Turkkilaiset kielet

Kielikunta

Turkkilaiset kielet ovat noin kolmekymmentä kieltä sisältävä kielikunta. Turkkilaiset kielet ovat läheistä sukua keskenään, sillä niiden uskotaan eriytyneen verrattain myöhään, ajanlaskun alun aikoina. Turkkilaiset kielet ovat varmuudella sukua vain keskenään: ne on joskus yhdistetty mongoli- ja tunguusikielten kanssa altailaiseksi kielikunnaksi, mutta tämä on jäänyt todistamattomaksi hypoteesiksi, ja näin turkkilaiset kielet nykykäsityksen mukaan muodostavat kielikunnan. Niitä puhuu moninainen ihmisten kirjo, noin 350 miljoonaa, laajalla alueella Itä-Euroopasta Siperiaan ja aina läntiseen Kiinaan saakka. Turkkilaiset kielet ovat lähtöisin suppealta alueelta Keski-Aasiasta, josta ne levisivät laajalle alueelle varhaiselta keskiajalta alkaen.

Turkkilaisten kielten puhujamääriä havainnollistava lohkojako:
  turkki
  azeri
  afšar
  Muut kielet

Turkkilaiset kielet ovat agglutinoivia, ja niille on ominaista vokaaliharmonia. Turkkilaisiin kieliin on omaksuttu piirteitä erityisesti kiinasta, iranilais- ja arabikielistä. Turkkilaisista kielistä puolestaan on piirteitä kulkeutunut Kaakkois-Kiinaan ja Venäjän pohjoisimpiin osiin.

Luokittelu muokkaa

 
Turkkilaiset kielet valtioiden virallisina kielinä (tummansininen), alueiden virallisina kielinä (sininen), alueiden enemmistökielinä (vaaleansininen) ja vähintään viidentuhannen henkilön turkkilaiskieliset vähemmistöt (punainen).

Turkkilaiset heimot ja kansat ja niiden kielet ovat sekoittuneet keskenään vuosisatojen aikana, minkä vuoksi kielten luokittelu on hyvin vaikeaa. Seuraavaan luokitteluun on yhdistetty kolme eri ryhmittelyä, jotka tässä on erotettu kapiteeli-, lihavoiduin ja kursivoiduin kirjaimin:

Länsiturkkilaiset kielet (luoteisturkkilaiset kielet, kiptšak-kielet)

  • tataari (Keisarillisen Itä-Venäjän lingua franca)
    • kazanin murre (assimiloinut Länsi-Siperian turkkilaiskansat)
    • tiptärin murre (baškiirialueella)
    • mišäärin murre (voimakkaita suomalais-ugrilaisia vaikutteita)
  • baškiiri (lähes tataarin murre)

Pohjoisturkkilaiset kielet (koillisturkkilaiset kielet)

Eteläturkkilaiset kielet (lounaisturkkilaiset kielet, oguz-kielet)

Itäturkkilaiset kielet (kaakkoisturkkilaiset kielet, karluk-kielet)

Bolgaarikielet

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Jaakko Anhava. Maailman kielet ja kielikunnat. Gaudeamus, [Helsinki] 1998. s. 137–143. ISBN 951-662-734-X.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Turkkilaiset kielet.