Paleface

suomalainen rap-artisti

Karri Pekka Matias Miettinen[1] (s. 21. huhtikuuta 1978[2] Järvenpää)[1], taiteilijanimeltään Paleface, on suomalainen rap-artisti ja englantilaisen filologian opiskelija. Hän asuu nykyään Helsingissä,[1] mutta on aiemmin asunut myös Järvenpäässä, Tampereella, Raumalla ja Hämeenlinnassa. BMG Finland on julkaissut Palefacen kolme ensimmäistä studiolevyä, ja neljännestä albumista eteenpäin XO Records.

Paleface
Paleface Vaasassa vuonna 2011.
Paleface Vaasassa vuonna 2011.
Henkilötiedot
Koko nimi Karri Pekka Matias Miettinen
Syntynyt21. huhtikuuta 1978 (ikä 46)
Järvenpää
Ammatti rap-artisti, radiojuontaja, englanninkielisen filologian opiskelija
Muusikko
Taiteilijanimi Paleface
Palervo Kalsa
Kalkkilaivan kapteeni
Kalpeanaama
Daddy Pales
Daddy P
Laulukielet englanti, suomi
Tyylilajit rap, folk
Yhtyeet Q-Continuum presents (This is) The Marienhof
Fat Beat Sound System
Conscious Youths
Suhinators
GG Caravan
Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana
Paleface ja Laulava unioni
Levy-yhtiöt XO Records (2010–)
BMG Finland (2000–2009)

Paleface vietti lapsuutensa Hämeenlinnassa. Hän on pankinjohtajan poika, kävi englanninkielistä leikkikoulua ja oli jo ala-asteiässä kiinnostunut ihmisoikeuksista.[3]

Paleface kertoo taiteilijanimensä juontavan vaihto-oppilasvuosilta Yhdysvalloista, jossa häntä kutsuttiin Palefaceksi vaalean ihonvärinsä takia: omien sanojensa mukaan hän oli ensimmäinen valkoihoinen, joka kävi vierailulla mustien ja latino-opiskelijoiden kodeissa.[4]

Miska Rantasen kirjoittama "Paleface – Protestilaulaja" ilmestyi 10. syyskuuta 2024.[3] Kirjassa Paleface kertoo alkoholin, kannabiksen, ekstaasin ja kokaiinin käytöstä ja kokeilusta.[5]

Paleface kuuluu ryhmiin Q-Continuum presents (This is) The Marienhof, Fat Beat Sound System ja Conscious Youths. Hän esiintyy myös osana englantilaiskitaristi Jason Carterin Acoustic Journey -yhtyettä. Muusikon uran ohella Paleface on lisäksi suomentanut muun muassa Curtis Hansonin elokuvan 8 Mileselvennä sekä kirjallisuutta, muun muassa Saul Williamsia ja A.J. Albanya. Vuosina 2008 ja 2009 hän on toiminut myös kantaa ottavana studiovieraana Yle Teeman keskusteluohjelmassa Popkult. Nykyään Paleface juontaa omaa viikoittaista yhteiskuntakritiikkiä käsittelevää radio-ohjelmaansa Act Like You Know Radio Helsingissä.

Palefacen suomenkielinen debyyttialbumi Helsinki–Shangri-La ilmestyi 15. syyskuuta 2010, ja sen julkaisi Exogenic Music Groupin hiphoplevymerkki XO Records[6]. Albumi myi kultaa alle kuukaudessa ja on nyt jo platinalevy (yli 20 000 myytyä levyä). Albumin ensimmäinen single on nimeltään "Talonomistaja", joka soi YleX:n X-Ryhmän tehobiisinä viikolla 13.[7]

Helsinki–Shangri-La palkittiin joulukuussa 2010 Etno-Emma palkinnolla ja se on myös Soundi-lehden vuoden kotimainen albumi. Lisäksi Helsinki Shangri-La oli 12:n joukossa Nordic Music Prize -palkinnon finaalikierrokselle valituista albumeista. Palefacen kymmenen vuotta kestänyttä uraa huomioi myös presidentti Tarja Halonen kutsumalla Palefacen itsenäisyyspäivän juhliin joulukuussa 2010. Tammikuussa 2011 Vasemmistotaiteilijat ja -kulttuurityöntekijät -toimintaryhmä VATAK myönsi ensimmäisen Vuoden vasemmistolainen kulttuuriteko -palkinnon Palefacelle Helsinki–Shangri-La levystä. Emma-gaalassa 2011 hänet palkittiin vuoden miessolistina. Vuonna 2011 Paleface tuotti Amnesty Internationalin Suomen osaston juhlavuoden albumin Mitä vapaus on[8] ja on toiminut aktiivisesti ihmisoikeustyön puolestapuhujana mediassa ja erilaisissa tapahtumissa.

Paleface vierailee suomenkielisenä myös Steen1:n, Pyhimyksen, Nopsajalan, Niemisen & Litmasen ja Junon levyillä. Paleface on esiintynyt vuosituhannen alussa suomeksi Seremoniamestarin levyillä nimillä Kalpeanaama, Kalkkilaivan Kapteeni ja Palervo Kalsa. Paleface oli myös yksi GG Caravanin laulajista.

Paleface on toimittanut teoksen Rappiotaidetta – Suomiräpin tekijät (Like 2011).[9] Teos kertaa lyhyesti hiphopin historian ja keskittyy sitten suomiräpin historiaan ja ominaispiirteisiin.[10]

 
Paleface Ilosaarirockissa 2012.

Palefacen viides studioalbumi Maan tapa julkaistiin 25. huhtikuuta 2012.[11] Albumilta julkaistiin singlet "Ikivanhat tekosyyt (kadotettujen mantra)" sekä "Miten historiaa luetaan?". Paleface julkaisi 23. marraskuuta 2012 Food for the Gods -nimisen singlen losangelesilaisen räppärin Matren kanssa. Samanniminen albumi julkaistiin 8. helmikuuta 2013. Albumilla Paleface räppää jälleen englanniksi.[12]

Vuonna 2013 Paleface valittiin Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaa valmistelevan organisaation hallitukseen. Perussuomalainen kansanedustaja Jussi Niinistö teki Palefacen hallitusjäsenyydestä eduskunnassa kirjallisen kysymyksen. Niinistö epäili, että Paleface ei sovi hallitukseen, koska hän oli kutsunut Mannerheimiä sotarikolliseksi.[13]

Paleface julkaisi 26. lokakuuta 2015 Mars Today -kappaleen, jonka hän on tehnyt yhteistyössä losangelesilaisen räppärin Matren ja tansanialaislaulaja Ashimban kanssa. Mars Today -kappaleella Paleface yrittää saada jalansijaa Yhdysvaltain musiikkimarkkinoilla. Kappale on Matren helmikuussa 2016 julkaistavan Courage-albumin ensimmäinen single. Keväällä 2016 on Paleface ja Matren määrä lähteä yhteiskiertueelle Yhdysvaltoihin. [14]

Paleface julkaisi “Emme suostu pelkäämään” -musiikkivideon kesäkuussa 2016. Video on Palefacen tuenosoitus Loldiers of Odin -ryhmälle, joka vastustaa Soldiers of Odin -katupartiojärjestöä.[15] Videolla esiintyy noin sata avustajaa. Syyskuussa 2016 Paleface julkaisi “Palamaan”-nimisen videon. Kappale on Antti J. Jokisen Pahan kukat -elokuvan tunnuskappale. Videolla kuvataan kuinka lähiössä asuvat nuoret käyttäytyvät aggressiivisesti, tekevät huumekauppaa ja ryöstävät myymälöitä. Kappaleessa lauletaan: “Ette muka osanneet ennakoida, että Suomi-poika alkaa mellakoida”. Palefacen mukaan hallituksen leikkauspolitiikka johtaa vääjäämättömästi tällaiseen pahaan oloon.[16]

Syyskuussa 2016 Paleface esiintyi rasismin ja fasismin vastaisessa "Peli poikki - Rikotaan hiljaisuus" -mielenosoituksessa, johon osallistui 15 000 ihmistä.[17] Mielenosoituksessa muistettiin Jimi Karttusta, joka kuoli Helsingin Asema-aukion pahoinpitelyn jälkeen.[18][19]

Lokakuussa 2020 Paleface ja kirjailija Esa Salminen saivat Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon teoksestaan Kolmetoista kertaa kovempi – Räppärin käsikirja.[20]

Diskografia

muokkaa
Pääartikkeli: Palefacen diskografia

Albumit

muokkaa

Kirjallinen tuotanto

muokkaa

Dubbaukset

muokkaa
Vuosi Elokuva/Tv-sarja Rooli
2011 Ella & Aleksi – Yllätyssynttärit MC Koppakuoriainen
2013 Lentsikat Toimitsijatrukki[21]

Lähteet

muokkaa
  • Alanko Tero, Silas Petri: Neljäs sukupolvi – Suomalainen rock nyt. Johnny Kniga, 2006. ISBN 951-0-31764-0.

Viitteet

muokkaa
  1. a b c https://archive.is/20120526064028/http://www.yhteishyva.fi/viihde/haastattelut/haastattelussa_paleface/fi_FI/haastattelussa_paleface_teravasanaisia_aikalaislauluja_nykysuomesta/
  2. Paleface korottaa itsensä mahtavaksi valkolaiseksi Turun Sanomat. Viitattu 15.12.2008.[vanhentunut linkki]
  3. a b Paleface – Protestilaulaja Suomalainen.com. Viitattu 17.4.2024.
  4. Alanko Terp, Silas Petri, Neljäs sukupolvi - Suomalainen rock nyt, Johnny Kniga, 2006, sivut 105-114
  5. https://www.is.fi/musiikki/art-2000010674666.html
  6. KBK: Paleface XO Recordsille Basso. Arkistoitu 28.4.2010. Viitattu 15.12.2008.
  7. ylex.fi YleX:n X-Ryhmä. Viitattu 4.5.2010.
  8. http://www.amnesty.fi/kampanjat/amnesty-50-vuotta/mitavapauson (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. Rappiotaidetta. Suomiräpin tekijät Like. Viitattu 5.2.2012.
  10. desibeli.net - 28.09.2011: Paleface: Rappiotaidetta - Suomiräpin tekijät / Suomiräpin vaippaikä desibeli.net. Viitattu 10.9.2019.
  11. Palefacelta uusi albumi huhtikuussa NRJ.fi. 13.2.2012. Viitattu 14.2.2012.[vanhentunut linkki]
  12. Paleface räppää taas englanniksi – Yhteislevy jenkkiräppärin kanssa (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. Kansanedustaja tyrmistyi: Miten tämä mies voi johtaa Suomen 100-vuotisjuhlabileiden suunnittelua? Ilta-Sanomat. 27.11.2013. Arkistoitu 4.2.2017. Viitattu 23.10.2016.
  14. Paleface yrittää läpilyöntiä USA:ssa! Julkaisi biisin ja musiikkivideon Ilta-Sanomat. 27.10.2015. Arkistoitu 28.10.2015. Viitattu 27.10.2015.
  15. Paleface pilkkaa Soldiers of Odinia uudella musavideollaan, tällainen se on Nyt.fi. 17.6.2016. Viitattu 23.10.2016.
  16. Paleface selittää provosoivaa musiikkivideoaan – "En ymmärrä, miksi näin annetaan tapahtua" Ylex. 6.9.2016. Viitattu 23.10.2016.
  17. IL-raportti: Senaatintori hiljeni ja repesi sitten vihellykseen - "tämä ei voi enää jatkua näin" iltalehti.fi. Viitattu 9.11.2016.
  18. Juuri nyt: Tuomio julki Asema-aukion tapauksessa – syyte kuolemantuottamuksesta nurin Uusi Suomi. Viitattu 30.12.2016.
  19. Poliisi arvioi: Peli poikki -mie­le­no­soi­tuk­ses­sa 15 000 osallistujaa Kaleva. 24.9.2016. Viitattu 30.12.2016.
  20. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 2020: Paleface ja Esa Salminen Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta. Viitattu 19.7.2022.
  21. Disneyn uusi vauhdikas animaatio Lentsikat finnkino.fi. Arkistoitu 20.10.2013. Viitattu 14.10.2013.

Aiheesta muualla

muokkaa