Avaa päävalikko

F

latinalaisten aakkosten kuudes kirjain

HistoriaaMuokkaa

F-kirjain on kehittynyt kreikan kirjaimesta digamma (Ϝ). Sen taustalla on seemiläinen kirjain  . Vaikka Ϝ kreikassa lienee merkinnyt w-äännettä, latinassa F-kirjaimella merkittiin f-äännettä.[2]

F suomen kielessäMuokkaa

F-kirjaimella merkitään suomen kielessä soinniton frikatiivi [f]. Se eroaa v-äänteestä olennaisesti siinä, että v on soinnillinen, mutta lisäksi saattaa olla pienempiä eroja. Joissain sanoissa f voi ääntyä v:nä: asfaltti ~ asvaltti, fiksu ~ viksu[3].

F-kirjain on kuulunut suomen kirjakieleen f-äänteen merkkinä jo sen alkuajoista 1500-luvulta lähtien. Tuolloin sitä käytettiin lainasanoissa, joista monet ilmeisesti olivat lounaissuomalaisessa kansankielessä tavallisia, esimerkiksi sanat faari ja fati. Yhdistelmällä ff:llä voitiin kuitenkin joissain sanoissa tarkoittaa h-äännettä kuten sanassa lyffty (lyhty)[4] tai v-äännettä kuten sanassa röffuerin (ryövärin).[5] Lainasanoissa käytettiin myös yhdistelmää ph kuvaamaan f-äännettä: prophetat (profeetat).[5]

Suomen kielessä ei ole vanhastaan esiintynyt, lounaismurteita lukuun ottamatta, f-äännettä. Aikaisemmin se korvattiin suomeen tulleissa lainasanoissakin varhemmin yleensä p:llä (esimerkiksi peltofält, perjantaifredag, samoin nimessä JooseppiJoosef), myöhemmin yleensä sanan alussa v:llä (esimerkiksi vanki ← fånge) mutta sanan sisällä hv:llä (esimerkiksi kahvi ja sohva). Naapurikielten vaikutuksesta suomen läntisimmissä ja itäisimmissä murteissa on kuitenkin ollut jo vanhastaan f-äänne. Suomen yleiskielessä f-äänne yleistyi vasta 1900-luvulla kieleen tulleiden uusien lainasanojen myötä.[6]

F muissa kielissäMuokkaa

Useimmissa eurooppalaisissa kielissä f-kirjaimen äännearvo on [f].[2]

Muita esitystapojaMuokkaa

 

F f
ASCII 70 102
Unicode U+0046 U+0066

F-kirjaimen merkityksiäMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Kolehmainen, Taru: Ällätikulla silmään! Kirjainten nimitykset suomen kielessä. Kielikello, 2008, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
  2. a b Wichmann, Yrjö ym.: Tietosanakirja. Hakusana F. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1909–1922. Teoksen verkkoversio.
  3. Hakulinen, Auli (päätoim.): Iso suomen kielioppi. § 7. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-557-2. Teoksen verkkoversio.
  4. Häkkinen, Kaisa: ”Äänteistön ja oikeinkirjoituksen kehitys”, Agricolasta nykykieleen. Suomen kirjakielen historia. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19028-4.
  5. a b Lehikoinen Laila, Kiuru Silva: ”Ortografian kehitys”, Kirjasuomen kehitys, s. 61–73. 4. painos. Helsinki: , 1998. ISBN 951-45-8117-2.
  6. Olli Nuutinen: Hetkisen pituus ja muita kirjoituksia kielestä, art. Vinskaa, venskaa, tanskaa ja ranskaa, Suomalaisen kirjallisuuden seura 1994, ISBN 951-717-786-0
  7. a b c Lyhenneluettelo, Kotus