Vanheneminen

Tämä artikkeli käsittelee ihmisen vanhenemista. Materiaalin vanhenemisesta ja oikeustieteen käsitteestä vanhentuminen on omat artikkelinsa.

Vanheneminen tai ikääntyminen tarkoittaa iän myötä eteneviä, lopulta kuolemaan johtavia muutoksia elimistössä. Vanhenemista tutkiva tieteenhaara on nimeltään gerontologia.

78-vuotissyntymäpäiväänsä juhliva ikääntynyt nainen.

Vanhenemismuutoksia alkaa esiintyä ihmisellä noin 30. vuoden iässä, erityisesti sellaisten solujen toiminnassa, jotka vähenevät iän myötä.

Elimistön vanheneminen rappeutuneeseen tilaan on ainutlaatuinen ilmiö ihmisillä, sillä luonnonvaraisissa eläinpopulaatioissa elinkelpoisuudeltaan heikentyneet yksilöt karsiutuvat luonnonvalinnan myötä pois, kun taas erityisesti kehittyneiden maiden asukkaiden elämään tällaiset seikat eivät vaikuta lähes ollenkaan.

VanhenemismuutoksetMuokkaa

Vanhenemismuutoksella tarkoitetaan tavallisesti mahdollisimman terveillä esiintyviä ikään liittyviä muutoksia tai mahdollisimman terveiden vanhojen ja nuorten ihmisten välisiä eroja. Näiden ns. primaaristen vanhenemismuutosten erottaminen ympäristötekijöiden, sairauksien ja toiminnanvajauksien vaikutuksista on kuitenkin usein epätäsmällistä. Vanhenemismuutokset ovat tyypillisesti esiintyvyydeltään universaaleja, kulultaan hitaasti eteneviä ja palautumattomia, syiltään sisäsyntyisiä ja vaikutuksiltaan haavoittuvuutta ja toiminnanvajautta lisääviä.[1]

SolutMuokkaa

Yleisiin solujen vanhenemismuutoksiin kuuluu muun muassa telomeerien lyheneminen, solunjakautumisen pysähtyminen, ohjelmoituneen solukuoleman lisääntyminen, kalsiumpitoisuuden kasvu, solukalvojen läpäisevyyden, lipidiprofiilin ja proteiinitoiminnan muutos, väriaineiden kerääntyminen (esim. lipofuskiini), geeniluennan vaimeneminen, kroonisen tulehduksen geeniteiden aktivoituminen, insuliinisignaalitien vaimeneminen, tuman ja mitokondrion DNA:n vaurioituminen, energiantuotannon (ATP) heikentyminen ja muut aineenvaihdunnan muutokset.[1]

Varsinainen ihmiskehon vanheneminen alkaa, kun kehon oma korjauskyky happiradikaalien tuhoja vastaan hidastuu jo alle sen tason, ettei kaikkia tuhoja DNA:ssa saada enää korjatuksi ajallaan. Tämä johtaa DNA:n päissä sijaitsevien telomeerien lyhenemiseen jokaisen solunjakautumisen yhteydessä. Telomeerit ovat kromosomien DNA-molekyyleissa olevia pääteosia, joissa on rajallinen määrä säännöllisiä emäsjaksoja, jotka irtoavat solujen jakautuessa. Tietyssä vaiheessa ryhmät loppuvat, minkä seurauksena myös mitoosit loppuvat, jolloin soluja ei enää muodostu samalla vauhdilla kun entisiä kuolee. Esimerkiksi rasituksessa soluja kuolee, mutta ihmisen elimistössä on tältä varalta runsaasti ylimääräisiä soluja, jotka toimivat reserveinä. Varastojen ehtyessä vastustuskyky heikkenee. Moniin vanhenemisen mukana tuomiin muutoksin elimistössä ovatkin syynä sairaudet, jotka iskevät helposti vastustuskyvyltään heikkoihin vanhuksiin. Merkittävimmin vanheneminen näkyy uusiutumattomissa soluissa, kun vanhojen tuhoutuessa ei enää synny uusia. Tällaisten solujen tuhoutumisen kohdalla vanheneminen on kaikkein merkittävintä.lähde?

KudoksetMuokkaa

Yleisiin kudosten vanhenemismuutoksiin kuuluvat muun muassa kuivuminen, solunsisäisen vesiosuuden pieneneminen, jäykistyminen, rasvoittuminen, hyytyminen, solukato, solujen kasvu ja koon vaihtelu, sidekudosproteiinien ristisidosten lisääntyminen, amyloidin kertyminen, struktuurittoman hyaliinin lisääntyminen, elektrolyyttien määrän väheneminen ja ärsykevasteiden vaimentuminen.[1][2]

Lisäksi kudosspesifisempiä vanhenemismuutoksia ovat esimerkiksi seuraavat:

ElinjärjestelmätMuokkaa

Solujen ja kudosten vanhenemismuutokset aiheuttavat muun muassa seuraavia elinjärjestelmäkohtaisia vanhenemismuutoksia:

Naisilla merkittävin vanhenemiseen liittyvä ilmiö on vaihdevuodet. Tällöin nainen menettää lopullisesti kyvyn saada omia jälkeläisiä kuukautisten päättymisen myötä sekä hänen ruumiissaan tapahtuu monia muutoksia, esimerkiksi alun perin kiinteä rintarauhaskudos surkastuu hyvin lyhessä ajassa ja korvautuu rasvakudoksella, mikä johtaa rintojen riippumiseen. Sukupuolielinten luontainen kosteutusjärjestelmä heikkenee, mikä johtaa emättimen kuivuuteen. Myös luukato kiihtyy naisilla vaihdevuosista alkaen, johtuen luita vahvistavien naishormonien vähentymisestä elimistössä.lähde?

ToiminnotMuokkaa

Ajallinen kulkuMuokkaa

Vanheneminen etenee hyvin yksilöllisesti. Se, milloin vanheneminen alkaa, riippuu esimerkiksi siitä, missä vaiheessa henkilö on saavuttanut fyysisen kehityksensä huipun. Ennen 21. ikävuotta ihmisen ruumis yleensä vain kasvaa, voimistuu ja kehittyy kaikilla tasoilla. Joillakin kehitys saavuttaa huipun jo noin 20-vuotiaana, toisilla vasta 22-24-vuotiaana. Kun ihminen on kehittynyt huippuunsa, hän ei aivan heti ala vanheta, vaan kehityksen huipun ja vanhenemisen alun välille jää muutaman vuoden mittainen ajanjakso, jolloin elimistössä ei tapahdu juurikaan kehitystä suuntaan tai toiseen. Yleensä tämä ajanjakso sijoittuu vuosiin 21-25. Keskimäärin vanhenemisen alkamisajankohta ihmisellä on noin 25-27 vuoden iässä, poikkeuksena naisen munasoluvarastot, jotka eivät uusiudu lainkaan. Aivan ensimmäiset vanhenemisen merkit tulevat ilmi noin 28-34-vuotiaana, riippuen henkilöstä. Yleensä vanheneminen on alkanut viimeistään ihmisen saavuttaessa 28 vuoden iän. Vanheneminen on ensimmäisinä vuosina äärimmäisen hidasta. Vanheneminen kiihtyy monilla 60-65. ikävuodesta eteenpäin. Kuitenkin ikä, jolloin ihminen ei kykene enää tulemaan toimeen ilman muiden apua, vaihtelee 70-100 vuoden välillä. Vanheneminen etenee lopulta kuolemaan, ja on yleensä jonkin pitkäaikaissairauden seuraus.

Vanhenemisen kulku vaihtelee jonkin verran rakenteesta, ominaisuudesta ja toiminnosta toiseen:

  • Perusaineenvaihdunta: Noin 40 vuoden iästä eteenpäin perusaineenvaihdunnan ja elintoimintojen selkeästi hidastuessa vähenee myös ravinnon tarve, minkä johdosta vanhentuessaan keski-ikäinen ihminen lihoo helpommin kuin nuori aikuinen.
  • Lihakset: Lihasvoima heikkenee noin 30-vuotiaasta lähtien keskimäärin yhden prosentin vuosivauhdilla. Ihminen on kovimmassa fyysisessä kunnossa 20 ja 30 ikävuoden välillä.
  • Iho: Ensimmäisiä havaittavia merkkejä 28-34-vuotiaana ovat lievä vähentynyt ihon kimmoisuus kummallakin sukupuolella, ja tämän johdosta yleensä silmien ympärysten alun perinkin ohuelle iholle ilmaantuvat ilmejuonteet, jotka ovat aluksi hyvin epäselviä. Noin 30-vuotiaan iho ei uusiudu enää yhtä voimakkaasti kuin 10 vuotta nuoremmalla, minkä takia esimerkiksi vanhemmiten aknesta jää pysyvämpiä jälkiä ihoon. Kolmenkymmenenviiden ikävuoden jälkeen juonteita ja ryppyjä alkaa ilmaantua myös silmien alle ohuelle iholle ja iho alkaa vähitellen kaikkialla kasvoissa muuttua väsyneemmän näköiseksi. Eräs selkeimmistä vanhenemisen ulkoisista merkeistä 40 vuoden jälkeen ihmisellä ovat ihoon tulevat rypyt, mikä seuraa sidekudosten perusaineena toimivan kollageeni-valkuaisaineen menettäessä kimmoisuuttaan. Iho myös muuttuu ohuemmaksi ihosolujen vähentymisen myötä. Ihmisen kaulan iho löystyy 45. ikävuoden jälkeen, aiheuttaen leukalinjan epäselventymistä. Hiukset muuttuvat harmaiksi ja monet myös kaljuuntuvat iän myötä.
  • Aivot: Aivot kehittyvät kaikilla ihmisillä noin 23-vuotiaaksi saakka. Tämänkin jälkeen ihmisen henkinen kehitys jatkuu edelleen, elämänkokemusten karttuessa.
  • Hedelmällisyys: Naisen hedelmällisin ikä on noin 20-22-vuotiaana, jolloin naisen hedelmällisyys on yli 90 %. Naisen todennäköisyys tulla raskaaksi laskee 21-vuotiaan 90 %:sta 30-vuotiaan 65-70 %:iin. Naisen munasoluvarastojen laatu alkaa heiketä jo vain vähän yli 20-vuotiaana. Naisen hedelmällisyys kokee jyrkän laskun noin 35 ikävuoden jälkeen, kun 40-vuotiaan naisen todennäköisyys tulla raskaaksi on noin 25 %. Noin 40-vuotiaan naisen kuukautiskierrot lyhenevät yleensä parilla vuorokaudella, mikä on ensioire vaihdevuosien lähestymisestä ja viittaa hedelmällisyyden selkeään laskuun. Hedelmällisyys on naisella enää 10 % 45-vuotiaana. Vanhimmat lapsia luonnollisesti saaneet naiset ovat olleet 46-48-vuotiaita.
  • Vaihdevuodet: Vaihdevuosien ensioireet tulevat yleensä jo 45 vuoden ikään saavuttaessa, mutta varsinaiset vaihdevuosioireet nainen kokee yleensä vasta noin 48-53-vuotiaana, viimeiset kuukautiset tulevat 51-52-vuotiaana. Aikaiset vaihdevuodet ovat myöhäisiä yleisempi ilmiö, aikaisimmillaan naisen vaihdevuodet voivat alkaa jo 35-vuotiaana. Tämä on kuitenkin äärimmäisen harvinaista. Naisen munasoluvarastot eivät uusiudu, ja niiden tuhoutuminen alkaa jo lapsuudessa. Kuukautisten yhteydessä munasoluista irtoavat nuorella naisella yleensä kaikkein laadukkaimmat yksilöt, viallisimmat yleensä tuhoutuvat. Noin 35 vuoden iästä vaihdevuosiin keho pyrkii korjaamaan menetettyä hedelmällisyyttään kypsyttämällä satunnaisesti useamman kuin yhden munasolun. Tämän vuoksi todennäköisyys kaksosraskauksiin kasvaa iän myötä hieman niilläkin naisilla vanhemmiten, joilla ei nuorena yleensä irtoa kuin yksi munasolu kuukaudessa. Todennäköisyys synnytysten vaarallisiin komplikaatioihin lisääntyy iän myötä, samoin sikiövauriot. Yleensä naisella ei ole enää lainkaan munasoluja hänen täyttäessään 60 vuotta. Kuitenkin raskaaksi tulemisen mahdollisuus on kadonnut jo kauan tätä aiemmin.
  • Testosteroni: 21-25-vuotiailla miehillä kasvot aikuistuvat yleensä edelleen testosteronien johdosta, ja parrankasvu voimistuu. Miesten testosteronitasot saavuttavat huippunsa noin 25-vuotiaana, jonka jälkeen ne alkavat laskea prosentin vuosivauhtia noin 30-vuotiaaksi, jolloin miehen testosteronitasot ovat laskeneet noin 5 % maksimistaan. Tämän jälkeen testosteronitasot laskevat noin 15-20 % jokaisen seuraavan vuosikymmenen aikana. Miehillä testosteronitasojen laskiessa ihonalainen rasvakudos alkaa lisääntyä rintojen seuduille ja keskivartaloon. Tämä johtaa joillakin keski-ikäisillä miehillä aikuisiän gynekomastiaan. Miehen testosteronitasojen laskiessa vähenee myös miehen seksuaalivietti, ja viidenkymmenenvuoden iästä eteenpäin impotenssi on yleistä.

EsiintyvyysMuokkaa

Korkean elintason maissa elinikä on viimeisten satojen vuosien aikana pidentynyt kymmenillä vuosilla. Eliniän pidentymisen lisäksi myös ihmisten terveys on parantunut ja hoivan tarve on siirtynyt myöhemmille elinvuosille; esimerkiksi Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä 94 % yli 75-vuotiaista asuu kotonaan[12]. Kuitenkaan yksittäisen ihmisen enimmäiselinikä ei ole ratkaisevasti kasvanut. Nykyisin pidetään maksimissaan saavutettavissa olevana rajana 120-125 ikävuotta, koska perintötekijöistä johtuviin elämän mittaan vaikuttaviin tekijöihin ei ainakaan nykylääketieteen keinoin kyetä vaikuttamaan.lähde?

Esimerkiksi naisten hedelmällinen aika on pidentynyt. Vielä 1700-luvulla oli tyypillistä, että ensimmäiset kuukautiset alkoivat vasta 16- tai 17-vuotiaana ja viimeinen kuukautiskierto jo noin 45 vuoden iässä. Länsimaisen nykytytön kuukautisten alkamisajankohta sijoittuu tyypillisesti noin kolmeentoista vuoteen ja viimeinen naisen kuukautiskierto tapahtuu noin 51-vuotiaana. Periaatteessa hedelmällinen ikä on siis kasvanut naisilla lähes vuosikymmenellä.lähde?

SyytMuokkaa

Vaikka vanhenemisen biologiaa tutkiva biogerontologia on varsin nuori tieteenala, on biologisen vanhenemisen eteneminen varsin hyvin tiedossa. Vanhenemiseen vaikuttavien tapahtumien syistä ei kuitenkaan ole vielä kovin paljon tietoa.

Erään teorian mukaan vanhenemisen syynä ovat mutaatiot. Elimistössä tapahtuu jatkuvasti lukuisia mutaatioita, mutta rappeutuneessa vanhuksen elimistössä entsyymit, jotka korjaavat DNA-virheitä eivät enää toimi samalla teholla, minkä johdosta mutaation vaikutukset tulevat helpommin näkyviin. Lopulta mutaatiot johtavat kuolemaan. On myös todettu, että vanhenemisen myötä soluihin kertyy jätteitä, jotka ovat elimistölle myrkyllisiä ja sen toimintaa haittaavia. Immuunisuoja heikentyy veren valkosolujen toimintojen heikentyessä ja saattaa tämän myötä olla osaltaan vaikuttamassa elimistön rappeutumiseen. Samoin elimistön vanhenemisen seurauksena tulevia muutoksia on selitetty vapaitten radikaalien elimistön kerääntymisellä ja niiden aiheuttamilla solujen hapetustapahtumilla.lähde? Vuonna 2013 julkaistussa tutkimuksessa elimistön fysiologinen ikääntyminen liitettiin ensi kerran tiettyyn aivojen osaan, hypotalamukseen, tosin vasta hiirikokeiden perusteella.[13]

Sen sijaan vanhenemisen edistymistä on mahdollista hidastaa monin tavoin, kuten kuntoilemalla sekä mielen vireyttä ylläpitämällä henkisten ponnistelujen ja sosiaalisen aktiivisuuden keinoin. Varsinkin vanhenemisen alkuvuosina, 25-40-vuotiaana, suuri vaikutus prosessin nopeuteen on ihmisen elintavoilla. Tupakointi, vähäinen kehon rasitus ja epäterveellinen ruokavalio todistettavasti hidastavat entisestään kehon omaa korjausjärjestelmää, ja kiihdyttävät happiradikaalien aiheuttamia tuhoja. Runsas alkoholinkäyttö ja tupakointi nuoruudessa aikaistavat vanhenemisen alkamisajankohtaa jopa useilla vuosilla, sillä nuorenkaan ihmisen keho ei ehdi korjaamaan itseään, jos vapaiden radikaalien lisäksi keho kuormittuu jatkuvasti päihteillä.lähde?

Teini-iässä varhain fyysisen aikuisuuden saavuttaneet henkilöt alkavat vanheta aikaisemmin, kuin myöhemmin fyysisen aikuisuuden saavuttaneet. Esimerkiksi, jos myöhään kehittynyt poika näyttää vielä noin 20-vuotiaana enemmänkin keskimääräiseltä 16-vuotiaalta, hän tuskin 30-vuotiaanakaan näyttää ikäiseltään, vaan nuoremmalta. Kuitenkaan tyttöjen poikia varhaisemmalla murrosiällä ei ole merkitystä siihen, että vanheneminen alkaisi ennen poikia.lähde?

VaikutuksetMuokkaa

Kalsiumin vähentymisestä, erityisesti naisilla vaihdevuosien aikaan, seuraa suurempi alttius luuvaurioille ja osteoporoosille. Tästä syystä varsinkin iäkkäiden ihmisten kalsiumin saanti on tärkeää terveyden kannalta. Vanhuksille suositellaankin ravintolisinä kalsiumia 1000 µg/vrk ja D-vitamiinia 20 µg/vrk.lähde?

Yli 85-vuotiaana toimintakyky usein heikkenee ja iän myötä muistisairaudet lisääntyvät.[12]

Hoitomenojen kasvu selittyy osittain ikärakenteen vanhentumisella. Muilla kuin kaikkein vanhimmilla potilailla kuolemaa edeltävät kustannukset (yleensä viimeinen vuosi) ovat moninkertaisia muihin kustannuksiin verrattuna.[14]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Reijo Tilvis, Kaisu Pitkälä, Timo Strandberg, Raimo Sulkava ja Matti Viitanen (toim.): Geriatria. Kustannus Oy Duodecim, 2016. ISBN 978-951-656-603-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.8.2020). Suomi
  • Tast, Tyrväinen, Nyberg, Leinonen: ”Kasvu ja vanheneminen”, Lukio 3 Koulun biologia: Ihminen, s. 40-44. Kustannusosakeyhtiö Otava, 2003. ISBN 951-1-15669-1.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e Reijo Tilvis ym. (toim.) (2016): "Vanhenemisen tunnusmerkeistä".
  2. a b Reijo Tilvis ym. (toim.) (2016): "Ikääntymisen vaikutus umpieritykseen".
  3. a b c d e Reijo Tilvis ym. (toim.) (2016): "Tuki- ja liikuntaelinten vanhenemismuutokset".
  4. Reijo Tilvis ym. (toim.) (2016): "Ikääntymisen vaikutus verisolujen tuotantoon".
  5. a b Reijo Tilvis ym. (toim.) (2016): "Ikääntymisen vaikutus immuniteettiin".
  6. a b c d e f g Reijo Tilvis ym. (toim.) (2016): "Hermoston ja aivojen vanheneminen"
  7. a b c Reijo Tilvis ym. (toim.) (2016): "Sydämen ja verisuonten vanheneminen".
  8. a b c Reijo Tilvis ym. (toim.) (2016): "Munuaisten ja virtsateiden vanhenemismuutokset".
  9. a b c Reijo Tilvis ym. (toim.) (2016): "Ikääntymisen vaikutus energiankulutukseen ja ravitsemukseen".
  10. Reijo Tilvis ym. (toim.) (2016): "Hengityselinten vanhenemismuutokset".
  11. Reijo Tilvis ym. (toim.) (2016): "Ruoansulatuskanavan vanhenemismuutokset".
  12. a b Uuden ajan vanhus ei asu laitoksessa, Helsingin Sanomat 21.9.2015
  13. Aniina Wallius: Tutkijat arvelevat ratkaisseensa elimistön vanhenemisen salaisuuden Yle Uutiset. 2.5.2013. Viitattu 5.5.2013.
  14. Terveysmenojen kasvu, Marja Tuovinen, Valtiovarainministeriö, toukokuu 2013, sivut 18-19.

Aiheesta muuallaMuokkaa