Anna Puu
Anna Puu (oik. Anna Emilia Puustjärvi; s. 3. helmikuuta 1982 Outokumpu) on suomalainen laulaja ja lauluntekijä.
Anna Puu | |
---|---|
Anna Puu Ilosaarirockissa vuonna 2016. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Anna Emilia Puustjärvi |
Syntynyt | 3. helmikuuta 1982 Outokumpu, Suomi |
Ammatti | laulaja, lauluntekijä |
Muusikko | |
Taiteilijanimi | Anna Puu |
Laulukielet | suomi |
Aktiivisena | 2008– |
Tyylilajit | pop |
Levy-yhtiöt |
Sony Music (2008–2014) The Fried Music / Capitol Records (2014–) |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Hän nousi julkisuuteen vuoden 2008 Idols-laulukilpailussa, jossa hän sijoittui toiseksi. Anna Puu on sittemmin julkaissut viisi studioalbumia, ja hänen levyjään on myyty yli 200 000 kappaletta.[1] Anna Puu on palkittu uransa aikana seitsemällä Emma-palkinnolla, mukaan lukien kolmella Vuoden naissolisti -palkinnolla.
Vuosina 2016 ja 2023 Anna Puu nähtiin Vain elämää -musiikkiohjelman viidennellä ja neljännellätoista tuotantokaudella. Vuosina 2017–2020 hän toimi valmentajana The Voice of Finland -laulukilpailussa. Anna Puun elämäkertateos Minä olen Anna Puu julkaistiin vuonna 2019.
Tausta
muokkaaAnna Emilia Puustjärvi syntyi 3. helmikuuta 1982 Outokummussa.[2] Hänen isänsä oli geologi ja äitinsä Pirjo toimi Outokummun kaupunginjohtajana vuosina 1997–2008.[2][3][4] Puustjärvellä on myös veli ja nuorempi sisko Emmy.[5][6] Puustjärvet muuttivat 1990-luvun puolivälissä kahdeksi vuodeksi Chileen isän työn perässä. Siellä Anna Puustjärvi kävi englanninkielistä koulua.[7] Tuolloin hän innostui myös grunge-musiikista ja Suomeen palattuaan sai isovanhemmiltaan rippilahjaksi sähkökitaran.[2]
Lukion jälkeen Puustjärvi aloitti opinnot Turun kauppakorkeakoulussa.[2] Hän oli myös puoli vuotta vaihto-oppilaana Madridissa.[7] Puustjärvi valmistui kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta vuonna 2008.[8] Tämän jälkeen hän muutti Helsinkiin.[2]
Ura
muokkaaIdols ja uran alku (2008–2011)
muokkaaAnna Puustjärvi nähtiin vuonna 2008 Idols-laulukilpailun neljännellä tuotantokaudella. Hän sijoittui toiseksi hävittyään kisan voittaneelle Koop Arposelle, joka sai yleisön antamista äänistä 70,3 prosenttia.[9] Joulukuussa Puustjärvi solmi levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa, jolla oli optio solmia levytyssopimus haluamansa kilpailijan kanssa.[10][11] Samalla Puustjärvi otti käyttöön taiteilijanimen Anna Puu.[12] Tammi-helmikuussa 2009 hänet nähtiin Idoleita ja tähtiä -kiertueella muiden Idols-kilpailijoiden kanssa. Kiertueen ensimmäinen konsertti järjestettiin Helsingin jäähallissa.[13]
Anna Puun ensisingle ”C’est la vie” julkaistiin maaliskuussa 2009.[14] Se nousi listojen kärkeen ja myi kultaa.[15][16] Anna Puun debyyttialbumi julkaistiin 29. huhtikuuta 2009, ja se nousi Suomen virallisen albumilistan ensimmäiselle sijalle.[17][18] Anna Puu oli vuoden toiseksi ostetuin levy, ja se on myynyt tuplaplatinaa.[19] Albumi sai positiivisen vastaanoton kriitikoilta.[20][21] Muun muassa Soundin arviossa todettiin: ”Anna Puun albumi on osoitus siitä, että kaikkien kunniallisten rockuskovien pimeimpään manalaan toivottama Idols-formaatti voi poikia raikasta ja otteeltaan tuoretta musiikkia.”[22] Anna Puu aloitti ensimmäisen kiertueensa keväällä 2009.[23][24] Emma-gaalassa hänet palkittiin vuoden naissolistina ja tulokkaana, ja hänen esikoisalbuminsa nimettiin vuoden debyytti- ja popalbumiksi.[25] Anna Puu palkittiin Vuoden tulokas -palkinnolla myös Iskelmä Gaalassa.[26]
Anna Puun toinen studioalbumi Sahara julkaistiin 26. toukokuuta 2010, ja se nousi jälleen albumilistan ensimmäiselle sijalle.[27][28] Levy ylitti tuplaplatinarajan.[16] Sahara sai edeltäjänsä lailla positiivisen vastaanoton kriitikoilta.[29][30][31][32][33] Rumbassa todettiin, että levy on ”yhtä ihastuttava, taidokas ja heleä kuin Anna Puun vuoden takainen debyyttikin.”[34] Syksyn 2010 konserttikiertueen päätyttyä Anna Puu jäi äitiyslomalle.[35] Emma-gaalassa hän oli jälleen ehdolla Vuoden naissolisti -kategoriassa ja Sahara oli ehdolla Vuoden pop/rock-albumiksi.[36] Anna Puu palasi tauoltaan maaliskuussa 2011, jonka jälkeen hän aloitti uuden kiertueen kesällä.[37]
Antaudun ja Rakkaudella, Anna Puu (2012–2016)
muokkaaAnna Puun kolmas studioalbumi Antaudun julkaistiin 26. lokakuuta 2012, ja se nousi albumilistan toiselle sijalle.[38][39] Levy ylitti platinarajan.[16] Single ”Kolme pientä sanaa” nousi Suomen soitetuimmaksi radiokappaleeksi ja on striimannut kultaa.[15][40] Myös kappale ”Säännöt rakkaudelle” on ylittänyt platinarajan.[40] Antaudun sai jälleen kerran positiivisen vastaanoton kriitikoilta.[41][42] Rumban arviossa todettiin: ”Antaudun on edeltäjiään ryhdikkäämpi, eheämpi ja ennen kaikkea vaivattomampi. Kliseisesti voisi sanoa, että Puu on puhjennut kukkaansa.”[43] Levyn julkaisun jälkeen Anna Puu aloitti uuden kiertueen, joka päättyi joulukuussa.[44] Emma-gaalassa hän oli ehdolla viidessä eri kategoriassa ja voitti toistamiseen Vuoden naissolisti -palkinnon.[36]
Anna Puu aloitti keväällä 2013 ensimmäisen konserttisalikiertueensa.[45] Elokuussa hän joutui perumaan konserttejaan ääniongelmien vuoksi.[46] Kevään 2014 kiertueen jälkeen Anna Puu jättäytyi tauolle työstääkseen uutta musiikkia.[47][48] Hän solmi elokuussa 2014 uuden levytyssopimuksen The Fried Musicin kanssa.[49] Lokakuussa hän vieraili Juha Tapion kappaleella ”Planeetat, enkelit ja kuu”, joka julkaistiin tämän albumilla Sitkeä sydän – suurimmat hitit.[50] Kappale nousi parhaimillaan radiosoittolistan sijalle kymmenen.[51]
Anna Puu julkaisi tulevan albuminsa ensisinglen ”Ota minut tällaisena kuin oon” toukokuussa 2015.[52] Rakkaudella, Anna Puu julkaistiin 9. lokakuuta 2015, ja se nousi albumilistan sijalle kymmenen.[53][54] Levyn kappaleista ”Kohta vapaita” ja ”Matkalla” ovat striimanneet kultaa.[40] Rakkaudella, Anna Puu sai positiivisen vastaanoton kriitikoilta, mutta joidenkin mielestä se oli pettymys Anna Puun aiempiin albumeihin verrattuna.[55][56][57][58] Levynjulkaisun tiimoilta Anna Puu aloitti uuden konserttikiertueen, joka päättyi joulukuussa.[59] Marraskuusta alkaen hän kiersi myös kirkkoja UMO Jazz Orchestran kanssa.[60] Emma-gaalassa Anna Puu oli ehdolla kahdessa kategoriassa.[36]
Keväällä 2016 Anna Puu aloitti uuden konserttisalikiertueen.[61] Huhtikuussa hänet nähtiin MTV:n Elastinen feat. -musiikkiohjelmassa, jonka pohjalta Anna Puu ja Elastinen julkaisivat singlen ”Kesä '99”.[62] Anna Puu nähtiin syksyllä myös Nelosen Vain elämää -musiikkiohjelman viidennellä tuotantokaudella.[63] Hänen ohjelmassa esittämistään kappaleista alun perin Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -yhtyeen levyttämä ”Suudellaan” striimasi platinaa.[40] Lokakuussa Sony Music julkaisi Anna Puun ensimmäisen kokoelmalevyn Melankolian riemut – Parhaat 2009–2015, joka nousi albumilistan sijalle 36.[64][65] Joulukuussa hänet nähtiin Hartwall Arenalla järjestetyssä Vain elämää -konsertissa.[66]
Nälkäinen sydän (2017–)
muokkaaAnna Puu aloitti vuonna 2017 valmentajana Nelosen The Voice of Finland -laulukilpailussa.[67] Maaliskuussa hän julkaisi singlen ”Tarviin vielä yhden yön aikaa”, joka nousi listojen kärkikymmenikköön.[68][69] Kappale on striimannut platinaa.[40] Syyskuussa julkaistiin kultaa striimannut ”Nälkäinen sydän” -single,[40][70] ja joulukuussa Anna Puu jäi jälleen tauolle työstääkseen tulevaa albumiaan.[71]
Anna Puu julkaisi huhtikuussa 2018 singlen ”Me ollaan runo”, joka nousi Suomen soitetuimmaksi radiokappaleeksi.[72][73] Se on striimannut myös platinaa.[40] Anna Puun viides studioalbumi Nälkäinen sydän julkaistiin 10. elokuuta 2018, ja se nousi albumilistan kärkeen.[74][75] Levy on ylittänyt platinarajan.[76] Nälkäinen sydän sai positiivisen vastaanoton kriitikoilta.[77][78][79] Esimerkiksi Keskisuomalaisen arviossa se nimettiin Anna Puun parhaaksi levyksi.[80] Albumin julkaisun jälkeen Anna Puu järjesti Flow-festivaaleilla The Intergalactic Love Odyssey -erikoiskonsertin.[81] Tämän jälkeen hän aloitti uuden kiertueen, joka päättyi kolmeen loppuunmyytyyn konserttiin Helsingin Tavastia-klubilla.[82] Lokakuussa Anna Puu myös vieraili Gasellien kappaleella ”Lumi”, joka nousi single- ja striimauslistan kuudenneksi.[83][84] Emma-gaalassa hänet palkittiin kolmannen kerran Vuoden naissolisti -palkinolla ja Nälkäinen sydän valittiin vuoden 2018 popalbumiksi.[85]
Anna Puu julkaisi huhtikuussa 2019 singlen ”Taikaa”.[86] Lokakuussa WSOY julkaisi Mari Koppisen kanssa yhteistyössä toteutetun Minä olen Anna Puu -teoksen.[87] Marraskuussa Anna Puu esiintyi Hartwall Arenalla järjestetyssä The Intergalactic Love Odyssey 2.0 -konsertissa.[88] Helmikuussa 2020 Anna Puu ja Olavi Uusivirta esittivät Emma-gaalassa uuden kappaleensa ”2020”.[89][90] Maaliskuussa Anna Puun oli määrä aloittaa Heartbreak Hotel / Lauluja Särkyneille Sydämille -konserttisalikiertue, joka jouduttiin kuitenkin perumaan koronaviruspandemian vuoksi.[91][92] Syyskuussa Anna Puu ilmoitti jättävänsä The Voice of Finland -laulukilpailun yhdeksännen kauden päätyttyä.[93]
Musiikkityyli ja sanoitukset
muokkaaAnna Puun suurimpiin esikuviin kuuluvat muun muassa Joni Mitchell, Janis Joplin ja PJ Harvey.[94] Kirjoittajana hänen suurimpiin innoittajiinsa kuuluvat myös Bruce Springsteen, Paul Simon ja Hector.[68] Anna Puun jokaisen studioalbumin tekoprosessista on hänen itsensä lisäksi vastannut laajalti sama tekijäjoukko: Jukka Immonen, Knipi ja Lasse Kurki.[45][95]
Anna Puu ammensi debyyttialbumillaan vaikutteita ”mustasta soulista 60- ja 70-luvun Suomi-iskelmään”.[96] Lopputulosta verrattiinkin Amy Winehousen ja Duffyn kaltaisiin artisteihin, joiden musiikissa sekoitetaan ”vuosikertaiskelmää, soulpoppia ja runotyttöilyä.”[22] Sahara jatkoi edeltäjänsä malliin, ja levyllä oli kuultavissa myös vivahteita jazzista ja folkrockista.[97][98] Rumban arviossa Anna Puun musiikkityyliksi nimettiin ”suomenkielinen sentimentaalinen pop.”[34]
Antaudun-albumin musiikillista suuntaa saneli sanoitukset, eikä yhtäkään kappaletta sävelletty ilman sanoituksia.[99] Levyn äänimaailmaa on verrattu indie-musiikkiin.[43][100]
Rakkaudella, Anna Puu -albumilla hyödynnettiin ensimmäistä kertaa kokonaista yhtyettä.[101] Tuotannollisesti albumilla oli myös enemmän koneella ohjelmoituja kappaleita.[102] Lopputulos oli Anna Puun mukaan aiempaa ”popimpi” levy.[103] Albumi oli myös ensimmäinen, jolla kaikkien kappaleiden sanoitukset on tehnyt Anna Puu itse, ja ne käsittelevät pääasiassa rakkautta.[58][59]
Anna Puun musiikkityyli vaihtui elektroniseen popmusiikkiin Nälkäinen sydän -albumilla, joka sisälsi paljon rytmikkyyttä, syntetisaattoreita ja sähkökitaraa.[104][105] Tämä muutos kumpusi Anna Puulta, joka oli kaivannut musiikissaan ”rytmikkyyttä ja ehkä myös ei-niin-syvissä vesissä menemistä”.[106]
Yksityiselämä
muokkaaAnna Puu oli naimisissa Olli Ripattilan kanssa vuosina 2008–2013.[107] Heillä on yhteinen vuonna 2010 syntynyt tytär.[108] Anna Puu alkoi seurustella tuottajansa Jukka Immosen kanssa loppuvuodesta 2015, he muuttivat yhteen vuonna 2017, saivat pojan toukokuussa 2021[109], avioituivat lokakuussa 2022[110] ja asuvat Helsingissä.[111][112] Pariskuntana he edustivat ensimmäisen kerran julkisuudessa itsenäisyyspäivän vastaanotolla vuonna 2018 Anna Puun saatua kutsun tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä.[113]
Vuonna 2009 Anna Puu nimettiin Suomen Luonnonsuojeluliiton metsäkummiksi.[114]
Diskografia
muokkaa- Pääartikkeli: Anna Puun diskografia
Studioalbumit
muokkaa- Anna Puu (2009)
- Sahara (2010)
- Antaudun (2012)
- Rakkaudella, Anna Puu (2015)
- Nälkäinen sydän (2018)
Palkinnot
muokkaaVuosi | Tilaisuus | Palkinto | Ehdokas | Tulos | Viitteet |
---|---|---|---|---|---|
2009 | Emma Gaala | Vuoden naissolisti | Anna Puu | Voitto | [36] |
Vuoden tulokas | Anna Puu | Voitto | |||
Yleisöäänestys: Vuoden artisti | Anna Puu | Ehdokkuus | |||
Vuoden biisi | ”C’est la vie” | Ehdokkuus | |||
Vuoden debyyttialbumi | Anna Puu | Voitto | |||
Vuoden popalbumi | Anna Puu | Voitto | |||
Kriitikoiden valinta | Anna Puu | Ehdokkuus | |||
Iskelmä Gaala | Vuoden tulokas | Anna Puu | Voitto | [26] | |
2010 | Emma Gaala | Vuoden naissolisti | Anna Puu | Ehdokkuus | [36] |
Vuoden pop/rock-albumi | Sahara | Ehdokkuus | |||
2012 | Emma Gaala | Vuoden naissolisti | Anna Puu | Voitto | [36] |
Yleisöäänestys: Vuoden artisti | Anna Puu | Ehdokkuus | |||
Vuoden albumi | Antaudun | Ehdokkuus | |||
Vuoden popalbumi | Antaudun | Ehdokkuus | |||
Yleisöäänestys: Vuoden musiikkivideo | ”Kolme pientä sanaa” | Ehdokkuus | |||
2015 | Emma Gaala | Vuoden naissolisti | Anna Puu | Ehdokkuus | [36] |
Yleisöäänestys: Vuoden artisti | Anna Puu | Ehdokkuus | |||
2018 | Emma Gaala | Vuoden naissolisti | Anna Puu | Voitto | [36] |
Vuoden albumi | Nälkäinen sydän | Ehdokkuus | |||
Vuoden pop | Nälkäinen sydän | Voitto | |||
Iskelmä Gaala | Vuoden naisartisti | Anna Puu | Ehdokkuus | [115] |
Lähteet
muokkaa- ↑ Hietikko, Jussi: Amerikasta ammennettua fiilistä Länsi-Suomi. 23.10.2015. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ a b c d e Ollikainen, Milla: Anna Puu tarvitsee kieliä maailmalla Seura. 7.9.2016. Viitattu 27.12.2019.
- ↑ Lämsä, Ville: Anna Puustjärvi: Kaupunginjohtajan tytär Outokummusta Keskisuomalainen. 14.12.2008. Viitattu 27.12.2019.
- ↑ Oikeustieteen kandidaatti Pirjo... Helsingin Sanomat. 22.7.1997. Viitattu 14.1.2020.
- ↑ Kangas, Laura: Nuoruuden kokemukset opettivat Anna Puulle kuinka olla miellyttämättä muita: ”Olen sivuuttanut haaveitani parisuhteen takia” Helsingin Sanomat. 6.10.2019. Viitattu 27.12.2019.
- ↑ Auvinen, Henna: Anna Puun siskokin on melkoinen kaunotar – katso yhteinen lomakuva! Iltalehti. 13.9.2015. Viitattu 27.12.2019.
- ↑ a b Anna Puu tarvitsee kieliä maailmalla Sukol. Arkistoitu 29.12.2019. Viitattu 27.12.2019.
- ↑ Jalagin, Kati: Anna Puu – hitit positiivisella energialla Helen. 21.10.2016. Viitattu 27.12.2019.
- ↑ Kosonen, Minna: Idols 2008: Koopin charmi puri kotikatsomoihin MTV Uutiset. 30.8.2010. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Idolsista tuttu Anna Puustjärvi solmi levytyssopimuksen Dome.fi. 17.12.2008. Arkistoitu Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Anna Puu: "Kyllä minä nämä sopimukset ymmärrän" Soundi. 10.4.2013. Viitattu 23.12.2014.
- ↑ Anna Puustjärvi vaihtoi artistinimeä – on nyt Anna Puu Stara. 30.1.2009. Viitattu 23.12.2014.
- ↑ Esiintyvätkö Idols-tähdet kotikaupungissasi? MTV Uutiset. 16.12.2008. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Anna Puu : C’est La Vie Stara. 30.3.2009. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ a b Pennanen, Timo: Artistit PRI - PÄÄ Sisältää hitin. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ a b c Musiikkituottajat - Tilastot - Kulta- ja platinalevyt: Anna Puu Musiikkituottajat. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Anna Puu: Mieheni on pakko pitää musiikistani MTV Uutiset. 17.4.2009. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Anna Puu – Anna Puu Musiikkituottajat. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Myydyimmät levyt - Kotimaiset: 2009 Musiikkituottajat. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Pajunen, Mia: Anna Puu - Anna Puu Keskisuomalainen. 24.4.2009. Viitattu 18.1.2020.
- ↑ Anna Puu – Anna Puu Rumba. 15.5.2009. Viitattu 18.1.2020.
- ↑ a b Laine, Pekka: ANNA PUU: Anna Puu Soundi. 5.5.2009. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Kangaspuro, Aino: Heti uusi levy! Iltalehti. 1.8.2009. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Luomala, Juha; Karkiainen, Antti: Anna Puu esiintyi täydelle Lounaispuistolle Keskisuomalainen. 1.5.2009. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Arkistovuosi: 2009 Emma Gaala. Arkistoitu 10.7.2012. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ a b Lauri Tähkä ja Anna Puu juhlivat – Iskelmä Gaalassa Soundi. 14.2.2010. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Anna Puulta toukokuussa toinen albumi Rumba. 8.4.2010. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Anna Puu – Sahara Musiikkituottajat. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Saarinen, Pale: Levyarvio: Anna Puu on muuta kuin Idols Rytmi. 24.6.2010. Viitattu 18.1.2020.
- ↑ Pajunen, Mia: Anna Puu - Sahara Keskisuomalainen. 28.5.2010. Viitattu 18.1.2020.
- ↑ Anna Puu : Sahara -arvostelu Stara. 7.7.2010. Viitattu 18.1.2020.
- ↑ Niemi, Jussi: ANNA PUU: Sahara Soundi. 4.6.2010. Viitattu 18.1.2020.
- ↑ Levyarvio: Anna Puu: Sahara Me Naiset. 31.5.2010. Viitattu 18.1.2020.
- ↑ a b Strand, Heini: Anna Puu: Sahara – toinen yritys napakymppiin Rumba. 19.5.2010. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Rajala, Eeva: Äitiysloma häämöttää – Anna Puun viimeinen konserttikiertue käynnistyi Voice.fi. 23.9.2010. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ a b c d e f g h Arkisto (Valitse "Kaikki vuodet" ja kirjoita Suodata nimellä -kenttään "Anna Puu") Emma Gaala. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Äitiyslomaileva Anna Puu palaa lavoille maaliskuussa Voice.fi. 15.1.2011. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Onko hän todella Anna Puu? Iltalehti. 19.9.2012. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Anna Puu – Antaudun Musiikkituottajat. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ a b c d e f g Musiikkituottajat - Tutkimukset & Tilastot - Kulta- ja platinalevyt: Kultalevyjen myöntämisrajat (Kappaleiden toistomäärät Spotify-suoratoistopalvelussa 29. joulukuuta 2019) Musiikkituottajat. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Lehti, Aki: Anna Puu: Antaudun Savon Sanomat. 27.10.2012. Viitattu 18.1.2020.
- ↑ Meriläinen, Mikko: ANNA PUU: Antaudun Soundi. 30.10.2012. Viitattu 18.1.2020.
- ↑ a b Saarinen, Jussi: Anna Puu: Antaudun – Edeltäjiään ryhdikkäämpi, eheämpi ja ennen kaikkea vaivattomampi levy Rumba. 13.11.2012. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Granlund, Antti: Anna Puu julkisti keikkapäivänsä - uusi albumi ilmestyy tänään Iskelmä. 26.10.2012. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ a b Anna Puu uransa ensimmäiselle konserttisalikiertueelle Radio Nova. 7.12.2012. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Anna Puu laulukiellossa – peruu keikkojaan MTV Uutiset. 7.8.2013. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Anna Puu jättää hetkeksi jäähyväiset - "luomisvaihetta alkaa pukata" Karjalainen. 5.3.2014. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Kangasluoma-Pakanen, Heini: Anna Puu: Ääniongelmista jäi lähtemättömät jäljet MTV Uutiset. 26.1.2014. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Setälä, Jari; Fiilin, Teemu: Suomen levylafkojen joukkoon ansiokkaiden tekijöiden luotsaama uusi toimija – Anna Puu ensimmäinen uusi kiinnitys Rumba. 4.8.2014. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Kirssi, Elina: Juha Tapio teki dueton Anna Puun kanssa Iltalehti. 10.10.2014. Viitattu 10.2.2020.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Juha Tapio & Anna Puu – Planeetat, Enkelit Ja Kuu Musiikkituottajat. Viitattu 10.2.2020.
- ↑ Anna Puu julkaisi uuden kappaleen – albumi syksyllä! Warner Music Live. 8.5.2015. Arkistoitu 29.12.2019. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Wetterstrand, Ninni: Anna Puulla poikkeuksellinen syksy: Kirkosta kapakkaan YleX. 9.10.2015. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Anna Puu – Rakkaudella Musiikkituottajat. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Koppinen, Mari: Modernimmin soivan Anna Puun vahvuus on edelleen vahvoissa, melankolisissa rakkauslauluissa Helsingin Sanomat. 14.10.2015. Viitattu 18.1.2020.
- ↑ Lindqvist, Lasse: Anna Puu: Rakkaudella, Anna Puu Keskisuomalainen. 26.10.2015. Viitattu 18.1.2020.
- ↑ Tarmo, Eero: ANNA PUU: Rakkaudella, Anna Puu Soundi. 26.10.2015. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ a b Airaksinen, Annastiina: ”Päästäkää Anna Puu vapaaksi!” vaatii Rumban kriitikko artistin uudesta levystä pettyneenä Rumba. 10.10.2015. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ a b Lindroos, Pia: Anna Puu kahden eron jälkeen: ”Vaikka minulla ei ole parisuhdetta, minulla on paljon rakkautta elämässäni” Ilta-Sanomat. 8.10.2015. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Anna Puu lähtee UMOn kanssa jouluiselle kirkkokiertueelle Radio Nova. 5.10.2015. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Anna Puu konserttisalikeikoille keväällä! Warner Music Live. 22.12.2015. Arkistoitu 29.12.2019. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Elastinen ja Anna Puu kesäisissä tunnelmissa – kuuntele menevä yhteisbiisi! MTV Uutiset. 18.4.2016. Viitattu 10.2.2020.
- ↑ Sharma, Mira: Tässä he ovat - uudet Vain elämää -tähdet! Ilta-Sanomat. 30.5.2016. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Melankolian riemut 2009 - 2015 by Anna Puu on Apple Music Apple Music. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Anna Puu – Melankolian Riemut 2009 - 2015 Musiikkituottajat. Viitattu 10.2.2020.
- ↑ Vain elämää -konsertti järjestetään jälleen Hartwall Arenalla YleX. 18.10.2016. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Martela, Olli: Anna Puu on The Voice of Finlandin uusi tähtivalmentaja Iltalehti. 10.6.2016. Viitattu 25.12.2019.
- ↑ a b Saarinen, Reija: Anna Puu uudesta kappaleestaan: "Kyllä tässä pieni Madonna haiskahtaa" Radio Nova. 10.3.2017. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Anna Puu – Tarviin Vielä Yhden Yön Aikaa Musiikkituottajat. Viitattu 30.12.2019.
- ↑ Anna Puu julkaisi uutta musiikkia - taustalla tutut tekijät Karjalainen. 6.9.2017. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Lehtinen, Eeva: ”Rakkaus inspiroi loputtomasti” Turun Sanomat. 16.11.2017. Arkistoitu 29.12.2019. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Rapila, Senja: Anna Puu puolustaa kiellettyä rakkautta: "Jos se ei satuta sua, niin eihän siinä voi olla mitään väärää" Iskelmä. 26.4.2018. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Anna Puu – Me Ollaan Runo Musiikkituottajat. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Koste, Henna: Anna Puu aloitti puhtaalta pöydältä uudella musiikkityylillään - kuuntele Radio Nova. 10.8.2018. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Anna Puu – Nälkäinen Sydän Musiikkituottajat. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Kaunisto, J.A.: Abreu ja Anna Puu, mitalikahvien aika V2.fi. 4.12.2019. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Lehti, Aki: Levy-arvio: Anna Puu uusiutui - albumillinen raikkaan modernia elektropoppia Karjalainen. 3.9.2018. Viitattu 18.1.2020.
- ↑ Alapirtti, Stina: Jotain vanhaa, jotain todella uutta – esittelemme kolme kesän uutuuslevyä, joista yllättävin on Anna Puu Aamulehti. 20.8.2018. Arkistoitu 21.8.2018. Viitattu 18.1.2020.
- ↑ Hilden, Markus: Parhaimmillaan kansainvälistä tasoa hipovaa elektronista poppia – arviossa Anna Puun Nälkäinen sydän Rumba. 10.8.2018. Viitattu 18.1.2020.
- ↑ Levyarvio: Anna Puu uusiutui ja teki parhaan levynsä Keskisuomalainen. 26.8.2018. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Fräntilä, Jarkko: Anna Puulta uusi levy ja erikoiskeikka Flow’ssa – joka ainakin nimensä perusteilla lupaa melkoisia Rumba. 19.7.2018. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Anna Puun kolmaskin keikka Tavastialla loppuunmyyty – Tavastia-pomo ylistää saavutusta Takahuone. 31.8.2018. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Gasellit, Anna Puu – Lumi Musiikkituottajat. Viitattu 10.2.2020.
- ↑ Suomen Virallinen Striimauslista – Radio NRJ Finland - 46/2018 nrj.fi. Arkistoitu 13.11.2018. Viitattu 10.2.2020.
- ↑ Lauhio, Eveliina: Anna Puu liikuttui kahdesta Emma-voitosta: ”Tämä menee tosi tunteisiin” Seura. 6.2.2019. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Vainio, Vilja: Anna Puu konsertoi Hartwall-areenalla loppuvuodesta – tänään julki myös uusi kappale Rumba. 24.4.2019. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Tähtivaara, Sariainne: Anna Puu jätti haaveet kansainvälisestä urasta seurustelun takia: ”Aina jokin on estänyt lähtemästä” Iltalehti. 11.10.2019. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Määttänen, Juuso: Anna Puun Hartwall-keikka oli runsaudessaan sekava, ja se kertoo jotain yleisempääkin areenakeikkojen ongelmista Helsingin Sanomat. 1.12.2019. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Koste, Henna: Anna Puu paljastaa laulajan, jonka kanssa haluaisi tehdä yhdessä musiikkia: 'Hän on ikuisesti se' Iskelmä. 8.2.2020. Viitattu 10.2.2020.
- ↑ Kaunisto, J.A.: Kuuntele Olavi Uusivirran ja Anna Puun yhteisbiisi 2020 V2.fi. 9.2.2020. Viitattu 10.2.2020.
- ↑ Fräntilä, Jarkko: Anna Puu konserttikiertueelle – mukana 13 paikkakuntaa Helsingin Sanomat. 9.12.2019. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Anna Puu perui koko kiertueensa – Taidetehtaalla ei soi ensi lauantaina Uusimaa. 13.3.2020. Viitattu 13.3.2020.
- ↑ Hapuli, Noora: Anna Puu jättää The Voice of Finland -ohjelman – näin paljon tähtivalmentaja on muuttunut vuosien varrella! Ilta-Sanomat. 25.9.2020. Viitattu 25.9.2020.
- ↑ Siistonen, Miia: Anna Puun ihmissuhdetunnustus: ”Olen aina ollut ihastunut johonkuhun” Anna. 21.4.2019. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Hilden, Markus: Parhaimmillaan kansainvälistä tasoa hipovaa elektronista poppia – arviossa Anna Puun Nälkäinen sydän Rumba. 10.8.2018. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Mattila, Pertti: Anna Puu teki irtioton Idols-linjasta Savon Sanomat. 29.4.2009. Viitattu 30.12.2019.
- ↑ Pajunen, Mia: Anna Puu - Sahara Keskisuomalainen. 28.5.2010. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Niemi, Jussi: ANNA PUU: Sahara Soundi. 4.6.2010. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Kenttämaa, Juhani: Anna Puu tulee kolmannella albumillaan tekstit edellä YleX. 28.10.2012. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Meriläinen, Mikko: ANNA PUU: Antaudun Soundi. 30.10.2012. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Hopi, Anna: Anna Puun albumi tehtiin legendaarisella studiolla Amerikassa Iskelmä. 7.5.2015. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Koppinen, Mari: Modernimmin soivan Anna Puun vahvuus on edelleen vahvoissa, melankolisissa rakkauslauluissa Helsingin Sanomat. 14.10.2015. Arkistoitu 17.11.2015. Viitattu 17.1.2016.
- ↑ Wetterstrand, Ninni: Anna Puulla poikkeuksellinen syksy: Kirkosta kapakkaan YleX. 9.10.2015. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Riikonen, Jose: Tanssi mun kaa – haastattelussa Anna Puu Rumba. 30.10.2018. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Koste, Henna: Anna Puu aloitti puhtaalta pöydältä uudella musiikkityylillään - kuuntele Voice.fi. 10.8.2018. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Kujala, Asta: Uudenlaista musiikkia julkaissut Anna Puu uupumuksestaan: “Se oli hyvä kokea” Yle Uutiset. 17.10.2018. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Lopullinen ero! Iltalehti. 27.2.2014. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Anna Puu täyttää tänään 35 vuotta – katso kuvat upean uran varrelta MTV Uutiset. 3.2.2017. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Salo, Sanna: Anna Puun vauva syntyi! Iltalehti. 15.5.2021. Viitattu 20.7.2021.
- ↑ Anna Puu meni naimisiin! www.iltalehti.fi. Viitattu 29.10.2022.
- ↑ Vatka, Miia: Seiska: Anna Puu ja tuottaja Jukka Immonen muuttivat yhteen Iltalehti. 12.10.2017. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Kirssi, Elina: Yökylässä: Anna Puu tunnustautuu sarjaseurustelijaksi - paljastaa, miten suhde Jukka Immoseen alkoi: ”Tilanne oli suotuisa” Iltalehti. 18.3.2019. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Makkonen, Nita; Hurmas, Mira: Anna Puu esitteli ensimmäistä kertaa rakkaansa julkisuudessa – laulajan futuristinen haarniska-asu sai kansan haukkomaan henkeään Ilta-Sanomat. 6.12.2018. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Anna Puusta Luonnonsuojeluliiton metsäkummi Yle Uutiset. 30.10.2009. Viitattu 30.12.2019.
- ↑ Saarinen, Reija: Iskelmä Gaalassa eniten ehdokkuuksia Lauri Tähkälle ja Juha Tapiolle - katso kaikki ehdokkaat Iskelmä. 11.2.2019. Viitattu 4.1.2020.
Aiheesta muualla
muokkaaStudioalbumit | |
---|---|
Kokoelmat | |
Singlet |
|
Muuta |
}}