Avaa päävalikko
Luuytimen koepalan otto lampaalta

Luuydin (lat. medulla ossium) on kudosta, joka täyttää pitkien luiden yhtenäiset ydinontelot. Luuydinontelo sijaitsee hohkaluukerroksen sisäpuolella.[1] Punaisen luuytimen kantasolujen yksi solulinja johtaa kypsien punasolujen kehittymiseen, toinen granulosyyttien ja monosyyttien kehittymiseen ja kolmas imusolujen kehittymiseen. Verihiutaleet muodostuvat luuytimessä kuroutumalla irti luuytimen jättisoluista, megakaryosyyteistä.[2]

Keltainen luuydin on pääasiassa sidekudosta ja rasvaa. Vastasyntyneen luuydin on kokonaan verisoluja tuottavaa punaista ydintä, mutta kasvuvuosina punainen luuydin rasvoittuu suurelta osin keltaiseksi ytimeksi.[1] Terveellä ja täysikokoisella henkilöllä on punaista luuydintä vain kylkiluissa ja muutamissa muissa lyhyissä litteissä luissa kuten lantiossa ja rintalastassa. Luissa ei ole hermoja vaan ne ovat luuta ympäröivässä luukalvossa.

LähteetMuokkaa

  1. a b Hiltunen, Holmberg, Jyväsjärvi, Kaikkonen, Lindblom-Ylänne, Nienstedt, Wähälä: Galenos - Johdanto lääketieteen opintoihin, s. 196. Helsinki: WSOYpro, 2010. ISBN 978-951-0-33085-2.
  2. Haug, Sand, Sjaastad: Ihmisen fysiologia, s. 312. Porvoo: WSOY, 1999. ISBN 951-0-19882-x.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä anatomiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.