Vanheneminen

Vanheneminen tai ikääntyminen tarkoittaa iän myötä eteneviä, lopulta kuolemaan johtavia muutoksia elimistössä. Vanhenemista tutkiva tieteenhaara on nimeltään gerontologia.

78-vuotissyntymäpäiväänsä juhliva ikääntynyt nainen.

Vanhenemismuutoksia alkaa esiintyä ihmisellä noin 30. vuoden iässä, erityisesti sellaisten solujen toiminnassa, jotka vähenevät iän myötä.

Elimistön vanheneminen rappeutuneeseen tilaan on ainutlaatuinen ilmiö ihmisillä, sillä luonnonvaraisissa eläinpopulaatioissa elinkelpoisuudeltaan heikentyneet yksilöt karsiutuvat luonnonvalinnan myötä pois, kun taas erityisesti kehittyneiden maiden asukkaiden elämään tällaiset seikat eivät vaikuta lähes ollenkaan.

Vanhenemismuutokset

Vanhenemismuutoksella tarkoitetaan tavallisesti mahdollisimman terveillä esiintyviä ikään liittyviä muutoksia tai mahdollisimman terveiden vanhojen ja nuorten ihmisten välisiä eroja. Näiden ns. primaaristen vanhenemismuutosten erottaminen ympäristötekijöiden, sairauksien ja toiminnanvajauksien vaikutuksista on kuitenkin usein epätäsmällistä. Vanhenemismuutokset ovat tyypillisesti esiintyvyydeltään universaaleja, kulultaan hitaasti eteneviä ja palautumattomia, syiltään sisäsyntyisiä ja vaikutuksiltaan haavoittuvuutta ja toiminnanvajautta lisääviä.

Solut

Yleisiin solujen vanhenemismuutoksiin kuuluu muun muassa telomeerien lyheneminen, solunjakautumisen pysähtyminen, ohjelmoituneen solukuoleman lisääntyminen, kalsiumpitoisuuden kasvu, solukalvojen läpäisevyyden, lipidiprofiilin ja proteiinitoiminnan muutos, väriaineiden kerääntyminen (esim. lipofuskiini), geeniluennan vaimeneminen, kroonisen tulehduksen geeniteiden aktivoituminen, insuliinisignaalitien vaimeneminen, tuman ja mitokondrion DNA:n vaurioituminen, energiantuotannon (ATP) heikentyminen ja muut aineenvaihdunnan muutokset.

Varsinainen ihmiskehon vanheneminen alkaa, kun kehon oma korjauskyky happiradikaalien tuhoja vastaan hidastuu jo alle sen tason, ettei kaikkia tuhoja DNA:ssa saada enää korjatuksi ajallaan. Tämä johtaa DNA:n päissä sijaitsevien telomeerien lyhenemiseen jokaisen solunjakautumisen yhteydessä. Telomeerit ovat kromosomien DNA-molekyyleissa olevia pääteosia, joissa on rajallinen määrä säännöllisiä emäsjaksoja, jotka irtoavat solujen jakautuessa. Tietyssä vaiheessa ryhmät loppuvat, minkä seurauksena myös mitoosit loppuvat, jolloin soluja ei enää muodostu samalla vauhdilla kun entisiä kuolee. Esimerkiksi rasituksessa soluja kuolee, mutta ihmisen elimistössä on tältä varalta runsaasti ylimääräisiä soluja, jotka toimivat reserveinä. Varastojen ehtyessä vastustuskyky heikkenee. Moniin vanhenemisen mukana tuomiin muutoksin elimistössä ovatkin syynä sairaudet, jotka iskevät helposti vastustuskyvyltään heikkoihin vanhuksiin. Merkittävimmin vanheneminen näkyy uusiutumattomissa soluissa, kun vanhojen tuhoutuessa ei enää synny uusia. Tällaisten solujen tuhoutumisen kohdalla vanheneminen on kaikkein merkittävintä.^lähde?

Kudokset

Yleisiin kudosten vanhenemismuutoksiin kuuluvat muun muassa kuivuminen, solunsisäisen vesiosuuden pieneneminen, jäykistyminen, rasvoittuminen, hyytyminen, solukato, solujen kasvu ja koon vaihtelu, sidekudosproteiinien ristisidosten lisääntyminen, amyloidin kertyminen, struktuurittoman hyaliinin lisääntyminen, elektrolyyttien määrän väheneminen ja ärsykevasteiden vaimentuminen.

Lisäksi kudosspesifisempiä vanhenemismuutoksia ovat esimerkiksi seuraavat:

• Sidekudos: Soluväliaineen, glykoproteiinien ja säikeiden tuotannon hidastuminen, arpeutumisen hidastuminen, fibroblastien rasvoittuminen, kollageenin taipuisuuden ja kestävyyden heikentyminen, elastiinin polymeroituminen, turpoaminen ja fragmentoituminen, elastiinin venyvyyden ja palautumiskyvyn väheneminen, elastiini-kalsiumsuola-sidosten muodostuminen, ruston läpikuultavuuden ja kimmoisuuden väheneminen, ruston pinnan vaurioituminen ja kollageenin katkeaminen, luumassan väheneminen, nivelten jäykistyminen, jänteiden vetolujuuden heikentyminen ja haavan paranemisen hidastuminen.
• Poikkijuovainen lihaskudos: Nopeiden ja hitaiden lihassäikeiden väheneminen, satelliittisolujen väheneminen, lihaskato, motoristen yksikköjen väheneminen, sidekudoskalvojen paksuuntuminen, lihasvälien rasvoittuminen, lihassäikeiden lipofuskiinin lisääntyminen, lihassolun energiantuotannon vähentyminen, sarkoplasmakalvoston kalsiumaineenvaihdunnan muutokset, ATP-tuotannon vaimentuminen, mitokondrioiden soluhengityksen väheneminen, myosiinin raskaan ketjun tuotannon väheneminen ja mikroverenkierron säätelymekanismien heikentyminen.

Elinjärjestelmät

Solujen ja kudosten vanhenemismuutokset aiheuttavat muun muassa seuraavia elinjärjestelmäkohtaisia vanhenemismuutoksia:

• Luuydin ja verisolut: Luuytimen rasvoittuminen, luuydinvasteiden hidastuminen, leukosytoosivasteen vaimentuminen, veren hemoglobiinin ja hematokriitin lasku, punasolun keskisolukoon kasvu, punasolujen osmoottisen vastustuskyvyn lasku ja leukosyyttien väheneminen.
• Immuunijärjestelmä: Autoimmunisaation lisääntyminen, soluvälitteisen, vasta-ainevälitteisen, luonnollisen ja hankinnaisen immuniteetin heikentyminen, kateenkorvan surkastuminen, naiivien T-solujen vähentyminen, muisti-T-solujen lisääntyminen, sytokiiniprofiilin muutos (krooninen tulehdus), CD8-suppressorisolujen lisääntyminen, CD4-auttajasolujen väheneminen, globuliinien osuuden kasvu, IgA- ja IgG-pitoisuuden kasvu, IgM-pitoisuuden lasku, kuumevasteen vaimentuminen, rokotevasteen vaimentuminen ja monoklonaalinen gammapatia.
• Umpieritysjärjestelmä: Veren LH:n, FSH:n ja sukupuolihormonien väheneminen (menopaussi ja andropaussi), kasvuhormonin ja IGF1:n väheneminen (somatopaussi), DHEA:n ja DHEAS:n väheneminen (adrenopaussi), somatomediinin ja hypotalamuksen välittäjäainepitoisuuksien lasku, gonadotrooppisten hormonien muutos, prolaktiinin lasku, ADH:n nousu, melatoniinin lasku, noradrenaalinin lisääntyminen, reniini-angiotensiini-aldosteronijärjestelmän heikentyminen, TSH:n kasvu, kilpirauhassolujen vähentyminen, kilpirauhasen kystat, trijodityroniinin ja kalsitoniinien väheneminen, haiman amyloidin kertyminen, suolistohormonien muutokset ja kolekystokiniinin ja somatostatiinin lisääntyminen.
• Hengityselimistö: keuhkokudoksen kimmoisuuden väheneminen, ilmavastuksen kasvu, rintarangan kyfoosin kasvu, kylkiluurustojen kalkkiutuminen, rintakehän jäykistyminen, hengityslihasten surkastuminen ja voiman lasku, keuhkorakkuloiden läpimitan kasvu ja kokonaispinta-alan lasku, ilmatiehyiden läpimitan lasku, uloshengityksen sekuntikapasiteetin ja huippuvirtauksen lasku, jäännösilman kasvu, vitaalikapasiteetin pieneminen, valtimoveren happiosapaineen lasku, hengityskeskuksen yskänheijasteen ja hypoksia- ja hyperkapniavasteiden vaimentuminen, unenaikaisten hengityshäiriöiden lisääntyminen, rasitushengenahdistuksen lisääntyminen ja keuhkoputkien puhdistuman väheneminen.
• Ruuansulatuskanava: Hammaskato, suun limakalvomuutokset, syljen erityksen väheneminen, suolen peristaltiikan ja mahalaukun tyhjenemisen hidastuminen, mahalaukun suolahapon erityksen vähentyminen, suoliston bakteeriflooran muuntuminen, limakalvon ja lihaskerroksen surkastuminen, nukkalisäkkeiden mataloituminen ja imeytymispinta-alan pieneneminen.
• Iho: Oheneminen, kuivuminen, veltostuminen, kasvaimet, orvaskeden solumäärän pieneneminen, melanosyyttien väheneminen, verisuonten kollageenin väheneminen, karvatuppien ja hikirauhasten väheneminen, karvatuppien melanosyyttien toiminnan pysähtyminen, sierainten ja korvakäytävien karvojen paksuuntuminen, kynsien heikentyminen, varpaankynsien paksuuntuminen ja hermopäätteiden väheneminen.
• Aivot: Tilavuuden lasku, aivokammioiden ja aivovakojen laajeneminen, aivoalueiden surkastuminen, neuronien pieneneminen, epämuodostuminen ja väheneminen, synapsien ja dendriittien väheneminen, lipofuskiinin lisääntyminen, myeliinin väheneminen ja kalpeneminen, gliasolujen lisääntyminen, solulimalisäkkeiden surkastuminen, aivokammion sisäpinnan rikkoutuminen, mukautumiskyvyn ja muovautuvuuden heikentyminen, aivokuoren glukoosiaineenvaihdunnan heikentyminen, dopaminergisen aktivaation ja muskariinireseptoreiden väheneminen, aivoverisuonten oheneminen, suprakiasmaattisen tumakkeen vaimentuminen, aivolisäkkeen etuosan osmoreseptoriherkkyyden lasku, ruokahalun sentraalisen säätelyn vaimentuminen
• Perifeerinen hermosto: Motoneuronikato.
• Autonominen hermosto: Pitkäaikaisen sympaattisen aktivaation kasvu, keskushermoston sympaattisten keskusten aktivaation kasvu, barorefleksien ja katekoliamiinivasteiden heikentyminen, suoliston Meissnerin ja Auerbachin verkon solukato, hermoimpulssien kulun vaimeneminen sekä stressivasteen, stressinsietokyvyn ja verenpaineen säätelyn heikentyminen.
• Sydän: Rasituksenalaisen syketaajuuden, kammioiden diastolisen toiminnan, pumppausvoiman ja maksimaalisen suorituskyvyn pieneneminen, aorttaläpän jäykistyminen ja kalkkiutuminen, läppien toimintahäiriöt, sydänlihassolujen kalsiumaineenvaihdunnan muutokset, sydänlihassolujen kasvu ja kato, sydänlihassolujen iskemiaherkkyyden kasvu, kardioprotektion heikentyminen, vasemman kammion seinämän paksuuntuminen ja jäykistyminen, eteisten paksuuntuminen, kammioiden täyttöpaineen kasvu, paluuvirtauksen pieneneminen, tahdistajasolukon ja beetareseptorien vähentyminen, oireettomien rytmihäiriöiden lisääntyminen sekä lipofuskiinin, amyloidin ja lipidien kertyminen.
• Verisuonet: Hiussuonten harveneminen, valtimoiden jäykistyminen, laajentuminen, elastisen kerroksen surkastuminen, intiman paksuuntuminen, sidekudoksen lisääntyminen ja kalsiumin ja lipidien kertyminen, verisuoniston tilavuuden ja verivolyymin pieneneminen, munuaisten verenkierron heikentyminen, verenkiertovastuksen kasvu, systolisen verenpaineen nousu ja diastolisen verenpaineen lasku.
• Munuaiset: Kuorikerroksen ja ytimen surkastuminen, glomerulusten väheneminen, sklerosoituminen, hyalinisoituminen ja suureneminen, verenkierron heikentyminen, glomerulussuodoksen väheneminen, iskemia- ja toksiiniherkkyyden lisääntyminen, tubulusten epiteelin surkastuminen ja soluvälien sidekudostuminen sekä virtsanväkemoimiskyvyn heikentyminen.
• Virtsatiet: Veltostuminen, limakalvon surkastuminen, virtsarakon laskeuma, eturauhasen suurentuminen, virtsarakon ja virtsaputken venyvyyden vähentyminen, virtsaputken sulkupaineen pieneneminen ja virtsatien säätelyn heikentyminen. Virtsaamisen tarve kasvaa vanhetessa, kun virtsarakon venyvyys laskee.^lähde?
• Silmät: Silmän mykiön kimmoisuus heikkenee, mikä on merkittävin seikka näön huonontumiselle vanhetessa. Näkökenttä myös supistuu iän myötä.^lähde?

Naisilla merkittävin vanhenemiseen liittyvä ilmiö on vaihdevuodet. Tällöin nainen menettää lopullisesti kyvyn saada omia jälkeläisiä kuukautisten päättymisen myötä sekä hänen ruumiissaan tapahtuu monia muutoksia, esimerkiksi alun perin kiinteä rintarauhaskudos surkastuu hyvin lyhessä ajassa ja korvautuu rasvakudoksella, mikä johtaa rintojen riippumiseen. Sukupuolielinten luontainen kosteutusjärjestelmä heikkenee, mikä johtaa emättimen kuivuuteen. Myös luukato kiihtyy naisilla vaihdevuosista alkaen, johtuen luita vahvistavien naishormonien vähentymisestä elimistössä.^lähde?

Toiminnot

• Tiedonkäsittely: Tapahtumamuistin heikentyminen, oppimisen vaikeutuminen, tarkkaavaisuuden heikkeneminen, toimintojen hidastuminen, tehtävään aktivoituvien aivoalueiden lisääntyminen sekä verbaalinen ymmärtämisen, avaruudellisen hahmottamisen, yleisen järkeilyn, laskunopeuden ja havainnointinopeuden heikentyminen.
• Aistit: Virheaistimusten lisääntyminen ja haju- ja makuaistin vaimentuminen.
• Tunteet: Tunteiden latistuminen ja mielialan lasku.
• Käyttäytyminen: Luonteenpiirteiden korostuminen ja reaktionopeuden hidastuminen.

Ajallinen kulku

Vanheneminen etenee hyvin yksilöllisesti. Se, milloin vanheneminen alkaa, riippuu esimerkiksi siitä, missä vaiheessa henkilö on saavuttanut fyysisen kehityksensä huipun. Ennen 21. ikävuotta ihmisen ruumis yleensä vain kasvaa, voimistuu ja kehittyy kaikilla tasoilla. Joillakin kehitys saavuttaa huipun jo noin 20-vuotiaana, toisilla vasta 22-24-vuotiaana. Kun ihminen on kehittynyt huippuunsa, hän ei aivan heti ala vanheta, vaan kehityksen huipun ja vanhenemisen alun välille jää muutaman vuoden mittainen ajanjakso, jolloin elimistössä ei tapahdu juurikaan kehitystä suuntaan tai toiseen. Yleensä tämä ajanjakso sijoittuu vuosiin 21-25. Keskimäärin vanhenemisen alkamisajankohta ihmisellä on noin 25-27 vuoden iässä, poikkeuksena naisen munasoluvarastot, jotka eivät uusiudu lainkaan. Aivan ensimmäiset vanhenemisen merkit tulevat ilmi noin 28-34-vuotiaana, riippuen henkilöstä. Yleensä vanheneminen on alkanut viimeistään ihmisen saavuttaessa 28 vuoden iän. Vanheneminen on ensimmäisinä vuosina äärimmäisen hidasta. Vanheneminen kiihtyy monilla 60-65. ikävuodesta eteenpäin. Kuitenkin ikä, jolloin ihminen ei kykene enää tulemaan toimeen ilman muiden apua, vaihtelee 70-100 vuoden välillä. Vanheneminen etenee lopulta kuolemaan, ja on yleensä jonkin pitkäaikaissairauden seuraus.

Vanhenemisen kulku vaihtelee jonkin verran rakenteesta, ominaisuudesta ja toiminnosta toiseen:

• Perusaineenvaihdunta: Noin 40 vuoden iästä eteenpäin perusaineenvaihdunnan ja elintoimintojen selkeästi hidastuessa vähenee myös ravinnon tarve, minkä johdosta vanhentuessaan keski-ikäinen ihminen lihoo helpommin kuin nuori aikuinen.
• Lihakset: Lihasvoima heikkenee noin 30-vuotiaasta lähtien keskimäärin yhden prosentin vuosivauhdilla. Ihminen on kovimmassa fyysisessä kunnossa 20 ja 30 ikävuoden välillä.
• Iho: Ensimmäisiä havaittavia merkkejä 28-34-vuotiaana ovat lievä vähentynyt ihon kimmoisuus kummallakin sukupuolella, ja tämän johdosta yleensä silmien ympärysten alun perinkin ohuelle iholle ilmaantuvat ilmejuonteet, jotka ovat aluksi hyvin epäselviä. Noin 30-vuotiaan iho ei uusiudu enää yhtä voimakkaasti kuin 10 vuotta nuoremmalla, minkä takia esimerkiksi vanhemmiten aknesta jää pysyvämpiä jälkiä ihoon. Kolmenkymmenenviiden ikävuoden jälkeen juonteita ja ryppyjä alkaa ilmaantua myös silmien alle ohuelle iholle ja iho alkaa vähitellen kaikkialla kasvoissa muuttua väsyneemmän näköiseksi. Eräs selkeimmistä vanhenemisen ulkoisista merkeistä 40 vuoden jälkeen ihmisellä ovat ihoon tulevat rypyt, mikä seuraa sidekudosten perusaineena toimivan kollageeni-valkuaisaineen menettäessä kimmoisuuttaan. Iho myös muuttuu ohuemmaksi ihosolujen vähentymisen myötä. Ihmisen kaulan iho löystyy 45. ikävuoden jälkeen, aiheuttaen leukalinjan epäselventymistä. Hiukset muuttuvat harmaiksi ja monet myös kaljuuntuvat iän myötä.
• Aivot: Aivot kehittyvät kaikilla ihmisillä noin 23-vuotiaaksi saakka. Tämänkin jälkeen ihmisen henkinen kehitys jatkuu edelleen, elämänkokemusten karttuessa.
• Hedelmällisyys: Naisen hedelmällisin ikä on noin 20-22-vuotiaana, jolloin naisen hedelmällisyys on yli 90 %. Naisen todennäköisyys tulla raskaaksi laskee 21-vuotiaan 90 %:sta 30-vuotiaan 65-70 %:iin. Naisen munasoluvarastojen laatu alkaa heiketä jo vain vähän yli 20-vuotiaana. Naisen hedelmällisyys kokee jyrkän laskun noin 35 ikävuoden jälkeen, kun 40-vuotiaan naisen todennäköisyys tulla raskaaksi on noin 25 %. Noin 40-vuotiaan naisen kuukautiskierrot lyhenevät yleensä parilla vuorokaudella, mikä on ensioire vaihdevuosien lähestymisestä ja viittaa hedelmällisyyden selkeään laskuun. Hedelmällisyys on naisella enää 10 % 45-vuotiaana. Vanhimmat lapsia luonnollisesti saaneet naiset ovat olleet 46-48-vuotiaita.
• Vaihdevuodet: Vaihdevuosien ensioireet tulevat yleensä jo 45 vuoden ikään saavuttaessa, mutta varsinaiset vaihdevuosioireet nainen kokee yleensä vasta noin 48-53-vuotiaana, viimeiset kuukautiset tulevat 51-52-vuotiaana. Aikaiset vaihdevuodet ovat myöhäisiä yleisempi ilmiö, aikaisimmillaan naisen vaihdevuodet voivat alkaa jo 35-vuotiaana. Tämä on kuitenkin äärimmäisen harvinaista. Naisen munasoluvarastot eivät uusiudu, ja niiden tuhoutuminen alkaa jo lapsuudessa. Kuukautisten yhteydessä munasoluista irtoavat nuorella naisella yleensä kaikkein laadukkaimmat yksilöt, viallisimmat yleensä tuhoutuvat. Noin 35 vuoden iästä vaihdevuosiin keho pyrkii korjaamaan menetettyä hedelmällisyyttään kypsyttämällä satunnaisesti useamman kuin yhden munasolun. Tämän vuoksi todennäköisyys kaksosraskauksiin kasvaa iän myötä hieman niilläkin naisilla vanhemmiten, joilla ei nuorena yleensä irtoa kuin yksi munasolu kuukaudessa. Todennäköisyys synnytysten vaarallisiin komplikaatioihin lisääntyy iän myötä, samoin sikiövauriot. Yleensä naisella ei ole enää lainkaan munasoluja hänen täyttäessään 60 vuotta. Kuitenkin raskaaksi tulemisen mahdollisuus on kadonnut jo kauan tätä aiemmin.
• Testosteroni: 21-25-vuotiailla miehillä kasvot aikuistuvat yleensä edelleen testosteronien johdosta, ja parrankasvu voimistuu. Miesten testosteronitasot saavuttavat huippunsa noin 25-vuotiaana, jonka jälkeen ne alkavat laskea prosentin vuosivauhtia noin 30-vuotiaaksi, jolloin miehen testosteronitasot ovat laskeneet noin 5 % maksimistaan. Tämän jälkeen testosteronitasot laskevat noin 15-20 % jokaisen seuraavan vuosikymmenen aikana. Miehillä testosteronitasojen laskiessa ihonalainen rasvakudos alkaa lisääntyä rintojen seuduille ja keskivartaloon. Tämä johtaa joillakin keski-ikäisillä miehillä aikuisiän gynekomastiaan. Miehen testosteronitasojen laskiessa vähenee myös miehen seksuaalivietti, ja viidenkymmenenvuoden iästä eteenpäin impotenssi on yleistä.

Esiintyvyys

Korkean elintason maissa elinikä on viimeisten satojen vuosien aikana pidentynyt kymmenillä vuosilla. Eliniän pidentymisen lisäksi myös ihmisten terveys on parantunut ja hoivan tarve on siirtynyt myöhemmille elinvuosille; esimerkiksi Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä 94 % yli 75-vuotiaista asuu kotonaan. Kuitenkaan yksittäisen ihmisen enimmäiselinikä ei ole ratkaisevasti kasvanut. Nykyisin pidetään maksimissaan saavutettavissa olevana rajana 120-125 ikävuotta, koska perintötekijöistä johtuviin elämän mittaan vaikuttaviin tekijöihin ei ainakaan nykylääketieteen keinoin kyetä vaikuttamaan.^lähde?

Esimerkiksi naisten hedelmällinen aika on pidentynyt. Vielä 1700-luvulla oli tyypillistä, että ensimmäiset kuukautiset alkoivat vasta 16- tai 17-vuotiaana ja viimeinen kuukautiskierto jo noin 45 vuoden iässä. Länsimaisen nykytytön kuukautisten alkamisajankohta sijoittuu tyypillisesti noin kolmeentoista vuoteen ja viimeinen naisen kuukautiskierto tapahtuu noin 51-vuotiaana. Periaatteessa hedelmällinen ikä on siis kasvanut naisilla lähes vuosikymmenellä.^lähde?

Syyt

Vaikka vanhenemisen biologiaa tutkiva biogerontologia on varsin nuori tieteenala, on biologisen vanhenemisen eteneminen varsin hyvin tiedossa. Vanhenemiseen vaikuttavien tapahtumien syistä ei kuitenkaan ole vielä kovin paljon tietoa.

Erään teorian mukaan vanhenemisen syynä ovat mutaatiot. Elimistössä tapahtuu jatkuvasti lukuisia mutaatioita, mutta rappeutuneessa vanhuksen elimistössä entsyymit, jotka korjaavat DNA-virheitä eivät enää toimi samalla teholla, minkä johdosta mutaation vaikutukset tulevat helpommin näkyviin. Lopulta mutaatiot johtavat kuolemaan. On myös todettu, että vanhenemisen myötä soluihin kertyy jätteitä, jotka ovat elimistölle myrkyllisiä ja sen toimintaa haittaavia. Immuunisuoja heikentyy veren valkosolujen toimintojen heikentyessä ja saattaa tämän myötä olla osaltaan vaikuttamassa elimistön rappeutumiseen. Samoin elimistön vanhenemisen seurauksena tulevia muutoksia on selitetty vapaitten radikaalien elimistön kerääntymisellä ja niiden aiheuttamilla solujen hapetustapahtumilla.^lähde? Vuonna 2013 julkaistussa tutkimuksessa elimistön fysiologinen ikääntyminen liitettiin ensi kerran tiettyyn aivojen osaan, hypotalamukseen, tosin vasta hiirikokeiden perusteella.

Sen sijaan vanhenemisen edistymistä on mahdollista hidastaa monin tavoin, kuten kuntoilemalla sekä mielen vireyttä ylläpitämällä henkisten ponnistelujen ja sosiaalisen aktiivisuuden keinoin. Varsinkin vanhenemisen alkuvuosina, 25-40-vuotiaana, suuri vaikutus prosessin nopeuteen on ihmisen elintavoilla. Tupakointi, vähäinen kehon rasitus ja epäterveellinen ruokavalio todistettavasti hidastavat entisestään kehon omaa korjausjärjestelmää, ja kiihdyttävät happiradikaalien aiheuttamia tuhoja. Runsas alkoholinkäyttö ja tupakointi nuoruudessa aikaistavat vanhenemisen alkamisajankohtaa jopa useilla vuosilla, sillä nuorenkaan ihmisen keho ei ehdi korjaamaan itseään, jos vapaiden radikaalien lisäksi keho kuormittuu jatkuvasti päihteillä.^lähde?

Teini-iässä varhain fyysisen aikuisuuden saavuttaneet henkilöt alkavat vanheta aikaisemmin, kuin myöhemmin fyysisen aikuisuuden saavuttaneet. Esimerkiksi, jos myöhään kehittynyt poika näyttää vielä noin 20-vuotiaana enemmänkin keskimääräiseltä 16-vuotiaalta, hän tuskin 30-vuotiaanakaan näyttää ikäiseltään, vaan nuoremmalta. Kuitenkaan tyttöjen poikia varhaisemmalla murrosiällä ei ole merkitystä siihen, että vanheneminen alkaisi ennen poikia.^lähde?

Vaikutukset

Kalsiumin vähentymisestä, erityisesti naisilla vaihdevuosien aikaan, seuraa suurempi alttius luuvaurioille ja osteoporoosille. Tästä syystä varsinkin iäkkäiden ihmisten kalsiumin saanti on tärkeää terveyden kannalta. Vanhuksille suositellaankin ravintolisinä kalsiumia 1000 µg/vrk ja D-vitamiinia 20 µg/vrk.^lähde?

Yli 85-vuotiaana toimintakyky usein heikkenee ja iän myötä muistisairaudet lisääntyvät.

Hoitomenojen kasvu selittyy osittain ikärakenteen vanhentumisella. Muilla kuin kaikkein vanhimmilla potilailla kuolemaa edeltävät kustannukset (yleensä viimeinen vuosi) ovat moninkertaisia muihin kustannuksiin verrattuna.

Katso myös

• Vanhuus
• Geriatria
• Progeria, sairaus, jossa ihminen vanhenee tavallista nopeammin
• Biologinen kuolemattomuus

Lähteet

• Reijo Tilvis, Kaisu Pitkälä, Timo Strandberg, Raimo Sulkava ja Matti Viitanen (toim.): Geriatria. Kustannus Oy Duodecim, 2016. ISBN 978-951-656-603-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.8.2020). Suomi
• Tast, Tyrväinen, Nyberg, Leinonen: ”Kasvu ja vanheneminen”, Lukio 3 Koulun biologia: Ihminen, s. 40-44. Kustannusosakeyhtiö Otava, 2003. ISBN 951-1-15669-1.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vanheneminen Wikimedia Commonsissa