Flea

yhdysvaltalainen muusikko

Flea (oikealta nimeltään Michael Peter Balzary, s. 16. lokakuuta 1962 Melbourne, Australia) on yhdysvaltalais-australialainen muusikko. Hänet tunnetaan parhaiten Red Hot Chili Peppersin basistina. Flea on yksi maailman arvostetuimmista basisteista.

Flea

Flea soittamassa Red Hot Chili Peppersin konsertissa vuonna 2016.
Flea soittamassa Red Hot Chili Peppersin konsertissa vuonna 2016.

Syntynyt 16. lokakuuta 1962 (ikä 55)
Kotoisin Burwood, Melbourne, Australia
Oikea nimi Michael Peter Balzary
Aktiivisena 1983–
Tyylilajit funk rock, alternative rock
punk rock, hard rock
psykedeelinen rock
Soittimet basso, trumpetti, rummut, laulu, kontrabasso
Yhtyeet Anthem (1979–1982)
Fear (1982–1984)
Red Hot Chili Peppers (1983–)
Jane’s Addiction (1997)
The Mars Volta (2003)
Rocketjuice and the Moon (2008–)
Levy-yhtiöt EMI (1983–1990)
Warner Bros. (1991–)
MusicBrainz

Balzary tunnetaan villistä käytöksestään lavalla, useista bassosooloistaan sekä paljon käyttämästään bassonsoittotyylistä, ”släppäyksestä”, jossa kieleen isketään peukalolla. Flea on hyvin tärkeä osa Red Hot Chili Peppersin ainutlaatuista soundia. Lisäksi hän on soittanut muun muassa Jane’s Addictionissa ja vieraillut toisten muusikoiden levyillä. Basson lisäksi hän soittaa trumpettia (myös Red Hot Chili Peppersin julkaisuilla) ja myös taustalaulaa joissakin kappaleissa. Hän on myös näytellyt sivurooleissa useissa elokuvissa, kuten Paluu tulevaisuuteen -elokuvissa.

Sisällysluettelo

Lapsuus ja lukiovuodetMuokkaa

Flea syntyi Melbournessa, Australiassa 16. lokakuuta 1962. Hänen isänsä, Mick Balzary, oli innokas kalastaja, joka veikin hänet usein kalastamaan. Flean perheeseen kuuluivat isä Mickin lisäksi äiti Patricia ja sisko Karen. Kun Flea oli viisivuotias, hänen perheensä muutti Ryeen, New Yorkiin. Hänen vanhempansa erosivat vuonna 1971 ja hänen isänsä palasi takaisin Australiaan. Flea ja muu perhe jäivät Yhdysvaltoihin. Flean äiti meni pian uusiin naimisiin. Perhe muutti uudestaan, tällä kertaa Los Angelesiin, Kaliforniaan.

Flean isäpuoli oli jazz-muusikko, joka oli aloittelemassa uraansa. Flea seurasikin isäpuolensa viikoittaisia harjoituksia.[1] Hänen isäpuolensa oli kuitenkin myös ”aggressiivinen alkoholisti”, joka joutui joskus jopa ammuskeluihin poliisien kanssa. Selviytyäkseen vanhempiensa, etenkin isäpuolen, aiheuttamista vaivoista Flea alkoi käyttää päihteitä. Hän alkoi kokeilla kannabista 13-vuotiaana, jolloin hän aloitti myös päivittäisen tupakoinnin.

Flea kävi Fairfax High Schoolia, missä hän oli eräänlainen hylkiö musiikkimakunsa takia. Suurin osa muista oppilaista oli kiinnostuneita diskomusiikista. Flea puolestaan piti jazz-artisteista, kuten Miles Davisista ja Dizzy Gillespiestä. Flean ensimmäinen instrumentti oli rummut, mutta pian hän vaihtoi trumpettiin. Koulupäivän jälkeen hän vietti aikansa usein kuunnellen Gillespien levyjä. Ahkeran trumpetin soiton ansiosta hän pääsi jopa Los Angeles Junior Philharmonic Orchestraan.[1]

Flea tapasi Anthony Kiedisin ensimmäistä kertaa vuoden 1977 lopulla, jolloin Flea kiusasi Kiedisin silloista parasta kaveria nimeltä Tony Sherr. Kiedis tuli auttamaan Tonya, jolloin Flea ja Kiedis joutuivat melkein tappeluun. Pian he kuitenkin ystävystyivät. Kaksikko joutui usein hankaluuksiin ilkeiden temppujensa takia. Pian hän sai lempinimensä ”Flea” (”kirppu”), jolla hänet ehkä tunnetaan parhaiten. Hän sai nimen, koska hän ja kaverinsa pelleilivät ja kutsuivat toisiaan sarjakuvatyylisillä nimillä.[1]

Ensimmäiset yhtyeetMuokkaa

Flean selvän musikaalisuuden johdosta häntä pyydettiin mukaan yhtyeeseen nimeltä Anthym. Yhtyeen jäseninä olivat Hillel Slovak (kitara), Jack Irons (rummut) ja Alain Johannes (laulu ja kitara). Flean soittimena oli basso, mutta hän ei ollut sitä ennen eläessään soittanut bassoa. Niinpä Slovak opetti hänelle bassonsoittoa ja tutustutti hänet rock-musiikkiin. Muutaman kuukauden kuluttua hän oli jo kuitenkin kehittänyt oman soittotyylinsä, mistä hän myöhemmin tuli kuuluisaksi.[1]

Yhtye alkoi saada keikkakutsuja klubeille, muttei yhtään suurta esitystä. Kiedis oli kuitenkin aina seuraamassa Anthemin esityksiä ja pian hänestä tuli yhtyeen esittelijä. Aluksi hän lausui jonkin vitsin tai runon, minkä jälkeen hän kutsui yhtyeen lavalle.[1]

Vuonna 1982 Flea liittyi punk-yhtyeeseen nimeltä Fear. Vuonna 1984 hän sai pienen roolin elokuvasta Suburbia. Samana vuonna, Flean jätettyä Fear-yhtyeen, Johnny Rotten pyysi häntä yhtyeeseensä Public Image Limited. Flea kuitenkin kieltäytyi, koska hän halusi olla samassa yhtyeessä ystäviensä kanssa.[1] Hillel Slovak, Anthony Kiedis ja Jack Irons olivat perustaneet yhtyeen nimeltä Tony Flow and the Miraculous Masters of Mayhem. Yhtyeen saatua levytyssopimuksen sen nimi muutettiin Red Hot Chili Peppersiksi. Slovak ja Irons kuitenkin siirtyivät toiseen yhtyeeseen nimeltä What Is This.

Asema Red Hot Chili PeppersissäMuokkaa

 
Flea Oxegen-festivaleilla Irlannissa vuonna 2006.

Flea on Red Hot Chili Peppersin alkuperäinen basisti ja on ainoa jäsen joka ollut tauotta yhtyeessä. Yhtyeen alkuajoista asti Flea on eronnut muista basisteista, yleensä heidän vain seisoessa ja soittaessa huomaamattomasti taustalla. Flean bassolinjat ovat puolestaan selkeitä, ja ovat hyvin kuultavissa. Flea soittaa esityksissä useita bassosooloja, ja kirjoitettuja sooloja on kuultavissa myös yhtyeen albumeilla. Useat yhtyeen kappaleet alkavat bassointrolla, tai sisältävät osia jossa basso soittaa melodiaa. Flea käyttää satunnaisesti efektejä soittaessaan, kuten kappaleessa Warlocks wah-pedaalia.

Flea myös tekee itsensä näkyväksi erikoisten liikkeidensä ja huudahtelujensa ansiosta. Hän moshaa, hyppii, tanssii minkä suinkin kykenee. Useissa 2010-luvun esiintymisissä hän kävellyt käsillään lavan poikki ennen encore-kappaleita. Flea, Kiediksen tapaan, esiintyy usein ilman paitaa, mutta silloin tällöin pukeutuu myös räikeisiin vaatteisiin. Flea satunnaisesti keskustelee yleisön kanssa, jopa enemmän mitä Kiedis. Flean yhtyeeseen asettama panos onkin yksi Red Hot Chili Peppersin valttikorteista ja niin ikään tavaramerkki.

Albumilla Blood Sugar Sex Magik (1991) Flea jätti slap-basson vähemmälle ja keskittyi enemmän melodisempaan ja yksinkertaisempaan bassonsoittoon, edellisistä neljästä albumista poiketen. Flea on kuitenkin kyseisen albumin jälkeen käyttänyt molempia tekniikkoja. Flean on kuultu soittavan joitakin kappaleita plektralla, mm. Don't Forget Me ja The Zephyr Song. Hän on kuitenkin ilmaissut ettei juurikaan pidä plektran käytöstä.

Flea on joutunut ottamaan johtajan roolin useaan otteeseen yhtyeessä, muiden ollessa siihen kykenemättömiä. Hän erotti Kiedisin vuonna 1986 yhtyeestä hänen huumeriippuvuutensa vuoksi, ja antoi hänelle kuukauden aikaa tulla selväksi minkä aikana Kiedis raitistui ja palasi yhtyeeseen. Albumilla One Hot Minute (1995) hän otti enemmän vastuuta sanoituksista Kiedisin uusiutuneen huumeriippuvuuden takia. Hän kirjoitti suurimman osan kappaleista Transcending ja Deep Kick, ja kappaleen Pea Flea sävelsi, sanoitti ja esitti itse. Kitaristi Dave Navarron saatua potkut Red Hot Chili Peppersistä Fleakin alkoi miettiä yhtyeen jättämistä, ja oli jo harkinnut sitä Slovakin kuoltua huumeisiin aikaisemmin. Ainoa tapa, miten hän olisi kuvitellut voivansa jatkaa yhtyeessä, oli jos kitaristi John Frusciante palaisi. Flean ansiosta Frusciante saatiinkin takaisin yhtyeeseen hänen pidettyä säännöllisesti yhteyttä Fruscianteen. Yhtye pääsi pian soiton makuun Fruscianten parissa, vaikkakin albumin By the Way (2002) nauhoituksissa Flean ja Fruscianten välille syntyi pientä riitaa. Albumin Stadium Arcadium (2006) nauhoitukset kuitenkin sujuivat Flean mukaan hyvinkin mallikkaasti.

Kiedis on saanut inspiraation joihinkin yhtyeen kappaleisiin Fleasta, kuten kappaleissa Jungle Man ja Me and My Friends. Flea on kertonut, että hänen lempikappaleensa Red Hot Chili Pepperseiltä on Yertle the Turtle.

YksityiselämäMuokkaa

Flea meni ensimmäisen kerran naimisiin vuonna 1985 Loesha Zeviarin kanssa, jonka nimi on tatuoitu Flean vasempaan rintaan. Vuonna 1988 heille syntyi tytär nimeltä Clara. Clara esiintyi Red Hot Chili Peppersin kappaleen ”Aeroplane” musiikkivideolla ja on suunnitellut yhtyeen fanitavaroita. Flea on myöhemmin mennyt naimisiin malli Frankie Rayderin kanssa. Hänellä on Rayderin kanssa yksi lapsi nimeltä Sunny Bebop.

Flea on yhdessä Kiedisin kanssa innokas Los Angeles Lakers -koripallojoukkueen fani. Hän on esiintynyt joissain yhtyeen esityksissä yllään Lakersin pelipaita.

Vuonna 2009 Flea perusti yhtiön nimeltä Fleabass. Yhtiön tavoitteena on tuottaa nuorille ihmisille korkealaatuisia bassoja kohtuullisin hinnoin. Fleabass-yhtiö vie bassoja yli kolmeenkymmeneen maahan.[2]

LevytyksetMuokkaa

 
Flea esiintymässä Newarkin Prudential Centerissa 4. toukokuuta 2012.

Red Hot Chili Peppersin kanssa

Jane’s Addictionin kanssa

The Mars Voltan kanssa

Rocketjuice and the Moonin kanssa

Silverlake Conservatory of MusicMuokkaa

Silverlake Conservatory of Music on itäisessä Los Angelesissa sijaitseva oppilaitos, jossa on 600 oppilasta. Se on Flean ja hänen ystäviensä Pete Weissin ja Keith Barryn yhdessä perustama ja alussa myös täysin Flean rahoittama. Flea korostaa, ettei se ole mikään ”rokkikoulu”, vaan siellä saa koulutusta useissa eri instrumenteissa, eli että se on kunnon konservatorio. Keikkatauoilla Flea opettaa Silverlakessa myös itse.

LähteetMuokkaa