Tervahovi

Tämä artikkeli käsittelee Oulussa sijainnutta tervan varastointi- ja tarkastuspaikkaa. Muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Oulun tervahovi oli Oulussa Toppilansalmen pohjoisrannalla sijainnut tervan varastointi- ja tarkastuspaikka. Tervahovi toimi 1700-luvun lopulta aina 1900-luvun alkuun.

Historia

Tervahovin perustaminen tuli ajankohtaiseksi Oulun tapulikaupunkioikeuksien saannin myötä. Tervaa ei tarvinnut enää kuljettaa Tukholmaan tarkastettavaksi, vaan tarkastus voitiin hoitaa Oulussa. Päätös perustamisesta tehtiin vuonna 1777. Paikaksi ajateltiin ensin Raatinsaarta, mutta lähinnä Oulun kauppaseuran vaatimuksesta päätettiin tervahovi rakentaa Toppilansalmen pohjoisrannalle lähelle kaupungin ulkosatamaa. Sataman lisäksi syrjäisemmän Toppilan puolesta puhui Raatinsaaressa sijaitsevan tervavaraston tuoma uhka kaupungin paloturvallisuudelle.^[1] Tervahovi valmistui keväällä 1783, jolloin rakennuspaikalla suoritettiin tarkastus. Tervaa alettiin kuitenkin vastaanottaa jo vuonna 1781, jolloin tervahoviin tuotiin 22 777 tynnyriä tervaa.^[2]

Tervanvienti tervahovin kautta nousi 1800-luvun puoleen väliin mennessä noin yli 50 000 tynnyriin vuosisadan alun noin 25 000 tynnyristä. Tervaa vietiin moniin eri maihin. Vielä Suomen sodan jälkeenkin suuri osa tervasta vietiin Ruotsiin, mutta Ruotsin merkitys kauppakumppanina väheni vuosien kuluessa. Venäjän pyrkimyksenä oli Kustaa Hautalan mukaan heikentää Suomen ja Ruotsin välistä kaupankäyntiä.^[3] Krimin sota vähensi tervanvientiä 1850-luvulla. Oolannin Sodan aikana 1. kesäkuuta 1854 englantilaiset tuhosivat Oulun kauppalaivaston ja polttivat tervahovin rakennukset sekä varastoissa olleet noin 16 000 tynnyriä tervaa.^[4]

Seuraava onnettomuus kohtasi tervahovia 10. kesäkuuta 1901. Tervahovin vieressä sijainneen sahan alueelta alkanut tulipalo levisi tervahoviin ja poltti sen rakennukset ja varastoissa olleen tervan. Tervaa paloi 13 200 tynnyriä. Tervahovi sijoitettiin palon jälkeen väliaikaisesti Toppilan salmen eteläpuolelle. Vasta vuonna 1903 se siirrettiin entiselle paikalleen, jonne oli rakennettu toimintaa varten joitain pieniä rakennuksia. Tervakaupan merkitys oli kuitenkin 1900-luvulle tultaessa vähentynyt, ja vuonna 1910 Oulun kauppaseura myi tervahovin kaupungille, joka siirsi sen toiminnan salmen eteläpuolelle satamaradan ja rakennusten tieltä. Tervahovin voidaan katsoa lopettaneen toimintansa tuolloin.^[5]

Pehtoorit

Petter Henrik Junnelius, pehtoorina vuosina 1840–1884.

Adrian Abraham Junnelius, pehtoorina vuosina 1892–1910.

Tervahovin hoitajien eli pehtoorien piti olla koulutukseltaan triviaalikoulun kirjureita tai ylemmän koulutuksen saaneita. Kielitaidoksi vaadittiin ruotsi ja englanti. Lisäansioksi katsottiin myös venäjän ja ranskan kauppasanaston osaaminen. Pehtoorit nimitti Kauppaseura. Kyseisen ammattikunnan piti valvoa, että Kauppaseuran asettamaa ohjesääntöä noudatetaan. Ohjesäännön laiminlyönneistä tai rikkomisesta pehtoori voitiin erottaa virasta. Pehtoorin tehtäviin kuului etsiä ja esittää maistraatin nimitystä varten henkilöstö, kuten rääkärit ja tynnyrinpyörittäjät. Lisäksi pehtoorit maksoivat tervan luovutuksen yhteydessä tervasta sovitun hinnan tervanpolttajille. Lisäksi tehtäviin kuului muun muassa tervan tilastointi, laivausasiakirjojen valmistelu ja varustamisen valvominen. Oulun Tervahovin pehtooreita olivat muiden muassa:

Simeon Berkmann 1781–1794^[6]
Waldemar Lemón 1795–1839^[7]
Petter H. Junnelius 1840–1884^[8]^[9]^[10]
Albert A. Junnelius 1892–1910^[11]

Katso myös

Lähteet

↑ Aimo Halila: Oulun kaupungin historia II, s. 290–293. Kirjola Oy, 1953.
↑ P. W. Snellman: Kertomus oulun Kauppaseuran ja Oulun Kauppiaiden Eläkelaitoksen toiminnasta vuosina 1771–1939, s. 76–87. Kirjapaino Osakeyhtiö Kaleva, 1939.
↑ Kustaa Hautala: Oulun kaupungin historia III, s. 212–213. Oulu: Kirjapaino Oy Kaleva, 1975. ISBN 951-95283-2-6
↑ Kustaa Hautala: Oulun kaupungin historia III, s. 446–451. Oulu: Kirjapaino Oy Kaleva, 1975. ISBN 951-95283-2-6
↑ Kustaa Hautala: Oulun kaupungin historia IV, s. 100–105. Oulu: Kirjapaino Oy Kaleva, 1976. ISBN 951-9327-00-2
↑ P. W. Snellman: Oulun Kauppaseuran ja Kauppiaiden eläkelaitoksen toim.kertomus 1771–1939, s. 84. Kaleva kustannus, 1939.
↑ P. W. Snellman: Oulun Kauppaseuran ja Kauppiaiden eläkelaitoksen toim.kertomus 1771–1939, s. 202. Kaleva kustannus, 1939.
↑ Pehtoorit, räkärit ja tynnyrinvyöryttäjät (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ P. W. Snellman: Oulun Kauppaseuran ja Kauppiaiden eläkelaitoksen toim.kertomus 1771–1939, s. 251. Kaleva kustannus, 1939.
↑ ^a ^b P. W. Snellman: Oulun Kauppaseuran ja Kauppiaiden eläkelaitoksen toim.kertomus 1771-1939, s. 88. Kaleva kustannus, 1939.
↑ P. W. Snellman: Oulun Kauppaseuran ja Kauppiaiden eläkelaitoksen toim.kertomus 1771–1939. Kaleva kustannus, 1939.

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tervahovi Wikimedia Commonsissa

Verkkonäyttely tervahovista Oulun maakunta-arkiston verkkosivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)

Oulun historia

Oulun palot	v. 1652 palo v. 1655 palo v. 1705 palot v. 1715 palo v. 1773 palo v. 1822 palo v. 1882 palo
Merenkulku	Fregatti Toivo Hailuotolaiva Kiikelin hylky Laitakarin hylky Hinaaja Oulu II Sophia Marian hylky
Teollisuuden historia	Aittokoski Oy Katri Antell Merijal Oulu Oy Pateniemen saha Tervahovi Toppila Oy Toppilan Mallasjuomatehdas Typpi Oy Ab Uleå Oy Veljekset Åström
Kuntaliitokset	1965: Oulujoen kunta 2009: Ylikiimingin kunta 2013: Haukiputaan kunta Kiimingin kunta Oulunsalon kunta Yli-Iin kunta
Katso myös	Kierikkikeskus Latokankaan kivikautinen asuinalue Oulun kasarmi Oulun kristalliyö Oulun linna Oulun valtaus Pikku-Berliini Rekikylän kivikautinen asuinpaikka Typpi Oy:n räjähdysturma Ylikiimingin seurakunta

[halila-1] Aimo Halila: Oulun kaupungin historia II, s. 290–293. Kirjola Oy, 1953.

[snellman-2] P. W. Snellman: Kertomus oulun Kauppaseuran ja Oulun Kauppiaiden Eläkelaitoksen toiminnasta vuosina 1771–1939, s. 76–87. Kirjapaino Osakeyhtiö Kaleva, 1939.

[hautala1-3] Kustaa Hautala: Oulun kaupungin historia III, s. 212–213. Oulu: Kirjapaino Oy Kaleva, 1975. ISBN 951-95283-2-6

[hautala2-4] Kustaa Hautala: Oulun kaupungin historia III, s. 446–451. Oulu: Kirjapaino Oy Kaleva, 1975. ISBN 951-95283-2-6

[hautala3-5] Kustaa Hautala: Oulun kaupungin historia IV, s. 100–105. Oulu: Kirjapaino Oy Kaleva, 1976. ISBN 951-9327-00-2

[6] P. W. Snellman: Oulun Kauppaseuran ja Kauppiaiden eläkelaitoksen toim.kertomus 1771–1939, s. 84. Kaleva kustannus, 1939.

[7] P. W. Snellman: Oulun Kauppaseuran ja Kauppiaiden eläkelaitoksen toim.kertomus 1771–1939, s. 202. Kaleva kustannus, 1939.

[8] Pehtoorit, räkärit ja tynnyrinvyöryttäjät (Arkistoitu – Internet Archive)

[9] P. W. Snellman: Oulun Kauppaseuran ja Kauppiaiden eläkelaitoksen toim.kertomus 1771–1939, s. 251. Kaleva kustannus, 1939.

[OKS88-10] P. W. Snellman: Oulun Kauppaseuran ja Kauppiaiden eläkelaitoksen toim.kertomus 1771-1939, s. 88. Kaleva kustannus, 1939.

[11] P. W. Snellman: Oulun Kauppaseuran ja Kauppiaiden eläkelaitoksen toim.kertomus 1771–1939. Kaleva kustannus, 1939.

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]

[6]

[7]

[8]

[9]

[10]

[11]