Avaa päävalikko

F

latinalaisten aakkosten kuudes kirjain
Ff Ff
 
Suomen kielen aakkoset
Latinalaiset aakkoset
Aa Bb Cc Dd
Ee Ff Gg Hh Ii Jj
Kk Ll Mm Nn Oo Pp
Qq Rr Ss Tt Uu Vv
Ww Xx Yy Zz
Muut suomen aakkoset
Åå Ää Öö
Šš Žž
Luettelo kirjaimista

F (f) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten kuudes kirjain. F-kirjaimen nimi on suomen kielessä äf (aiemmin myös ef)[1] ja äännearvo [f].

Ääntämykseltään latinalaista F-kirjainta vastaa kreikkalaisessa kirjaimistossa nykykreikan fii (Φ, φ), kyrillisessä kirjaimistossa puolestaan Ф (ф).

Sisällysluettelo

HistoriaaMuokkaa

F-kirjain on kehittynyt kreikan kirjaimesta digamma (Ϝ). Sen taustalla on seemiläinen kirjain  . Vaikka Ϝ kreikassa lienee merkinnyt w-äännettä, latinassa F-kirjaimella merkittiin f-äännettä.[2]

F suomen kielessäMuokkaa

F-kirjaimella merkitään suomen kielessä soinniton frikatiivi [f]. Se eroaa v-äänteestä olennaisesti siinä, että v on soinnillinen, mutta lisäksi saattaa olla pienempiä eroja. Joissain sanoissa f voi ääntyä v:nä: asfaltti ~ asvaltti, fiksu ~ viksu[3].

F-kirjain on kuulunut suomen kirjakieleen f-äänteen merkkinä jo sen alkuajoista 1500-luvulta lähtien. Tuolloin sitä käytettiin lainasanoissa, joista monet ilmeisesti olivat lounaissuomalaisessa kansankielessä tavallisia, esimerkiksi sanat faari ja fati. Yhdistelmällä ff:llä voitiin kuitenkin joissain sanoissa tarkoittaa h-äännettä kuten sanassa lyffty (lyhty)[4] tai v-äännettä kuten sanassa röffuerin (ryövärin).[5] Lainasanoissa käytettiin myös yhdistelmää ph kuvaamaan f-äännettä: prophetat (profeetat).[5]

Suomen kielessä ei ole vanhastaan esiintynyt, lounaismurteita lukuun ottamatta, f-äännettä. Aikaisemmin se korvattiin suomeen tulleissa lainasanoissakin varhemmin yleensä p:llä (esimerkiksi peltofält, perjantaifredag, samoin nimessä JooseppiJoosef), myöhemmin yleensä sanan alussa v:llä (esimerkiksi vanki ← fånge) mutta sanan sisällä hv:llä (esimerkiksi kahvi ja sohva). Naapurikielten vaikutuksesta suomen läntisimmissä ja itäisimmissä murteissa on kuitenkin ollut jo vanhastaan f-äänne. Suomen yleiskielessä f-äänne yleistyi vasta 1900-luvulla kieleen tulleiden uusien lainasanojen myötä.[6]

F muissa kielissäMuokkaa

Useimmissa eurooppalaisissa kielissä f-kirjaimen äännearvo on [f].[2]

Muita esitystapojaMuokkaa

 

F f
ASCII 70 102
Unicode U+0046 U+0066

F-kirjaimen merkityksiäMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Kolehmainen, Taru: Ällätikulla silmään! Kirjainten nimitykset suomen kielessä. Kielikello, 2008, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
  2. a b Wichmann, Yrjö ym.: Tietosanakirja. Hakusana F. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1909–1922. Teoksen verkkoversio.
  3. Hakulinen, Auli (päätoim.): Iso suomen kielioppi. § 7. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-557-2. Teoksen verkkoversio.
  4. Häkkinen, Kaisa: ”Äänteistön ja oikeinkirjoituksen kehitys”, Agricolasta nykykieleen. Suomen kirjakielen historia. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19028-4.
  5. a b Lehikoinen Laila, Kiuru Silva: ”Ortografian kehitys”, Kirjasuomen kehitys, s. 61–73. 4. painos. Helsinki: , 1998. ISBN 951-45-8117-2.
  6. Olli Nuutinen: Hetkisen pituus ja muita kirjoituksia kielestä, art. Vinskaa, venskaa, tanskaa ja ranskaa, Suomalaisen kirjallisuuden seura 1994, ISBN 951-717-786-0
  7. a b c Lyhenneluettelo, Kotus