytykset julkaistiin Venäjällä vasta paljon myöhemmin. Vuonna 1974 Vysotski sai nauhoittaa kaksi levyllistä harmittomimpia laulujaan neuvostoliittolaiselle Melodija-levy-yhtiölle yhdessä vaimonsa Marina Vladyn kanssa. Hänen karhean ja voimakkaan äänensä taustalla soittaa studio-orkesteri.[15]

Viimeisinä vuosinaan Vysotskin lyriikkaan tuli mukaan paljon tunnustusta, rippiä.[16]

Eräässä venäläisessä kyselytutkimuksessa Vysotskin suuren suosion syyksi annettiin ensisijaisesti se, että Vysotskin laulut olivat totuudellisia ja heijastivat elämää, eikä Vysotski peitellyt epäkohtia vaan ”puhui totta päin naamaa”. Vysotski nimettiin myös rohkeaksi periaatteiden puolustajaksi ja kiellettyjen teemojen käsittelijäksi, jonka isänmaallisuus lähti sielusta. Häntä pidettiin myös elämänläheisenä ja kansanomaisena monimutkaisten totuuksien ymmärrettävänä ilmaisijana.[17]

Yksityiselämä muokkaa

Vysotski meni vuonna 1960 naimisiin näyttelijä Iza Žukovan (o. s. Meškova) kanssa. Liitto päättyi eroon teatteriopintojen päätyttyä.[18]

Vysotski solmi vuonna 1965 virallisen avioliiton näyttelijä Ljudmila Abramovan kanssa. He olivat jo saaneet vuonna 1962 pojan nimeltä Arkadi ja vuonna 1964 pojan nimeltä Nikita.[19]

Joulukuussa 1970 Vysotski oli eronnut toisesta vaimostaan ja meni nyt naimisiin ranskalaisnäyttelijä Marina Vladyn kanssa. Vysotski matkusteli jatkuvasti Neuvostoliitossa esittäen musiikkia sekä näytellen teatterissa, elokuvissa ja televisiossa. Ensimmäisen kerran ulkomailla Vysotski kävi vuonna 1973, kun hän ajoi Pariisiin tapaamaan vaimoaan. Palattuaan hän sai sakot maksun saamisesta lauluistaan. Vysotski sai käydä ulkomailla tämän jälkeenkin, ja hän vietti vaimonsa kanssa aikaa Länsi-Euroopassa ja aina Meksikossa ja Tahitilla asti. Vysotski joutui vuonna 1974 alkoholivieroitukseen ja sai kapselin ihon alle.[20]

Kuolema muokkaa

Vysotskin viimeiseksi elokuvatyöksi jäi esiintyminen dokumenttielokuvassa Muistan ihanan hetken… vuonna 1980. Hän kärsi sydänoireista ja oli sairaalassa hoidettavana. Hänen viimeinen teatteriesiintymisensä oli Hamletina heinäkuussa 1980. Vysotski kuoli 25. heinäkuuta 1980, ja hänet haudattiin kolme päivää myöhemmin.[21]

Jälkimaine muokkaa

 
Venäläinen postimerkki, Vladimir Vysotski, 1999, 2 ruplaa. (Michel 761, Scott 6547).

Vysotskin runoja ei julkaistu Neuvostoliitossa vielä hänen elinaikanaan. Vuosi hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1981 julkaistiin Vysotskilta kirja Hermo. Vuodesta 1988 jälkeen hänen runonsa alkoivat ilmestyä Neuvostoliitossa vapaana sensuurista.[22] 1990-luvulla Vysotskin taiteellinen tuotanto oli tullut pysyväksi osaksi venäläistä kirjallisuutta. Hänen tuotantoaan julkaistiin jo ahkerasti, hänestä tehtiin kirjallisuustieteellisiä tutkimuksia ja artikkeleita, ja häntä opiskeltiin kouluissa ja yliopistoissa.[23] Vysotski sijoittuu Venäjällä myös kärkisijoille äänestyksissä merkittävimmistä venäläisistä.[24]

Vysotskin lauluja on vuoteen 2019 mennessä käännetty 216 kielelle. Suomeksi häneltä on käännetty noin 150 laulua. Tunnettuja käännöksiä ovat tehneet esimerkiksi Turkka Mali sekä Juha Vainio laulusta ”Ystävän laulu”.[25] Kokonaisia albumeita Vysotskin lauluista ovat suomeksi levyttäneet Mika ja Turkka Malin ohella myös Lassi Mettälä levylleen eriParia (Musiikkiteatteri eriParia), Arto Rintamäki levylleen Katkennut laulu (1994, useimmat Rintamäen omia suomennoksia) sekä näyttelijät Heidi Vaarna ja Esko Rissanen levylleen Vysotskin lauluja (Rocket Records, 2008).lähde?

Vuonna 2011 sai ensi-iltansa Vysotskista kertova elokuva Vysotski, kiitos, että elät (Высоцкий. спасибо что живой).[26] Tekniikan avulla Vysotski on saatu itse esittämään elokuvan pääosaa.[24]

Vysotskin lauluja esitetään Vladimir Ištšenkon vuosittain järjestämällä festivaalilla Vysotski Fest International.[25][27]

Suomennettuja runoja muokkaa

Vysotskin runoja on julkaistu suomeksi painettuna seuraavasti:[28]

  • ”En pidä”, suom. Kirsi Tykkyläinen, Kulttuurivihkot 3/1982
  • ”Minä vastaan kaikkiin kysymyksiin kokonaan”, suom. Kirsi Tykkyläinen, Kulttuurivihkot 3/1982
  • ”Me uskolliset, totutetut hevoset”, suom. Katja Losowitch, Runous 1/1983
  • ”Älä vajoa ikävään”, suom. Katja Losowitch, Runous 1/1983
  • ”Marinalle, ainoalle, jota olen rakastanut”, suom. Anita Mitrošin, teoksessa Tarmio, Hannu & Tarmio, Janne: Maailman runosydän. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22134-1.
  • ”Ystävän laulu”, suom. Juha Vainio, teoksessa Tämän runon haluaisin kuulla 3. Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-31-1781-2.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Torvinen, Antti (toim.): Ystävän laulu – Vladimir Vysotski. Antti Torvinen, 2015. ISBN 978-952-93-5707-9.
    • s. 25–27 Alla Demidovan kirjasta Vladimir Vysotski, millaisena hänet tunnen ja rakastan, 1989
    • s. 38–44 Vladimir Novikovin kirjasta Vladimir Vysotski, Laulut, 1998
    • s. 293–302 Sergei Žiltsovin kirjasta Vladimir Vysotski, 1997

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Ivanova, Vera & Manykin, Mikhail: Vladimir Vysotsky Russia Info Centre. Viitattu 13.5.2012. (englanniksi)
  2. ↑ Vladimir Vysotski. Allmusic.com. (englanniksi)
  3. ↑ Žiltsov, Sergei (Torvinen 2015, s. 293.)
  4. ↑ a b c Žiltsov, Sergei (Torvinen 2015, s. 294.)
  5. ↑ Žiltsov, Sergei (Torvinen 2015, s. 294–295.)
  6. ↑ a b c Žiltsov, Sergei (Torvinen 2015, s. 295.)
  7. ↑ a b Torvinen 2015, s. 12.
  8. ↑ Žiltsov, Sergei (Torvinen 2015, s. 296–297.)
  9. ↑ Torvinen 2015, s. 13.
  10. ↑ Žiltsov, Sergei (Torvinen 2015, s. 296.)
  11. ↑ Novikov, Vladimir 1998 (Torvinen 2015, s. 39–40.)
  12. ↑ Torvinen 2015, s. 14.
  13. ↑ Torvinen 2015, s. 12–13.
  14. ↑ Žiltsov, Sergei (Torvinen 2015, s. 297.)
  15. ↑ New lease on life for Vladimir Vysotsky’s Melodiya recordings 26.7.2014. Koktebel Jazz Party. Viitattu 29.9.2020. (englanniksi)
  16. ↑ Novikov, Vladimir 1998 (Torvinen 2015, s. 42.)
  17. ↑ Demidova, Alla 1989 (Torvinen 2015, s. 25.)
  18. ↑ Bruk, Gennady: Iza Vysotskaya in her youth. Iza Vysotskaya – biography Anime.net. Viitattu 28.9.2020. (englanniksi)
  19. ↑ Žiltsov, Sergei (Torvinen 2015, s. 295–296.)
  20. ↑ Žiltsov, Sergei (Torvinen 2015, s. 298–301.)
  21. ↑ Žiltsov, Sergei (Torvinen 2015, s. 302.)
  22. ↑ Novikov, Vladimir 1998 (Torvinen 2015, s. 43.)
  23. ↑ Novikov, Vladimir 1998 (Torvinen 2015, s. 38.)
  24. ↑ a b Vladimir Vysotskista elokuva 22.12.2011. Yle uutiset. Viitattu 29.9.2020.
  25. ↑ a b Tvaltvadze, Levan & Zidan, Heidi: Vysotskin laulut kaikuvat Vysotski Festillä seitsemällä kielellä Yle uutiset. 29.1.2019. Viitattu 29.9.2020.
  26. ↑ Vysotski Fest International Kulttuuriespoo.fi. 27.01.2017. Viitattu 11.9.2020.
  27. ↑ About the festival (Arkistoitu – Internet Archive). Vysotski Fest International. Viitattu 13.12.2019. (englanniksi)
  28. ↑ Vysotski, Vladimir, (Arkistoitu – Internet Archive) Luettelo suomennetuista runoista. Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta. Päivitetty 28.10.2021. Viitattu 14.11.2021.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vladimir_Vysotski&oldid=22134208”