Underground

valtavirrasta poikkeava kulttuuri
Tämä artikkeli käsittelee alakulttuuria. Muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Underground (suom. maanalainen) tarkoittaa vaihtoehtoista, valtavirran vastaista, poliittisesti tai kulttuurisesti arveluttavana pidettyä ajattelua ja toimintaa.

Graffititaide on yksi undergroundin muoto.

Alun perin sana underground on merkinnyt maanalaista toimintaa, jotain kiellettyä, laitonta tai epäkaupallista.[1] Sillä on voitu tarkoittaa esimerkiksi miehitetyssä maassa toimivaa vastarintaliikettä, joka tähtää maansa vapauttamiseen. Se on myös voinut tarkoittaa piilossa toimivaa salaliittoa, joka pyrkii vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen horjuttamiseen. Nykyisin käsite viittaa useimmin avant-garde -ryhmiin tai liikkeeseen, joka toimii valtakulttuurin ulkopuolella.[2] Yleisimmin underground merkitsee monitaiteista vastakulttuuriliikettä, joka syntyi Yhdysvalloissa 1960-luvulla[3].

Underground on sikäli kuvaava termi, että tavallinen yleisö joutuu harvoin kosketuksiin toiminnan kanssa, ellei ihminen tietoisesti hakeudu sen piiriin ("maan alle"), koska valtamedia ei ole undergroundista juurikaan kiinnostunut. Underground on usein myös synonyymi ilmaisulle vastakulttuuri.lähde?

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Aikio, Annukka ja Vornanen, Rauni: Uusi sivistyssanakirja. Kustannusosakeyhtiö Otava 1993. ISBN 951-1-11365-8.

Viitteet muokkaa

  1. Aikio ja Vornanen 1993, s. 632
  2. Definition of Underground by Merriam-Webster Merriam-Webster, Incorporated. Viitattu 16.11.2021. (englanniksi)
  3. Kirjallisuudentutkimus:underground. Tieteen termipankki. Viitattu 16.11.2021.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Komulainen, Matti & Leppänen, Petri: U:n aurinko nousi lännestä: Turun undergroundin historia. Turku: Sammakko, 2009. ISBN 978-952-483-096-6.
  • Lindfors, Jukka & Salo, Markku: Ensimmäinen aalto: Helsingin underground 1967–1970. Helsinki: Odessa, 1988. ISBN 951-9178-35-X.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Underground.
Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.