Puolukka

puolukoiden sukuun kuuluva ainavihanta varpu

Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) on puolukoiden sukuun (Vaccinium) ja kanervakasvien heimoon kuuluva, 5–30 senttimetriä korkea ainavihanta varpu, joka kasvaa laajalla alueella pohjoisella pallonpuoliskolla. Puolukalla on vihreät ja suipot lehdet, jotka ovat 10–25 millimetriä pitkät. Puolukka kukkii touko-kesäkuussa ja punainen syötävä pohjusmarja on kypsä syyskuussa. Puolukka viihtyy parhaiten kuivien kangasmetsien puolukkatyypin metsissä.

Puolukka
Kypsiä puolukoita
Kypsiä puolukoita
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ericales
Heimo: Kanervakasvit Ericaceae
Suku: Puolukat Vaccinium
Laji: vitis-idaea
Kaksiosainen nimi

Vaccinium vitis-idaea
L.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Puolukka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Puolukka Commonsissa

Puolukka on yleisesti käytetty marja sekä Suomen tärkein luonnonmarja[2], myös Etelä- ja Keski-Euroopassa puolukkaa arvostetaan suuresti. Suomessa vuosittainen puolukkasato vaihtelee 180–500 miljoonan kilogramman paikkeilla. Sitä poimitaan vuosittain noin 100 miljoonaa kilogrammaa, mutta kaupalliseen käyttöön vain noin 5–10 miljoonaa kilogrammaa.[3][4]

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

 
Puolukka.

Yksi puolukkayksilö laajenee kasvullisesti noin neliödesimetrin kokoisen laikun verran vuodessa[5].

Puolukan varvut ovat 5–30 cm pitkiä[2], pystyjä tai kohenevia [5] sekä hieman karvaisia. Pohjois-Suomessa esiintyvän ”pitkän puolukan” varvun koko voi olla jopa 50 cm[2].

Puolukan lehdet ovat karvaisia[6] pitkänomaisia ja vastapuikeita, ja niiden alapinnalla on tummia pisteitä[5]. Lehtilapa on soikea ja melkein tasasuhtainen. Lehden yläpinta on uurteinen, tummanvärinen sekä nahkea. Lehden reuna kääntyy alaspäin, ja sen kärjessä on usein isohko nystermä. Lehtiruoti on kooltaan 1–2 mm[6].

Koska puolukka on kuivien kangasmetsien laji, se säästää vettä, kun se ei pudota lehtiään syksyisin. Puolukan lehtien elinikä on noin 2–4 vuotta. Puolukka kasvattaa vain noin kymmenen uutta lehteä joka kevät[7].

Puolukan kukinto nuokkuu verson latvassa. Kukkien teriöt ovat valkoisia tai hieman vaaleanpunaisia ja muodoltaan kello- tai ruukkumaisia. Puolukka on sekä hyönteis- että itsepölytteinen[8]. Heteissä ei ole sarvimaisia lisäkkeitä, vaan siitepöly varisee ulos ponnenpuoliskojen päissä olevista sarvimaisista pidentymistä.[9] Kukkaperä on lyhyt ja nystykarvainen. Verhiö on kooltaan noin yhden millimetrin. Heteitä puolukalla on 4–8.[10] Emin vartalo on pitkä[6].

Puolukan kukkiminen ajoittuu yleensä kesä–heinäkuun tienoille. Joskus elo–syyskuussa ilmaantuu jälkikukintoja. Tärkeimpiä puolukan pölyttäjiä ovat kimalaiset ja maamehiläiset. Kärpäset, ripsiäiset sekä kovakuoriaiset ovat puolukan kannalta tehottomia pölyttäjiä[2].

Puolukan hedelmä on kypsänä pallomainen, punainen, läpimitaltaan noin 5–8 millimetriä oleva happamahko marja[10]. Marjoilla on paljon hyötykäyttöä taloustuotteena ja ihmisten sekä metsän eläintenkin ravintona. Puolukka kuuluu kanervakasveihin, mutta puolukoiden alaheimoa Vaccinidae on ehdotettu omaksi heimokseen, sillä sen hedelmänä on marja[11].

Puolukkakasvien maavarsistojen ikä on noin parikymmentä vuotta. Ilmaversot ja lehdet elävät puolestaan noin neljä vuotta, mutta itse puolukkakasvi voi olla yli 100 vuoden ikäinen, sillä se uusiutuu jatkuvasti[2].

SienitauditMuokkaa

Karussa ja happamassa kangasmetsähumuksessa puolukka elää myös symbioosissa joidenkin sienten kanssa[5]. Puolukkaan voivat iskeä myös erilaiset sienitaudit. Yleisimmät sienitaudit ovat pöhösienten (Exobasidium spp.) aiheuttamia, ja ne aiheuttavat puolukan lehtien turpoamista ja käpristymistä. Sieni valjastaa puolukan lehdet tällöin omien itiöidensä tuottamiseen, eivätkä ne enää sen jälkeen pysty yhteyttämään. Mycosphaerella rubefaciens -kotelosieni taas aiheuttaa lehtien värjäytymistä punaiseksi ja turpoamista. Toinen yleinen puolukassa esiintyvä sieni on myös harmaita laikkuja lehtien pintaan aiheuttava Mycosphaerella stemmatea. Gibbera vaccinii -hiilipahkasieni aiheuttaa nokimaista, paksua karstaa. Härmäsienet ovat Suomessa harvinaisia, mutta mustikanruostesieni on yleinen. Suomessa esiintyy harvinaisena ruostesieni Calyptospora geoppertina, joka muodostaa puolukan varressa talvi-itiöitään muuttaen sen paksuksi[2].

LajinimiMuokkaa

Puolukan tieteellisessä lajinimessä Vaccinium vitis-idaea vitis tarkoittaa latinaksi viiniköynnöstä ja idaea Idavuorella asuvaa[2]. Idavuorella viitataan Kreetalla olevaan vuoreen, joka tunnetaan nykyään nimellä Psiloreitis. Puolukka ei nimestään huolimatta kasva Psiloreitiksella. Nimi on peräisin antiikin kreikkalaisen Theofrastoksen tutkimuksesta, jossa hän todennäköisesti kuvailee vuorella kasvavaa mustikkaa ja jota tieteellisen nimen antanut Carl von Linné tulkitsi ilmeisesti väärin ja yhdisti Idavuorella esiintyvän lajin puolukkaan.[12]

Levinneisyys ja elinympäristöMuokkaa

Puolukkaa kasvaa Pohjois-Amerikassa ja Euraasiassa. Alalaji vitis-idaea kasvaa Euraasiassa ja alalaji minus Pohjois-Amerikassa. Euraasian alalajia tavataan Euroopassa Skandinaviasta Italian ja Kaukasuksen pohjoisosiin asti. Aasiassa sen levinneisyysalue kattaa mantereen pohjoisosat Siperiasta Pohjois-Kiinaan ja Koreaan. Lisäksi sitä kasvaa Japanissa. Pohjois-Amerikan alalaji kasvaa Grönlannin luoteisosista Kanadan eteläosiin ja Yhdysvaltain Uuden-Englannin alueelle. Sitä tavataan koko mantereen pohjoisosissa, lännessä aina Brittiläisessä Kolumbiassa ja Beringinmeren saarilla asti.[13]

Puolukka on levittäytynyt laajalti pohjoisen lauhkeisiin metsiin, ja sitä kasvaa myös arktisissa ja vuoristoisissa ympäristöissä. Levinneisyysalueensa eteläosissa se kasvaa pääasiassa soilla, mutta muualla sen kasvuympäristöksi käyvät sekä kuivat että kosteat paikat.[13] Puolukka viihtyy Suomen metsätyyppiopin mukaan erityisesti valoisissa ja kuivahkoissa kangasmetsissä. Sitä tavataan silti myös korvissa, rämeillä, kallioilla, tunturikankailla, pellonpientareilla ja tienvarsilla.[10]

Samankaltaisia lajejaMuokkaa

 
Sianpuolukka (Arctostaphylos uva-ursi)

Puolukan saattaa sekoittaa sianpuolukkaan (Arctostaphylos uva-ursi). Se kasvaa puolukan tavoin kuivilla kankailla ja kalliorinteillä. Sianpuolukan erottaa puolukasta esimerkiksi sen lehdistä; sianpuolukan lehdillä on alapinnalla verkkosuonitus ja puolukan lehtien alapinnalla on tummia pisteitä, ilmarakokuoppia. Sianpuolukan lehdet ovat myös tyvestään kapenevat eli suikean vastapuikeat. Lisäksi sianpuolukan marjat ovat mauttomia, kuivia ja jauhoisia, eikä niillä ole juuri käyttöä talousmarjoina. Sianpuolukka on kuitenkin puolukkaa tunnetumpi ja käytetympi rohdoskasvi.[14]

Puolukka risteytyy myös mustikan kanssa, (Vaccinium x intermedium). Risteymän marjasato on niukkaa heikkolaatuisen siitepölyn takia ja sen lehdet ovat puolukan ja mustikan välimuoto[2].

Puolukan käyttöMuokkaa

RavinnoksiMuokkaa

Tuore puolukka
 
Ravintosisältö/100 g
Energiaa 234 kJ (56 kcal)
Proteiinia 0,50 g
Hiilihydraatteja 8,90 g
sokereita 8,20 g
fruktoosia 4,10 g
glukoosia 3,80 g
maltoosia < 0,10 g
sakkaroosia 0,20 g
tärkkelystä 0,70 g
Ravintokuitua 2,60 g
Rasvaa 0,70 g
josta tyydyttynyttä < 0,10 g
kertatyydyttymätöntä < 0,10 g
monityydyttymätöntä 0,30 g
Vitamiinit
A-vitamiini 0,80 µg
B1, Tiamiini 0,06 mg
B2, Riboflaviini 0,01 mg
B3, Niasiini 0,50 mg
B6, Pyridoksiini < 0,01 mg
B9, Foolihappo 19,6 µg
B12, Syanokobalamiini 0,00 µg
C-vitamiini 10,7 mg
D-vitamiini 0,00 µg
E-vitamiini 1,50 mg
K-vitamiini 9,00 µg
Kivennäisaineet
Rauta 0,40 mg
Natrium 0,20 mg
Suola 5,10 mg
Kalium 80,0 mg
Magnesium 9,00 mg
Kalsium 22,0 mg
Fosfori 17,0 mg
Sinkki 0,20 mg
Jodi 1,00 µg
Seleeni 0,10 µg
Lähteet

Ravintoarvojen lähde: [15] Fineli-tietokanta (elintarvikkeen tunniste: 440)

Puolukka on yleisesti käytetty marja sekä Suomen tärkein luonnonmarja[2], ja myös Etelä- ja Keski-Euroopassa puolukkaa arvostetaan korkealle. Suomessa vuosittainen puolukkasato vaihtelee 200–500 milj. kg paikkeilla. Sitä poimitaan vuosittain noin 100 milj. kg, mutta kaupalliseen käyttöön vain noin 5–10 milj. kg.[3][4] Sato vaihtelee paljon vuodesta toiseen.[16]

 
Puolukkahilloa paahtoleipien päällä.

Puolukka on ruoanlaitossa monikäyttöinen marja. Siitä tehdään mehua, hilloa, puuroa, sosetta, hyytelöä sekä paljon muuta. Sitä voidaan myös lisätä leipään ja mämmiin[17]. Ihmisten lisäksi puolukoita syövät ainakin kanalinnut, rastaat, karhut, mäyrät, muutkin petoeläimet sekä metsähiiret sekä -myyrät.

Puolukat säilyvät erittäin hyvin ilman säilöntäaineita niiden sisältämän bentsoehapon takia. Survottuina ne säilyvät erinomaisesti alle viiden asteen lämpötiloissa[2].

Puolukka on hapan marja. Sen kokonaishappopitoisuus on noin 2,5 %, mistä noin 0,05–0,2 % on bentsoehappoa[2] ja loput pääasiassa omena- tai sitruunahappoa. Marjojen sokeripitoisuus on noin 8–9 %. Puolukka sisältää myös arbutiinia, vakkiniinia[7] sekä vähän vitamiineja, C-vitamiinia siinä on noin 5–10 milligrammaa sataa grammaa kohti ja A-vitamiinia 100 kansainvälistä yksikköä.

TerveysvaikutuksetMuokkaa

Puolukan tärkeimmät terveysvaikutukset perustuvat sen erilaisiin polyfenoliyhdisteisiin sekä kivennäis- ja hivenaineisiin, joita se sisältää paljon. Puolukassa on runsaita määriä ainakin mangaania, polyfenoliyhdisteitä (kuten resveratroli, lignaanit sekä proantosyanidiinit), flavonoideja sekä bioflaviineja[19]. Mangaani on tärkeä ravintoaine energia-, valkuaisaine- sekä kolesteroliaineenvaihdunnan entsyymeille. Resveratrolilla on tulehdusta ehkäiseviä vaikutuksia ja proantosyanidiinit ehkäisevät haitallisten aineiden kiinnittymistä limakalvoille[19]. Puolukka on myös hyvä kuidun lähde[20]. Lisäksi puolukka sisältää paljon polyfenoleja (”P-vitamiinia”)[21].

Marjat edistävät maksan, sapen sekä vatsan toimintaa, pitävät suoliston terveenä ja edistävät raudan sekä kivennäisaineiden imeytymistä. Antibioottiset aineet torjuvat munuaisten ja virtsateiden tulehduksia[22].

Anne Kivimäen vuonna 2019 Helsingin yliopistossa tekemän väitöstutkimuksen mukaan laimea puolukkamehu alensi rotilla merkittävästi jo koholla ollutta verenpainetta. Enemmän polyfenoleita sisältänyt mehu paransi verisuonten heikentyneen toiminnan terveiden suonten tasolle. Osalla rotista oli geneettisesti korkea verenpaine. Rotat saivat mehuja 8–10 viikon ajan. Mehu ei estänyt lajityypillistä iän mukaista verenpaineen kohoamista. Puolukkamehu esti matala-asteiseen tulehdukseen liittyvien geenien ilmentymistä valtimossa. Kylmäpuristetuilla karpalo- ja mustaherukkamehuilla ei ollut yhtä selkeitä vaikutuksia. Pohjoisen metsissä kasvava puolukka tuottaa polyfenoliyhdisteitä marjoihinsa erityisen tehokkaasti. Osittain syynä on pohjoisen valoisa kesä, mutta myös haastavat kasvuolosuhteet. Puolukka näyttäisi vaikuttavan reniini-angiotensiinijärjestelmän säätelyyn, johon esimerkiksi useiden verenpainelääkkeiden vaikutus perustuu. Anne Kivimäki totea, että tutkimuksen pohjalta voidaan edetä vertaileviin kliinisiin tutkimuksiin terveillä henkilöillä, joiden verenpaine on hieman koholla mutta lääkehoidolle ei ole vielä tarvetta.[23] Tutkimustulosten uutisoinnin jälkeen puolukkamehun menekki nousi K-ruokakaupoissa viikossa keskimäärin 300 prosenttia ja myös pakastepuolukan myynti nousi K-kaupoissa marraskuussa 2019 yli 50 prosenttia.[24]

RohdoksenaMuokkaa

Puolukan lehdillä on myös rohdoskäyttöä. Niistä voidaan valmista teetä, joka tepsii reumavaivoihin, virtsatietulehduksiin sekä verensokerin alentamiseen. Puolukan lehdissä on 4–9 prosenttia arbutiinia, joka on tärkeimpiä virtsatietulehduksen hoitoon vaikuttavia aineita[20]. Yliannos puolukanlehtiteetä voi kuitenkin aiheuttaa myrkytyksen, joten sitä pitää käyttää hillitysti. Rohdoskasvina puolukka jää ravintokasvina vähemmän käytetyn sianpuolukan varjoon[5].

LajikkeitaMuokkaa

Puolukasta on jalostettu Ruotsissa useita lajikkeita, joissa on isommat marjat ja suurempi sato kuin villissä puolukassa. Viljeltyjä lajikkeita ovat muun muassa:[25]

  • 'Coral, 'Ida', aikainen, keskikokoiset marjat
  • 'Linnea', myöhäinen, keskikokoiset marjat, satoisa ja pystykasvuinen
  • 'Sanna', isot marjat, runsassatoinen, pystykasvuinen ja tekee vähän rönsyjä
  • 'Sussi', pienehköt marjat, matala ja tekee paljon juurirönsyjä.

LähteetMuokkaa

  1. Maiz-Tome, L.: Vaccinium vitis-idaea IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.1. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 26.8.2016. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k Vuokko, Seppo ym.: Suomen Luonto. Kasvit, s. 168–169. Puolukka. Weilin Göös, 1994. ISBN 951-35-5592-5.
  3. a b Vuokko, Seppo ym.: Suomalainen luonto, s. 324. 3. uudistettu painos. Helsinki: Valitut Palat, 1989. ISBN 951-8933-01-4.
  4. a b Marjat 2005. Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry. Viitattu 7.1.2017.
  5. a b c d e Jalas, Jaakko: Suuri Kasvikirja, s. 289–292. Helsinki: Otava, 1980. ISBN ISBN 951-1-05293-4.
  6. a b c Kukkonen, Ilkka: Suomen suurkasvio, s. 342. Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-13046-X.
  7. a b Neuvonen, Veikko: Luontoilta. Mielenkiintoisimmat luontohavainnot selityksineen, s. 262. Helsinki: Tammi, 1997. ISBN 951-31-0713-2.
  8. Mitä marjat ovat? Ruokatieto. Ruokatieto Yhdistys Ry. Viitattu 7.1.2017.
  9. Mäkinen, Yrjö ym.: Pohjolan Kasvit, s. 193–194. Helsinki: Tammi, 1964.
  10. a b c Puolukka LuontoPortti. Viitattu 27.3.2011.
  11. Kurtto, Arto ym.: Suomen Luonnonkasvit, s. 181. Helsinki: Valitut Palat, 1995. ISBN 951-584-059-7.
  12. Thanos, Costas A.: Mt Ida in Mythology and Classical Antiquity – a Plant Scientist’s Approach, s. 7–9. Ateena: Ateenan yliopisto. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 7.1.2017). (englanniksi)
  13. a b Tirmenstein, D.: Vaccinium vitis-idaea Fire Effects Information System, [Online]. 1991. U.S. Department of Agriculture, Forest Service, Rocky Mountain Research Station, Fire Sciences Laboratory. Viitattu 26.3.2011. (englanniksi)
  14. Sianpuolukka yrttitarha.fi. Viitattu 29.1.2011.
  15. Ravintoarvot Finelissä (tunniste: 440) Fineli. Elintarvikkeiden koostumustietokanta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (suomeksi)
  16. Roininen, Katariina & Mokkila, Mirja: Selvitys marjojen ja marjasivuvirtojen hyödyntämispotentiaalista Suomessa. Sitra/VTT, 2007. ISBN 978-951-563-624-9. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 3.4.2011).
  17. Hinneri,Sakari ym.: Maarianheinä, mesimarja ja timotei. Suomen luonnonvaraisia kasveja, s. 251. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-07745-7.
  18. Marjat: Puolukka, Mansikka, Mustaherukka, Mustikka (metsämustikka) (Kunkin ravintoarvot erikseen: Puolukka, Mansikka, Mustaherukka ja Mustikka.) Fineli. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 26.11.2020.
  19. a b Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) (Internet Archive) Kiantama Oy.
  20. a b Puolukka, puolukan terveysvaikutuksia Satakunnan Tyrniseura. Viitattu 27.3.2011. [vanhentunut linkki]
  21. Brunila, Marikka & Nummi, Risto: Luontoäidin kasviaarteet. WSOY, 1983. ISBN 951-0-11729-3.
  22. Puolukka puutarha.net. Viitattu 7.1.2017.
  23. Pohjoisessa kasvaa puolukoita, jotka ovat aivan erityisen terveellisiä – Puolukkaa saaneiden rottien elimistössä tapahtui selviä muutoksia Helsingin Sanomat. 12.12.2019. Viitattu 29.12.2019.
  24. Terveysuutinen osui ja upposi: kauppojen hyllyt tyhjenevät puolukkamehusta – menekki noussut jopa 300 prosenttia Aamulehti. Viitattu 29.12.2019. (suomeksi)
  25. Tuttua puolukkaa kotipihallekin kasvamaan! kauppila.fi. 2011. Viitattu 2.4.2011. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta puolukka.