Heikki Maunonpoika Härmä

Heikki Maunonpoika Härmä oli Härmien alueen ensimmäinen uudisasukas, jonka perintöä ovat Alahärmän ja Ylihärmän paikannimet.

Heikki Maunonpoika muutti ensimmäisenä uudisraivaajana erämaahan nykyisen Alahärmän kirkon ja pappilan tienoille Lapualta, myöhemmän Härsilän alueelta, jossa asunut Jaakko Maunonpoika oli todennäköisesti hänen veljensä. Eero Kojonen päättelee Alahärmän historiassa, että Härmät ovat lähteneet uudisasukkaiksi Etelä-Pohjanmaalle mahdollisesti Maskun Härmälän rälssitilalta, jota viljeli eräs Juho Maunonpoika ainakin vuosina 1540-1556. Saman aikainen Maskun Seikelän isäntä Niilo Maunonpoika oli Härmälän perillisiä, ja siten mahdollisesti Juho Härmälän veli. Maskun Härmälä oli sittemmin mm. Eerik XIV:n ja Juhana III:n omistuksessa.

Uusi asuinpaikka erämaassa sijaitsi kruunulle kuuluvalla yhteismaalla, jossa ei vielä ollut asutusta. Heikki Härmä aloitti raivauksen 1537 ja sai tilalle 1543 kiinnekirjan kihlakunnantuomari Anders Wästgöteltä. Härmä oli isäntänä vuoteen 1553 asti veroluettelojen mukaan. Myöhemmät Mattilan ja Knuuttilan tilat ovat pääteltävissä Heikin poikien perustamiksi. Vuonna 1691 Erkki Olavinpoika Kunnari antoi laamanninkäräjillä selonteon polveutumisestaan Heikki Härmästä ja tässä selonteossa tulee esiin paikannimi Maskunmaanniemi Vuohisluoman pohjoispuolella. Vuohisluoma uuden alueen nimenä muuttui myöhemmin Naarasluomaksi ja Naarasluomasta Härmäksi, kun entisestä Härmän talosta tuli 1600-luvun lopulla pappila ja Alahärmän kirkko oli rakennettu sen maille.

Lähteet muokkaa

  • Eero Kojonen: Alahärmän historia I (jääkaudelta vuoteen 1867), 1993, s. 52-63
  • Einari Hirvelä: Kaappo ja Anna-Kaisa Nyholman sukujuuret ja jälkeläiset, moniste 1982, s. 3-6
  • Härmän Piri : sukujuuria, tilan vaiheita & Juha Isakinpoika Pirin jälkeläiset, Pirin sukuseura ry, 2015