Kolmiomittaustorni

peruskartoituksessa käytettävä puinen tornirakenne

Kolmiomittaustorni on peruskartoitukseen liittyvissä kolmiomittauksissa käytetty puinen kehikkomainen torni. Suomalaisten tornien kolmiomainen malli oli kopioitu Saksasta.[1] Torneja oli Suomessa parhaimmillaan yli 4 000.[1] Tornit rakennettiin Maanmittauslaitoksen ja Geodeettisen laitoksen mittauksia varten. Niitä tehtiin maastoon korkeille paikoille ja niiden korkeus oli enimmillään 50 metriä.[1] Sodan aikana torneja käytettiin ilmavalvontaan, mutta myöhemminkin armeija on käyttänyt niitä ilmavalvontatehtävissä.[1] Viimeiset tornit valmistuivat 1986.[1]

Laho kolmiomittaustorni Sikavuoren laella Jalasjärvellä vuonna 2008.
Muistomerkiksi ja näkötorniksi vuonna 2011 uudestaan rakennettu Kaunispään kolmiomittaustorni.
Romahtanut kolmiomittaustorni Mannuistenvuorella Mietoisissa vuonna 2009.

Lähes kaikki tornit on purettu tai ne ovat lahonneet. Vuonna 2007 oli jäljellä vielä noin kolmekymmentä tornia, mutta niiden kiipeämiskelpoisuudesta ei ole tietoa [2]

Kaunispäällä Saariselällä Inarissa Lapissa rakennettiin vuonna 2011 alkuperäisen mallin mukaan uudestaan Kaunispään kolmiomittaustorni kolmiomittauksen muistomerkiksi ja näkötorniksi, kun paikalla sijainnut vanha torni oli lahoamisen takia hävitetty vuonna 2009. Läheisen radio- ja tv-maston takia tornin paikkaa jouduttiin hiukan siirtämään.[3]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Sampsa Oinaala: Tornien jäljillä. Helsingin Sanomien kuukausiliite marraskuu 2007.
  2. Sampsa Oinaala: Vielä on pystyssä kolmiomittaustorneja, lista lukijoiden ilmoittamista torneista. Helsingin Sanomien kuukausiliite joulukuu 2007.
  3. Poutanen, Markku & Keskinarkaus, Jouni & Tätilä, Pekka: Kaunispään kolmiomittaustorni. Maankäyttö-lehti, 2011, nro 4, s. 29–33. Maankäyttö ry. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 16.1.2018.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.