Korean kieli

itäaasialainen isolaattikieli

Korean kieli on pääasiassa Korean niemimaalla eli Etelä- ja Pohjois-Koreassa, sekä ulkokorealaisissa yhteisöissä eri puolilla maailmaa puhuttu kieli. Korean kielen puhujamääristä on eri arvioita ja useimpien mukaan kielen puhujia on yli 70 miljoonaa. Kieltä kirjoitetaan sekä korean omalla kirjoitusjärjestelmällä (hangul), että kiinalaisilla merkeillä (hanja). Korean kielen sukulaisuussuhteet ovat olleet tieteilijöiden kiistojen aihe ja sitä pidetään vaihtelevasti joko isolaattikielenä tai osana suurta altailaista kielikuntaa.

Korean kieli
Idioma coreano.png
Oma nimi 한국말/한국어
Tiedot
Virallinen kieli  Etelä-Korea
 Pohjois-Korea
Puhujia yli 70 miljoonaa
Kirjaimisto Hangul
Hanja
Kielitieteellinen luokitus
Kieliryhmä isolaattikielet
Kielikoodit
ISO 639-1 ko
ISO 639-2 kor
ISO 639-3 kor

Levinneisyys ja puhujatMuokkaa

Koreaa puhuu äidinkielenään eri arvioiden mukaan 75[1]–77[2] miljoonaa henkilöä. Sen kaksi suurinta puhujamaata ovat Etelä-Korea (noin 48 milj.) ja Pohjois-Korea (noin 24 milj.).[1] Korean kielen puhujia on Koreoiden ulkopuolella myös ympäri maailmaa, esimerkiksi Kiinassa, Japanissa, Venäjällä, Keski-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.[3] Kiinassa kielellä on noin 2 miljoonaa puhujaa, Yhdysvalloissa 1 miljoona ja Japanissa noin 0,5 miljoonaa.[1] Puhujamärässä mitattuna suurin piirtein saman kokoisia kieliä korean kanssa ovat esimerkiksi turkki ja persia. Korea ei siis kuulu aivan suurimpien kielten joukkoon, mutta se voidaan kuitenkin sisällyttää maailman 20 tärkeimmän kielen luetteloon.[3] Jos korea määritellään isolaattikieleksi, se on puhujamäärältään tunnetuista isolaattikielistä suurin.[4]

Korea ei ole historiansa aikana ulottanut juurikaan valtaansa Korean niemimaan ulkopuolelle ja niinpä korean kieltä on historiallisesti käytetty vain harvoin yhteydenpidossa muiden etnisten ryhmien kanssa kaksikielisyytenä. Yhden poikkeuksen muodostaa japani, joka oli virallinen kieli Japanin miehitysaikana. Jotkin vanhemman polven korealaiset osaavat edelleen japania ja nykyisin myös englannin kielen käyttö on lisääntynyt. Suuri osa Koreassa asuvista korean puhujista on kuitenkin edelleen käytännössä yksikielisiä. Korealaiseen kieliyhteisöön on tullut näin verrattain vähän vieraita vaikutteita.[3] Korean ulkopuolella korean kielen puhujat ovat huomattavasti tavallisemmin kaksikielisiä.[5]

Hiljattain koreaa on alettu opiskelemaan myös vieraana kielenä. Sen opetus on kasvanut etenkin suurten korealaisvähemmistöjen maissa Kiinassa ja Japanissa. Korean kielen opetusta ulkomaalaisille koordinoivat usein Etelä-Korean suuret yliopistot, kuten Soulin valtionyliopisto, Yonsei-yliopisto ja Goryeo-yliopisto, sekä tutkimuslaitokset kuten Academy of Korean Studies. Kansainvälistä akateemista tutkimusta harjoittavat eri yhdistykset eri puolilla maailmaa, kuten Association of Korean Studies in Europe eli AKSE.[5] Suomessa korean kielen tuntiopetusta järjestää esimerkiksi Helsingin yliopisto.[6] Yhdysvaltain ulkoministeriön virkamiesten Foreign Service Institute vastaa virkamiesten kielikoulutuksesta ja se kokoaa myös listaa kielistä, joita englantia äidinkielenään puhuvien on vaikeinta oppia. Lista perustuu arvioon kielen hallitsemiseksi tarvittavien opiskeluviikkojen määrästä. Korea sijoittuu listalla vaikeimpien joukkoon, eli sen hallitsemiseksi tarvitaan vähintään 88 opiskeluviikkoa, tai noin 2 200 tuntia.[7]

MurteetMuokkaa

 
Koreankielinen kartta korean murteista.

Korean kieli on kokoonsa nähden hyvin yhtenäinen. Esimerkiksi japanin kieleen verrattuna sen alueelliset ja sosiaaliset erot ovat pieniä. Kielessä voidaan erottaa joitakin murteita, joiden erot ovat kuitenkin vähäiset. Eri murteiden puhujat pystyvät ymmärtämään toisiaan vaivatta. Murreryhmät jaetaan tavallisesti ilmansuuntien ja historiallisten läänien mukaan viiteen ryhmään, joita ovat 1. koillismurteet Hamgyongin alueella, 2. kaakkoismurteet Gyeongsangin alueella, 3. lounaismurteet Jeollan alueella, 4. luoteismurteet Pyonganin alueella ja 5. keskiset murteet Chungcheongin, Gyeonggin ja Hwanghaen alueella. Keskinen murrealue muodostaa puhujamäärältään selvästi suurimman murrealueen. Koreaan kuuluvan Jejun saaren murre on kehittynyt mantereen lounaismurteista, mutta se on säilyttänyt joitakin mantereelta kadonneita vanhakantaisuuksia ja eroja on myös esimerkiksi äännerakenteessa. Etelä-Koreassa pääkaupunki Soulin murre muodostaa prestiisimurteen koko maan alueella ja myös puhujien keskuudessa ulkomailla.[5]

Pohjois-Koreassa Soulin murretta vastaava asema on pääkaupunki Pjongjangin murteella. Etelä-Koreaan verrattuna Pohjois-Korean yleiskielessä on enemmän provinsialistisia ilmiöitä ja Pjongjangin murre on hieman syrjäisempänä kielenä säilyttänyt joitakin Soulin murteesta kadonneita piirteitä. Yksi ero löytyy esimerkiksi r-konsonantin sananalussa sisältävistä nimistä (esim. Ryanggang) jotka kirjoitetaan ja äännetään Pohjois-Koreassa, mutta jotka Etelä-Korean yleiskielen mukaan alkavat kirjaimilla y- tai n- (esim. Yanggang).[5] Pohjois- ja Etelä-Korean kielten välillä on eroja myös lainasanojen suhteen. Etelässä käytetään Yhdysvalloista ja englannin kielestä omaksuttuja lainasanoja, joita ei käytetä pohjoisessa. Esimerkiksi mehu on etelässä juseu (eng. juice) ja pohjoisessa danmul.[8]

Ulkokorealaisten ryhmien murteista Kiinan, Venäjän ja Keski-Aasian korean puhujien murteet pohjautuivat alun perin koillis- ja lounaismurteisiin. Japanin ja Sahalinin murteet pohjautuivat puolestaan nykyisen Etelä-Korean alueen murteisiin. Ulkokorealaiset murteet ovat sittemmin saaneet vaikutteita paikallisista valtakielistä, kuten japanista, kiinasta, venäjästä, uzbekista ja kazakista. Vaikutteet ovat kuitenkin pääasiallisesti olleet pinnallisia.[5]

HistoriaMuokkaa

 
Jäljennös teoksesta Hunmin Jeongeum eli "Oikeiden äänteiden opettaminen kansalle". Vuonna 1446 julkaistussa teoksessa esiteltiin korean hangul-kirjoitusjärjestelmä.[9]

Kiina on koreaan voimakkaimmin vaikuttanut vieras kieli ja se toimi myös varhaisten korealaisten kirjaoppineiden kielenä. Koreassa syntynyttä kiinankielen muotoa on kutsuttu sinokoreaksi. Klassisena kirjakielenä sillä oli esimerkiksi latinan asemaan Euroopassa verrattava asema Koreassa. Kiina oli kuitenkin aina vain yläluokan hallitsema kieli ja korea oli pitkään köyhemmän alaluokan kieli.[10]

Kielihistorialtaan korean historia voidaan jakaa neljään vaiheeseen, muinaiskoreaan, keskikoreaan, uuskoreaan ja nykykoreaan. Muinaiskorea tunnetaan huonosti. Termillä viitataan korealaiseen kieliaineistoon ajalta ennen Goryeo-dynastiaa ja sen lähdeaineistoa on vain vähän. Joitakin korealaisia tekstejä kirjoitettiin hyangchal- ja idu-menetelmillä. Korealaisia henkilön- ja paikannimiä tunnetaan myös kiinalaisten merkkien vanhojen äänneasujen mukaan transkriboiduista yksittäisistä sanoista kiinalaisista historiankirjoista. Korean kielen murteiden yhteistä kantamuotoa eli kantakoreaa on puhuttu vasta hiljattain, sillä murteiden erot ovat pieniä. Lähimpänä kantakoreaa on mahdollisesti keskikorea. Uuskorean katsotaan yleensä alkavan Joseon-dynastian valtakauden keskivaiheilta ja nykykorean postdynastisen kauden alusta vuodesta 1910.[10]

Korean niemimaan kielitilanne on ollut historiallisesti todennäköisesti nykyistä monimuotoisempi. Niemimaan eteläosassa on aikanaan puhuttu nykyisen korean edeltäjän eli esikorean ohella esijapania ja pohjoisosissa sijainneen Goguryeon dynastinen kieli oli puolestaan mahdollisesti sukua mantšulle. Korealaiset tutkijat ovat puhuneet erikseen esikorealaisesta sillan kielestä, esijapanilaisesta baekjen kielestä ja goguryeon kielestä. Esikorean puhujat muodostivat lopulta Sillan valtion, joka myöhemmin yhdistyneen Sillan kaudella levittäytyi niemimaan valtaosaan levittäen samalla esikorealaisen kielen käyttöä muiden kielten kustannuksella.[11]

Luokitus ja sukulaiskieletMuokkaa

Korean kielen alkuperä on tieteellisen yhteisön kiistojen aihe.[10] Korealle on etsitty sukulaiskieliä useasta eri suunnasta läheltä ja kaukaa. Sitä on verrattu esimerkiksi indoeurooppalaisiin, uralilaisiin ja paeloaasiaalisiin kieliin. Ehkä eniten huomiota ovat saaneet kuitenkin vertailut niin sanottuihin altailaisiin kieliin. Ajatuksen altailaisista kielistä esitti aikanaan suomalainen kielitieteilijä G. J. Ramstedt, jonka mukaan korea, sekä turkkilaiset, mongolilaiset ja tunguusikielet kuuluivat samaan altailaiseen ryhmään. Ramstedtin jälkeen ajatusta altailaisista kielistä ovat kannattaneet myös monet muut kielitieteilijät, kuten Nicholas Poppe ja Roy Andrew Miller. Kaikki kielitietieteilijät eivät kuitenkaan jaa näkemystä altailaisten kielten ryhmän olemassaolosta. Niin sanottujen antialtailaisen näkemyksen mukaan korean kielellä ei yleensä katsota olevan lainkaan tunnettuja sukukieliä, eli korea määritellään isolaattikieleksi, joka muodostaa yksinään oman kielikuntansa. On mahdollista, että korealaiseen kielikuntaan on historiallisesti kuulunut myös muita kieliä, jotka ovat sittemmin kadonneet.[12]

KirjoitusjärjestelmäMuokkaa

Korean kirjoitusjärjestelmän kehittymiseen on vaikuttanut etenkin äännejärjestelmän rakenne. Kirjoitustaito saapui Korean niemimaalle Kiinasta, josta omaksuttiin myös Kiinan kirjoitusjärjestelmä. Aluksi kiina toimi kirjallisena kielenä, mutta kun se ei syrjäyttänyt koreaa puhuttuna kielenä syntyi lopulta tarve korealaiselle kirjoitukselle. Korean ja kiinan kielissä on kuitenkin merkittäviä eroja, jotka vaikeuttavat kiinalaisen kirjoitusjärjestelmän soveltamista koreaan. Kiinassa kukin kirjoitusmerkki vastaa käytännössä yhtä tavua, mutta toisistaan eroavia tavuja on kiinassa koreaa paljon vähemmän ja monet sanat ovat yksitavuisia. Samalla tavalla ääntyviä tavuja kirjoitetaankin usein eri merkeillä riippuen sanan merkityksestä. Korealaiset sanat ovat kuitenkin usein kiinalaisia pidempiä ja niiden sananvartaloissa on päätteitä. Korean tavurakenne on monimutkainen, mikä tekee jokaisen eri tavun kirjoittamisesta omalla merkillään hankalaa.[13]

Koreassa ongelma ratkaistiin varta vasten koreaa varten kehitetyllä kirjoitusjärjestelmällä hangulilla. Järjestelmän keksijäksi sanotaan usein 1400-luvulla elänyttä Joseon-dynastian kuningas Sejongia. Kirjoitus toimii neljällä tasolla. Ensimmäisellä tasolla ovat 16 peruskirjainta, toisella 26 modifioitua ja yhdistettyä kirjainta, kolmannella etymologiset tavut ja neljännellä sanakokonaisuudet osoittavat sananvälit. Kirjoitus noudattaa yksinkertaisen äännekirjoituksen periaatteita monimutkaisesta kiinalaistyyppisestä ulkomuodostaan huolimatta.[13] Hangulia on joskus kutsuttu maailman helpoimmaksi ja systemaattisimmaksi kirjoitusjärjestelmäksi.[4] Se ei ole kuitenkaan etenkään Etelä-Koreassa korvannut kokonaan kiinalaisia merkkejä kirjoitusjärjestelmänä. Pohjois-Koreassa käytetään lähes pelkästään äännekirjoitusta.[13]

Korean siirtokirjoituksessa otettiin käyttöön Etelä-Koreassa uudistettu latinaistamisjärjestelmä vuonna 2000.[14] Toinen tunnettu siirtokirjoitusjärjestelmä on kehittäjiensä mukaan nimetty McCune–Reischauer-romanisaatio. Se julkistettiin nykymuodossaan vuonna 1939 ja sitä on käytetty laajasti etenkin Korean sodan jälkeen. Käytössä on ollut kahden edellämainitun järjestelmän ohella useita eri menetelmiä (esim. Yale-järjestelmä, suomalais-ugrilainen tarkekirjoitus, vanha saksalaistyyppinen järjestelmä ja vanha ranskalainen järjestelmä) joiden suurimmat erot ovat äänteiden merkinnässä.[15]

ÄännerakenneMuokkaa

KonsonantitMuokkaa

Koreassa on 19 konsonanttifoneemia.[16]

  bilabiaalit alveolaarit alveolopalataalit/
palataalit
velaarit glottaalit
nasaalit m n ŋ
klusiilit/
affrikaatat
heikot p t tɕ~ts k
kireät t͈ɕ~t͈s
aspiroidut tɕʰ~tsʰ
frikatiivit heikot/aspiroidut s h
kireät
likvidat l~ɾ
approksimantit w j ɰ

Kluusilit ja affrikaatat esiintyvät kolmenlaisina: heikkoina, kireinä tai aspiroituna. Heikoit /p t tɕ k/ ääntyvät soinnillisina sonoranttien välillä ja muualla soinnittomina. Nuoremman sukupolven puheessa ne voivat sananalkuisesti ääntyä aspiroituina; ne erottaa varsinaisista aspiroiduista konsonanteista kuitenkin seuraavan vokaalin matala sävelkorkeus.[17][18]

Aspiroidut konsonantit ovat vahvasti aspiroituja. Noin 10–15 prosentissa tapauksista nekin ääntyvät vokaalien välissä soinnillisina, erityisesti iäkkäämpien miesten puheessa, jossa ne ääntyvät soinnillisina jopa 28 prosentissa tapauksista.[19]

Kireiden konsonanttien tarkoista äännearvoista on edelleen epäselvyyttä. Ne ääntynevät osittain supistuneella ääniraolla sekä lisätyllä ääniraon alapuolisella paineella, mikä lisäksi ääntöväylän seinämät ovat jäykistyneet ja kurkunpää on alentunut tai muuten laajentunut. Vaihtoehtoisen analyysin mukaan kireät konsonantit ovat samoja kuin tavalliset heikot konsonantit, joista ne kuitenkin erottaa seuraavan vokaalin sävelkorkeus; heikko konsonantti aiheuttaa seuraavaan vokaaliin nousevan sävelkoron, kun taas kireä konsonantti aiheuttaa korkean sävelkorkeuden.[20] Lisäksi kireitä ja aspiroituja konsonantteja edeltävät vokaalit ovat yleensä lyhyempiä kuin heikkoja konsonantteja edeltävät.[21]

/h/ ääntyy vokaalien välissä soinnillisena [ɦ], ja soinnillisten konsonanttien jälkeen se on joko [ɦ] tai ei äänny ollenkaan.[21]

/s/:n äännearvosta on kiistaa sen suhteen, onko se fonologisesti katsoen aspiroitu vai ei. Se ääntyy sananalkuisesti hieman aspiroituna kuten heikot klusiilit muttei aspirodu sanan sisällä. Se ääntyy usein myös soinnillisena vokaalien välissä. Se kuitenkin saa seuraavan vokaalin ääntymään korkealla sävelkorkeudella.[22][23][21]

Nasaalit /m n/ ääntyvät sanan alussa yleensä denasalisoituina,[24] kun taas /ŋ/ ei esiinny ollenkaan sanan alussa.

/l/ on vokaalien välissä yksitäryinen tremulantti [ɾ] kahden vokaalin tai vokaalin ja /h/:n välissä. Sanan lopussa, ennen konsonantteja (paitsi /h/) tai toisen /l/:n vieressä se on [l] tai retrofleksinen [ɭ].

Toisin kuin kiinalaisperäisissä lainasanoissa, /l/ ei esiinny sananalkuisesti korean omaperäisissä sanoissa.[24] Etelä-Koreassa se ei äänny ollenkaan sanan alussa ennen /i/:tä tai /j/:tä, ja ääntyy [n] ennen muita vokaaleja ja [ɾ] vain yhdyssanoissa vokaalin jälkeen.

Morfeemit voivat päättyä kahden konsnantin klustereihin, jotka realisoituvat sellaisinaan vain, jos niitä seuraa vokaali; muutoin ne ääntyvät yksivokaalisina seuraavasti:

Klusteri
gs

lg

nj

nh

ls

lt

lh

lb

bs

lp

lm
Sanankeskeinen allofoni [k̚s͈] [lɡ] [ndʑ] [n(ɦ)] [ls͈] [ltʰ] [l(ɦ)] [lb] [p̚s͈] [lpʰ] [lm]
Sananloppuinen allofoni [k̚] [n] [l] [p̚] [m]

VokaalitMuokkaa

Korean lyhyiden ja pitkien vokaalien vokaalikaavio.[25]

Useiden puhujien puheessa esiintyy seitsemän vokaalifoneemia.

Soulin murre
etu keski taka
lavea pyöreä
suppea i ɯ u o
väli e ʌ
väljä a
Pjongjangin murre
etu keski taka
lavea pyöreä
suppea i ɯ u
väli (ɛ) ʌ ɔ
väljä a

/a/:n äännearvo on [ɐ].

/e/:n ja /ɛ/n välinen ero on hävinnyt Etelä-Koreassa, ja molemmat lausutaan [e̞]. Pohjois-Koreassa eron on toisaalta raportoitu olevan yhä olemassa, kun taas toisaalta esimerkiksi uutistenlukija Ri Chun-hee ja jopa Kim Jong-un ääntävät molemmat samalla [e̞]. Nuoremmat pohjoiskorealaiset uutistenlukijat pyrkivät erottamaan ne toisistaan, mutta on epäselvää, onko kyseessä opeteltu vai luonnollinen ääntämys.[26][27][28]

Soulissa /o/ ääntyy korkeampaa kuin /ʌ/, kun taas Pohjois-Koreassa ne ääntyvät yhtä korkealta, ja /ʌ/ on etisempi. Gyeongsangin murteessa sekä /ɯ/ että /ʌ/ ovat yhtyneet [ə]:ksi vanhempien puhujien puheessa, mutta nuorten ja keski-ikäisten daegulaisten puheessa ne erottuvat toisistaan.[27][21][26]

Soulissa /u/ on etinen ja /o/ korkeampi, ja molemmat ääntyvät yhtä korkealta, mutta /o/ on pyöreämpi ja takaisempi. /ɯ/ on etisempi kuin /u/ ja Pohjois-Koreassa myös matalampi, lähellä [ɘ]:tä.[27][21][26]

Koreassa oli aiemmin kaksi muutakin vokaalifoneemia, /ø/ ja /y/, mutta ne ääntyvät useimpien puhujien puheessa nykyään [we] ja [ɥi].[21][26]

Puolivokaaleja /j w/ pidetään joskus nousevien diftongien liukuina eikä omina konsonanttifoneemeinaan. /j/-alkuisia diftongeja ovat /je jɛ ja jo ju jʌ, /w/-alkuisia /wi we wɛ wa wʌ. Näiden lisäksi on vielä /ɰi/. Diftongeista /ɰi/ ääntyy konsonantin jäljessä samoin kuin /i/.

Koreassa oli aiemmin ero lyhyiden ja pitkien vokaalien välillä, mutta nykyään se on hävinnyt lähes kokonaan.[29] Pitkät vokaalit ääntyivät jokseenkin periferaalisempina kuin niiden lyhyet vastineet. Pitkät vokaalit ovat jäänne keskikorean korkeasta toonista. Ne säilyivät ainoastaa sanojen ensimmäisissä tavuissa.

KirjaimetMuokkaa

Korean kielen kirjaimet ja äänteet vastaavat toisiaan melko suoraan.[30]

Kirjoituksessa jokaista konsonanttia vastaa oma merkkinsä. Peruskirjaimia käytetään alla olevien konsonanttien kirjoitukseen.[30]

  • ㅂ (p) ㄷ (t) ㄱ (k)
  • ㅊ (ch)
  • ㅅ (s) ㅎ (h)
  • ㅁ (m) ㄴ (n) ㅇ (ng)
  • ㄹ (r)

Kireitä klusiileja, kireitä affrikaattoja ja kireää frikatiivia vastaavat modifioidut kirjainmuodot.[30]

  • ㅍ (p’) ㅌ (t’) ㅊ (ch’) ㅋ (k’)
  • ㅃ (pp) ㄸ (tt) ㅆ (ss) ㅉ (tch) ㄲ (kk)

Korean kielen vokaalit ryhmittyivät aikanaan vokaalisointuisiksi pareiksi. Vokaalisointu on kadonnut ajan myötä, mutta kaksi jäljellä olevaa alkuperäistä paria erottaa niiden graafisesta ulkomuodosta.[30]

  • ㅏ (a) ja ㅓ (eo)
  • ㅗ (o) ja ㅜ (u)

Peruskirjaimilla kirjoitetaan kaksi vokaalia, jotka eivät alun perin olleet voikaalisointuinen pari.[30]

  • ㅣ (i) ja ㅡ (eu)

Diftongien monoftongiutuessa koreaan syntyi yllä olevien kuuden vokaalin lisäksi myös neljä uutta vokaalia.[30]

  • ㅐ (ae) ㅔ (e) ㅚ (oe) ㅟ (wi)

Huolitellussa yleiskielessä voidaan käyttää myös kombinaatiota ㅢ (ui), mutta joka normaalissa kielessä yhdistyy vokaaliin ㅣ (i).[30]

Vokaalia edeltävän puolivokaalin sisältävät vokaalijärjestelmän osat merkitään modifioiduilla ja yhdistetyillä kirjainmuodoilla. Palataalinen y merkitään perusvokaalin jälkeisellä viivalla ja labiaalinen w labiaalivokaalin o tai u merkillä.[30]

  • ㅑ (ya) ㅕ (yeo) ㅛ (yo) ㅠ (yu) ㅒ (yae) ㅖ (ye)
  • ㅘ (wa) ㅝ (wo) ㅙ (wae) ㅞ (we)

Muoto- ja lauserakenneMuokkaa

Korea on agglutinatiivinen tai tarkemmin suffigoiva kieli, eli sanojen suhde osoittautuu sanajärjestyksen ohella sanan vartaloon liittyvällä taivutuspäätteellä. Suomen kieli on pohjimmiltaan samaa kielityyppiä. Agglutinaatio on koreassa kuitenkin suomea mekaanisempaa ja läpinäkyvämpää. Sananpäätteet kasautuvat, jolloin suuri osa sanoista sisältää kolme tai useamman tavua. Johtamattomat sanavartalot ovat sen sijaan usein yksitavuisia.[31]

Itäaasialaisten kielten tapaan korean kielen lauseet alkavat usein topiikilla, eli kuulijalle jo tutulla asialla. Topiikki on nominaalinen tai nominalisoitu sana tai jakso, jota osoittaa lauseen alkuun siirretty sijapääte. Omat päätteensä on myös nominatiiveillä, akkusatiiveillä, genetiiveillä, lokatiiveillä ja instrumentaaleilla. Lokatiivi-datiivit ja lokatiivi-ablatiivit käyttävät yhdistettyjä päätteitä. Sijakategoriat vaiheutuvat postpositionaalisten nominaalifraasien sarjaksi, jolloin sijapäätteiden määrän määrittely on hankalaa. Kieliopissa sijapäätteitä kutsutaan usein sijapartikkeleiksi.[31]

Nomineja voidaan koreassa taivuttaa myös monikossa. Koreassa kuitenkin myös perusmuotoisella sanalla voi olla monikkomerkitys ja monikkojen käyttö ylipäänsä on rajallista. Lukusanoissa ei yleensä osoiteta monikkoa, vaan ne vaativat substantiivin kanssa laskusanan, joka ilmaisee substantiivin käsiteluokkaa. Eri luokkia on muutamia kymmeniä ja joitakin luokan muodostavia käsiteryhmiä ovat esimerkiksi ihmiset, eläimet ja koneet. Laskusana yhdistyy päätteen tavoin lukusanaan.[31]

Verbit taipuvat koreassa esimerkiksi aikamuodon, tapaluokan ja pääluokan mukaan. Persoonamuotoja ei ole. Puhujan ja puhuteltavan suhde osoittautuu tyylirekisterillä päätesarjoina, partikkelina tai joskus sananvalintana. Eri rekistereitä on esimerkiksi normaaleissa, tuttavallisissa, välittömissä, epävirallisissa, kohteliaissa ja muodollisissa tilanteissa. Rekisteri kuvaa etenkin sosiaalista hierarkiaa ja niiden käyttämiseksi oikein on usein ymmärrettävä korealaista yhteiskuntajärjestelmää. Koreassa myös adjektiivit ovat muoto- ja lauseopiltaan verbaalisia. Ilmiö on tyypillinen myös muissa itäaasialaisissa kielissä.[31]

Korean kielen sanajärjestys on muotoa SOV eli subjekti, objekti ja verbi. SOV on tyypillinen sanajärjestys esimerkiksi mongolissa ja japanissa, mutta esimerkiksi kiinan ja suomen kielen sanajärjestys on muotoa SVO.[31]

KielinäyteMuokkaa

»모든 인간은 태어날 때부터 자유로우며 그 존엄과 권리에 있어 동등하다. 인간은 천부적으로 이성과 양심을 부여받았으며 서로 형제애의 정신으로 행동하여야 한다.
Modeun inganeun taeeonal ttaebuteo jayuroumyeo geu joneomgwa gwonrie isseo dongdeunghada. Inganeun cheonbujeogeuro iseongwa yangsimeul buyeobadasseumyeo seoro hyeongjeaeui jeongsineuro haengdonghayeoya handa.»

Suomeksi:
»Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.»

(YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 1. artikla) [32]

LähteetMuokkaa

  • Ilmari Vesterinen, Juha Janhunen ja Tauno-Olavi Huotari: Korea - Kolme ovea tiikerin valtakuntaan. Gaudeamus Helsinki University Press, 2000. ISBN 978-951-662-797-0.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Samuel E. Martin: Korean language Encyclopædia Britannica. Viitattu 6.7.2018. (englanniksi)
  2. Korean Ethnologue. SIL International. Viitattu 6.7.2018. (englanniksi)
  3. a b c Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 51
  4. a b Anhava, Jaakko: Maailman kielet ja kielikunnat (4. painos), s. 172-173. Tampere: Gaudeamus, 2009. ISBN 978-951-662-734-5.
  5. a b c d e Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 52-55
  6. Opintosuunnat Helsingin yliopisto. Viitattu 6.7.2018.
  7. Yrjö Kokkonen: Maailman vaikeimmat kielet listattu: katso miten suomi sijoittuu Yle uutiset. Yleisradio. Viitattu 6.7.2018.
  8. Crossing Divides: Two Koreas divided by a fractured language BBC Monitoring. BBC. Viitattu 11.3.2019. (englanniksi)
  9. Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 56
  10. a b c Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 69-73
  11. Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 93-97
  12. Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 78-82
  13. a b c Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 55-58
  14. Kirjoitus- ja ääntöasu: Etelä-Korean paikannimet Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 6.7.2018.
  15. Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 62-66
  16. Sohn Ho-Min: Korean: Descriptive Grammar. Lontoo: Routledge, 1994. ISBN 9780415003186. (englanniksi)
  17. Kim Mi-Ryoung, Patrice Speeter Beddor, Julie Horrocks: The contribution of consonantal and vocalic information to the perception of Korean initial stops. Journal of Phonetics, 2002, 30. vsk, nro 1, s. 77–100. doi:10.1006/jpho.2001.0152. (englanniksi)
  18. Lee Ki-Moon, S. Robert Ramsey: A History of the Korean Language. Cambridge: Cambridge University Press, 2011. ISBN 9780521661898. (englanniksi)
  19. Choi Jiyoun, Kim Sahyang, Cho Taehong: An apparent-time study of an ongoing sound change in Seoul Korean: A prosodic account. PLoS ONE, , 15. vsk, nro 10. doi:10.1371/journal.pone.0240682. Artikkelin verkkoversio Viitattu 9. elokuuta 2021. (englanniksi)
  20. Kim Mi-Ryoung: 'Tense' and 'Lax' Stops in Korean. Journal of East Asian Linguistics, 2004, 13. vsk, nro 1, s. 59–104. doi:10.1023/B:JEAL.0000007344.43938.4e. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 9. elokuuta 2021. (englanniksi)
  21. a b c d e f The Sounds of Korean, s. Shin Jiyoung, Kiaer Jieun, Cha Jaeeun. Cambridge University Press, 2012. ISBN 9781107672680. (englanniksi)
  22. Charles B. Chang: "The production and perception of coronal fricatives in Seoul Korean: The case for a fourth laryngeal category. Korean Linguistics, 2013, 15. vsk, nro 1, s. 7–49. doi:10.1075/kl.15.1.02cha. [eprints.soas.ac.uk/18997/1/Chang_KL15.pdf Artikkelin verkkoversio] (pdf) Viitattu 9. elokuuta 2021. (englanniksi)
  23. Cho Taehong, Jun Sun-Ah, Peter Ladefoged: Acoustic and aerodynamic correlates of Korean stops and fricatives. Journal of Phonetics, 2002, 30. vsk, nro 2, s. 193–228. doi:10.1006/jpho.2001.0153. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 9. elokuuta 2021. (englanniksi)
  24. a b Kim Young Shin: An acoustic, aerodynamic and perceptual investigation of word-initial denasalization in Korean. Lontoo: University College London, 2011. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 9. elokuuta 2021). (englanniksi)
  25. Lee Hyun Bok: ”Korean”, Handbook of the International Phonetic Association: A Guide to the Use of the International Phonetic Alphabet., s. 120–123. Cambridge: Cambrige University Press, 1999. ISBN 9780521637510. Teoksen verkkoversio (viitattu 9. elokuuta 2021). (englanniksi)
  26. a b c d Victor Berrjod: Korean Vowel Systems: A Study of Vowel Systems in Seoul and Pyongyang. Oslo: Oslon yliopisto, 2014. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 9. elokuuta 2021). (englanniksi)
  27. a b c Kang Yoonjung, Jessamyn L. Schertz, Han Sungwoo: Vowels of Korean dialects. Journal of the Acoustical Society of America, 2015, 137. vsk, nro 4, s. 2414. doi:10.1121/1.4920798. Bibcode:2015ASAJ..137Q2414K. (englanniksi)
  28. Lucien Brown, Yeon Jaehoon: The Handbook of Korean Linguistics. West Sussex: Wiley-Blackwell, 2015. ISBN 9781118370933. (englanniksi)
  29. Young-Key Kim-Renaud, Nicolas Tranter: The Languages of Japan and Korea. Oxfordshire: Routledge, 2012. ISBN 9780415462877. (englanniksi)
  30. a b c d e f g h Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 58-62
  31. a b c d e Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 62-69
  32. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusvaltuutetun toimisto

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Korean kieli.