”Give It Away”
Red Hot Chili Peppers
Singlen ”Give It Away” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Blood Sugar Sex Magik
 Äänitetty  huhtikuu-kesäkuu 1991
 Julkaistu syyskuussa 1991
 Tuottaja(t) Rick Rubin
 Tyylilaji Funk rock
 Kesto 04.43
 Levy-yhtiö Warner Bros
Red Hot Chili Peppersin muut singlet
Show Me Your Soul
1990
”Give It Away”
1991
Under the Bridge
1991

"Give it Away" on rockfunk-yhtye Red Hot Chili Peppersin kappale yhtyeen vuoden 1991 albumilta Blood Sugar Sex Magik. Kappale voitti Grammy-palkinnon vuonna 1992 parhaasta hard rock -esityksestä. Kappale on yksi yhtyeen tunnetuimmista ja kuuluu bändin keikkojen vakiobiiseihin ja se löytyy myös vuoden 2003 Greatest Hits -kokoelmalta. Kappale loppuu Black Sabbathin Sweet Leafiä muistutavalla riffillä.

Kappale oli levyn ensimmäinen single. Aluksi sitä ei suostuttu soittamaan USA:n vaikutusvaltaisimmalla radiokanavalla. Yhtyettä kehotettiin julkaisemaan jotain melodisempaa, jos olisivat halunneet radiosoittoon. Myöhemmin kappaletta ruvettiin soittamaan losangelesilaisella asemalla K-Rock, jonka myötä se alkoi saada suosiota ja rupesi soimaan muillakin radio-asemilla. [1]

"Weird Al" Yankovic teki parodian kappaleesta nimeltä "Bedrock Anthem" kappaleen alussa parodisoidaan myös toista Red Hot Chili Peppersin hittiä, kappaletta Under the Bridge.

Merkitys ja synty

muokkaa

"Give it Away" sai alkunsa yhtyeen jammailu-sessioissa, kun yhtyeen basisti Flea alkoi soittaa menevää bassokuviota, johon rumpali Chad Smith rupesi soittamaan rumpukomppia. Laulaja Anthony Kiedis innostui kuulemastaan ja otti esille sanoitusvihkonsa, jossa oli hänen tekemänsä "Give It Away" -sanoitus. [1]

Slogani "Give It Away" juontaa juurensa antamisen periaatteeseen, johon laulaja Anthony Kiediksen entinen tyttöystävä oli tämän tutustuttanut. Sen mukaan on parempi antaa omastaan pois kuin pitää kaiken itsellään, ja kun antaa energiaa voi itsekin vuorostaan saada sitä takaisin, ja näin maailma ympärilläsi kasvaa. Yksi periaatteista, johon hän oli tutustunut käydessään huumevieroituskokouksissa oli "tapa pysyä kiinni omassa raittiudessaan on antaa raittius toiselle riippuvaiselle".[1]

Kiedis on kirjoittanut kappaleeseen säkeistön, joka viittaa yhtyeen suureen ihailijaan ja ystävään näyttelijä River Phoenixiin, joka oli säännöllinen vierailija yhtyeen luona "Blood Sugar Sex Magikin levytysten aikoihin: "There's a river, born to be giver, keep you warm, won't let you shiver / his heart is never going to wither, come on everybody, time to deliver.". [1]

Musiikkivideo

muokkaa

Singlestä Give It Away tehtiin musiikkivideo, samana vuonna kun se oli ilmestynyt singlenä. Kiedis halusi videon olevan visuaalisesti erilainen. Siksi video on kuvattu mustavalkoisella kameralla ja bändin jäsenet, heidän instrumenttinsa ja vaatteensa kimaltelevat. Warner Brosin johtajat pitivät videota "liian outona" esim. tv:ssa esitettävänä. Videolla jäsenet hyppivät ja pomppivat satunnaisesti ja tekevät myös hyvin satunnaisia. Videolla on paljon peilikuvia ja monia lähikuvia pelkästään Kiediksen (kiiltävästä) suusta laulamassa kappaletta. Bändin jäsenet ovat videolla, tyylilleen uskollisina ilman paitoja. Mm. Chad Smithin asuun kuuluu päässä olevat sarvet. Video loppuu, kun kappaleen loputtua bändi juoksee "auringonlaskuun" pyörien ja potkien. Videon ohjasi Stéphane Sednaoui, joka myöhemmin ohjasi myös yhtyeen vuoden 1999 singlen Around the World musiikkivideon.

Julkaisu ja menestys

muokkaa

Give It Away julkaistiin ensimmäisenä singlenä albumilta Blood Sugar Sex Magik syyskuussa 1991, hieman ennen kuin itse levy meni myyntiin. Kappale ei kuitenkaan heti tahtonut menestyä. Kappaletta tarjottiin aluksi suositulle radio-asemalle Texasissa. Asemalta kehotettiin palamaan uudestaan, sitten kun on tarjottavana melodisempaa musiikkia, jos halusi radiosoittoon. Yhtye lähti pienelle levynjulkistamiskiertueelle Eurooppaan. Tällä aikaa radio-asema K-Rock alkoi laitta kappaletta soittoon. Tästä alkoi Give It Away:n voittokulku. Kappale sijoittui Alternative Songs-listalla ensimmäiseksi, ollen Red Hot Chili Peppersin ensimmäinen listaykkönen. Toisen top-kymmenen listasijoituksen se sai Britanniassa, ollen yhdeksäs UK Singles Chart -listalla.

Listasijoituksia

muokkaa
Lista Korkein sijoitus Listaviikot
ARIA Charts[2] 41 9
Ranskan singlelista[3] 49 1
Irlannin singlelista[4] 19 3
Britannian singlelista[5] 9 4
Billboard Hot 100[6] 73 15
Modern Rock Tracks[6] 1 17
Alankomaiden singlelista[7] 42 9

Singlet Euroopassa

muokkaa
Kasetti single (6/1993) WEA WO 188 C
  1. "Give It Away" (Edit)
  2. "If You Have To Ask" (Friday Night Fever Blister Mix)


12" single (6/1993) p/s WEA WO 188 TP
  1. "Give It Away" (Single Mix)
  2. "Give It Away" (12" Mix)
  3. "Give It Away" (Rasta Mix)
  4. "If You Have To Ask" (Friday Night Fever Blister Mix)


CD single (6/1993) WEA WO 188 CD1
  1. "Give It Away" (Single Mix)
  2. "Give It Away" (12" Mix)
  3. "Give It Away" (Rasta Mix)
  4. "If You Have To Ask" (Friday Night Fever Blister Mix)


CD single 2 (6/1993) WEA WO 188 CD2
  1. "Give It Away" (Edit)
  2. "If You Have To Ask" (Disco Krisco Mix)
  3. "If You Have To Ask" (Scott & Garth Mix)
  4. "Give It Away" (LP Version)


Kasetti single (1/1994) No. 9 WEA WO 225 C
  1. "Give It Away" (Edit)
  2. "Soul To Squeeze"


12" single (1/1994) p/s WEA WO 225 T
  1. "Give It Away" (12" Mix)
  2. "Give It Away" (Rasta Mix)
  3. "If You Have To Ask" (Disco Krisco Mix)


CD single (1/1994) numeroitu painos, taitettava kansi jossa tilaa toiselle levylle WEA WO 225 CD1
  1. "Give It Away" (Single Mix)
  2. "Give It Away" (12" Mix)
  3. "Give It Away" (Rasta Mix)
  4. "Soul To Squeeze"


CD single 2 (1/1994) WEA WO 225 CD2
  1. "Give It Away" (Edit)
  2. "If You Have To Ask" (Friday Night Fever Blister Mix)
  3. "If You Have To Ask" (Scott & Garth Mix)
  4. "Nobody Weird Like Me" (Live)

Kirjallisuutta

muokkaa

Lähteet

muokkaa
Tämä musiikkikappaleeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.