Tapani Olavi Aartomaa (7. toukokuuta 1934 Karuna27. lokakuuta 2009 Helsinki) oli kansainvälisesti tunnettu suomalainen graafinen suunnittelija ja professori.[1] Hänet palkittiin taideteollisuuden valtionpalkinnolla vuonna 1986 ja nimettiin vuoden graafikoksi vuonna 2001.[2]

Aartomaa toimi graafikkona mainostoimistoissa vuosina 1957–1963, kunnes perusti oman Studio Aartomaan. Oman suunnittelutyönsä ohella Aartomaa toimi pitkään alan opettajana muun muassa MG-koulussa, Lahden muotoiluinstituutissa (1972–1986) ja Pekka Halosen akatemiassa sekä apulaisprofessorina ja professorina Taideteollisessa korkeakoulussa 1986–1999.[3]

Aartomaa suunnitteli Päijät-Hämeen maakuntavaakunan vuonna 1997.[4] Hän suunnitteli myös mainoskuvituksia, julisteita sekä kirjankansia muun muassa Kirjayhtymälle ja kristillisille kustantajille.[5]

Aartomaa on haudattu Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle.[6]

Lähteet muokkaa

  1. Tapani Aartomaan muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
  2. Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 40–41. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
  3. Tapani Aartomaa on kuollut. M&M 2009
    Artomaa, Ulla – Savolainen, Kari: Julisteita Suomesta: Lahden julistemuseon kokoelmia, s. 241, 269. Lahti: Lahden museot, 2013. ISBN 978-952-5749-43-4.
  4. Maakuntatunnukset Päijät-Hämeen liitto. Viitattu 21.6.2020.
  5. Ville Hänninen: Kirjan kasvot: sata vuotta suomalaisia kirjankansia, s. 163–164, 169–170. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2017.
  6. Taiteilijainmäki V21A (PDF) Helsingin seurakuntayhtymä. Arkistoitu 14.7.2021. Viitattu 25.4.2015.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Kuutti Lavonen, Martin Relander & Merja Salo: Tapani Aartomaa, graafinen suunnittelija. Studio Aartomaa, Lahti 2003.