Lihaskudos

kudostyyppi

Lihaskudos on säikeistä pehmytkudosta, josta lihakset enimmäkseen muodostuvat.

Rakenne ja tyypitMuokkaa

Lihaskudos koostuu pitkistä ja kapeista, supistumiskykyististä lihassoluista, jotka puolestaan koostuvat lihassäikeistä. Lihassolut eli lihassyyt muodostavat lihassolukimppuja.[1]

Kaiken lihaskudoksen yhteisiä ominaisuuksia ovat sähkönjohtavuus, ärtyvyys, venymiskyky, supistumiskyky ja rentoutumiskyky. Lisäksi noin kaksi kolmasosaa ihmisen lihaksista on tahdonalaisia.[2]

 
Lihaskudoksen kolme tyyppiä, vasemmalta oikealle sileää lihaskudosta, sydänlihaskudosta ja poikkijuovaista lihaskudosta.

Ihmisellä on kolmentyyppistä lihaskudosta: poikkijuovaista, sileää ja sydänlihaskudosta.[2]

  • Poikkijuovainen lihaskudos muosostaa luustolihakset eli luurankolihakset. Ne ovat kiinni luissa ja supistuessaan lähentävät luita toisiinsa ja aiheuttavat liikkeen.[2]
  • Sileä lihaskudos muodostaa sileät lihakset. Niitä ovat muun muassa verisuonten, hengitysteiden, virtsateiden ja ruoansulatuskanavan seinämien lihakset. Sileät lihakset säätelevät sisäelinten liikkeitä ja vastaavat ravinnon, ilmavirtauksen, veren ja virtsan kuljetuksesta sekä ihokarvojen kohottamisesta ja silmän pupillin koon säätelystä.[2]
  • Sydänlihaskudos muodostaa sydänlihaksen.[2]

VaivatMuokkaa

Lihaskudos voi vaurioitua monella tavalla, kuten liiallisen fyysisen aktiivisuuden, mekaanisen vamman, lämpötilan tai kemikaalialtistuksen seurauksena.[3]

Lihaskudosvauriossa havaitaan lihassoluissa rakenteellisia muutoksia ja hajoamista, proteiini- ja entsyymipitoisuuksien vaihtelua, tulehdusmarkkereiden ilmaantumista, kalsiumtasapainon muutoksia sekä glukoosimetabolian laskua. Vaurioituneen lihaksen fyysinen suorituskyky ja aktiivisuus ovat heikentyneet. Lihasvoima laskee, lihas väsyy herkästi, hermotus häiriintyy, liikelaajuudet kaventuvat, ja kudoksessa esiintyy turvotusta ja arkuutta.[3]

Kipua lihaskudokseen voi aiheuttaa esimerkiksi lihaskramppi, iskun aiheuttama ruhjevamma, iskemia eli kudoksen verettömyys, voimakas lihasjännitys tai fyysisen aktiivisuuden aiheuttama viivästynyt lihassärky.[3]

Lihaskudos on hyvin adaptoituvaa, ja lihaskudosvauriot alkavat korjautua nopeasti lihaskudoksen regeneraatiossa.[4]

Jos lihas on käyttämättömänä, se alkaa surkastua eli atrofioitua.[5] Lihasmassa alkaa hitaasti vähentyä ihmisellä noin 30. ikävuoden jälkeen. Ikääntymisessä tapahtuvaa lihasmassan vähenemistä ja lihasatrofiaa kutsutaan sarkopeniaksi. Sitä voi hidastaa lihasvoimaharjoittelulla.[6]

Lihassairauksia on noin 400 erilaista, mutta ne ovat suhteellisen harvinaisia. Lihassairaudet ovat yleensä parantumattomia, ja niitä hoidetaan kokonaisvaltaisella kuntoutuksella.[7]

LähteetMuokkaa

  • Kauranen, Kari: Lihas – rakenne, toiminta ja voimaharjoittelu. Liikuntatieteellinen seura, 2014. ISBN 978-952-5762-00-6.

ViitteetMuokkaa

  1. Kauranen 2014, s. 60–76.
  2. a b c d e Kauranen 2014, s. 39–48.
  3. a b c Kauranen 2014, s. 301–314.
  4. Kauranen 2014, s. 315–322.
  5. Kauranen 2014, s. 338–347.
  6. Kauranen 2014, s. 348–356.
  7. Kauranen 2014, s. 357–377.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.