Manageri

henkilö tai organisaatio, joka ajaa jonkin asiaa

Manageri on henkilö tai organisaatio, joka tukee tiettyä henkilöä tai ryhmää. Manageri voi työskennellä esimerkiksi musiikki-, elokuva- tai urheilualalla.

Wikisanakirja
Wikisanakirja
Wikisanakirjassa on tähän liittyvä sananselitys: manager.

Tehtävät

muokkaa

Managerin tehtäviin voi kuulua esimerkiksi edunvalvonta, markkinointi ja/tai tiedotustoiminta. Tyypillisesti managerin toimeentulo muodostuu provisiosta, jota hän saa asiakkaan ansioista. Palkkio voi olla esimerkiksi jokin prosenttiosuus manageroitavan urheilijan tai taiteilijan saamista tuloista,[1] levy-/oheistuotemyynnistä tai sponsorisopimuksista.

Manageritoiminta ja -koulutus Suomessa

muokkaa

Suomessa luovan talouden agenttien ja managerien kattojärjestönä toimivat Agma ry [2] ja MMF Finland [3]. Suomessa esiintyvien taiteilijoiden edustajina ovat paljolti toimineet levy-yhtiöiden omat A&R-managerit. Varsinaista managerikoulutusta Suomessa on järjestetty vasta vuodesta 2009 [4].Turun ammattikorkeakoulusta valmistuu tradenomeja urheilujohtamisen ja markkinoinnin osaamisaloilta.[5]

Roolit

muokkaa

Urheilupuolella on jossain määrin tyypillistä että managerin ja valmentajan roolit sekoittuvat keskenään, etenkin yksilöurheilussa, mutta toisaalta esim. Isossa-Britanniassa jalkapalloseurojen päävalmentajia nimitetään managereiksi, ja he ovat on päävastuussa seuran pelaajahankinnoista, mikä eroaa olennaisesti harjoituskentällä tapahtuvasta valmentajatyöstä. Myös esim. Hanna-Maria Seppälän ja hänen kahden veljensä perustama SportElite Marketing Oy oli manageritoimisto, joka keskittyi lähes yksinomaan urheilumarkkinointiin ja sponsorisopimuksiin.

Musiikkialalla myös nykyaikainen musiikkikustantamo saattaa toteuttaa lauluntekijöiden managerointia[6].

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. HS: Managereilla on ollut huono maine HS artikkeli. 21.01.2010. Viitattu 28.4.2013.[vanhentunut linkki]
  2. AGMA ry AGMA ry. 4.1.2009. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 28.4.2013.
  3. MMF Finland MMF Finland. 4.3.2012. Viitattu 28.4.2013.
  4. AGMA ry: tiedote sillanrakentajat hankkeesta AGMA ry. 1.4.2009. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 28.4.2013.
  5. Turun AMK Turun AMK. 4.3.2013. Viitattu 28.4.2013.
  6. Annika Pudas: Pöytälaatikosta listoille - Musiikkikustantajan rooli lauluntekijän urapolulla Theseus. 2018. Metropolia. Viitattu 2018.
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.