Red Hot Chili Peppers

yhdysvaltalainen rockyhtye

Red Hot Chili Peppers on vuonna 1983 Los Angelesissa perustettu yhdysvaltalainen rockyhtye, jonka nykyisen kokoonpanon muodostavat laulaja Anthony Kiedis, basisti Flea, kitaristi John Frusciante ja rumpali Chad Smith. Red Hot Chili Peppers on yksi kaikkien aikojen kaupallisesti menestyneimmistä rockyhtyeistä. Yhtyeen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 80 miljoonaa kappaletta ja se on voittanut kuusi Grammy-palkintoa.[1]

Red Hot Chili Peppers
Redgotchilipeppers-logo.svg
Red Hot Chili Peppers esiintymässä Rock am Ring -festivaaleilla Saksassa vuonna 2016.
Red Hot Chili Peppers esiintymässä Rock am Ring -festivaaleilla Saksassa vuonna 2016.
Tiedot
Toiminnassa 1983–
Tyylilaji rock, funkrock, vaihtoehtorock, rapcore
Kotipaikka Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Anthony Kiedislaulu
Fleabasso, taustalaulu
John Frusciantekitara, taustalaulu
Chad Smithrummut, lyömäsoittimet

Entiset jäsenet

Luettelo Red Hot Chili Peppersin jäsenistä

Levy-yhtiö

Capitol Records
Warner Brothers Records
EMI

Aiheesta muualla
Kotisivut

Red Hot Chili Peppersin musiikki on tyyliltään funk-vaikutteista rockia, mutta yhtye on uransa varrella ammentanut vaikutteita myös punkista ja psykedeelisestä rockista. Yhtye on julkaissut yksitoista studioalbumia, joista viimeisin on vuoden 2016 The Getaway. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Under the Bridge”, ”Give It Away”, ”Suck My Kiss”, ”Californication”, ”Otherside”, ”Scar Tissue”, ”By the Way”, ”Can’t Stop”, ”Dani California”, ”Snow (Hey Oh)” ja ”Dark Necessities”.

Monista henkilöstövaihdoksistaan tunnettu Red Hot Chili Peppers nimitettiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2012.

HistoriaMuokkaa

Perustaminen ja esikoisalbumi The Red Hot Chili Peppers (1983–1984)Muokkaa

 
Laulaja Anthony Kiedis esiintymässä vuonna 2016.

Fairfax High Schoolissa Los Angelesissa samalla luokalla opiskelleet laulaja Anthony Kiedis, kitaristi Hillel Slovak, basisti Michael ”Flea” Balzary ja rumpali Jack Irons perustivat Red Hot Chili Peppersin vuonna 1983.[2] Yhtyeen alkuperäinen nimi oli Tony Flow and the Miraculously Majestic Masters of Mayhem ja ensiesiintyminen Rhythm Lounge -klubilla Gary and Neighbor’s Voicesin lämmittelijänä noin 30 hengen yleisölle. Rhythm Loungessa soittamaansa keikkaa varten yhtye myös kirjoitti yhden varhaisimmista kappaleistaan, ”Out in L.A.”. Yhtyeen musiikillisia innoittajia olivat esimerkiksi dance-punkia soittaneet James Chance and the Contortions ja Defunkt. Yhtyeen energinen lavaesiintyminen Rhythm Loungessa johti odottamattomaan suosioon[3] ja poiki lisää esiintymisiä Los Angelesin klubeilla ja paikallisissa musiikkitapahtumissa. Yhtye vaihtoi nimensä nykyiseen muotoon Red Hot Chili Peppers.

Ohio Playersin manageri Lindy Goetz ryhtyi Red Hot Chili Peppersin manageriksi nähtyään keikan, jonka aikana yhtye debytoi tunnetun tavaramerkkinsä ”socks on cocks”, esiintymisen alasti vain sukka sukupuolielinten verhona.[4] Goetz sai neuvoteltua EMI American ja Enigma Recordsin kanssa seitsemän albumin levytyssopimuksen.[3] Samaan aikaan myös What Is This? -yhtyeessä soittaneille Hillel Slovakille ja Jack Ironsille Red Hot Chili Peppers oli kuitenkin vain sivuprojekti, joten he erosivat yhtyeestä vuoden 1983 joulukuussa. Anthony Kiedis ja Flea pestasivat uudeksi rumpaliksi Flean vanhan ystävän Cliff Martinezin. Kitaristiksi liittyi koesoittojen kautta valittu Jack Sherman.[5]

Yhtye julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa The Red Hot Chili Peppers vuoden 1984 elokuussa. Vaikka albumi ei noussut myyntilistojen kärkeen, yhtyeen fanikunta laajeni kampusradion ja Music Televisionin avustuksella. Vuoteen 2007 mennessä albumi oli myynyt kansainvälisesti noin 300 000 kappaletta.[1] Albumilta julkaistiin singlenä kappale ”Get Up and Jump”. Albumia seuranneen kiertueen jälkeen Jack Sherman erotettiin ja alkuperäinen kitaristi Hillel Slovak palasi yhtyeeseen vuoden 1985 alussa.[3][6]

Varhaisen suosion rakentuminen, Freaky Styley, The Uplift Mofo Party Plan ja Hillel Slovakin kuolema (1985–1988)Muokkaa

Vuonna 1985 Red Hot Chili Peppers julkaisi toisen albuminsa Freaky Styley, jonka tuotti George Clinton. Clinton toi musiikkiin punk- ja funk-elementtejä ja yhtyeen musiikki monipuolistui huomattavasti. Tästä huolimatta albumi menestyi heikosti,[7] eikä onnistunut nousemaan listoille. Yhtye itse oli kuitenkin tyytyväinen albumiin ja uuteen musiikilliseen suuntaan.

Rumpali Cliff Martinez erotettiin yhtyeestä vuoden 1986 keväällä. Alkuperäinen rumpali Jack Irons halusi palata takaisin Kiedisin, Flean ja Slovakin suureksi yllätykseksi.[8] Alkuperäinen kokoonpano oli jälleen yhdessä, ensimmäisen kerran sitten vuoden 1983.

Anthony Kiedis hakeutui vieroitushoitoon LA Weeklyn palkittua Red Hot Chili Peppersin vuoden yhtyeenä. Kiedis tahtoi jatkaa musiikin tekemistä ilman huumeriippuvuuden aiheuttamia ongelmia. Päästyään eroon riippuvuudestaan Kiedis tunsi innostuneensa musiikista uudella tavalla ja kirjoitti yhtyeen seuraavan singlen ”Fight Like a Brave” sanoituksen lennolla kotiin vieroitushoidosta. Yhtye kokoontui Los Angelesiin levyttämään kolmatta albumiaan The Uplift Mofo Party Plan. Albumin tuottajaksi yritettiin kiinnittää Rick Rubin, joka kuitenkin kieltäytyi yhtyeen jäsenten huumeriippuvuuksien vuoksi. Tuottajaksi palkattiin lopulta Michael Beinhorn.

Vuoden 1987 syyskuussa julkaistu The Uplift Mofo Party Plan oli Red Hot Chili Peppersin ensimmäinen listoille noussut albumi. Se saavutti Yhdysvalloissa Billboard 200 -listan sijan 148,[9] ja menestyi kahta ensimmäistä albumia huomattavasti paremmin. The Uplift Mofo Party Planin aikaa varjostivat kuitenkin Anthony Kiedisin ja Hillel Slovakin vakavat huumeongelmat. Slovak kuoli heroiinin yliannostukseen kotonaan pian albumin julkaisua seuranneen kiertueen päätyttyä. Slovakin hautajaisten jälkeen muu yhtye ja manageri Lindy Goetz kokoontuivat Los Angelesissa pohtimaan tilannetta ja tulevaisuutta. Rumpali Jack Irons päätti erota, koska ei omien sanojensa mukaan ”halunnut olla mukana yhtyeessä, jossa hänen ystävänsä kuolivat.” Slovakin kuolema ja Ironsin lähtö saivat myös Anthony Kiedisin ja Flean harkitsemaan lopettamista, mutta he päättivät kuitenkin lopulta jatkaa.

Kokoonpanon vakiintuminen ja Mother's Milk (1988–1989)Muokkaa

 
Rumpali Chad Smith esiintymässä vuonna 2016.

Menetettyään kaksi alkuperäisen kokoonpanon jäsentä Anthony Kiedis ja Flea aloittivat uuden kitaristin ja rumpalin etsinnän. He valitsivat Slovakin korvaajaksi Parliament-Funkadelicissa soittaneen DeWayne McKnightin pian Jack Ironsin erottua yhtyeestä. McKnight oli soittanut yhtyeen kitaristina jo aiemmin Slovakin tuuraajana. Uudeksi rumpaliksi pestautui Dead Kennedys -yhtyeessä soittanut D. H. Peligro, Kiedisin ja Flean ystävä jo useamman vuoden takaa. Uuden kokoonpanon myötä Kiedis päätti hakeutua taas vieroitushoitoon. Kokoonpanon ainoaksi levytykseksi jäi kuitenkin Flean laulama kappale ”Blues For Meister”.

Kiedisin raitistuttua aloitettiin uusi kiertue. Pian kävi selväksi, että DeWayne McKnight ei istunut yhtyeeseen. Hänet erotettiin vain kolmen konsertin jälkeen. Peligro järjesti tapaamisen nuoren kitaristin John Fruscianten kanssa, jonka Kiedis oli tavannut konsertin jälkeen jo vuotta aiemmin. Fruscianten oli määrä koe-esiintyä myös Thelonious Monster -yhtyeelle,[10] mutta Kiedis oli vakuuttunut Fruscianten kyvyistä ja halusi hänet kitaristiksi. Red Hot Chili Peppers-faniksi tunnustautunut Frusciante esiintyi ensimmäisen kerran yhtyeen kitaristina syyskuussa 1988. Loppuvuoden ajan yhtye kiersi pääasiassa Yhdysvalloissa Turd Town Tour -kiertueella ja kirjoitti uusia kappaleita seuraavaa albumiaan varten. Marraskuussa Kiedis ja Flea päättivät erottaa alkoholi- ja huumeongelmien kanssa painineen D. H. Peligron, jonka korvasi joulukuussa 1988 koesoittojen kautta paikan saanut Chad Smith.

Uusiutunut Red Hot Chili Peppers levytti siihen asti menestyneimmän albuminsa Mother’s Milk. Albumi julkaistiin vuoden 1989 toukokuussa, ja se nousi Yhdysvalloissa Billboard 200 -listalla sijalle 52. Albumi ei noussut listoille Euroopassa, mutta Australiassa se ylsi albumilistan sijalle 33.[11] Single ”Knock Me Down” nousi kuudennelle sijalle Modern Rock Tracks -listalla ja Stevie Wonder -coverHigher Ground” nousi samalla listalla sijalle 11. ”Higher Ground” nousi singlelistoille myös esimerkiksi Britanniassa, ja kappaleita soitettiin ensimmäistä kertaa myös radiossa.[12][13] Mother’s Milk ylitti kultalevyrajan Yhdysvalloissa vuoden 1990 maaliskuussa. Red Hot Chili Peppersistä oli tulossa yksi Yhdysvaltain suosituimmista nousevista rockyhtyeistä.

Blood Sugar Sex Magik – kansainvälinen läpimurto ja John Fruscianten ero (1990–1992)Muokkaa

 
Basisti Flea esiintymässä vuonna 2016.

Mother’s Milkin menestymisen jälkeen Red Hot Chili Peppers vaihtoi levy-yhtiökseen Warner Bros. Recordsin ja palkkasi seuraavan albuminsa tuottajaksi Rick Rubinin, joka oli tuottanut aiemmin muun muassa Beastie Boysin, Run DMC:n ja Slayerin musiikkia. Rubinin oli ollut määrä tuottaa jo The Uplift Mofo Party Plan, mutta hän oli kieltäytynyt työskentelemästä yhtyeen kanssa Kiedisin ja Slovakin huumeongelmien vuoksi. Nyt Rubin koki yhtyeen olevan urallaan paremmassa asemassa ja keskittyneempi, joten hän suostui. Red Hot Chili Peppersin ja Rubinin yli kahden vuosikymmenen mittainen yhteistyö alkoi.

Uusien kappaleiden kirjoittaminen sujui vaivattomasti, ja Anthony Kiedis sai ”kirjoittaa sanoituksia uusiin kappaleisiin joka päivä.” Albumia työstettiin kuuden kuukauden ajan Los Angelesissa The Mansion -kartanossa, jossa oli aiemmin asunut taikuri Harry Houdini. Kartano muutettiin äänitysstudioksi ja rumpali Chad Smithia lukuun ottamatta koko yhtye muutti sinne asumaan albumin tekemisen ajaksi: Smith ei suostunut asumaan kartanossa, koska oli vakuuttunut huhuista, joiden mukaan siellä kummitteli. Albumin tekoprosessi dokumentoitiin videojulkaisussa Funky Monks. Yhtyeellä oli vaikeuksia keksiä nimeä albumille, joten Rick Rubin ehdotti nimeä Blood Sugar Sex Magik, joka poimittiin yhdeltä kappaleista.

Blood Sugar Sex Magik julkaistiin vuoden 1991 syyskuussa. Albumi sisälsi yhtyeen suurimpiin hitteihin lukeutuvat kappaleet ”Suck My Kiss”, ”Under the Bridge” ja ”Give It Away”, ja se nousi vuonna 1992 Yhdysvalloissa albumilistan kolmanneksi. Blood Sugar Sex Magik nosti Red Hot Chili Peppersin myös kansainvälisesti tunnetuksi. Julkaisua seurasi Blood Sugar Sex Magik Tour -kiertue, jonka aikana yhtyeen lämmittelijöinä esiintyivät Nirvana, Pearl Jam ja Smashing Pumpkins.[14] Albumi teki yhtyeen jäsenistä kansainvälisiä rocktähtiä, mutta äkillinen ja yllättäen tullut menestys järkytti Frusciantea, jolla oli vaikeuksia oppia elämään uudessa tilanteessa. Frusciante olisi halunnut Red Hot Chili Peppersin olevan enemmänkin menestyvä underground-yhtye. Pian Blood Sugar Sex Magikin julkaisun jälkeen hän alkoi suhtautua negatiivisesti räjähdysmäiseen suosioon ja ajautui erimielisyyksiin Anthony Kiedisin kanssa. Kiertueen loppupuolella Fruscianten asenne ja tapa muuttaa kappaleiden rakennetta kesken esiintymisen alkoi haitata yhtyeen keikkoja. Kiedis turhautui yhä enemmän. Samaan aikaan Frusciante sulki tyttöystäväänsä lukuun ottamatta kaikki ihmiset ympäriltään ja ajautui vakavaan huumeongelmaan.

John Frusciante erosi Red Hot Chili Peppersistä yllättäen vain tunteja ennen yhtyeen konserttia Japanissa vuoden 1992 toukokuussa.[14] Yhtye otti yhteyttä Jane’s Addictionissa soittaneeseen kitaristi Dave Navarroon, joka ei kuitenkaan voinut omien huumeongelmiensa vuoksi liittyä yhtyeeseen. Kitaristi Zander Schloss harjoitteli yhtyeen kanssa muutaman päivän ajan, mutta ei ollut yhtyeen mielestä sopiva henkilö paikkaamaan Frusciantea. Lopulta Fruscianten korvaajaksi palkattiin Marshall Law -nimisessä yhtyeessä soittanut Arik Marshall, jonka kanssa Red Hot Chili Peppers esiintyi Lollapalooza-festivaalin pääesiintyjänä vuonna 1992. Marshall esiintyi myös kappaleiden ”Breaking the Girl” ja ”If You Have to Askmusiikkivideoilla sekä Simpsoneiden neljännen tuotantokauden päätösjaksossa, jossa Red Hot Chili Peppers oli vierailevana tähtenä.

Vuoden 1992 syyskuussa Red Hot Chili Peppers esitti ”Give It Away”-kappaleen MTV Video Music Awards -palkintogaalassa. Yhtye oli ehdolla seitsemään palkintoon, joista se voitti kolme. Helmikuussa 1993 ”Give It Away” toi yhtyeelle sen uran ensimmäisen Grammy-palkinnon. Yhtyeen esiintyminen Grammy-gaalassa oli samalla Blood Sugar Sex Magik -kiertueen päätös ja kitaristi Arik Marshallin viimeinen esiintyminen yhtyeen kanssa. Yhtye oli suunnitellut jatkavansa Marshallin kanssa, mutta hänellä ei ollut muun yhtyeen mielestä riittävästi aikaa uuden musiikin tekemiseen.

Uuden kitaristin löytämiseksi yhtye järjesti avoimen koesoittotilaisuuden, joihin muun muassa Buckethead osallistui. Flean mukaan hänen tyylinsä ei kuitenkaan istunut Red Hot Chili Peppersiin, eivätkä muutkaan koesoittoihin ilmaantuneista kitaristeista vakuuttaneet. Lopulta yhtyeen uudeksi kitaristiksi valikoitui Anthony Kiedisin ehdotuksesta Mother Tongue -yhtyeessä soittanut Jesse Tobias, jonka Kiedis oli nähnyt esiintyvän Los Angelesissa yökerhossa. Tobias ei kuitenkaan kestänyt yhtyeessä muutamaa soittokertaa pidempään, sillä muun yhtyeen mielestä yhteissoitossa ei ollut riittävästi kemiaa. Samaan aikaan Chad Smith sai kuitenkin kuulla, että jo aiemmin yhtyeeseen pyydetty Dave Navarro oli nyt valmis liittymään mukaan. Navarrosta tuli Red Hot Chili Peppersin virallinen kitaristi vuonna 1993.[3]

Uusi kokoonpano, One Hot Minute ja suosion lasku (1993–1997)Muokkaa

 
Vuosina 1993–1998 yhtyeen kitaristina soittanut Dave Navarro.

Dave Navarro esiintyi ensimmäisen kerran Red Hot Chili Peppersin kitaristina vuonna 1994 Woodstock-festivaaleilla. Keikalla yhtye esitti myös varhaiset versiot uusista kappaleistaan ”Warped”, ”Aeroplane” ja ”Pea”. Woodstockin jälkeen yhtye esiintyi vielä Pukkelpop- ja Reading-festivaaleilla sekä kahdesti The Rolling Stonesin lämmittelijänä. Anthony Kiedis kuvaili The Rolling Stones -konserttien olleen ”kamala kokemus.” Dave Navarron ja muun yhtyeen välit alkoivat rakoilla jo varhain, sillä Navarron hyvin erilainen musiikillinen tausta muodostui ongelmaksi esiinnyttäessä.[15] Samaan aikaan Kiedis oli ajautunut jälleen ongelmiin heroiiniriippuvuutensa kanssa.

Navarron yhtyeeseen liittyminen ja Kiedisin pitkittynyt huumeriippuvuus vaikuttivat vahvasti yhtyeen seuraavan studioalbumin One Hot Minute levyttämiseen ja soundiin. John Fruscianten puuttuessa kappaleita ei enää valmistunut entiseen tahtiin. Anthony Kiedisin ja Dave Navarron oli vaikea saada aikaiseksi uutta musiikkia yhdessä. Kiedis ja Flea kirjoittivatkin albumille yhä enemmän kappaleita kahdestaan. Kiedisin huumeriippuvuus vaikutti myös, joten Flean rooli laulunkirjoittamisessa kasvoi One Hot Minuten aikana merkittävästi. Hän kirjoitti albumille sanoituksia ja myös lauloi kappaleessa ”Pea”.

One Hot Minute julkaistiin vuoden 1995 syyskuussa. Dave Navarron soittotyylin seurauksena albumi erosi yhtyeen aiemmasta tuotannosta. Kappaleissa oli heavy metal -tyylisiä kitarariffejä ja vaikutteita psykedeelisestä rockista.[16] Yhtye kuvaili One Hot Minuten olevan aiempaa tuotantoa synkempi ja surullisempi. Monet Kiedisin sanoituksista käsittelivät huumeita ja hän vihjasi uusiutuneesta riippuvuudestaan singlenä julkaistun kappaleen ”Warped” sanoituksessa. Albumin muita teemoja olivat ihmissuhdeongelmat sekä läheisten ihmisten ja ystävien kuolemat. Balladi ”Tearjerker” käsitteli Kurt Cobainin itsemurhaa ja Flean kirjoittama ”Transcending” yhtyeen läheisen ystävän River Phoenixin kuolemaa. Singlejulkaisu ”Shallow Be Thy Game” käsitteli uskontoa. One Hot Minute sai ristiriitaisen vastaanoton,[17] mutta se menestyi silti kaupallisesti hyvin.[18] Albumi myi maailmanlaajuisesti yli kahdeksan miljoonaa kappaletta ja single ”My Friends” nousi yhtyeen uran kolmanneksi listaykköseksi. Myös ”Warped” sekä ”Aeroplane” menestyivät listoilla.

Red Hot Chili Peppers aloitti One Hot Minute Tour -kiertueen 16 esiintymisellä Euroopassa vuoden 1995 syyskuussa. Yhdysvaltojen konsertteja jouduttiin siirtämään vuoden 1996 alkuun rumpali Chad Smithin murrettua ranteensa. Vuoden 1996 yhtye vietti kiertueella Yhdysvalloissa ja Euroopassa, mutta vuonna 1997 Red Hot Chili Peppers perui esiintymisensä käytännössä kokonaan ja konsertoi vain Japanin Fuji Rock -festivaaleilla.[19] Syynä olivat sisäiset jännitteet. Eroamista harkinnut Flea oli kyllästynyt soittamaan samoja kappaleita ilta toisensa perään ja Dave Navarro oli alkanut jälleen käyttää huumeita. Anthony Kiedisin päihderiippuvuus oli laajentunut kipulääkkeisiin hänen loukkaannuttuaan moottoripyöräonnettomuudessa.

Yhtye yritti jatkaa työskentelyä Dave Navarron kanssa ja aloittaa uuden studioalbumin työstämisen. Yhteistä säveltä Navarron kanssa ei kuitenkaan enää löytynyt. Navarron huumeongelmien, huonon työasenteen ja yhtyeen puutteellisen sisäisen kemian vuoksi katsottiin parhaaksi jatkaa ilman Navarroa. Vuoden 1998 huhtikuussa Navarron ilmoitettiin jättäneen yhtyeen musiikillisten erimielisyyksien vuoksi. Anthony Kiedis kertoi haastattelussa päätöksen syntyneen yhteisymmärryksessä.[20]

Fruscianten paluu, menestysalbumi Californication ja paluu huipulle (1998–2001)Muokkaa

 
Yhtyeen entinen kitaristi John Frusciante esiintymässä Stadium Arcadium World Tour -kiertueella vuonna 2006.

Tieto John Fruscianten heroiiniriippuvuudesta oli levinnyt julkisuuteen hänen erottuaan Red Hot Chili Peppersistä. Heroiiniriippuvuus oli ajanut Fruscianten lähes kuoleman partaalle ja hän oli menettänyt lähes koko omaisuutensa.[21] Frusciante ei ollut pitänyt yhteyttä lähipiiriinsä ja ystäviinsä Fleaa lukuun ottamatta. Flea taivutteli Fruscianten vieroitushoitoon tammikuussa 1998.[22] Frusciante onnistui pääsemään eroon heroiiniriippuvuudestaan ja muutti asumaan vuokralle Los Angelesin Silver Laken kaupunginosaan.

Red Hot Chili Peppers oli lähellä lopullista hajoamista Dave Navarron jätettyä yhtyeen vuonna 1998. Flea sanoi Kiedisille, että "voisi jatkaa yhtyeen basistina vain, jos John palaisi yhtyeen kitaristiksi.” Kiedis yllättyi ja oli epäluuloinen, sillä hän ei uskonut Fruscianten enää koskaan haluavan työskennellä kanssaan. Kun Frusciante oli selvinnyt heroiiniriippuvuudesta Kiedis ja Flea päättivät kuitenkin kysyä häntä palaamaan takaisin. Flea vieraili vuoden 1998 huhtikuussa Fruscianten kotona ja kysyi, haluaisiko hän palata takaisin yhtyeeseen. Frusciante alkoi kyynelehtiä ja totesi ”miten mikään ei tekisi hänestä onnellisempaa.” Flea järjesti tapaamisen Fruscianten ja Kiedisin välille, jotta nämä voisivat sopia välinsä. Sekä Kiedis että Frusciante olivat jännittyneitä ja iloisia uudesta mahdollisuudesta tehdä musiikkia yhdessä. Vain viikkoa myöhemmin yhtye kokoontui yhteen aloittaakseen jälleen soittamisen yhdessä.[19]

Heroiiniriippuvuus oli kuitenkin jättänyt vahvan henkisen ja fyysisen jäljen Fruscianteen. Hän ei ollut soittanut yhtyeen kappaleita lainkaan eronsa jälkeen ja lukuun ottamatta sooloalbumiensa tekoa hän ei ollut juurikaan soittanut kitaraa. Hän oli myös menettänyt kitaransa kotinsa tulipalossa, josta oli onnistunut täpärästi pelastautumaan.[21] Elämänmuutoksen jälkeen Frusciantella oli selvästi vaikeuksia päästä takaisin jaloilleen. Red Hot Chili Peppers kokoontui soittamaan Flean autotalliin ja Frusciante löysi uudestaan kosketuksen musiikkiin ja kyvyn soittaa kitaraa. Syntyi myös aihioita uusiksi kappaleiksi. Fruscianten paluun mukana Red Hot Chili Peppers sai takaisin keskeisen osan soundiaan ja positiivisen, terveen suhtautumisen työntekoon. Fruscianten syvällinen omistautuminen musiikille vaikutti yhtyeen tapaan työstää seuraava albumia.[23] Vuoden 1999 kesäkuussa julkaistiin pitkään ja huolellisesti valmisteltu studioalbumi Californication, josta tuli yhtyeen uran kaupallisesti menestynein albumi.[24]

Californicationin kappaleet eivät olleet yhtä rap-vaikutteisia kuin aiempien levyjen musiikki, vaan mukana olivat johdonmukaiset ja melodiset kitara-, basso- ja laulusovitukset. Albumin kappaleista singleinä julkaistut ”Scar Tissue”, ”Around the World”, ”Otherside”, ”Californication” ja ”Road Trippin’” nousivat hiteiksi. Californication otettiin vastaan positiivisesti ja se myi kansainvälisesti huomattavan edeltäjänsä One Hot Minutea paremmin. Arvioissa albumin menestyksen syyksi nähtiin John Fruscianten paluu, mutta myös Kiedisin laulun katsottiin edistyneen merkittävästi.[25] Frusciante on myöhemmin kertonut pitävänsä työtään Californicationilla uransa parhaana.[23]

Californicationin julkaisua seurasi menestynyt kaksi vuotta kestänyt Californication Tour -kiertue. Kiertue oli Red Hot Chili Peppersin siihenastisen uran suurin. Yhtyeen tavoitti yhä laajemman yleisön ja fanikunnan ympäri maailman. Kiertueen aikana yhtye muun muassa soitti vuoden 1999 Woodstockin pääesiintyjänä, piti suuren ilmaiskonsertin Moskovan Punaisella torilla ja konsertoi ahkerasti Euroopassa.[26] Kiertueen Pohjois-Amerikan konserteista taltioitiin myös yhtyeen uran ensimmäinen konserttivideo, vuonna 2001 julkaistu Off the Map.

By the Way ja Kansainvälisen menestyksen jatkuminen (2002–2005)Muokkaa

 
Red Hot Chili Peppers esiintymässä pitkäaikaisimmassa kokoonpanossaan vuonna 2006, vasemmalta: Flea, Anthony Kiedis, Chad Smith ja John Frusciante.

Californication Tour -kiertueen päätyttyä vuonna 2001 yhtye alkoi välittömästi työstää seuraavaa albumiaan By the Way. Californicationin tavoin valtaosa albumin kappalemateriaalista sai alkunsa yhtyeen kokoontuessa soittamaan jonkun jäsenen kotiin tai äänitysstudiolle. Frusciante ja Kiedis työstivät uusia kappaleita jopa useita päiviä peräkkäin keskustellen laulu- ja kitaramelodioista sekä sanoituksista. Kiedis on sanonut By the Wayn työstämisen eronneen Californicationin tekemisestä merkittävästi. Frusciante oli saanut elämänsä takaisin raiteilleen ja oli täynnä itseluottamusta uuden albumin tekemisen alkaessa.

Ennen levyttämisen aloittamista Red Hot Chili Peppers päätti, että Rick Rubin tuottaisi myös By the Wayn. Aiempien albumien levyttämisen ja kappalemateriaalin säveltämisen aikana Rubin oli antanut yhtyeelle suuresti taiteellisia vapauksia, ja yhtye uskoi tämän edesauttavan tavoitetta levyttää ainutlaatuinen albumi. Alun perin By the Way vaikutti olevan musiikillisesti hyvin erilainen kuin albumista loppujen lopuksi tuli. Yhtye oli säveltänyt ja työstänyt hardcore punk -vaikutteisia nopeatempoisia kappaleita. Rubin ei kuitenkaan ollut tyytyväinen syntyneeseen materiaaliin ja hylkäsi sen.

Flealle albumin tekeminen oli raskas ja haastava prosessi, sillä hän koki olonsa ulkopuoliseksi ajauduttuaan Fruscianten kanssa valtataisteluun kappaleiden musiikillisesta tyylistä. Flea halusi albumille funk-vaikutteita, mutta Fruscianten mielestä yhtye oli kuluttanut funk-puolensa loppuun aiemmilla albumeillaan. By the Wayn levyttämisen jälkeen Flea harkitsi eroavansa yhtyeestä, mutta onnistui lopulta sopimaan musiikilliset erimielisyytensä Fruscianten kanssa. Yhtye jatkoi samalla kokoonpanolla.

Vuoden 2002 heinäkuussa julkaistu By the Way oli musiikillisesti aiempia albumeita rauhallisempi, nykyaikaisempi ja äänimaailmaltaan monipuolisempi. Melodiset balladit olivat irtiotto aiempien albumien rap-vaikutteisesta funkrockista, ja John Frusciante lisäsi albumin kappaleisiin kosketinsoitinosuuksia ja jousisoittimia. Albumin singleinä julkaistut ”By the Way”, ”The Zephyr Song”, ”Universally Speaking” ja ”Can’t Stop” muodostuivat hiteiksi ja Californicationin aloittama menestys jatkui.[27] Albumin julkaisua seuranneella By the Way World Tour -kiertueella taltioitiin vuonna 2003 julkaistu konserttivideo Live at Slane Castle ja Red Hot Chili Peppersin ensimmäinen livealbumi Live in Hyde Park, joka julkaistiin vuoden 2004 elokuussa.[28]

Vuoden 2003 marraskuussa Red Hot Chili Peppers julkaisi kokoelma-albumin Greatest Hits, joka sisälsi yhtyeen tutuimmat kappaleet vuosilta 1989–2002, sekä kaksi uutta kappaletta: ”Fortune Faded” ja ”Save the Population”. Kappaleet oli valittu mukaan viidentoista uuden kappaleen joukosta.[29] Chad Smith sanoi yhtyeen suunnittelevan seuraavan albumin julkaisemista uusien kappaleiden pohjalta By the Way World Tour -kiertueen jälkeen. Frusciante ei kuitenkaan suostunut ajatukseen, sillä hänen musiikilliset vaikutteensa ja tyylinsä olivat monipuolistuneet ja hän halusi mieluummin tehdä tyyliltään uudenlaisen albumin.[30]

Stadium Arcadium, vetäytyminen tauolle ja John Fruscianten toinen ero yhtyeestä (2006–2009)Muokkaa

Vuonna 2006 yhtye julkaisi Grammy-palkitun yhdeksännen studioalbuminsa Stadium Arcadium, jolla oli 28 kappaletta. Stadium Arcadiumin oli tuottanut jälleen Rick Rubin ja siitä tuli Red Hot Chili Peppersin uran ensimmäinen suoraan Yhdysvaltojen listaykköseksi noussut albumi.[31] Stadium Arcadium nousi albumilistojen kärkeen myös 26 muussa maassa ja myi yli seitsemän miljoonaa kappaletta.[32] Albumin ensimmäinen single ”Dani California” muodostui yhtyeen uran nopeimmin myydyksi singleksi ja debytoi listaykkösenä Yhdysvalloissa Hot Modern Rock Tracks -listalla. Billboard Hot 100 -listalla singlen sijoitus oli kuudes, ja Britannian singlelistalla se ylsi parhaimmillaan toiseksi. Myös albumin kaksi seuraavaa singleä ”Tell Me Baby” ja ”Snow ((Hey Oh))” nousivat listaykkösiksi.

 
Kitaristi Josh Klinghofferista tuli yhtyeen virallinen jäsen vuonna 2009.

Stadium Arcadiumia seuranneen kiertueen päätyttyä Red Hot Chili Peppers ilmoitti jäävänsä tauolle ainakin vuodeksi. Anthony Kiedis kertoi, että yhtye oli kuluttanut voimansa loppuun työskenneltyään yhtäjaksoisesti John Fruscianten paluun ja Californication -albumin julkaisemisesta lähtien.[33] Vuonna 2008 yhtye kuitenkin levytti vielä oman versionsa kappaleesta ”Let the Good Times Roll” yhdessä Kim Manningin ja George Clintonin kanssa Clintonin albumille George Clinton and His Gangsters of Love. ”Let the Good Times Roll” jäi kuitenkin toistaiseksi viimeiseksi kappaleeksi, jonka yhtye levytti John Fruscianten kanssa.

Red Hot Chili Peppersin viettäessä taukoa yhtyeen jäsenet keskittyivät omiin projekteihinsa. Flea opiskeli musiikinteoriaa Etelä-Kalifornian yliopistossa[34] ja kertoi suunnitelmastaan julkaista suurimmaksi osaksi instrumentaalimusiikkia sisältävä sooloalbumi. Hän myös liittyi Radioheadin laulaja Thom Yorken perustamaan superyhtyeeseen Atoms for Peace. John Frusciante julkaisi sooloalbumin nimeltä The Empyrean. Chad Smith työskenteli Sammy Hagarin, Joe Satrianin ja Michael Anthonyn kanssa superyhtyeessä Chickenfoot sekä omassa sooloprojektissaan Chad Smith’s Bombastic Meatbats. Vastikään isäksi tullut Anthony Kiedis keskittyi viettämään aikaa perheensä kanssa.

John Frusciante ilmoitti tauon aikana jättävänsä yhtyeen. Hänen mukaansa päätös oli syntynyt jo vuosi sitten, eikä siihen liittynyt mitään dramaattista.[35] Frusciante kertoi kiertue-elämän vieneen musiikista luovuuden, eikä halunnut enää soittaa yhtyeessä vaan keskittyä musiikin tekemiseen itsenäisesti.

Paluu, uusi kitaristi ja I'm With You (2010–2012)Muokkaa

Red Hot Chili Peppers palasi julkisuuteen 29. tammikuuta 2010 Neil Youngille omistetussa konsertissa, jossa yhtye esitti Youngin kappaleen "A Man Needs A Maid". Kitaristina oli Fruscianten ja yhtyeen hyvä ystävä Josh Klinghoffer, joka oli aiemminkin soittanut Chili Peppers-kiertueilla. Spekulaatiot Klinghofferin liittymisestä yhtyeeseen alkoivat. Rumpali Chad Smith varmisti 8. helmikuuta 2010 tehdyssä haastattelussa, että Josh Klinghofferista tulee Fruscianten virallinen seuraaja.[36]

Seuraava albumi I’m with You julkaistiin Yhdysvalloissa 30. elokuuta 2011 ja Euroopassa muutamaa päivä aiemmin. Albumin tuotti jälleen Rick Rubin. Albumi sisälsi 14 kappaletta, vaikka yhtyeellä olikin kasassa tarpeeksi materiaalia uuteen tuplalevyyn. Sitä ei kuitenkaan tehty, vaikka yhtyeen onkin vaikea olla julkaisematta jokaista levyttämäänsä kappaletta.[37] Albumilta julkaistiin 18. heinäkuuta single nimeltä "The Adventures of Rain Dance Maggie", joka debytoi BBC-radiossa keskiviikkona 13. heinäkuuta kello 21.30 Suomen aikaa.[38] Albumin kansikuva julkaistiin 5. heinäkuuta. Kansikuvan on suunnitellut taiteilija Damien Hirst. Kanteen on kuvattu valkoiselle taustalle kärpänen, joka on valko-vaaleanpunaisen pillerin päällä.[39] I’m with You valittiin Grammy-ehdokkaaksi vuodelle 2012 parhaan rock-albumin sarjassa.

Seuranneella "Im With You"-kiertueella yhtyeen mukana on oli myös brasilialainen lyömäsoitinten soittaja Mauro Refosco, joka ei kuitenkaan ole yhtyeen varsinainen jäsen. Refosco soitti usein konsertin loppuvaiheessa jammailusession yhdessä Josh Klinghofferin ja Chad Smithin kanssa. Jossakin konserteissa myös Flea osallistui jameihin trumpetillaan.

Huhtikuussa 2012 Red Hot Chili Peppers valittiin Rock and Roll Hall of Famen jäseniksi kunniansosoituksena yhtyeen pitkästä ja menestyksekkäästä urasta. Josh Klinghofferista tuli 33-vuotiaana kaikkien aikojen nuorin kunniagalleriaan päässyt jäsen. Yhtye soitti valintatilaisuudessaan pitkän konsertin, joka koostui ketjusta hittejä. Nykyjäsenten mukana konsertissa soittivat entiset rumpalit D. H. Peligro ja Jack Irons. Myös entinen kitaristi John Frusciante oli kutsuttu paikalle, mutta hän kieltäytyi kutsusta todeten, ettei ole enää yhtyeen jäsen.[40][41]

Uusimman albumin I'm With You sessioissa äänitetyistä kappaleista vain puolet oli julkaistu. Koska Red Hot Chili Peppers julkaisee mielellään kaikki levyttämänsä kappaleet, yhtye alkoi vuoden 2012 syksyllä julkaista albumilta pois jääneitä kappaleita. Monet single-julkaisujen B-puolina julkaistuista kappaleista olivat jopa enemmän kuulijoiden mieleen kuin osa itse albumin kappaleista. Julkaistut kappaleet olivat perinteistä rock-musiikkia, kun osa I'm With Youn kappaleista oli ollut tyylisuunnaltaan enemmänkin poprockia, jossa oli vaikutteita elektronisesta musiikista. 29. marraskuuta julkaistiin kaikki I'm With Youn B-puolet sisältävä albumi I'm Beside You rajoitettuna seitsemän tuuman vinyyliversiona.

The Getaway (2013–2017)Muokkaa

Vuonna 2013 "I'm With You"-kiertueen päätyttyä yhtyeen oli määrä aloittaa uuden albumin sävellys- ja äänitystyö. Klinghoffer kommentoi medialle, että seuraava albumi sisältäisi perinteisempää Red Hot Chili Peppers-tyyliä kuin edellinen julkaisu. Rumpali Chad Smith kertoi, että yhtye kokoontuisi luultavasti syyskuussa nauhoittamaan uusia kappaleita.

Tammikuussa 2014 ilmoitettiin, että Red Hot Chili Peppers esiintyy Super Bowlin puoliajalla yhdessä Bruno Marsin kanssa. Esiintyjiksi valitaan maailman suosituimpia artisteja, joten valinta oli kunnianosoitus. Chili Peppers soitti vuoden 1991 hittikappaleensa Give It Away. Esiintyminen keräsi siihenastisen ennätyslukeman 115.3 miljoonaa katsojaa. Sitä kuitenkin arvosteltiin, sillä musiikki tuli taustanauhalta. Flea puolustautui sanomalla, että taustanauhan käyttö oli NFL-ammattilaissarjan asettama ehto esiintymiselle. Ehtoon päätettiin suostua, koska kyseessä oli mahdollisuus, jollaisia tulee vastaan vain kerran elämässä.[42]

Elokuussa 2014 kitaristi Klinghoffer kertoi, että Chili Peppersillä oli valmiina noin 30 kappaletta, joiden pohjalta työstettiin uutta albumia.[43] Yhtye ilmoitti pitkäaikaisen tuottajansa Rick Rubin vaihtumisesta Danger Mouseen.[44] Uusi tuottaja toi mukanaan täysin uudenlaiset työtavat ja yhtye äänitti uudestaan jo työstettyjä demoja. Levynteon aikataulu koki pahan takaiskun kun Flean käsi murtui helmikuussa lasketteluonnettomuudessa.[45] Loppukesästä kun Flea oli taas kunnossa yhtye palasi studioon. Ensimmäinen albumilta poimittu single "Dark Necessities" julkaistiin 2. toukokuuta 2016 ja itse albumi The Getaway kesäkuussa.[46] Julkaisua seurannut "The Getaway World Tour"-kiertue kesti vuoden ja viisi kuukautta, joiden aikana yhtye soitti yhteensä 151 keikkaa eri puolilla maailmaa.[47][48]

Red Hot Chili Peppers alkoi työstää vuonna 2018 uutta albumia,[49] jonka julkaisuajankohdaksi suunniteltiin vuotta 2019.[50] Työ kuitenkin viivästyi Kalifornian laajojen metsäpalojen vuoksi.[51] Helmikuussa 2019 Chili Peppers esiintyi Grammy-palkintogaalassa yhdessä räppäri Post Malonen kanssa.[52]

John Fruscianten paluu kitaristiksi (2019–)Muokkaa

15. joulukuuta 2019 yhtye ilmoitti kitaristi Josh Klinghofferin lopettaneen yhtyeessä ja John Fruscianten palaavan takaisin kokoonpanoon.[53] Haastattelussa Klinghoffer totesi, että "kyseessä on ilman muuta Johnin paikka. Olen onnellinen, että hän on takaisin yhtyeessä".[54] Yhtyeen rumpali Chad Smith ilmoitti tammikuussa 2020 yhtyeen myös työstävän Fruscianten kanssa uutta albumia ja että albumia seuraisi maailmankiertue.[55]

Esiintymiset SuomessaMuokkaa

Red Hot Chili Peppers on esiintynyt Suomessa usein. Alla esiintymispaikka ja -aika sekä kiertue, jonka aikana yhtye on vieraillut Suomessa.

  • Provinssirock, Seinäjoki (4. kesäkuuta 1988, The Uplift Mofo Party Tour)
  • Ruisrock, Turku (30. kesäkuuta 1996, One Hot Minute Tour)
  • Hartwall-areena, Helsinki (29. lokakuuta 1999, Californication Tour)
  • Hartwall-areena, Helsinki (30. lokakuuta 1999, Californication Tour)
  • Hartwall-areena, Helsinki (24. maaliskuuta 2003, By the Way World Tour)
  • Elysée Arena, Turku (25. maaliskuuta 2003, By the Way World Tour)
  • Ratinan stadion, Tampere (1. elokuuta 2012, I’m with You World Tour)
  • Hartwall Arena, Helsinki (13. syyskuuta 2016, The Getaway World Tour)
  • Hartwall Arena, Helsinki (14. syyskuuta 2016, The Getaway World Tour)
  • Kaisaniemen puisto, Helsinki (29. heinäkuuta 2017, The Getaway World Tour)

PalkinnotMuokkaa

Grammy-palkinnot[56]

MTV Video Music Awards[56]

American Music Awards[56]

  • 2000 Suosikki alternativeartisti
  • 2006 Suosikkipop/rock-yhtye, -duo tai -ryhmä
    Suosikki alternativeartisti

Billboard Music Awards[56]

  • 2000 Paras alternativeryhmä

JäsenetMuokkaa

Nykyinen kokoonpanoMuokkaa

EntisetMuokkaa

KitaristitMuokkaa

RumpalitMuokkaa

AikajanaMuokkaa

DiskografiaMuokkaa

StudioalbumitMuokkaa

LivealbumitMuokkaa

KokoelmatMuokkaa

VideotMuokkaa

  • 1988 - Red Hot Skate Rock
  • 1990 - Psychedelic Sexfunk Live from Heaven
  • 1991 - Positive Mental Octopus
  • 1991 - Funky Monks (dokumentti albumin Blood Sugar Sex Magik nauhoittamisesta)
  • 2001 - Off the Map
  • 2003 - Live at Slane Castle

EP:tMuokkaa

KirjatMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b Davis, Susan: Red Hot Chili Peppers Albums mademan.com. (englanniksi)
  2. Prato, Greg: [Red Hot Chili Peppers AllMusicissa (englanniksi) Red Hot Chili Peppers > Biography] Allmusic. Viitattu June 5, 2007.
  3. a b c d Red Hot Chili Peppers "Funky, rocky, alternative and timeless" tourdates.co.uk. (englanniksi)
  4. Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman) (2005) (kirja)
  5. Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman) (2005) (kirja: kappale 5. Deep Kicking)
  6. Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman) (2005) (kirja: kappale 6. The Red Hots)
  7. Red Hot Chili Peppers Sizzles with Stadium Arcadium mylyricscentral.com. My Lyrics Central. Viitattu 12.12.2016. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  8. Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman) (2005) (kirja: kappale 7. Pysähtynyt vuosi)
  9. The Uplift Mofo Party Plan - The Red Hot Chili Peppers Billboard.com. Billboard. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  10. Forsythe, Tom. (helmikuu 1991) "Laughing All the Way". Guitar Magazine.
  11. australian-charts.com — Australian charts portal ARIA Charts. Viitattu 12.12.2016.
  12. Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman) (2005) (kirja: kappale 8. The Organic Anti-Beat Box Band)
  13. Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman) (2005) (kirja: kappale 9. Nelikko uudistuu)
  14. a b Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman) (2005) (kirja: kappale 10. Funkyt munkit)
  15. Foege, Alec: The Red Hot Chili Peppers (Page 2) Rolling Stone. October 19, 1995. Arkistoitu February 7, 2009. Viitattu March 31, 2007.
  16. Erlewine, Stephen Thomas: One Hot Minute – Red Hot Chili Peppers – Songs, Reviews, Credits – AllMusic allmusic.com. AllMusic. Viitattu 12.12.2016. (englanniksi)
  17. Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman) (2005) (kirja: kappale 12. Muurin ylitse)
  18. Wiederhorn, Jon: Red Hot Chili Peppers Relax, Let The Magik Flow On New LP mtv.com. Music Televisionin verkkosivusto. Viitattu 12.12.2016. (englanniksi)
  19. a b Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman) (2005) (kirja: kappale 13. Tyhjä vuosi)
  20. Rosenthal, Joe: Pepper Guitar Mill Grinds On Rolling Stone. April 6, 1998. Arkistoitu February 24, 2009. Viitattu March 31, 2007.
  21. a b Skanse, Richard: Red Hot Redux rollingstone.com. 30.4.1998. Rolling Stone. Arkistoitu 28.2.2009. Viitattu 11.12.2016. (englanniksi)
  22. Prato, Greg: John Frusciante – Biography & History – AllMusic allmusic.com. AllMusic. Viitattu 11.12.2016. (englanniksi)
  23. a b Dalley, Helen (elokuu 2002). ”John Frusciante”. Total Guitar. Viitattu 11.12.2016.
  24. Chili Peppers’ album tops survey news.bbc.co.uk. BBC. Viitattu 11.12.2016. (englanniksi)
  25. Tate, Greg: Album Guide: Red Hot Chili Peppers Rolling Stone. Viitattu April 20, 2007.
  26. Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman) (2005) (kirja: kappale 14. Welcome to Californication)
  27. Red Hot Chili Peppers: First Single Preview Posted Online ultimate-guitar.com. Ultimate Guitar. Viitattu 11.12.2016. (englanniksi)
  28. Zahlaway, Jon: Red Hot Chili Peppers plot first U.S. dates behind By the Way news.modernrock.com. 11.2.2003. LiveDaily. Viitattu 11.12.2016. (englanniksi)
  29. Peppers ”Rock” Out New Songs rollingstone.com. Rolling Stone. Viitattu 11.12.2016. (englanniksi)
  30. Budofsky, Andy: Chad Smith. Modern Drummer, lokakuu 2011. (englanniksi)
  31. Red Hot Chili Peppers billboard.com. Billboard. Viitattu 11.12.2016. (englanniksi)
  32. Red Hot Chili Peppers bbc.co.uk. BBC. Viitattu 11.12.2016. (englanniksi)
  33. Anderson, Kyle: The Red Hot Chili Peppers frontman discusses a new festival and the state of his band Rolling Stone.com. Rolling Stone. (englanniksi)
  34. Harris, Chris: Flea Uses Red Hot Chili Peppers Hiatus To Go Back To School MTV.com. MTV. (englanniksi)
  35. John Frusciante jätti Red Hot Chili Peppersin voice.fi. The Voice. Viitattu 11.12.2016. [vanhentunut linkki]
  36. Arnold, Nick: GRAMMY Camper Nick Arnold Interview With Red Hot Chili Peppers' Drummer Chad Smith grammycampblog.blogspot.com. (englanniksi)
  37. Graff, Gary: Rick Rubin on New Chili Peppers & Metallica Albums, Why Adele's Hot Streak Is 'Just Beginning' Billboard.com. Billboard. (englanniksi)
  38. Timo Isoaho: Red Hot Chili Peppersillä nimi ja julkaisuajankohta soundi.fi.
  39. I’m With You Album Cover RELEASED! Art for RHCP’s NEW Album! Stadium-Arcadium.com. (englanniksi)
  40. I’m With You nominated for Best Rock Album Grammy Award 2012 stadium-arcadium.com. Viitattu 15.12.2011. (englanniksi)
  41. RHCP inducted into the Rock and Roll Hall of Fame 2012! stadium-arcadium.com. Viitattu 15.12.2011. (englanniksi)
  42. Despite rout, Super Bowl sets TV ratings record -Fox Reuters. 3.2.2014. Viitattu 2.6.2020. (englanniksi)
  43. Red Hot Chili Peppers' Josh Klinghoffer on new album: 'We are already up to 28 or 30 songs' - NME NME. 16.8.2014. Viitattu 2.11.2017. (englanniksi)
  44. Brett Buchanan: Red Hot Chili Peppers Reveal Producer Of New Album Alternative Nation. 2.2.2015. Alternative Nation. Viitattu 2.6.2020.
  45. Flea Breaks Arm in Apparent Skiing Accident exclaim.ca. Viitattu 2.6.2020. (englanniksi)
  46. Red Hot Chili Peppers - The Getaway web.archive.org. 17.6.2016. Viitattu 2.6.2020.
  47. https://twitter.com/chilipeppers/status/921034284676329472 Twitter. Viitattu 2.6.2020.
  48. Red Hot Chili Peppers Concert Map by tour: The Getaway World Tour | setlist.fm www.setlist.fm. Viitattu 2.6.2020.
  49. Anthony Kiedis says Red Hot Chili Peppers are working on a new project - News & Information web.archive.org. 12.9.2018. Viitattu 2.6.2020.
  50. 13.10.2018: Red Hot Chili Peppers Announce When New Album Will Come Out www.alternativenation.net. Brett Buchanan. Viitattu 2.6.2020.
  51. Blabbermouth: RED HOT CHILI PEPPERS: Writing Sessions For New Album Were Halted By Woolsey Fire BLABBERMOUTH.NET. 16.1.2019. Viitattu 2.6.2020.
  52. Red Hot Chili Peppers and Post Malone team up at 2019 Grammys: Watch Consequence of Sound. 11.2.2019. Viitattu 2.6.2020. (englanniksi)
  53. Red Hot Chili Peppersin ilmoitus sai fanit repeämään riemusta – John Frusciante palaa bändiin! Ilta-Sanomat. 16.12.2019. Viitattu 16.12.2019.
  54. Josh Klinghoffer calls firing from Red Hot Chili Peppers a "pretty simple" decision Consequence of Sound. 23.1.2020. Viitattu 2.6.2020. (englanniksi)
  55. Red Hot Chili Peppers -rumpali vahvistaa: yhtye työstämässä uutta albumia John Fruscianten kanssa
  56. a b c d David Aprianto: Awards and Honors davidaprianto.wordpress.com. 24.3.2009. Wordpress. (englanniksi)

37. Anthony Kiediksen omaelämäkerta "Arpikudos" 38. Brendan Mullenin kirja, "Red Hot Chili Peppers"

Aiheesta muuallaMuokkaa