Näkötorni

tornimainen rakennus, joka on rakennettu maisemien katselua varten

Näkötorni tai näköalatorni on tornimainen rakennus, joka on rakennettu maisemien katselua varten. Suurin osa näkötorneista on ympäristöä korkeammilla paikoilla, mutta jotkin on rakennettu tasaiselle maalle. Tornit voivat olla pienehköjä ja matalahkoja puisia rakennelmia tai massiivisia ja hyvinkin korkeita kivestä ja metallista tehtyjä.

Killesbergturm näkötorni Stuttgartissa Saksassa

Suomen ensimmäinen näkötorni rakennettiin harjuistaan kuuluisan Kangasalan Keisarinharjulle vuonna 1819. Kangasalla olikin harjujensa ansiosta 1800-luvun lopussa yhtä paljon näkötorneja kuin muualla Suomessa yhteensä.

Kuuluisimmat Suomen näkötorneista ovat Puijon torni Kuopiossa ja Näsinneulan näkötorni Tampereella, joiden huipulla on myös erikoisuutena pyörivä maisemaravintola. Muita tunnettuja näkötorneja ovat muun muassa Aulangon näkötorni Hämeenlinnassa ja Pyynikin näkötorni Tampereella. Myös monia vesitorneja on käytetty näköalojen ihailemiseen.

Runsaasti eri puolille maata rakennettuja kolmiomittauksissa käytettyjä kolmiomittaustorneja käyttivät ennen niiden käytöstä poistamista ja purkamista uskaliaimmat kiipeilijät näköalojen ihailemiseen. Myös metsänvartijatorneja, jollainen on jäljellä mm. Juuan Tahkovaarassa, on käytetty samaan tarkoitukseen. Itärajalla on rajavartijoiden käytössä tähystystorneja. Saaristossa hyviä näköaloja tarjoavat majakoiden tornit.

Maailman kuuluisin näkötorni on Pariisin Eiffel-torni.

Suomalaisia näkötorneja

muokkaa

Luettelossa on suomalaisia näkötorneja aakkosjärjestyksessä. Luettelo ei ole täydellinen.

Nimi Sijainti Kork. mp. (m) Korkeus (m) Valmistunut Lähteet Kommentteja
Aavasaksan näkötorni Ylitornio 255 13 1970 [1]
Ahdinpuunvuoren näkötorni Jaala
Kouvola
15 [2] Hirsirakenteinen
Aulangon näkötorni Hämeenlinna 187,8 33 1907 [3]
Elvingin torni Valkeala
Kouvola
> 20 1907 [4][5] Kahdeksankulmainen torni, joka on muurattu käsinvaletuista sementtitiilistä
Eurajoen vesitorni Eurajoki 45 1985 [6]
Halikon vesitorni Halikko
Salo
> 20 1970
1994
[7][8] Vesitornin korotus valmistui 1994.
Hangon vesitorni Hanko 48 1943 [9]
Haralanharjun näkötorni Kangasala 20 2009 [10][11][12] Kolmas näkötorni Haralanharjulla. Aikaisemmat paloivat 1922 ja 2007.
Haukilahden vesitorni Espoo 76 39 1968 [13][14][15] Tornissa toimii näköalaravintola.
Haukkavuoren näkötorni Kotka 72 1920 [16][17] Entinen vesitorni, joka on nykyään pelkästään turistikäytössä
Heinolan vesitorni Heinola 1952 [17]
Hervannan vesitorni Hervanta, Tampere 158 48 1983 Hervannan vesitorni on Hervannan maamerkki
Kaanaan vesitorni Pori 7 56,7 1963
Kapatuosian näkötorni Hollola [18] puurakenteinen, käyttöä myös lintuharrastajien havaintotornina, näkymä Vesijärvelle
Kaukolanharjun näkötorni Tammela 1926 [19]
Keisarinharjun näkötorni Kangasala 2000 [12] Näköalatasanne Keisarin portaat.
Kiikartorni Rauma > 5 18,6 1992 [20] Puurakenteinen laivojen tähystystorni, joka rakennettiin alun perin vuonna 1892.
Kiiskilänmäen näkötorni Multia 268,8 n. 20 2004 [21][22] Puurakenteinen
Kirkkoharjun näkötorni Kangasala 169 1931 [12] Funkkistyylinen näkötorni
Kirkkovuoren näkötorni Karstula > 20 m 2008 [23] Hirsirunkoinen, 100 hirsikerrosta
Korkeasaaren Kupla-näkötorni Helsinki 10 2002 [24] Arkkitehtiopiskelija Ville Haran opinnäytettyönään suunnittelema orgaanisesti muotoiltu, puurakenteinen näkötorni.
Kuhasenmäen näkötorni Joutsa 15 [1]
Käskyvuoren näkötorni Kihniö 11 2017 [25][26] Puurakenteinen
Lauhanvuoren näkötorni Kauhajoki 253 22 2004 1991 valmistunut torni tuhoutui tulipalossa vuonna 2002
Luovan näkötorni Kurikka 25 [2] Puurakenteinen
Mannanmäen näkötorni Hämeenkyrö 167 n. 15 1938 [3]
Mäntänvuoren torni Mänttä 186,93 n. 15 2005 [4] Hirsirakenteinen
Naisvuoren näkötorni Mikkeli [5]
Neulamäen näkötorni Kuopio [6]
Näsinneula Tampere 278 168 1971 Emporis.com - Näsinneula Näsinneula on Tampereen maamerkki
Osikonmäen näkötorni Rantasalmi 2000 [7] Puurakenteinen
Ounasvaaran näkötorni Rovaniemi [8]
Paalasmaan näkötorni Juuka 225,2 18 [9]
Puijon torni Kuopio 75 1963 Emporis.com - Puijo Tower
Pyynikin näkötorni Tampere 158 26 1929 [10]
Pälkäneen vesitorni Pälkäne 1970-luvulla [27] Käytetään myös nimeä Syrjänharjun vesitorni
Rauman vesitorni Rauma 66,5 36,5 1964 [11]
Saarimaan näkötorni Kauhava [12] 95 porrasta, teräsrakenteinen
Savivuoren näkötorni Viitasaari 171 1950-
luvulla
[13]
Simpsiön näkötorni Lapua n.120 n. 30 [14] teräsrakenteinen (korkeudet "noin"; oma mittaus )
Stadionin torni Helsinki 72 1938 Emporis.com - Olympic Stadium Tower
Suokonmäen näkötorni Lehtimäki
Alajärvi
231 31 2000 [15] 131 porrasta
Suurmäki Lahti 60 1971 [16] Korkeus takatornin juurelta huipulle mitattuna.
Svedjehamnin näkötorni Björköby, Mustasaari 20 2010 [17] Puurakenteinen, suolasirottimen muotoinen, josta nimi Saltkaret
Tornivuoren näkötorni Lieto [18]
Tuomastornit Padasjoki 14 2013 [19]
Täivuoren näkötorni Viitasaari 177 12 2004 [28][29] Puurakenteinen
Uudenkaarlepyyn vesitorni Uusikaarlepyy 1964 [20]
Vaasan vesitorni Vaasa 49 1915 Emporis.com - Vaasan vesitorni Jugend-tyyliä edustava vesitorni on Vaasan maamerkki. Se ei enää ole käytössä näkötornina.[30]
Vehoniemen näkötorni Kangasala 1927 [12] Puurakenteinen
Vesilinna (Jyväskylä) Jyväskylä 34 1953 [31]
Vuorenpeikon näkötorni Nastola 161 27,7 2014 [32] Puurakenteinen, 296 porrasta, rakennettu lisää kerroksia vaiheittain vuosien 2009-2014 välillä

Muiden maiden näkötorneja

muokkaa

Kuvia näkötorneista

muokkaa

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Härkönen, T., Laitinen J., Räntilä ,K.: Luontomatkailijan Suomi. Otava. 1993, s. 349-350 lueteltu harjuja ja näköalapaikkoja. ISBN 951-1-11522-7.

Viitteet

muokkaa
  1. Aavasaksa Ylitornion kunta. Viitattu 26.10.2014.
  2. Jaalan näkötorni Maatalousyhtymä Soimakallio Timo, Tiihonen Petri ja Sirpa. Viitattu 26.10.2014.
  3. Aulangon näkötorn i Takuuviihde Oy. Viitattu 26.10.2014.
  4. Elvingin torni (Internet Archivessa, tallennettu 4.7.2007) Lions Club Valkeala/ Vekara. Viitattu 8.3.2015.
  5. Elvingin torni Kouvolan Matkailu. Viitattu 8.3.2015.
  6. Vierailukohteet Eurajoen kunta. Viitattu 15.6.2016.
  7. Halikon vesitorni Groundspeak Inc. Viitattu 8.3.2015.
  8. Halikon vesitorni Salon Matkailuneuvonta. Viitattu 8.3.2015.
  9. Asola, Ismo: Vesitorni – yhdyskunnan maamerkki, s. 142-143, 165. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry, 2003. ISBN 951-758-434-2.
  10. Haralanharju (Internet Archivessa, tallennettu 28.2.2008) Kangasalan kunta. Viitattu 8.3.2015.
  11. Haralanharju (Internet Archivessa, tallennettu 2.11.2009) Kangasalan kunta. Viitattu 8.3.2015.
  12. a b c d Näkötornit Kangasalan kunta. Viitattu 12.3.2015.
  13. Lehtovuori, Panu et al.: Haukilahden vesitornin rakennushistoriaselvitys, 2010 (PDF) (Alkuperäisten pääpiirustusten tasojen +-korkeudet sivulla 50) 1.2.2010. Livady Oy. Viitattu 8.3.2015.
  14. Espoon kotikaupunkipolut, Matinkylä-Olari, Koukkuniemi (s. 5) (Internet Archivessa, tallennettu 4.1.2006) 11.10.2005. Suomen Kotiseutuliitto ry. Viitattu 8.3.2015.
  15. Emporis: Haukilauden vesitorni Emporis GmbH. Viitattu 8.3.2015.
  16. Haukkavuoren näkötorni, Kotka Kaakko135-matkailumarkkinointi. Viitattu 11.3.2015.
  17. a b Haukkavuorenvesitorni Muuka.com -sivusto. Viitattu 11.3.2015.
  18. Kapatuosian linnavuori (Internet Archivessa, tallennettu 5.11.2012) Hollolan kunta. Viitattu 12.3.2015.
  19. Kaukolanharjun näkötorni (Internet Archivessa, tallennettu 28.9.2007) Tammelan kunta. Viitattu 12.3.2015.
  20. Kiikartornin tarina raumakuvasto-sivusto. Viitattu 12.3.2015.
  21. Näkötorni (Internet Archivessa, tallennettu 28.10.2010) Multian kylät. Viitattu 12.3.2015.
  22. Multian lintupaikkoja Suomen Luonnonsuojeluliitto ry. Viitattu 12.3.2015.
  23. Kirkkovuoren näkötorni Lions Club Karstula. Viitattu 12.3.2015.
  24. Kupla kalliolla (Internet Archivessa, tallennettu 26.5.2004) Arkkitehti-lehti. Viitattu 12.3.2015.
  25. Käskyvuoren näkötorni www.kihnio.fi. Viitattu 30.10.2023.
  26. Aulis Alatalo: Käskyvuoren uusi torni kastettiin vappuna – munkit loppuivat kesken, kun ihailijoita tuli satoja Aamulehti. 2.5.2017. Viitattu 30.10.2023.
  27. Syrjänharjun vesitorni | Visit Pälkäne visitpalkane.fi. Viitattu 4.1.2024.
  28. Nähtävyydet Viitasaarella (Internet Archivessa, tallennettu 12.4.2009) Lomaseutu-matkailuhanke. Viitattu 12.3.2015.
  29. Täivuoren syrjäiseltä näkötornilta aukeaa upea maisema Keiteleelle Retkipaikka. 16.4.2019. Viitattu 14.9.2020.
  30. Vaasan vesitorni suljetaan yleisöltä 30.4.2011. Pohjalainen. Viitattu 26.10.2014.
  31. Kysymyspalsta: kysymys ja vastaus 14.7.2008. Jyväskylän kaupunki. Viitattu 28.7.2019.
  32. Vuorenpeikon näkötorni, Ruuhijärvi

Aiheesta muualla

muokkaa