Äänirako

Äänirako eli glottis on oikean ja vasemman äänihuulen sekä oikean ja vasemman kannuruston väliin jäävä rako. Äänirako muodostuu siis kahdenlaisesta raosta.

• Äänihuulirako on pelkästään äänihuulten väliin jäävä rako.
• Rustorako on kannurustojen välinen rako.

Kannurusto (kohta C).

Ääniraon asennot. Kuviossa A äänirako on kokonaan kiinni. Kuviossa C äänihuulirako on kiinni, rustorako auki.

Äänihuulten värähdellessä äänihuuliraossa syntyvä pyörteinen värähtely tekee äännöksestä hieman kohisevaa. Tuotettu värähtely on tärkeä soinnillisten konsonanttien ja vokaalien osa. Jos äänihuulet ovat erillään, ilma virtaa niiden välistä aiheuttamatta värähtelyä. Näin tapahtuu tuotettaessa soinnittomia konsonantteja.

Ääniraon asennot

Ääniraon muotoja erotetaan tavallisesti seitsemän kappaletta, joista viereisessä kuvassa on eriteltynä kuusi (A-F).

• Kuvio A: Sekä äänihuulirako että rustorako ovat kauttaaltaan kiinni. Tällainen hetkellinen asento tuottaa glottaaliklusiilin, jonka IPA-merkki on [ʔ].
• Kuvio B: Äänihuulet liikkuvat nopeasti edestakaisin sivusuunnassa rustoraon ollessa kiinni. Tämä asento synnyttää ns. kurkunpää-äänen, joka sellaisenaan muistuttaa pientä polttomoottoria. Tätä kurkunpään toimintaa nimitetään fonaatioksi. Yksittäisen äänteen ominaisuutena on kyse soinnista. Soinnilisuus syntyy ääntöväylän luuston resonaatiosta.
• Kuvio C: Äänihuulirako on kauttaaltaan kiinni, rustorako auki. Tätä ääniraon asentoa käytetään kuiskatussa puheessa.
• Kuvio D: Äänirako on ns. henkäyssupistuma-asennossa, jossa ilman pyörteisvirtauksesta syntyy heikkoa soinnitonta kohinaa. Tällainen henkäys toimii soinnittoman glottaalifrikatiivin [h] (esimerkiksi sanassa haamu) äänilähteenä.
• Kuvio E: Äänirako on ns. lepohengitysasennossa, joka liittyy useimpien soinnittomien konsonanttien tuottamiseen.
• Kuvio F: Äänirako on ns. syvähengitysasennossa (huokaus, hengästys), jota ei missään tunnetussa kielessä käytetä äännejärjestelmän osana.
• Seitsemäntenä asentona mainittakoon ns. henkäyssointisupistuma, jota voidaan luonnehtia vuotoiseksi fonaatioksi. Siinä rustorako on avoinna, ja äänihuulirako ikään kuin vuotaa synnyttäen sointina toteutuvaa ääntä. Äänihuuliraon vuoto johtuu tyypillisesti soinnillisesta äänneympäristöstä. Esimerkiksi suomen sanassa saha /h/-foneemi toteutuu soinnillisena glottaalifrikatiivina, jonka IPA-merkki on [ɦ].

Lähteet

• Suomi, Kari & Toivanen, Juhani & Ylitalo, Riikka (2006). Fonetiikan ja suomen äänneopin perusteet. Helsinki: Gaudeamus.
• Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. (Suomenkielinen oppikirja) Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1