Nikke Ankara

suomalainen rap-artisti

Nikke Ankara (oikealta nimeltään Niiles Ilmari Hiirola, s. 26. huhtikuuta 1991[3][4]) on suomalainen rap-artisti.

Niiles Hiirola
Nikke Ankara YleXPopissa Lahdessa kesäkuussa 2016.
Nikke Ankara YleXPopissa Lahdessa kesäkuussa 2016.
Henkilötiedot
Koko nimi Niiles Ilmari Hiirola[1]
Syntynyt26. huhtikuuta 1991 (ikä 32)
Ammatti räppäri
Muusikko
Taiteilijanimi Nikke Ankara
Laulukielet suomi
Aktiivisena 2013–
Tyylilajit rap, R&B, drum’n’bass, freestyle
Levy-yhtiöt M-Eazy Music / Universal Music (2014–)[2]
Aiheesta muualla
Kotisivut

Ura muokkaa

2013: Rap SM muokkaa

Nikke Ankara aloitti räppiuransa Rap SM-kisoihin osallistumisella, vuonna 2013.[5]

2014–2015: Esikoisalbumi ja katoaminen muokkaa

Nikke Ankara julkaisi toukokuussa 2014 esikoissinglensä ”Perjantai 13.”.[6] Se sijoittui parhaimmillaan singlelistan yhdeksänneksi ja se sai lopulta myös kultalevyn, kun se ylitti kahden miljoonan striimausrajan.[7][8][9] Toinen single ”Spesiaali” julkaistiin 10. lokakuuta 2014.[8] Kappale nousi parhaimmillaan singlelistan neljänneksi ja se sai lopulta platinalevyn.[10][9] Vuonna 2014 hän oli mukana myös Brädin ”Aamupala”- ja RobininParasta just nyt” -singleillä.

30. joulukuuta 2014 medioissa uutisoitiin Ankaran kadonneen.[11] Tammikuun 1. päivänä 2015 hänen uutisoitiin itse ilmoittautuneensa poliisille oltuaan psykoosissa.[12] Pian löytymisen jälkeen hän ilmoitti vetäytyvänsä julkisuudesta sekä lopettavansa musiikkiuransa.[13] Toukokuussa 2015 hän kuitenkin pyörsi päätöksensä ja julkaisi ”Koska sä eroot” -singlen 29. toukokuuta 2015.[14][15] Myös ”Koska sä eroot” -singlestä Ankaralle on myönnetty kultalevy.[9]

Ankaran neljäs single ”Värifilmi” julkaistiin 2. lokakuuta 2015 ja sillä vierailee Happoradio-yhtyeen solisti Aki Tykki.[16] Kappale kertoo Ankaran psykoosiin vaipumisesta.[16]

Esikoisalbuminsa Nikke tulee kotiin hän julkaisi 20. marraskuuta 2015. Albumin kaikki kappaleet ovat Nikke Ankaran itsensä sanoittamia ja pääasiallisena säveltäjänä on toiminut Henri Lanz.[17]

2016–: Toinen studioalbumi ja Vain elämää muokkaa

Ankara julkaisi vuonna 2018 julkaistavalta toiselta studioalbumiltaan vuonna 2016 neljä singleä. Ensimmäinen, ”En tiiä sun nimee”, julkaistiin 7. tammikuuta 2016. Kappaleella on mukana myös laulaja Ollie.[18] Toinen single ”Ettei nyt vaan sattuis mitään” julkaistiin 30. maaliskuuta 2016.[19] Kolmas single ”Mona Lisa” julkaistiin elokuussa 2016 ja neljäs ”Pisamat” marraskuussa 2016.[20][21]

Vuonna 2017 Nikke Ankara oli yksi Vain elämää -televisiosarjan kuudennen tuotantokauden artisteista.[22] Hän juonsi Kiss-radiokanavalla heinäkuussa 2017 viikon ajan iltapäivisin radio-ohjelmaa.[23]

Vuoden 2017 lopulla Nikke Ankara julkaisi uuden singlen ”Kaadutaan”, jossa on vierailevana artistina toimi Irina. Kappale oli ensimmäinen hänen oma kappaleensa Vain elämää -ohjelman jälkeen. Helmikuussa 2018 julkaistu ”Rikkinäinen prinsessa” -single nousi singlelistan ensimmäiselle sijalle.[24]

Ankaran toinen studioalbumi Ootsä nähny Nikkee julkaistiin 27. huhtikuuta 2018.[25] Ennen albumin julkaisua siltä ehdittiin julkaista seitsemän singleä. Ennakkoon julkaistujen singlejen striimausmäärien myötä albumi on saavuttanut jo ennakkoon tuplaplatinarajan.

Ankaralta tuli Coupe de Grace -niminen kappale 27.9.2019. Artisti kertoo kappaleen olevan pitkästä aikaa räpin sylkemistä.

Yksityiselämä muokkaa

Nikke Ankara oli Helsingin käräjäoikeudessa 27. helmikuuta 2020 syytettynä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Oikeudenkäynti oli salainen ja hän kiisti syyllisyytensä.[26] Käräjäoikeus tuomitsi hänet sataan päiväsakkoon, eikä hovioikeus antanut juttuun jatkokäsittelylupaa. Hänen tuloillaan sakkoa tuli 2900 euroa. Hiirola tuomittiin lisäksi maksamaan asianomistajalle 1200 euron kärsimyskorvaus, sekä tämän 2946 euron oikeudenkäyntikulut. Ankara on myöhemmin kuvannut tapahtunutta ”elämänsä pahimmaksi munaukseksi”.[27][28]

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
Albumilista
Nikke tulee kotiin
  • Julkaistu: 20. marraskuuta 2015
  • Formaatti: CD / digitaalinen lataus
  • Levy-yhtiö: Universal Music & M-Eazy Music
#5 [29] Platinaa
Ootsä nähny Nikkee
  • Julkaistu: 27. huhtikuuta 2018
  • Formaatti: CD / digitaalinen lataus
  • Levy-yhtiö: Universal Music & M-Eazy Music
#3 [30] tuplaplatinaa

Lähteet muokkaa

  1. Vain elämää: Kiintiöräppäri Ankara mietti ensin, miksi hänet haluttiin mukaan Aamulehti. 13.4.2017. Arkistoitu 20.5.2018. Viitattu 20.5.2018.
  2. Nikke Ankara: Tietoja Facebook. Viitattu 2.1.2016.
  3. Räppäri Nikke Ankara 26 vuotta – salamyhkäisenä parisuhdekuvioistaan: ”Naiset ovat olleet elämän suola” Ilta-Sanomat. 26.4.2017. Viitattu 20.5.2018.
  4. Andersson, Edith: Nikke Ankara löytyi tammikuussa: Nyt lupaava viesti faneille Iltalehti. 1.5.2015. Viitattu 21.11.2015.
  5. J Aine vs Nikke Ankara (RAP SM 2013, 1. battle kierros). YouTube. 22.12.2013.
  6. Nikke Ankaran Perjantai 13. – armoton kuvaus epäonnen päivästä! Universal Music. 7.5.2014. Arkistoitu 22.11.2015. Viitattu 21.11.2015.
  7. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Nikke Ankara - Perjantai 13. Musiikkituottajat. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 21.11.2015.
  8. a b Nikke Ankaran hittisinkulle Perjantai 13. jatkoa – Spesiaali julkaistaan huomenna Universal Music. 9.10.2015. Arkistoitu 22.11.2015. Viitattu 21.11.2015.
  9. a b c Nikke Ankaralta uusi sinkku NRJ. 29.9.2015. Arkistoitu 30.9.2015. Viitattu 21.11.2015.
  10. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Nikke Ankara - Spesiaali Musiikkituottajat. Arkistoitu 26.9.2015. Viitattu 21.11.2015.
  11. Autio, Raisa: Nelonen: Räppäri Nikke Ankara kadonnut Yle Uutiset. 30.12.2014. Viitattu 21.11.2015.
  12. Koski, Sami: Kateissa ollut Nikke Ankara löytyi - Poliisi: "Hän on nyt turvassa" Iltalehti. 1.1.2015. Viitattu 21.11.2015.
  13. Jokinen, Pauliina: Kadoksissa ollut räppäri Nikke Ankara kertoo katoamisestaan: Sekakäyttö ajoi psykoosiin Ilta-Sanomat. 4.5.2015. Arkistoitu 22.11.2015. Viitattu 21.11.2015.
  14. Rask, Anne: Psykoosista toipunut Nikke Ankara lopetti sekoilun Iltalehti. 29.5.2015. Viitattu 21.11.2015.
  15. Koska Sä Eroot - Single iTunes. Viitattu 21.11.2015.
  16. a b Rask, Anne: Nikke Ankara purki synkän taistelunsa räpiksi Iltalehti. 2.10.2015. Viitattu 21.11.2015.
  17. Nikke tulee kotiin Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 31.12.2015.
  18. Vuosi sitten ongelmissa rypenyt Nikke Ankara voitti vaikeudet: Nyt on tosi hyvä fiilis YleX. Viitattu 12.5.2016.
  19. Ettei Nyt Vaan Sattuis Mitään - Single iTunes. Viitattu 12.5.2016.
  20. Nikke Ankara avoimena: "Tuntui, että olin pettänyt kaikki enkä ansaitse jatkaa" Iltalehti. Viitattu 4.8.2016.
  21. Nikke Ankara julkaisi uuden sinkun: ”Tää on tsemppibiisi kaikille, joilla on pisamia” FUM.fi. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 18.12.2016.
  22. Tässä he ovat! Luvassa upea Vain elämää -kausi! ”Olen odottanut tätä kuin Linnan juhliin kutsua” Nelonen. Viitattu 1.5.2017.
  23. Vatka, Miia: Voice: Nikke Ankarasta radiojuontaja - pelkää, että läpät loppuvat kesken iltalehti.fi. 29.6.2017. Viitattu 24.4.2018.
  24. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Nikke Ankara - Rikkinäinen Prinsessa Musiikkituottajat. Arkistoitu 4.3.2018. Viitattu 4.3.2018.
  25. Römpötti, Janne: Nikke Ankaran jo ennakkoon tuplaplatinarajan ylittänyt kakkosalbumi julkaistaan ensi viikolla – tsekkaa kansi ja tracklist! FUM.fi. 20.4.2018. Arkistoitu 22.4.2018. Viitattu 24.4.2018.
  26. Nikke Ankara käräjille - syytetään pakottamisesta seksuaaliseen tekoon: ”Toivon ja uskon että oikeus tapahtuu” www.iltalehti.fi. Viitattu 25.2.2020.
  27. Nikke Ankara, 31, kommentoi ensi kertaa seksuaali­rikostuomiotaan – näin hän kertoo miesten wc:n tapahtumista Ilta-Sanomat. Viitattu 14.2.2022.
  28. Nikke Ankara rikkoi hiljaisuuden seksuaalirikostuomiostaan: ”Elämäni pahin munaus” www.iltalehti.fi. Viitattu 14.2.2022.
  29. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Nikke Ankara - Nikke tulee kotiin Musiikkituottajat. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 29.11.2015.
  30. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Nikke Ankara - Ootsä nähny Nikkee Musiikkituottajat. Arkistoitu 12.5.2018. Viitattu 12.5.2018.