Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri
Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri on yksi Suomen Keskustan 21 piirijärjestöstä. Se asettaa Vaasan vaalipiirin 17 eduskuntavaaliehdokkaasta. Loput neljä asettaa saman Vaasan vaalipiirin alueella pohjoisempana toimiva Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri.
Etelä-Pohjanmaan Keskusta | |
---|---|
Alue | Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa |
Toimisto |
Keskuskatu 11 A 60100 Seinäjoki |
Johto |
Mikko Savola (pj.) Susanna Laitila (1. vpj.) Sari Palmu (2. vpj.) |
Kansanedustajia |
2 / 16 |
Aluevaltuutettuja |
25 / 118 |
Kunnanvaltuutettuja |
236 / 960 |
Aiheesta muualla | |
keskusta.fi/etela-pohjanmaa Sivusto |
Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana toimii Mikko Savola Ähtäristä. Piirin toiminnanjohtajana on toiminut Aki Utter 2007–2020.
Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiristä ovat lähtöisin Suomen ensimmäiset naispääministerit Anneli Jäätteenmäki ja Mari Kiviniemi.
Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Jarmo Korhonen valittiin Suomen Keskustan puoluesihteeriksi Eero Lankian seuraajaksi, Korhonen toimi puoluesihteerinä kaksi kautta 2006–2010. Toiminnanjohtaja Korhonen on alun perin Pohjois-Karjalasta mutta on toiminut vuosia Etelä-Pohjanmaalla.
Etelä-Pohjanmaalta on myös eurokansanedustaja Anneli Jäätteenmäki, joka valittiin europarlamenttiin äänikuningattarena vuonna 2004.
Merkittäviä henkilöitä
muokkaaKansanedustajat 2023–2027
muokkaa- Antti Kurvinen (2015–)
- Mikko Savola (2011–)
Aikaisemmat kansanedustajat
muokkaaVaasan vaalipiiri
- Toivo Antila (1962–1970)
- Matti Liinamaa (1962–1966)
- Toivo Saloranta (1962–1970, 1972–1975)
- Veikko Savela (1962–1970)
- Eino Uusitalo (1962–1983)
- Kustaa Tiitu (1965–1970)
- Orvokki Kangas (1970–1983)
- Veikko Pihlajamäki (1972-1987)
- Matti Asunmaa (1975–1979)
- Juhani Tuomaala (1975–1987)
- Jukka Vihriälä (1983–2007)
- Aapo Saari (1983–1999)
- Anneli Jäätteenmäki (1987–2004)
- Juho Sillanpää (1987–1991)
- Rose-Marie Björkenheim (1991–1995)
- Kyösti Virrankoski (1991–1995)
- Mari Kiviniemi (1995–2007)
- Aulis Ranta-Muotio (1995–2007)
- Esko Ahonen (2003–2011)
- Susanna Haapoja (2003–2009)
- Lasse Hautala (2003–2007, 2009–2019)
- Juha Mieto (2007–2011)
- Paula Sihto (2007–2011)
- Pasi Kivisaari (2019–2023)
Europarlamentaarikot
muokkaa- Anneli Jäätteenmäki (2004–2019)
- Kyösti Virrankoski (1996–2009)
Puheenjohtajat
muokkaaVaasan vaalipiiri
- Väinö Rankila (1961–1963)
- Eino Uusitalo (1963–1966)
- Toivo Antila (1967–1970)
- Veikko Pihlajamäki (1970–1983)
- Jukka Vihriälä (1984–2006)
- Esko Ahonen (2006–2011)
- Esko Lehtimäki (2012–2019)
- Mikko Savola (2020–)
Toiminnanjohtajat
muokkaaVaasan vaalipiiri
- Mauno Huikku (1958–1993)
- Jarmo Korhonen (1994–2006)
- Aki Utter (2007–2020)
- Sini-Elina Kärsämä (2021–2022)
- Pilvi Kärkelä (2022–2024)
- Susanna Laitila (2024–)[1]
Kannatus
muokkaaKunnittain
muokkaaKunta | Valtuusto | Valtuutettuja | % | . | . |
Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa | 1 213 | 439 | 36,2 | ||
Alahärmä | 35 | 16 | 45,7 | ||
Alajärvi | 21 | 19 | 90,5 | ||
Alavus | 35 | 19 | 54,3 | ||
Evijärvi | 21 | 15 | 71,4 | ||
Ilmajoki | 35 | 17 | 48,6 | ||
Isojoki | 21 | 14 | 66,7 | ||
Isokyrö | 27 | 14 | 51,9 | ||
Jalasjärvi | 35 | 14 | 40,0 | ||
Jurva | 27 | 14 | 51,9 | ||
Karijoki | 17 | 11 | 64,7 | ||
Kaskinen | 17 | 0,0 | |||
Kauhajoki | 35 | 18 | 51,4 | ||
Kauhava | 35 | 19 | 54,3 | ||
Korsnäs | 21 | 0,0 | |||
Kortesjärvi | 21 | 15 | 71,4 | ||
Kristiinankaupunki | 27 | 3 | 11,1 | ||
Kuortane | 27 | 14 | 51,9 | ||
Kurikka | 35 | 17 | 48,6 | ||
Laihia | 27 | 11 | 40,7 | ||
Lappajärvi | 21 | 15 | 71,4 | ||
Lapua | 35 | 14 | 40,0 | ||
Lehtimäki | 17 | 16 | 94,1 | ||
Luoto | 27 | 0,0 | |||
Maalahti | 27 | 5 | 18,5 | ||
Maksamaa | 13 | 0,0 | |||
Mustasaari | 43 | 0,0 | |||
Nurmo* | 35 | 16 | 45,7 | ||
Närpiö | 35 | 4 | 11,4 | ||
Oravainen | 21 | 0,0 | |||
Pedersöre | 35 | 1 | 2,9 | ||
Pietarsaari | 43 | 2 | 4,7 | ||
Seinäjoki | 51 | 19 | 37,3 | ||
Soini | 21 | 10 | 47,6 | ||
Teuva | 27 | 14 | 51,9 | ||
Töysä | 21 | 16 | 76,2 | ||
Uusikaarlepyy | 27 | 0,0 | |||
Vaasa | 51 | 2 | 3,9 | ||
Vimpeli | 21 | 12 | 57,1 | ||
Vähäkyrö | 27 | 7 | 25,9 | ||
Vöyri | 21 | 0,0 | |||
Ylihärmä | 21 | 11 | 52,4 | ||
Ylistaro | 27 | 15 | 55,6 | ||
Ähtäri | 27 | 10 | 37,0 |
- Valtuustoryhmä jakaantui kuntaliitospäätöksen jälkeen, koska enemmistö keskustalaisista vastusti liitosta(valtuustoryhmä Nurmo 2007).
Katso myös
muokkaa- Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri
- Kristillisdemokraattien Pohjanmaan piiri
- Kristillisdemokraattien Keski-Pohjanmaan piiri
- Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piiri
- Perussuomalaisten Keski-Pohjanmaan piiri
- Pohjanmaan Kokoomus
- Pohjanmaan Sosialidemokraatit
- Pohjanmaan Vasemmisto
- RKP:n Pohjanmaan piirijärjestö
- Vaasan vaalipiirin vihreät
Aiheesta muualla
muokkaa- Suomen Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri [1]
- http://www.etela-pohjanmaankeskusta.fi/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Santeri Lampi: Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin vt. toiminnanjohtajaksi Susanna Laitila Suomenmaa.fi. 17.4.2024. Viitattu 1.10.2024.