Avaa päävalikko
Tämä artikkeli kertoo etunimestä. Samannimisestä myrskystä on oma artikkelinsa.

Tapani on miehen etunimi. Se tulee kreikkalaisesta nimestä Στέφανος eli Stéphanos, joka merkitsee kruunattua. Kyseessä lienee käännös hepreankielisestä nimestä Cheliel, joka merkitsee Jumalan kruunaamaa. Nimen feminiininen muoto on monissa kielissä Stephanie.

Tapani
Nimipäivä  
– suomenkielinen 26. joulukuuta
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 28. maaliskuuta,
26. huhtikuuta,
13. heinäkuuta,
28. lokakuuta,
28. marraskuuta,
15. joulukuuta
Muunnelmia Tahvo, Teppo, Teppana
Vastineita eri kielissä Stefanus, Stefan, Staffan, Stephan, Stephen, Steven, Étienne, István
Nimen alkuperä kreikkalainen Stefanos, kruunattu

Tapanin nimipäivä on 26. joulukuuta, toisena joulupäivänä eli tapaninpäivänä, joka on samalla Pyhän Stefanoksen muistopäivä.

Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Tapani on annettu Suomessa 153 430 miehelle sekä muutamalle naiselle.[1] Tapsa on sekä Tapanin että Tapion lempinimi. Tämä kahtalaisuus ilmenee suomalaisista julkkiksistakin, sillä Tapsaksi kutsutaan sekä Tapani Kansaa että Tapio Rautavaaraa.

Tapani-nimen vastineita eri kielissäMuokkaa

Tunnettuja TapanejaMuokkaa

Stefanus-nimiset paavit luetellaan artikkelissa Stefanus.

KuninkaitaMuokkaa

Muita TapanejaMuokkaa

Suomalaisia TapanejaMuokkaa

Kuvitteellisia TapanejaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Nimipalvelu Väestörekisterikeskus. Viitattu 26.12.2010.