Eero Väre

suomalainen muusikko ja laulaja
Tämä artikkeli käsittelee muusikkoa. Samannimisestä jääkiekkoilijasta on oma artikkelinsa.

Eero Väre (oik. Wäre; 22. helmikuuta 1913 Turku11. kesäkuuta 1972 Helsinki)[1] oli suomalainen muusikko ja laulaja.

Eero Väre

Väre aloitti 1930-luvulla Ramblers-orkesterissa puhallinsoittajana, mutta hän ryhtyi vuosikymmenen lopulla opiskelemaan laulua ja myöhemmin myös viulunsoittoa. Joulukuussa 1940 Väre lauloi levylle muun muassa 28 Toivo Kärjen säveltämää ja sovittamaa kappaletta [2][3] ja kesäkuussa 1942 vielä 35 [4]tarvitaan parempi lähde.[5] Väre olikin 1940-luvulla Henry Theelin ohella Suomen suosituimpia laulajia. Sodan jälkeen hän soitti muun muassa Ossi Aallon ja Erkki Ahon orkestereissa. Lokakuussa 1949 Yleisradio järjesti iskemäkilpailun. Sen voitti Kullervo Linnan-Tapio Lahtisen valssi Kultainen nuoruus, jonka Väre levytti ja nousi suureen suosioon [6].tarvitaan parempi lähde Hän oli vuodesta 1953 Kipparikvartetin 2. tenori ja perusti 1960-luvulla myös oman orkesterinsa. Lisäksi Väre toimi 1950- ja 1960-luvuilla yksityisenä laulunopettajana, ja oppilaisiin lukeutuu monia sittemmin suosituksi tulleita laulajia. Laulumenestyksestään huolimatta Väre ei pitänyt itseään laulajana vaan enemmänkin laulavana muusikkona.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Einari Kukkonen: Liljankukka. Suomalaisen levyiskelmän vaiheita 1945–49. 2004. ISBN 951-98179-4-8.

ViitteetMuokkaa

  1. Tony Latva, Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas. WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.
  2. Kärki, Kalervo: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 87. Mediapinta, 2015.
  3. Strömmer, Rainer: Suomalaisten 78-kierroksen äänilevyjen luettelo 1901-1961, s. 180-181. Suomen Äänitearkisto ry, 2012.
  4. Kärki, Kalervo: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 101-109. Mediapinta, 2015.
  5. Strömmer, Rainer: Suomalaisten 78-kierroksen äänilevyjen luettelo 1901-1961, s. 182-183. Suomen Äänitearkisto ry, 2012.
  6. Kärki, Kalervo: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 234. Mediapinta, 2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa