Kylkiluu
Kylkiluut (lat. costa, monikossa costae) ovat luita, jotka osallistuvat rintakehän muodostamiseen. Kylkiluiden tehtävä on suojella rintaontelon elimiä.
Lukumäärä
muokkaaIhmisellä on yleensä 12 paria kylkiluita. Joillakuilla harvoilla voi olla 11 paria, ja joillain on ylimääräisiä niin sanottuja kaulakylkiluita tai lannekylkiluita. Nämä voivat joskus aiheuttaa kiputiloja.[1]
Kylkiluuparien lukumäärä vastaa kaikilla eläinlajeilla rintanikamien määrää.
Laji | Kylkiluuparien määrä[2] |
---|---|
Ihminen | 12 |
Hevonen | 18 |
Märehtijät | 13 |
Sika | 13–16 |
Lihansyöjät | 12–14 |
Rakenne ja kiinnittyminen
muokkaaKaksi ensimmäistä eli ylintä kylkiluuparia ja kolme viimeistä paria ovat melko erilaisia muihin verrattuna. Ensimmäinen kylkiluu on kaikkein lyhyin, ja muista poiketen se on litistynyt ylä/alasuunnassa eikä ulko/sisäsuunnassa kuten muut. Loput seitsemän paria muistuttavat suuresti toisiaan. Niissä on erotettavissa pää, kaula ja varsi.[1]
Kaikki kylkiluut niveltyvät selänpuoleisesta päästään kahteen rintanikamaan kaksiosaisen nivelpinnan avulla. Rinnan puolella seitsemän ensimmäistä kylkiluuparia liittyvät kimmoisasti rintalastaan kylkiruston välityksellä. Kahdeksannen, yhdeksännen ja kymmenennen kylkiluun rustot ovat yhdistyneet ja muodostavat kylkikaaren, jonka välityksellä ne ovat yhteydessä rintalastan alapään kanssa. Yhdestoista ja kahdestoista kylkiluu ovat muodoltaan yksinkertaisia puikkoja, jotka päättyvät vapaasti lihasten väliin.[1]
Kylkiluun toisen nivelen lateraalipuolella kylkiluun varren suunta kääntyy voimakkaasti eteenpäin ja muodostaa kulman. Kylkiluun varren sisä-alareunan uurteessa kulkee verisuoni ja hermoja.[1]
Kylkiluiden muodostama rintaontelo laajenee hiukan hengittäessä hengityslihasten toimesta.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e Hervonen, Antti: Tuki- ja liikuntaelimistön anatomia, s. 93–94, 76. Lääketieteellinen oppimateriaalikustantamo, 2004. ISBN 952-9635-01-X.
- ↑ König & Liebich: ”1”, Veterinary Anatomy of Domestic Mammals, s. 101. Saksa: Schattauer, 2007. ISBN 978-3-7945-2485-3. (englanniksi)