Alahärmä

Suomen entinen kunta, nykyisin osa Kauhavaa

Alahärmä on entinen Suomen kunta, joka sijaitsi Etelä-Pohjanmaahan kuuluvassa Härmänmaan seutukunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Se yhdistyi Kauhavan, Kortesjärven ja Ylihärmän kanssa uudeksi Kauhavaksi vuonna 2009.

Alahärmä
Entinen kunta – nykyiset kunnat:
Kauhava
Alahärmä.vaakuna.svg Alahärmä.sijainti.suomi.2008.svg

vaakuna

sijainti

Sijainti 63°14′40″N, 022°51′20″E
Lääni Länsi-Suomen lääni
Maakunta Etelä-Pohjanmaan maakunta
Seutukunta Härmänmaan seutukunta
Kuntanumero 004
Hallinnollinen keskus Alahärmän kirkonkylä
Perustettu 1867
Liitetty 2009
– liitoskunnat Kauhava
Kortesjärvi
Ylihärmä
Alahärmä
– syntynyt kunta Kauhava
Pinta-ala 353,65 km² [1]
(1.1.2008)
– maa 351,32 km²
– sisävesi 2,33 km²
Väkiluku 4 661  [2]
(31.12.2008)
väestötiheys 13,27 as./km² (31.12.2008)
Ikäjakauma 2007 [3]
– 0–14-v. 17,7 %
– 15–64-v. 62,1 %
– yli 64-v. 20,2 %

Vuoden 2008 lopussa Alahärmän asukasluku oli 4 661 ja pinta-ala 353,65 neliökilometriä. Alahärmän naapurikunnat olivat Kauhava, Kortesjärvi, Oravainen, Uusikaarlepyy, Vöyri-Maksamaa ja Ylihärmä. Vuoteen 1975 saakka naapurikuntia olivat myös Uuteenkaarlepyyhyn liitetyt Jepua ja Munsala.

Alahärmä sijoittui Suomen kunnista aakkosjärjestyksessä ensimmäiseksi vuodesta 1972 (jolloin Ahlainen liitettiin Poriin) vuoteen 2007 asti (jolloin Toijala ja Viiala yhdistettiin Akaaksi).

Nimen syntyMuokkaa

Ylihärmän ja Alahärmän seutu on tunnettu Vuohiluomana, Naarasluomana ja myöhemmin Härmänä. Pitäjänjaon yhteydessä otettiin käyttöön nimet Ylihärmä ja Alahärmä.[4]

HistoriaMuokkaa

 
Alahärmän keskustaa.

Alahärmän esihistorialliset löydöt ovat peräisin kivikauden lopulta. Tunnetuin löydöistä on Heikkilän kylästä löytynyt eläimenpääase. Alueelta on löytynyt lukuisia hiidenkiukaita. Härmän varhaisin asukas oli Heikki Maunonpoika Härmä, joka rakensi seudun ensimmäisen talon vuonna 1537.[4] Maskusta lähteneen Härmän asuinpaikkaa vasten rakentui myöhemmin Alahärmän kirkko.

Vuonna 1582 Härmään muutti nuijamiesten johtajiin kuulunut Pentti Piri, joka myöhemmin vangittiin ja mestattiin.[4] Asukkaita muutti myös Satakunnasta, Hämeestä, Savosta ja ruotsinkieliseltä rannikolta. 1600-luvulla Alahärmästä tuli yksi alueen suurimmista karjakylistä. Asutuksen vakiintumista edisti tervatalous[4].

Härmän alue tunnettiin alkujaan Vuohiluoman ja Naarasluoman alueena, joka kuului Lapuan emäpitäjään. Alueen 19 taloa perustivat oman kirkon vuonna 1675 ja ensimmäinen pappi saatiin kolme vuotta myöhemmin. Vuonna 1683 Härmä sai kappelin oikeudet Heikki Maunonpoika Vakkurin ansiosta. Kappelin itsenäistyminen johti vakaviin kiistoihin erityisesti pitäjän jakoa vastustaneen Lapuan kirkkoherran kanssa.[5] 1600-luvun ajan alueen väkiluku pysyi alle 200:n. Kun Ylihärmän saarnahuonekunta perustettiin vuonna 1786, pitäjän vanhempi osa sai nimen Alahärmä.[4]

 
Kartta nykyisen Kauhavan alueen kuntaliitoksista. Alahärmään liitettiin alueita mm. Vöyristä, Oravaisista, Munsalasta ja Uudestakaarlepyystä.

Alahärmän väkiluku alkoi nousta 1700-luvun jälkipuoliskolla, niin että vuonna 1805 pitäjässä asui yli 2400 asukasta. Alahärmän seurakunta perustettiin vuonna 1859 ja kunta vuonna 1867. Metsien vähennyttyä tervataloudesta luovuttiin 1700-luvun lopulla ja seudun pääelinkeinoksi nousi suoviljely. 1800-luvun kydönpoltto loi alahärmäläiselle kulttuurimaisemalle tyypillisen avaran peltolakeuden.[4]

1800-luvun vaihteessa Alahärmä oli keskeinen pitäjä puukkojunkkarikulttuurissa. Härmän häjyt, eli alahärmäläinen Antti Isotalo yhdessä Antti Rannanjärven kanssa, loivat seudulle väkivallan, pelon ja piittaamattomuuden ilmapiirin, joka ilmeni usein tappoina. Häjyjen vallan taitekohta oli 1860-luvulla, jolloin Adolf Hägglund saattoi puukkojunkkarien johtomiehet vastuuseen teoistaan. Väkivallanteot saavuttivat huippunsa kuitenkin vasta 1880-luvulla.[6]

Puukkojunkkariutta hillitsi voimakkaasti herännäisyys, jonka ensimmäinen huomattava edustaja Alahärmässä oli Jaakko Wallenberg. Wallenberg perusti 1700-luvun lopulla böhmeläisen uskonsuunnan. Laajamittaisen herätystyön aloitti kuitenkin vasta Niilo Kustaa Malmberg ja hänen työtään jatkoi A. W. Ingman, jota voidaan pitää Alahärmän varsinaisena herättäjänä. Syyskuussa 1895 evankeliset papit ja maallikot kokoontuivat Alahärmään käsittelemään opillisia erimielisyyksiä.[7][6]

Alahärmästä oli kotoisin myös tunnettu Hakolan kirkonrakentajasuku, jonka merkittävin edustaja oli Antti Hakola. Hakola rakensi yhdessä veljensä Matin kanssa Alahärmän vuonna 1752 valmistuneen ja tulipalossa vuonna 1898 tuhoutuneen Alahärmän vanhan kirkon. Nykyinen kirkko on valmistunut vuonna 1903 ja sen suunnitteli arkkitehti Josef Stenbäck. Kivestä ja tiilestä rakennetussa kirkossa on piirteitä sekä 1800-luvun lopun uusgotiikasta että 1900-luvun alun kansallisromantiikasta.[5][6]

Alahärmässä, Lapuanjoen varressa, sijaitsi 1970-luvulle asti J. V. Snellmanin nuoruudenkoti joka tunnettiin Oiva Palon talona. Talo tuhoutui tulipalossa 1970-luvun lopulla.[6]

MaantiedeMuokkaa

 
Alahärmä sijaitsee Lapuanjoen keskijuoksulla.

Alahärmän entinen kunta sijaitsee Lapuanjoen keskijuoksulla, ja maisemallisesti se kuuluu Etelä-Pohjanmaan tasankoalueeseen. Korkeimmat maastonkohdat ulottuvat hieman yli 60 metrin ja matalimmat noin 30 metrin korkeudelle merenpinnasta. Kallioperä, joka on enimmäkseen graniittia, on suurimmaksi osaksi irtainten maalajien – moreenin, hiekan, hiesun ja saven – peitossa. Kalliopaljastumia on eniten kaakossa, josta alkavat Kauhavan ja Kortesjärven alueilla esiintyvät kallioiset seudut. Noin 40 prosenttia Alahärmän pinta-alasta on soita, ja niistä pääosa on tyypiltään rämeitä. Lapuanjoen laakso on kapeimmillaan Alahärmän kirkonkylän ja Voltin kohdalla, mutta laajenee niiden pohjois- ja eteläpuolella useiden kilometrien peltolakeudeksi. Hyvin tasaisessa maastossa Lapuanjoki virtaa hitaasti. Kesäisin joki on vähävetinen, mutta keväisin ja usein syksyisinkin se tulvii yli äyräidensä.[5]

Kylät ja kulmakunnatMuokkaa

Alahärmässä oli neljä henkikirjakylää (tieto vuodelta 1967)[5]:

  • Hakola
  • Heikkilä
  • Härmä
  • Vuoskoski

Alahärmän kulmakuntia olivat lisäksi Ekola, Hanhila, Hanhimäki, Hilli, Huhtamäki, Kirkonkylä, Kivihuhta, Katajamäki, Kojola, Kuoppala, Köykkäri, Lahdenkylä, Lehtimäki, Markkula, Mylläri, Ojala, Poromaa, Pelkkala, Perkiömäki, Pesola, Sorvisto, Vakkuri, Voltti ja Yliviitala.

KristinuskoMuokkaa

Alahärmän alueella toimii evankelisluterilainen Kauhavan seurakuntaan kuuluva Alahärmän kappeliseurakunta, joka oli ennen kuntaliitosta itsenäinen Alahärmän seurakunta. Voltin rukoushuone on Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen ylläpitämä. Härmän Helluntaiseurakunnalla on keskustassa oma rukoushuone.

LiikenneMuokkaa

Alahärmän kirkonkylä sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Kauhavan keskustasta.

Alahärmän kautta kulkevat Jalasjärven ja Uudenkaarlepyyn välinen valtatie 19 (aiemmin kantatie 67) sekä Seinäjoki–Oulu-rata.[5]

KulttuuriMuokkaa

RuokaMuokkaa

Alahärmän pitäjäruoaksi nimettiin 1980-luvulla perunaviipaleita, sianlihaa ja suolasilakkaa sisältävä perunaloora, eräänlainen silakkalaatikko.[8]

Liikunta ja urheiluMuokkaa

Alahärmäläisiä urheiluseuroja:

NähtävyydetMuokkaa

 
PowerPark ja RoadHouse sijaitsevat Alahärmässä.

Tunnettuja alahärmäläisiäMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Rikkinen, Kalevi & Sihvo, Hannes: Finlandia: Otavan iso maammekirja 7. Etelä-Pohjanmaa. Keuruu: Viiskunta Oy, 1986. ISBN 951-1-08930-7.

ViitteetMuokkaa

  1. Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2008 1.1.2008. Maanmittauslaitos. Viitattu 1.1.2009.
  2. Läänien, maistraattien, kihlakuntien ja kuntien asukaslukutiedot suuruusjärjestyksessä 31.12.2008. Väestörekisterikeskus. Viitattu 8.1.2009.
  3. Väestö iän ja sukupuolen mukaan alueittain 31.12.2007. Tilastokeskus. Viitattu 15.12.2017.
  4. a b c d e f Rikkinen & Sihvo 1986, s. 33
  5. a b c d e Eskola, Aarne ym. (neuvottelukunta); Tarmio, Hannu; Papunen, Pentti ja Korpela, Kalevi (toim.): Suomenmaa: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos. 1, Ahlainen – Hausjärvi, s. 8–. Porvoo: WS, 1967.
  6. a b c d Rikkinen & Sihvo 1986, s. 34
  7. Murtorinne, Eino (päätoim.): ”1885-1944”, Kristinuskon historia 2000, s. 142. 3. osa. Porvoo: Weilin+Göös, 2000. ISBN 951-35-6516-5.
  8. Kolmonen, Jaakko (toim.): Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 146. Helsinki: Patakolmonen, 1988. ISBN 951-96047-3-1.

Aiheesta muuallaMuokkaa