Master of Reality
Master of Reality on Black Sabbath -yhtyeen kolmas albumi, joka ilmestyi vuonna 1971. Sen tunnetuimpia kappaleita ovat ”Sweet Leaf”, ”Into the Void” ja erityisesti ”Children of the Grave”. Albumi nousi Yhdysvalloissa kultalevyksi jo lähes ennakkotilauksien perusteella ja oli parhaimmillaan Billboard -albumilistan sijalla 8. Albumia on myyty Yhdysvalloissa yli kaksi miljoonaa kappaletta ja tuplaplatinaan oikeuttava määrä. Yhtyeen kotimaassa Isossa-Britanniassa listasijoitus oli 5. Master of Realitya on pidetty myös ensimmäisenä ns. stoner rock-albumina sen ”utuisen” ja raskaan äänimaailman myötä.[9] Yhtyeen musiikkia kutsuttiin albumin julkaisun aikoihin myös nimikkeellä ”downer rock”.[2]
| Master of Reality Black Sabbath | ||
|---|---|---|
| ||
| Studioalbumin tiedot | ||
| Äänitetty | Island Studios, Lontoo 1. tammikuuta 1971 ja 25.–27. toukokuuta 1971[2] | |
| Julkaistu | 21. heinäkuuta 1971 | |
| Formaatti | LP, C-kasetti, CD | |
| Tuottaja(t) | Rodger Bain | |
| Tyylilaji | heavy metal, hard rock, doom metal[1] | |
| Kesto | 34.32 | |
| Levy-yhtiö |  Vertigo  Warner Bros.
| |
| Listasijoitukset | ||
|
| ||
| Black Sabbathin muut julkaisut | ||
| Paranoid 1970 |
Master of Reality 1971 |
Vol. 4 1972 |
Taustaa muokkaa
Albumin suunnittelu aloitettiin vuoden 1970 Yhdysvaltain kiertueen päätyttyä joulukuussa. Kahteen edelliseen albumiin verrattuna Master of Realityyn käytettiin enemmän aikaa, eikä nauhoituksia tehty kesken keikkojen tiukalla aikataululla.[2] Basisti Geezer Butler muistelee: ”Master of Realitylla halusimme muuttaa hieman musiikkimme suuntaa. Siksi me hankimme erilaisia soittimia ja Tony alkoi soittaa pianoa. Laajensimme hieman musiikillista ilmaisuamme ja otimme jonkinlaisen aikalisän sillä nyt siihen oli aikaa ja varaa. Mielestäni musiikista tulee parempaa kun siihen käyttää enemmän aikaa ja rahaa”.[9]
Yhtye kiersi Britanniaa tammikuussa 1971 ja kuun lopussa Sabbath vieraili Australiassa. Japanin kiertue peruutettiin yhtyeen jäsenten vanhoista rötöksistä johtuvien viisumiongelmien takia[2], mutta helmi-huhtikuu käytettiin Pohjois-Amerikan kiertämiseen ja Paranoid-albumin sikäläiseen promoamiseen, sillä se oli julkaistu Pohjois-Amerikassa vasta tammikuussa 1971. ”On jokaisen brittibändin unelma kiertää Amerikkaa. Meille se oli kuin taikuutta. Tulimme Birminghamista, jossa aurinko ei vittu koskaan paistanut”, kertoi laulaja Ozzy Osbourne.[2] Sabbathin amerikkalainen levy-yhtiö Warner Bros mainosti yhtyettä sloganilla ”louder than Led Zeppelin”, josta Sabbath tosin närkästyi, sillä Zeppelin ja Sabbath tulivat hyvin toimeen keskenään.
Sabbath kiersi mm. Mountainin kanssa ja Osbournen mukaan Mountainin kitaristi Leslie West tutustutti hänet kokaiiniin, josta tuli suosittu huume Sabbathin keskuudessa. ”En muista albumin (Master of Reality) nauhoituksista juuri muuta kuin sen että Tony laski kitaran virettä soittamisen helpottamiseksi ja Geezer kirjoitti 'Sweet Leaf'in pilvenpolttelustamme ja että 'Children of the Grave' oli rankin koskaan levyttämämme biisi”, muisteli Osbourne.[10]
Yhtyeen kevään kiertueet päättyivät Skandinavian ja Royal Albert Hall-konsertin jälkeen huhtikuun lopussa ja tulevan albumin viimeistely tehtiin loppukeväästä 1971. Kitaristi Tony Iommi kertoo: ”Alkaessamme tehdä albumia meillä oli jo hieman paineita menestyksen johdosta. Kirjoitimme biisit kiertueiden välillä treenikämpällä. Riffejä alkoi tulla mukavasti ja kappaleet saatiin helposti kasaan”.[11]
Albumin nauhoitukset ja sisältö muokkaa
Master of Reality nauhoitettiin Island-studioilla, missä myös edellinen Paranoid-albumi oli viimeistelty. Tuotantotiimi pysyi samana kuin kahdella edellisellä albumilla: tuottajana toimi Rodger Bain ja nauhoittajana Tom Allom. Ensimmäinen studio-sessio oli tammikuun 1. 1971 ja albumi viimeisteltiin 25.-27. toukokuuta 1971. Kappaleet oli hiottu pitkälti edellisalbumien kappaleiden tapaan live-konserteissa, joten nauhoittamiseen ei tälläkään kertaa mennyt montakaan päivää. Uusia kappaleita oli soitettu jo kevään 1971 konserteissa. Albumin kappaleet on merkitty kaikkien jäsenten nimiin, lukuun ottamatta kappaleita ”After Forever”, ”Embryo” ja ”Orchid”, jotka on merkitty kitaristi Tony Iommin säveltämiksi. Myös yhtyeen soundi tuli tällä levyllä muuttumaan. Tony Iommi laski kitaransa virettä puolitoista askelta (c#) alaspäin. Basisti ja pääsanoittaja Geezer Butler laski myös vireen samalle tasolle ja kun rumpali Bill Ward lisäsi rumpusettiinsä toisen bassorummun, tuli yhtyeen soundista entistä raskaampi.[2] ”Nauhoituksissa aloin ottaa enemmän vastuuta ja toin ideoitani julki. Viritimme soittimet matalammalle saadaksemme soundiin raskautta ja kokoa. Se oli osa kokeilua. Monissa bändeissä oli kosketinsoittajat ja kaksi kitaristia, mutta meillä oli vain yksi kitara, basso ja rummut, joten yritimme saada soundista niin ison ja murean kuin mahdollista”, muisteli Iommi omaelämäkerrassaan.[11]
Albumin avaa ”Sweet Leaf”, marihuanan ja pilvenpolton tunnushymniksi vuosien saatossa noussut kappale.[2][12] Introna kappaleessa käytettiin Iommin aivastusta, joka todistetusti tuli, kun hän poltti pilveä nauhoitushetkellä. Iommi: ”Nauhoitimme 'Sweet Leaf'in pöllyssä, koska polttelimme runsaasti tuohon aikaan. Ozzy toi minulle ison jointin josta otin henkoset ja rupesin yskimään. Se tallentui nauhalle ja käytimme sitä kappaleen introna”.[11] Bill Wardin mukaan ”monet piiputtelijat taisivat hoksata viestin välittömästi. Kappale avautui heille nopeasti”[9] Kappaleen riffi on noussut yhdeksi Iommin tunnetuimmista riffeistä ja kappale sisältää Sabbath-tyyliin nopeamman väliosan, jossa kuullaan kitarasoolo. Sanoituksellisesti kappale kuulostaa ”perinteiseltä rakkaustarinalta”. Nimi ”Sweet Leaf” tulee savukemerkistä. Butler: ”Olin tullut juuri Irlannista, josta sai Sweet Afton-savukkeita. Askissa luki teksti 'it's the sweetest leaf that gives you the taste'. Työstimme juuri kappaletta ja Ozzy kysyi mistä laulettaisiin. Tokaisin heti 'sweet leaf, yeah'”.[2] Marihuanassa eli kannabiksessa on poltettaessa ns. ”makea” (engl. sweet) tuoksu ja se jalostetaan kasvin lehdistä (lehti = eng. leaf), josta mielleyhtymä asiaan kappaleessa.
”After Forever” on merkitty kokonaan Iommin sävellykseksi, tosin Iommin mukaan sanoituksen teki Butler.[11] Aihepiirinä on tällä kertaa, hieman yllättäen, kristinusko, parannuksen tekeminen ja kuoleman jälkeinen elämä positiivisessa mielessä. Kappaleen avulla yhtye yritti ilmeisesti karistaa satanismi-leimaa yltään. Musiikillisesti kappale on nopeampitempoinen ja sen pääriffi on hieman ”popimpi” kuin mitä yhtyeeltä voisi odottaa. Väliosissa ja säkeistöissä riffit ovat kuitenkin raskaampia. Kappaleen alussa ja lopussa on ilmeisesti syntetisaattorilla tehty looppi, joka tunnetaan joissain Pohjois-Amerikan painoksissa nimellä ”The Elegy”. Kappaleessa ollut hieman kyseenalainen viesti ”would you like to see the Pope on the end of a rope” (suom. "haluaisitko nähdä Paavin narun jatkona") herätti närää joissain uskonnollisissa piireissä.[11][9]
Myös Iommin sävellys, ”Embryo”, on lyhyt, hieman kansanmusiikkimainen kitara-improvisaatio. Tätä seuraa ”Children of the Grave”, joka on kenties albumin tunnetuin kappale. Se rakentuu Wardin perkussioilla säestettyyn rumpukomppiin ja Iommin yksinkertaiseen, mutta raskaaseen kitarariffiin. Aihepiirinä kappaleessa on sodanvastaisuus. Butler: ”Nimestä voisi päätellä, että kyseessä on todella kipeä kappale, mutta kun kuuntelee sanoitusta niin siinä on selvä sodanvastainen ja rauhaa puolustava sanoma”.[13] Kappaleen päättää ”kummitusmainen” outro, joka tunnetaan nimellä ”The Haunting”.
”Orchid” on ”Embryon” tapaan lyhyt, hieman sinfoninen, Iommin akustinen kitaraimprovisaatio. Iommi kertoo: ”'Orchid' ja 'Embryo' olivat pieniä kevennyksiä albumilla. Albumin raskauden huomaa parhaiten jos väliin laitetaan akustisia ja kevyempiä kohtia. Monesti albumi menee kuulijalta ohi jos se on yhtä jyräystä alusta loppuun. Ensin monet pitivät tätä outona, mutta meistä oli mukava kokeilla jotain erikoisempaakin välillä.”[11]
Seuraavaksi tuleva ”Lord of this World” edustaa yhtyeen raskaampaa linjaa. Kappaleen aiheena on ”ihmisen valitsema maailma jossa piru on valtiaana”. Geezer Butler kertoo: ”Kappale on meidän ainoa todellinen 'saatana'-aiheinen laulumme”.[2] Kappaleessa oli alun perin piano- ja slide-kitara-osuudet, mutta ne jätettiin pois lopullisesta versiosta. Säkeistöt kulkevat Iommin tehokkaasti junnaavan kitarariffin myötä.
”Solitude” on albumin balladi, jonka Osbourne laulaa poikkeavan matalalla äänialalla Iommin ja Butlerin säestäessä. Aiheena on nimenkin perusteella yksinäisyys ja läheisen menettäminen. Kappaleessa on myös Iommin soittama huilu-soolo. ”Ozzy on aina ollut hyvä balladeissa”, muisteli Iommi kappaletta myöhemmin. ”Itse olen vuosien aikana kokeillut monia instrumentteja ja Jethro Tull-visiittini myötä halusin soittaa huilua kokeeksi”.[11]
Albumin päättää ”Into the Void”, joka on noussut vuosien saatossa yhdeksi albumin kohokohdista. Kappale on yhtyeen tyyliin moniosainen sisältäen hitaamman ja raskaan intro-osan, jonka riffi on yksi Iommin tunnetuimmista. Säkeistöt menevät nopeammalla tempolla ja kappale sisältää vielä nopeamman väliosankin. Kappaleessa Wardin tuplabasari-työskentely tulee hyvin esille säkeistöissä. Sanoitus on sci-fi-aiheinen ja siinä kerrotaan matkasta toiseen, parempaan maailmaan, jossa ei ole saasteita tai sotia. Osbourne muistelee: ”Kun Geezer antoi sanat sanoin että aiotko tappaa minut? Pääni meni sekaisin jo toisessa säkeistössä!”[2] Iommi on nimennyt kappaleen yhdeksi suosikeistaan: ”'Into the Void' on yksi suosikkejani. Siinä on hieno rakenne ja runsaasti eri vaiheita ja tempon vaihdoksia.”[11]
Kansitaide muokkaa
Alkuperäinen painos julkaistiin laatikkomaisena, avattavana versiona, jonka mukana tuli värillinen juliste, jossa oli kuva yhtyeestä. Etukannessa oli mustalla pohjalla yhtyeen nimi purppuralla ja albumin nimi mustalla kohotettuina kirjaimina. Takakanteen oli painettu kappaleiden sanat. Vuosien saatossa ja eri painoksista riippuen kansitekstien värit ovat jonkin verran muuttuneet.[14] ”Kansi oli jälleen erikoinen, koska siinä oli tekstit purppuralla ja mustalla mustaan pohjaan painettuna. Hieman Spinal Tap-maisesti, tosin paljon ennen Spinal Tapia!”, kertoo Iommi.[11] Kannen ovat suunnitelleet Mike Stanford ja Bloomsbury Group ja julisteen teki Marcus Keef.
Julkaisu ja vastaanotto mediassa muokkaa
Albumi myi jo lähes ennakkotilausten perusteella kultaa Yhdysvalloissa, kun se julkaistiin heinäkuussa 1971. Tällä kertaa albumi julkaistiin samaan aikaan Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.[15]
Yhdysvalloissa albumi nousi sijalle 8. ja pysyi listoilla 43 viikkoa ja siitä tuli kultalevy jo syyskuussa 1971.[15] Se on myynyt siellä tuplaplatinaa tähän päivään mennessä ollen yhtyeen toiseksi myydyin albumi Paranoidin jälkeen.[15] Myös Britanniassa menestys oli hyvää, kun albumi nousi sijalle 5. Varsinaista singleä albumilta ei tällä kertaa julkaistu, lukuun ottamatta Vertigon promotarkoituksessa julkaistua ”Children of the Grave” -singleä, jonka toisella puolella oli samaan levy-yhtiöön kuuluneen Status Quon kappale ”Roadhouse Blues”.
Kahdesta aiemmasta levystä poiketen myös kriitikot alkoivat osoittamaan enemmän positiivista palautetta yhtyeelle. Sabbathia ankarasti aiemmin arvostellut Rolling Stone-lehden Lester Bangs oli rohkaiseva arviossaan: ”Kuten muillakin hienoilla rokkareilla, on Black Sabbathillakin visio, jossa yhtenäisyys ja suunta tekevät yksinkertaisistakin rakenteista hienompia miltä ne voivat kuulostaa. Vaikka puutteitakin löytyy, on yhtye ottanut julkisuutensa ja asemansa vakavasti ja kun vaatimuksena on jännittävyys, sitä Sabbathilta löytyy”.[16] Myös amerikkalainen The Rag-lehti suitsutti yhtyettä: ”Black Sabbath laulaa paholaisesta ja kuolemasta ja vetoaa kaikkein paatuneimpiin 16-vuotiaisiin rauhoittavien aineiden väärinkäyttäjiin. Tosin Sabbath on myös helvetinmoinen rock-bändi ja Master of Reality on hieno albumi. Yhtyeen musiikissa ei ole mitään ylimääräistä. Black Sabbath jauhaa armottoman riffin toisensa perään.”[9]
Tosin kritisoijiakin löytyi. Village Voicen Robert Christgau ei edelleenkään lämmennyt yhtyeeseen: ”Black Sabbath on tyypillisesti englantilainen - tylsä ja dekadentti. Albumi on ääliömäistä ja moraalitonta herjaamista”[17] Osbourne: ”Joku kirjoitti meidän kuulostavan kuin Titanicin tanssiorkesterilta tuomiopäivänä mikä kuulosti itse asiassa ihan hienolta.”[10] Jorma-Veikko Sappinen kirjoitti vuonna 1978 toimittamassaan Heavy Rock -kirjassa, että Master of Reality on ”Sabbathin heikoin levy, ja se eittämättä karkotti joitakin bändin ja yleensä heavy rockin kannattajajoukon liepeillä horjuvia epävarmoja tapauksia muunlaisen musiikin pariin”. Sappisen mielestä Master of Reality oli pakollinen välityö, jossa yhtye oli pysähtynyt kelaamaan alkuaikojensa ratoja, ja albumi on kalpea uusi painos yhtyeen kahdesta ensimmäisestä levystä.[18]
Nykyinen arvostus muokkaa
Nykyään albumi lasketaan yhdeksi yhtyeen, sekä myös heavy metal-genren klassikoista. ”Children of the Grave” -kappale on pysynyt julkaisustaan asti näihin päiviin saakka Sabbathin settilistassa konserteissa ja myös Ozzy Osbourne on esittänyt kappaletta sooloyhtyeensä kanssa. Black Sabbath on soittanut muitakin albumin kappaleita runsaasti varsinkin reunion-vuosien aikana (1997-).
Monet 1990-luvun alternative rock- ja stoner rock -genren yhtyeet ovat pitäneet albumia esikuvanaan, johtuen juuri sen tavallista raskaammasta ja ”utuisemmasta” äänimaailmasta.[9][19] Albumin kappaleita ovat muutkin levyttäneet runsaasti. Esim. ”Sweet Leaf” -kappaleen ovat versioineet Godsmack ja Ugly Kid Joe ja Red Hot Chili Peppers käytti kappaleen riffiä ”Give It Away” -hitillään. Myös Beastie Boys sämpläsi riffiä kappaleellaan ”Rhymin' and Stealin'”. White Zombie ja suomalainen Tarot-yhtye ovat versioineet ”Children of the Grave” -kappaleen ja ”Solitudesta” on Cathedral-yhtye tehnyt oman versionsa. ”Solitude” kuului myös Mika Kaurismäen Zombie ja Kummitusjuna -elokuvassa.
Myös nykyajan kriitikot ovat suhtautuneet albumiin positiivisesti. Vuonna 2003 Rolling Stone -lehti listasi albumin sijalle 298. ”Kaikkien aikojen top-500-albumit” -äänestyksessään, ja Q-magazine valitsi albumin ”50 kaikkien aikojen raskainta albumia” -listalleen vuonna 2001. Allmusic.com-sivuston kriitikko kuvaa albumia ”viimeiseksi yhtenäiseksi Sabbath-albumiksi, jonka vaikutus kuuluu tämän päivän heavy-yhtyeissä”[20] ja Sputnik Music.com-sivuston arvostelija sanoo albumia ”hiomattomaksi ja lyhyeksi, mutta kuitenkin helvetinmoisen hyväksi Sabbath-albumiksi”.[19] Metal Storm-sivuston arvostelija toteaa albumin olevan ”jälleen yksi Black Sabbath-levy, jonka jokaisen itseään kunnioittavan heavy metal-fanin tulisi omistaa”.[21]
Myös yhtyeen jäsenet ovat albumiin ainakin osittain tyytyväisiä. Bill Ward: ”Albumi on suosikkini tuotannossamme. Se täydensi hienosti kahta edellistä albumia vakiinnuttamalla paikkamme heavy metallin historiassa”.[2] Tony Iommi ei kuitenkaan ollut aivan yhtä tyytyväinen: ”Musiikillisesti Master of Reality oli jatke Paranoidille. Tuolloin olin hieman pettynyt albumin soundiin. Tuotantotiimimme oli pysynyt samana jo kolmen albumin ajan emmekä mielestäni saaneet tarpeeksi vaikuttaa tuotantoon. Seuraavilla albumeilla aloin ottaa enemmän vastuuta tuotannosta”.[11]
CD-painokset muokkaa
Albumista on julkaistu varhaisten Sabbath-levyjen tapaan useita CD-painoksia. Castle Communicationsin vuoden 1986 varhainen CD-versio sisälsi bonus-kappaleena Live at Last-albumilta otetun ”Killing Yourself to Live” -kappaleen.[22] Ensimmäiset remasteroidut versiot julkaistiin 1990-luvulla ja vuonna 2009 Universal Music Group ja Sanctuary Records julkaisivat albumista Deluxe Edition-version, joka sisälsi toisen CD:n, jolla on bonus-materiaalia. Pohjois-Amerikassa Rhino Records julkaisi albumin muiden 1970-luvun Sabbath-albumien kanssa Black Box: The Complete Original Black Sabbath 1970-1978-kokoelmana remasteroituna vuonna 2004.
Kappaleet muokkaa
Britannian ja Euroopan versiot sekä myöhemmät painokset muokkaa
Kaikki sanat Geezer Butler, kaikki sävellykset Black Sabbath (Geezer Butler, Tony Iommi, Ozzy Osbourne, Bill Ward), paitsi ”Embryo” ja ”Orchid” säv. Iommi.
| A-puoli | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Nro | Nimi | Kesto | |||||||
| 1. | Sweet Leaf | 5.05 | |||||||
| 2. | After Forever | 5.27 | |||||||
| 3. | Embryo (instrumentaali) | 0.28 | |||||||
| 4. | Children of the Grave | 5.18 | |||||||
| B-puoli | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Nro | Nimi | Kesto | |||||||
| 5. | Orchid (instrumentaali) | 1.31 | |||||||
| 6. | Lord of This World | 5.27 | |||||||
| 7. | Solitude | 5.02 | |||||||
| 8. | Into the Void | 6.13 | |||||||
Alkuperäinen Pohjois-Amerikan versio muokkaa
| A-puoli | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Nro | Nimi | Kesto | |||||||
| 1. | Sweet Leaf | 5.02 | |||||||
| 2. | After Forever (sisältää ”Elegy”-kappaleen) | 5.25 | |||||||
| 3. | Embryo | 0.29 | |||||||
| 4. | Children of the Grave | 4.30 | |||||||
| 5. | The Haunting | 0.45 | |||||||
| B-puoli | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Nro | Nimi | Kesto | |||||||
| 6. | Orchid | 1.30 | |||||||
| 7. | Step Up | 0.30 | |||||||
| 8. | Lord of This World | 4.55 | |||||||
| 9. | Solitude | 5.02 | |||||||
| 10. | Deathmask | 3.08 | |||||||
| 11. | Into the Void | 3.08 | |||||||
- Kuten joissain varhaisissa Sabbath-albumeissa, on myös Master of Realityn alkuperäisissä Pohjois-Amerikan-painoksissa hieman erilainen nimeäminen kappaleissa. ”The Elegy” on kappaleen ”After Forever” alussa ja lopussa kuultava syntetisaattorilooppi. ”The Haunting” on ”Children of the Grave” -kappaleen ”aavemainen” outro. ”Step Up” on ”Lord of This Worldin” intro-osa. ”Death Mask” on ”Into the Voidin” alkuosa, mutta kesto (3:08) on virheellinen, koska kappaleen vaihdos tuolla ajalla tulisi kesken vokaalia (”Freedom fighters sent us to the sun...”).[14] Oikea aika introlle olisi n. 1:14.
”Korjattu” Pohjois-Amerikan versio muokkaa
| A-puoli | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Nro | Nimi | Kesto | |||||||
| 1. | Sweet Leaf | 5.02 | |||||||
| 2. | After Forever (sisältää The Elegyn) | 5.25 | |||||||
| 3. | Embryo | 0.30 | |||||||
| 4. | Children of the Grave | 5.15 | |||||||
| B-puoli | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Nro | Nimi | Kesto | |||||||
| 5. | Orchid | 2.00 | |||||||
| 6. | Lord of this World | 4.55 | |||||||
| 7. | Solitude | 8.08 | |||||||
| 8. | Into the Void | 3.08 | |||||||
- ”Korjatussa” Pohjois-Amerikan painoksessa on edelleen virheitä. ”Orchid”-kappaleen kesto on merkitty virheellisesti (2:00), sillä siihen on lisätty ”Lord of This World” -kappaleen intro (”Step Up”). Sama virhe on tapahtunut myös ”Solitude”-kappaleessa, sillä ”Into the Voidin” alun perinkin väärin mitoitettu intro (”Death Mask”) on lisätty virheellisesti siihen. Myöhemmissä Pohjois-Amerikassa painetuissa CD:issä on sama virheellinen listaus kansilehdissä, mutta itse CD:n kappalejaottelu on oikea.
- Joissain painoksissa (mm. Castlen 1980-luvun CD:t) myös ”Embryo” on merkitty virheellisesti viiden minuutin (5:00) mittaiseksi kappaleeksi (yhdistetty ”Children of the Grave” -kappaleeseen).[14]
Deluxe Edition 2009 muokkaa
| CD 2 (Bonuskappaleet) | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Nro | Nimi | Kesto | |||||||
| 1. | Weevil Woman '71 (ennenjulkaisematon kappale) | 3.00 | |||||||
| 2. | Sweet Leaf (demo, vaihtoehtoiset sanat) | 5.04 | |||||||
| 3. | After Forever (instrumentaali) | 5.20 | |||||||
| 4. | Children of the Grave (vaihtoehtoiset sanat) | 4.36 | |||||||
| 5. | Children of the Grave (instrumentaali) | 6.01 | |||||||
| 6. | Orchid (Tony Iommin ”yskintä ja lähtölaskenta” mukana) | 1.41 | |||||||
| 7. | Lord of this World (piano ja slide-kitara-versio) | 5.38 | |||||||
| 8. | Solitude (vaihtoehtoinen versio ilman huilua) | 3.35 | |||||||
| 9. | Spanish Sid (”Into the Voidin” varhainen versio) | 6.24 | |||||||
- CD 1 sisältää varsinaisen albumin
Singlejulkaisu muokkaa
- ”Children of the Grave” / Status Quo: ”Roadhouse Blues” (Vertigo, DJ005, 1972)
(rajoitettu 100 kappaleen painos, jolla promotoitiin Vertigon uusia albumeja)
Kokoonpano muokkaa
- Ozzy Osbourne – laulu
- Tony Iommi – kitara, kosketinsoittimet, huilu, piano
- Geezer Butler – basso
- Bill Ward – rummut
Tuotanto muokkaa
- Rodger Bain - tuottaja
- Tom Allom - nauhoitus ja miksaus
- Roy Thomas Baker - assistentti[15]
- Tony Platt - assistentti[15]
- Mike Stanford - kannen suunnittelu
- Bloomsbury Group - kannen toteutus
- Marcus Keef - posterin valokuvaus
Arvostelut muokkaa
|
Julkaisuhistoria muokkaa
- 1971: Vertigo 6360-050 (UK, LP - ”laatikko”-kansi + posteri, purppura/musta kohotettu teksti)
- 1971: Warner Bros BS-2526 (US, LP)
- 1973: WWA WWA-008 (UK, LP - vaaleanpunainen/valkoinen teksti)
- 1976: NEMS NEL-6004 (UK, LP - yksinkertainen kansi, vaaleanpunainen teksti)
- 1986: Castle Communications CLACD 198 (UK, CD - vaaleanpunainen teksti)
- 1986: Castle Communications NELCD 6004 (UK, CD - ”Killing Yourself to Live” bonuksena, punainen/valkoinen teksti)
- 1987: Warner Bros 2562-2 (US, CD - purppura/harmaa teksti)
- 1989: Vertigo 832 707-2 (UK/EU, CD - purppura/musta teksti)
- 1996: Essential ESMCD303 (UK, CD - remasteroitu, purppura/harmaa teksti)
- 2004: Sanctuary SMRCD033 (UK, CD - remasteroitu, purppura/harmaa teksti)
- 2004: Rhino Records R2-73923-C (US, CD – osana Black Box-settiä)
- 2009: Universal / Sanctuary 2701106 (UK, 2 CD - Deluxe Edition, täyspurppurat tekstit)
Lähteet muokkaa
- ↑ Master of Reality by Black Sabbath : Reviews and Ratings - Rate Your Music rateyourmusic.com. Viitattu 9.9.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k Master of Reality-albumin Deluxe Edition-version kansilehti
- ↑ http://www.everyhit.com/
- ↑ http://www.charts-surfer.de/musiksearch.php (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ 11 1971&type=1interval=24&PHPSESSID=hrg50o22lgammqcogv27ve6d95 Volume 16, No. 4, September 11 1971 collectionscanada.gc.ca. Viitattu 2.8.2009. (englanniksi)
- ↑ http://wm02.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&searchlink=BLACK%7CSABBATH&sql=11:gifoxqw5ldse~T5[vanhentunut linkki]
- ↑ Timo Pennanen: Sisältää hitin - levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, sivu 102, Otava 2006
- ↑ http://norwegiancharts.com/showitem.asp?interpret=Black+Sabbath&titel=Master+Of+Reality&cat=a
- ↑ a b c d e f Joel McIver: Sabbath Bloody Sabbath, Like Kustannus 2006
- ↑ a b Ozzy Osbourne ja Chris Ayres: Minä, Ozzy, Like Kustannus 2009
- ↑ a b c d e f g h i j Tony Iommi: Iron Man - My Journey Through Heaven and Hell with Black Sabbath, Da Capo Press 2011
- ↑ http://www.discogs.com/lists/Favorite-Songs-about-smoking-weed/23811 infoa aiheesta
- ↑ Soundi-lehden Black Sabbath-artikkeli, syyskuu 1983
- ↑ a b c http://www.black-sabbath.com/discography/blacksabbath/masterofreality/ tietoa albumista ja kannesta Black Sabbath.com-sivustolla
- ↑ a b c d e Martin Popoff: Black Sabbath FAQ, Backbeat Books 2011
- ↑ a b http://www.rollingstone.com/music/albumreviews/master-of-reality-19711125 (Arkistoitu – Internet Archive) albumin arvostelu Rolling Stone-lehdessä, Lester Bangs, marraskuu 1971
- ↑ a b http://www.robertchristgau.com/get_artist.php?name=Black+Sabbath arvostelu Christgaun sivuilla
- ↑ Sappinen, Jorma-Veikko (toimit.): Heavy Rock (Soundi-kirja 5), s. 121–122. Pirkkala: Soundi, 1978. ISBN 951-99188-3-3.
- ↑ a b http://www.sputnikmusic.com/review/44232/Black-Sabbath-Master-Of-Reality/ arvostelu Sputnikmusic.com-sivustolla
- ↑ http://www.allmusic.com/album/master-of-reality-mw0000189231 arvostelu Allmusic.com-sivustolla
- ↑ http://www.metalstorm.net/pub/review.php?review_id=66 arvostelu Metal Storm.net-sivustolla
- ↑ http://www.vintagecd.ru/black_sabbath_castle.html (Arkistoitu – Internet Archive) tietoa Castlen 1986 CD-painoksesta
Aiheesta muualla muokkaa
- Master of Reality Discogsissa. (englanniksi)
- Albumi Master of Reality Encyclopaedia Metallum -sivustolla (englanniksi)