Billboard

yhdysvaltalainen musiikkilehti

Billboard on yhdysvaltalainen musiikkiteollisuuteen keskittynyt aikakauslehti. Lehti on tunnettu ylläpitämistään viikoittaisista suosituimpien singlejen ja albumien listoista.

Billboard
Billboardin kansi vuodelta 1896.
Billboardin kansi vuodelta 1896.
Lehtityyppi aikakauslehti
Aihealue musiikki
ISSN ISSN 0006-2510
Perustettu
Kotimaa Yhdysvallat
Kieli englanti
Aiheesta muualla
Kotisivu

Historia

muokkaa

Billboard perustettiin vuonna 1894. Aluksi lehdessä käsiteltiin lähinnä sirkushuveja, mutta vähitellen painopiste alkoi siirtyä yhä enemmän musiikkiin. Muut aiheet poistettiinkin lehdestä 1950-luvulla. Ensimmäinen musiikkilista ilmestyi 20. heinäkuuta 1940. Billboardin suosituin lista, Hot 100, joka yhdistää levymyynnin ja radiosoiton, on ilmestynyt vuodesta 1958.

Billboard on toimittanut myös radio-ohjelmaa, American Top 40, vuodesta 1970. Ohjelmassa soitetaan listan 40 korkeimmalla olevaa kappaletta käänteisessä järjestyksessä.

Nykyisin Billboardissa käsitellään koko viihdeteollisuutta DVD:istä musiikin lataukseen Internetistä.

Listat

muokkaa

Billboardin singlelistat ottavat huomioon myydyt levyt sekä kappaleen radiosoiton. Vuodesta 1998 lähtien singleä ei ole tarvinnut julkaista virallisesti, vaan jos jotakin kappaletta soitetaan radiossa tarpeeksi, voi se nousta listalle. Vuonna 2005 listoja muutettiin niin, että se ottaa nykyisin huomioon myös Internet-musiikkikauppojen, kuten iTunesin myymät kappaleet.

Billboardin listoja ovat:

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.