Oulun konservatorio

musiikkioppilaitos Oulussa
(Ohjattu sivulta Oulun Konservatorio)

Oulun konservatorio on musiikin perus- ja ammatillista koulutusta antava Oulun kaupungin omistama oppilaitos. Ammatillisessa koulutuksessa on noin 60 opiskelijaa ja peruskoulutuksessa 650 opiskelijaa.[1] Oppilaitos toimii Oulun musiikkikeskuksessa Karjasillan kaupunginosassa. Pop- ja jazz-musiikin koulutus tapahtuu Kotkantien kampuksella Kaukovainion kaupunginosassa.

Konservatorion edeltäjä on Oulun musiikkiopisto, jonka Oulun Musiikkiyhdistys perusti vuonna 1952. Opetusministeriö muutti musiikkiopiston konservatorioksi vuonna 1978, minkä jälkeen Oulussa voitiin aloittaa musiikinopettajien ja orkesterimuusikoiden koulutus. Vuodesta 1984 lähtien konservatoriossa on koulutettu myös kanttoreita.[2]

Musiikkiopiston pitkäaikainen opettaja ja sittemmin konservatorion rehtori 1975–1990 oli tenorilaulaja, kuoronjohtaja, kanttori-urkuri Elias Palola[3], jonka poika viulisti Erkki Palola toimi myöskin konservatorion opettajana.

Lähteet muokkaa

  1. Oulun opetustoimen portaali. Muu koulutus 2006. Oulun kaupunki. Viitattu 24.11.2007. [vanhentunut linkki]
  2. Manninen, Turo: Oulun kaupungin historia VI, s. 341–344. Oulu: Oulun kaupunki, 1995. ISBN 951-9234-48-9.
  3. Irja Hämäläinen, Risto Rantala, Hannakatri Hollmén (toim.): Kuka kukin on. Who's who in Finland. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1994, s. 688. Palola, Elias. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-12833-7.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.