Wikipedia

Lana Del Rey

yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä

Elizabeth Woolridge Grant (s. 21. kesäkuuta 1985 New York),[3][4] taiteilijanimeltään Lana Del Rey, on yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä.

Lana Del Rey
Lana Del Rey vuonna 2019.
Lana Del Rey vuonna 2019.
Henkilötiedot
Koko nimi Elizabeth Woolridge Grant
Syntynyt21. kesäkuuta 1985 (ikä 38)
New York, New York, Yhdysvallat
Ammatti laulaja-lauluntekijä, muusikko, malli
Muusikko
Taiteilijanimi Lana Del Rey, Lana Rey Del Mar, Lizzy Grant, Lana Del Ray, May Jailer, Sparkle Jump Rope Queen
Laulukielet englanti
Aktiivisena 2005–
Tyylilajit vaihtoehtorock, rock,[1] psykedeelinen rock,[2] indie pop, kamaripop, trip hop
Soittimet laulu, kitara, kosketinsoittimet
Levy-yhtiöt Interscope Records
Polydor Records
Stranger
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivut

Lake Placidissa varttunut Del Rey aloitti yliopistossa ollessaan laulamaan ja tekemään musiikkia useiden eri taiteilijanimien alla. Hän julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa Lana Del Ray A.K.A. Lizzy Grant vuonna 2010. Hänen kansainvälinen läpimurtonsa tuli vuonna 2011 kappaleen "Video Games" ja hänen toisen studioalbuminsa Born to Die (2012) myötä. Del Rey on uransa aikana julkaissut yhdeksän studioalbumia ja kolme EP-levyä.

Nuoruus muokkaa

Elizabeth Woolridge Grant syntyi Manhattanilla, New Yorkissa 21. kesäkuuta 1985. Hänen isänsä Robert England Grant Jr on ammatiltaan yrittäjä, ja hänen äitinsä Patricia Ann ”Pat” (Hill) on lukionopettaja.[5][6] Del Reyllä on skotlantilaisia sukujuuria.[7] Hänellä on kaksi nuorempaa sisarusta, sisko Caroline ja veli Charlie.[8] Del Rey varttui Lake Placidissa, New Yorkissa, ja kävi siellä katolista peruskoulua.[9]

Del Rey aloitti vuonna 2004 opiskelun Fordham Universityssä pääaineenaan filosofia ja painotuksenaan metafysiikka. Hän valmistui vuonna 2008. [10]

Ura muokkaa

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen.
Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Uran alkuvaiheet muokkaa

Del Rey teki vuosina 2004–2005 albumin nimeltä Sirens[11] silloisella taiteilijanimellään ”May Jailer”. Albumia ei julkaistu, mutta toukokuussa 2012 se vuodettiin kokonaan YouTubeen. Del Rey on työstänyt satoja kappaleita, jotka eivät ole millään levyllä. Kaikkia ei ole virallisesti julkaistu, mutta suuri osa kappaleista on vuotanut internetiin.

Del Rey julkaisi ensimmäisen täyspitkän studioalbuminsa Lana Del Ray A.K.A. Lizzy Grantin tammikuussa 2010. Se oli laulajan ensimmäinen ammattimaisesti tuotettu albumi, julkaistu nimellä Lizzy Grant, itsenäisellä levy-yhtiöllä tuottaja David Kahnen kanssa. Del Rey totesi, että ”David pyysi minua työskentelemään kanssaan vain päivä sen jälkeen kun hän sai demoni. Hän on tunnettu tuottaja jolla on paljon rehellisyyttä ja joka on kiinnostunut popin lisäksi muun musiikin tekemisestä.” Lanan isä, Robert Grant, auttoi markkinoimaan albumia, joka oli saatavilla iTunesissa lyhyen ajan ennen kuin levy poistettiin palvelusta. David Kahnen mukaan Grant osti oikeudet takaisin levy-yhtiö 5 Pointsilta.

Born to Die ja Paradise Tour (2011–2013) muokkaa

 
Lana Del Rey vuonna 2012.

Myöhemmin kesäkuussa 2011, Del Rey allekirjoitti sopimuksen levy-yhtiö Stranger Recordsin kanssa ”Video Games” -debyyttisinglen julkaisemisesta lokakuussa 2011. Hän allekirjoitti yhteissopimuksen Interscope Recordsin ja Polydor Recordsin kanssa. 24. lokakuuta 2011 ilmoitettiin, että Del Rey oli voittanut brittiläisen musiikkipalkinnon Q Awardin kategoriassa ”Q's Next Big Thing”.

”Video Games” -singleä mainostettiin The CW Television Networkin Ringer-sarjassa 27. syyskuuta 2011 keskeisen kohtauksen aikana saaden Del Reyn valtavirran mukaan. Lana mainosti albumiaan lukuisissa myös live-esiintymisissä. Rolling Stone -musiikkilehti kommentoi, että vaikka Del Rey on hermostunut ja ahdistunut esittäessään kappaleitansa livenä, ”hän laulaa huomattavalla luottamuksella”, vaikka he totesivatkin Del Reyn laulun olevan melko vihlovaa korville. Lana esitti ”Video Games” -kappaleensa hollantilaisessa De Wereld Draait Door -televisio-ohjelmassa, brittiläisessä Later... with Jools Holland -musiikkiohjelmassa ja yksityisessä show’ssa Chateau Marmontissa West Hollywoodissa Kaliforniassa. Del Rey antoi myös useita haastatteluja sanomalehdille ja internet-lehdille.

Myöhemmin ilmoitettiin, että laulaja julkaisisi debyyttialbuminsa tammikuussa 2012. Ranskalaisen Taratata-ohjelman haastattelussa Del Rey ilmoitti albumin nimen olevan Born to Die. Se julkaistiin 27. tammikuuta 2012 Irlannissa, 30. tammikuuta 2012 Isossa-Britanniassa sekä maailmanlaajuisesti 31. tammikuuta 2012.

Laulaja esitti kaksi kappalettaan Saturday Night Live -televisio-ohjelmassa 14. tammikuuta 2012. Lana sai lämpimän vastaanoton yleisöltä, mutta vaihtelevia arvosteluja kriitikoilta. NBC Nightly News -ankkuri Brian Williams kutsui Del Reyn esitystä ”yhdeksi huonoimmista esityksistä SNL-ohjelman historiasta”. Del Reyn esiintymistä puolusti SNL-ohjelman sinä iltana toimiva juontaja Daniel Radcliffe, huolimatta siitä, ettei hän ollut nähnyt esitystä. 4. helmikuuta 2012 Kristen Wiig parodisoi Del Reytä Saturday Night Liven sketsissä yhdessä Seth Meyersin kanssa.

Toinen single ja albumin nimikkokappale ”Born to Die” julkaistiin 30. joulukuuta 2011. Kappaleen musiikkivideo vuoti 14. joulukuuta 2011, ja se perustui Del Reyn luomalle käsitteelle, ohjaajana Yoann Lemoine. Tammikuussa 2012 Del Rey ilmoitti ostaneensa Lana Del Ray A.K.A. Lizzy Grant -albuminsa oikeudet takaisin ja uusintajulkaisevansa sen kesällä 2012 Interscope Recordsin ja Polydor Recordsin kautta. 4. tammikuuta 2012 laulajan tiedotettiin allekirjoittaneen sopimuksen NEXT Model Management -agentuurin kanssa.

Born to Die (2012) albumista julkaistiin marraskuussa uudelleenpainos Born to Die: The Paradise Edition.[12] Normaalipainos sisältää kahdeksan uutta kappaletta, mutta iTunes-versiolla tulee bonuskappale ”Burning Desire”.

Del Reyn esiintyminen Helsingissä Hartwall Areenalla 16. kesäkuuta 2013[13] sai kritiikissä arvion, että hän on tragediabarbie, jonka kappaleet ovat täynnä jenkkikliseitä ja rakennusaineena on nostalgia. Esitys muistutti sitcom-tv-sarjaa, sillä yleisöreaktioita epäiltiin vahvistetuiksi taustanauhojen avulla. Huutomyrskyt osuivat vääriin kohtiin, yleisön laulu oli epäsuomalaisen kovaa ja amerikkalaisella aksentilla. Toimittaja Oskari Onninen kirjoitti Helsingin Sanomien arviossaan lopuksi, että syvemmälle amerikkalainen populaarikulttuuri ei pysty hukkumaan itseensä.[14] Samoihin ongelmiin kiinnitti huomiota myös Rumban kirjoittaja. Yleisöltä Del Rey kuitenkin sai varsin lämpimän vastaanoton. Nainen huomioi tuttuun tapaansa faneja useaan otteeseen tervehtimällä ja halailemalla heitä. Del Rey käytti myös paljon aikaa fanien kanssa kuvien ottamiseen, lahjojen vastaanottamiseen sekä yleisön toistuvaan kiittelyyn.[15]

Paradise-kiertueen konserttia Skotlannin Glasgow’ssa arvioitiin The Scotsman -lehdessä myönteisemmin: Kappale ”Young and Beautiful” (elokuvasta Kultahattu) lumosi yleisön, kuten itse Del Reykin. Kiertueella lämmittelijänä toimineen Kassidy-yhtyeen kitaristi on kotoisin Glasgow’sta ja on seurustellut Del Reyn kanssa. Suomen-konsertissa lämmittely-yhtyeenä toimi kuitenkin Kari Tapiiri.

Ultraviolence ja Honeymoon (2014–2015) muokkaa

Ultraviolence, Del Reyn kolmas studioalbumi julkaistiin 13. kesäkuuta 2014. Albumia edelsi neljä singleä "West Coast", "Shades of Cool", "Ultraviolence" ja "Brooklyn Baby". Del Rey teki yhteistyötä muusikko Dan Auerbachin kanssa albumilla.[16] Auerbach toimi myös albumin tuottajana.[17] Ultraviolence nousi listojen ensimmäiseksi 12 maassa ja myi 880 000 kappaletta maailmanlaajuisesti ensimmäisen viikon aikana. [18] Albumia tuki kesällä 2015 The Endless Summer Tour -kiertue. Kiertue käsitti 20 esitystä Pohjois-Amerikassa, ja sen avaajina toimivat Courtney Love sekä Grimes.

Del Reyn neljäs studioalbumi Honeymoon julkaistiin 18. syyskuuta 2015. Albumia edelsivät singlet "High by the Beach" ja "Music to Watch Boys To" sekä promotionaalinen single "Terrence Loves you". Honeymoon debytoi toisena Billboard 200 -listalla ja oli Del Reyn neljäs listan top 10 sijalle yltänyt.[19][20]

Vuosina 2014 ja 2015 Del Rey työskenteli aktiivisesti myös elokuvien parissa. Hän äänitti tulkinnan Prinsessa Ruususesta (1959) tunnetusta kappaleesta "Once Upon a Dream" elokuvaan Maleficent - Pahatar.[21] Tämän lisäksi Del Rey äänitti kappaleet "Big Eyes" ja "I Can Fly" Tim Burtonin taiteilija Margaret Keanesta kertovaan elokuvaan Big Eyes (2014).[22] Marraskuussa 2015 Del Reyn tuotti laulaja-lauluntekijän Daniel Johnstonin elämästä kertovan lyhytelokuvan Hi, How Are You Daniel Johnston. Hän äänitti elokuvaa varten coverin Johnstonin kappaleesta "Some Things Last a Long Time"[23]

Lust for Life ja Norman Fucking Rockwell! (2016–2019) muokkaa

 
Del Rey esiintymässä Flow-festivaaleilla Helsingissä vuonna 2017.

Del Reyn viides studioalbumi, Lust for Life, julkaistiin 21. heinäkuuta 2017. Albumia edelsivät singlet "Love", "Lust for Life" The Weekndin kanssa ja "Summer Bummer" yhdessä A$AP Rockyn ja Playboi Cartin kanssa. Albumi nousi ensimmäiseksi Billboard Hot 200 -listalla ja oli ehdolla Best Pop Vocal Album -kategoriassa vuoden 2018 Grammy-gaalassa.[24]

Del Rey ja kanadalainen muusikko The Weeknd olivat tehneet aiemmin yhteistyötä vuosina 2015 ja 2016 useilla kappaleilla. Heidän yhteistyönsä alkoi vuonna 2015 kappaleella "Prisoner" The Weekndin albumilta Beauty Behind The Madness (2015), jossa Del Rey oli mukana laulamassa. Pari jatkoi yhteistyötä albumilla Starboy (2016), jolla Del Rey oli mukana laulamassa ja kirjoittamassa kappaleilla "Stargirl Interlude" ja "Party Monster".

Del Rey esiintyi vuonna 2017 Helsingissä Flow Festival -musiikkifestivaalissa.[25][26] Helsingin Sanomat luonnehti konsertin kappaleiden tunnelmaa samaan aikaan pysäyttävän synkäksi ja hartaan kauniiksi.[27]

Lust For Life -albumia tuki vuonna 2018 The LA to the Moon Tour -maailmankiertue. Kiertue käsitti 38 konserttia Pohjois-Amerikassa, Etelä-Amerikassa, Oseaniassa ja Euroopassa, ja sen avaajina toimivat Jhené Aiko, Kali Uchis, Børns ja Cat Power. Kiertue päättyi suunniteltua aikaisemmin Budapestissa 10. elokuuta meneillään olevaan Israelin–Palestiinan konfliktiin liittyvän protestin vuoksi. Del Rey kertoi Twitterissä päätöksestään päättää kiertue suunniteltua aikaisemmin: "Minulle on tärkeää esiintyä sekä Palestiinassa että Israelissa ja kohdella kaikkia fanejani tasapuolisesti - valitettavasti molempia käyntejä ei ole pystytty järjestämään näin lyhyellä varoitusajalla ja siksi lykkään esiintymistäni."[28]

Del Reyn kuudes studioalbumi, Norman Fucking Rockwell, julkaistiin 30. elokuuta 2019. Albumia edelsivät ensimmäiset singlet "Mariners Apartment Complex" ja "Venice Bitch", jotka julkaistiin syyskuussa 2018. Singlet "Hope Is a Dangerous Thing for a Woman Like Me to Have – but I Have It" ja "Doin’ Time" julkaistiin keväällä 2019 Albumi sai kaksi Grammy ehdokkuutta vuoden 2019 gaalassa. NFR! oli ehdolla vuoden albumiksi ja sen nimikkokappale "Norman Fucking Rockwell" oli ehdolla vuoden kappaleeksi. [29] Albumia oli tuottamassa ja kirjoittamassa Del Reyn kanssa muusikko Jack Antonoff. Albumia tuki samana syksynä The Norman Fucking Rockwell! Tour -kiertue. Kiertue käsitti 19 konserttia Pohjois-Amerikassa ja yhden Aasiassa. Kiertueen oli määrä jatkaa seuraavana vuonna Eurooppaan ja Latinalaiseen Amerikkaan, mutta suunnitellut konsertit peruttiin Del Reyn sairastumisen ja Koronaviruspandemian takia.[30]

Vuonna 2019 Del Rey äänitti kappaleen "Don't Call Me Angel" yhdessä Ariana Granden ja Miley Cyrusin kanssa elokuvaan Charlien enkelit, sekä coverin Donovanin kappaleesta "Season of the Witch" Guillermo del Toron elokuvaan Scary Stories to Tell in the Dark.

Ääni muokkaa

Del Reyn ääniala on kontra-altto.

Vaikutteet muokkaa

Lana Del Reyta on kuvailtu ”niin kutsutuksi gangsta-Nancy Sinatraksi”.[31] Del Rey on maininnut musiikillisiksi vaikuttajikseen muun muassa Kurt Cobainin, Nirvanan, Bruce Springsteenin, Elvis Presleyn, Frank Sinatran, Bob Dylanin, Allen Ginsbergin, Leonard Cohenin, Nina Simonen, Britney Spearsin ja Eminemin. Muita Del Reyn mainitsemia musiikillisia ja taiteellisia vaikutteita ovat hänen oma mielikuvituksensa, visionsa omasta tulevaisuudestaan, Kalifornian maisema, New Yorkin ilmapiiri ja energia, Pariisi yöaikaan, Coney Island, amerikkalainen kitsch, 1940–1960-luvut, mustavalkoelokuvat, film noir, Marilyn Monroe, Jessica Rabbit ja Betty Boop.lähde?

Diskografia muokkaa

Pääartikkeli: Lana Del Reyn diskografia

Studioalbumit muokkaa

EP:t muokkaa

Bibliogafia muokkaa

Kiertueet muokkaa

  • The Born to Die Tour (2011–2012)
  • The Paradise Tour (2013–2014)
  • The Endless Summer Tour (2015)
  • The LA to the Moon Tour (2018)
  • The Norman Fucking Rockwell! Tour (2019)
  • 2023–2024 kiertue (2023-)

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Lana Del Rey Is Rock's Saddest, Baddest Diva: Inside the New Issue Rolling Stone. 16.7.2014. Viitattu 20.8.2015. (englanniksi)
  2. ↑ Cooper, Duncan: Cover Story: Lana Del Rey Is Anyone She Wants to Be The Fader. 4.6.2014. Viitattu 20.8.2015. (englanniksi)
  3. ↑ David Robert: Lana Del Rey Has "Three New Albums Worth Of Material" 17.2.2012. MTV.ca. Arkistoitu 5.11.2013. Viitattu 28.3.2013. (englanniksi)
  4. ↑ Ernest Baker: Interview: Lana Del Rey Talks Backlash, Plastic Surgery, and New Album 7.10.2011. Complex. Viitattu 20.2.2012.
  5. ↑ Bock, Melvin Lynn et. al: Joseph and Mary Dale and their descendants, s. 113. ”Robert England Grant, Jr.; Robert was born 16 June 1953. On 12 June 1982 he married Patricia Ann Hill. They live in New York City and have two children: Elizabeth Woolridge Grant; Elizabeth was born 21 June 1985...”. Windmill Publications, 1998. (englanniksi)
  6. ↑ Tranter, Kristen: Lolita in the 'hood The Sydney Morning Herald. 10.5.2014. Viitattu 23.8.2015. (englanniksi)
  7. ↑ When is Lana Del Rey coming to Glasgow, how can I get tickets? The Scottish Sun. 21.8.2017. Viitattu 20.8.2019. (englanniksi)
  8. ↑ Jackson, Ron: The Domain Giant You Didn’t Know: Rob Grant's Roundabout Route to Real Estate Riches (Online and Off!) DN Journal. huhtikuu 2008. Viitattu 23.8.2015. (englanniksi)
  9. ↑ Lana Del Rey Interview Nylon. 28.11.2013. Viitattu 23.8.2015. (englanniksi)
  10. ↑ ‘A Legend in Her Prime’: Taylor Swift Praises Fordham Grad Lana Del Rey at Grammys Fordham Newsroom. 5.2.2024. Viitattu 11.4.2024. (englanniksi)
  11. ↑ http://www.digitalspy.co.uk/music/news/a384853/lana-del-reys-may-jailer-sirens-album-leaks-in-full.html
  12. ↑ http://newsroom.mtv.com/2012/07/25/lana-del-rey-to-re-release-born-to-die-with-7-new-songs/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. ↑ http://www.lanadelrey.com/live
  14. ↑ Oskari Onninen, Pelkät kornit kulissit Helsingin Sanomat 18.6.2013 s. C3 Pelkät kornit kulissit[vanhentunut linkki] (verkossa)
  15. ↑ Lana Del Rey toi Suomeen hidastetun, siirappisen ja valmiiksi nauretun elokuvan, Rumba-lehti
  16. ↑ Blistein, Jon: Lana Del Rey Working with Dan Auerbach on New Album Rolling Stone. 20.2.2014. Viitattu 10.4.2024.
  17. ↑ The Black Keysin keulahahmo tuottaa väheksymäänsä Lana Del Reytä yle.fi. 21.2.2014. Viitattu 10.4.2024.
  18. ↑ Interscope Records: Lana Del Rey's 'ULTRAVIOLENCE' (Interscope/Polydor UK) Debuts At #1 In Twelve Countries Including U.S. & U.K., Plus Top 5 In Eight Other Countries www.prnewswire.com. Viitattu 10.4.2024. (englanniksi)
  19. ↑ Keith Caulfield: Seven Debuts Hit Top 10 of Billboard 200 Chart, Led by Drake & Future, Lana Del Rey and Mac Miller Billboard. 27.9.2015. Viitattu 10.4.2024. (englanniksi)
  20. ↑ Lana Del Rey BILLBOARD 200 chart history Billboard. Viitattu 11.4.2024. (englanniksi)
  21. ↑ Scott Mendelson: Lana Del Rey Covers 'Once Upon A Dream' For Angelina Jolie's 'Maleficent' Forbes. Viitattu 10.4.2024. (englanniksi)
  22. ↑ Chris Willman: ‘Big Eyes’: The Story Behind Lana Del Rey’s Stunning Secret Songs The Hollywood Reporter. 18.11.2014. Viitattu 10.4.2024. (englanniksi)
  23. ↑ Colin Stutz: Lana Del Rey Covers Daniel Johnston’s ‘Some Things Last a Long Time’: Listen Billboard. 7.11.2015. Viitattu 10.4.2024. (englanniksi)
  24. ↑ Lana Del Rey | Artist | GRAMMY.com grammy.com. Viitattu 11.4.2024.
  25. ↑ Nyt.fi | Lana Del Rey, The xx ja Aphex Twin tulevat Helsingin Flow-festivaalille – ensimmäiset esiintyjät julki Helsingin Sanomat. 14.12.2016. Viitattu 11.4.2024.
  26. ↑ 2017 Flow Festival. Viitattu 11.4.2024.
  27. ↑ Konserttiarvostelu | Kylmä ja etäinen jääkuningatar? Flow’n pääesiintyjä Lana Del Rey todisti olevansa jotain aivan muuta Helsingin Sanomat. 12.8.2017. Viitattu 11.4.2024.
  28. ↑ Lana Del Rey cancels Israeli music festival performance after backlash The Independent. 1.9.2018. Viitattu 11.4.2024. (englanniksi)
  29. ↑ Lana Del Rey | Artist | GRAMMY.com grammy.com. Viitattu 11.4.2024.
  30. ↑ Will Richards: Lana Del Rey cancels imminent UK and European tour due to illness NME. 20.2.2020. Viitattu 11.4.2024. (englanniksi)
  31. ↑ Lana Del Rey goes back to her ‘gangster Nancy Sinatra’ roots on new single The Line of Best Fit. Viitattu 3.10.2017. (englanniksi)

Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”AutoEQ-3”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”AutoEQ-4”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”AutoEQ-5”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lana_Del_Rey&oldid=22319857”