Avaa päävalikko

Yli-Ii

Suomen entinen kunta, nykyinen Oulun kaupungin suuralue
Tämä artikkeli kertoo entisestä Suomen kunnasta. Muut merkitykset löytyvät täsmennyssivulta.

Yli-Ii (epävirallisesti ruots. Överijo tai Över-Ijo) on entinen Suomen kunta, joka sijaitsi Pohjois-Pohjanmaan maakunnan luoteisosassa. Yli-Iin naapurikunnat olivat Haukipudas, Ii, Oulu ja Pudasjärvi.

Yli-Ii
Entinen kunta – nykyiset kunnat:
Oulu
Yli-ii.vaakuna.svg Yli-Ii.sijainti.suomi.2008.svg

vaakuna

sijainti

Sijainti 65°22′20″N, 025°50′25″E
Maakunta Pohjois-Pohjanmaan maakunta
Seutukunta Oulun seutukunta
Kuntanumero 972
Hallinnollinen keskus Yli-Iin kirkonseutu
Perustettu 1924
– emäpitäjä Ii
Liitetty 2013
– liitoskunnat Oulu
Haukipudas
Kiiminki
Oulunsalo
Yli-Ii
– syntynyt kunta Oulu
Pinta-ala 793,26 km² [1]
(1.1.2012)
– maa 769,15 km²
– sisävesi 24,11 km²
Väkiluku 2 179  [2]
(31.12.2012)
väestötiheys 2,83 as./km² (31.12.2012)

Joukkoliikenne linjat 8.8.2018–2.6.2019 ovat 29, 29M ja 39. Kesäisin Yli-Iihin ei kulje ollenkaan Oulun kaupungin joukkoliikennettä vähäisen kysynnän vuoksi. Linjalta 29 poistetaan välillä 2019–2021 Yli-Iistä lähtevä päivävuoro, ja linja 39 lakkautetaan välillä 2019–2021 vähäisen kysynnän vuoksi.

PerustiedotMuokkaa

Yli-Ii sijaitsee Iijoen rannalla, jolla on iso sivujoki Siuruanjoki. Yli-Iin kunta on perustettu vuonna 1924, jolloin se erotettiin Iistä. Kuntien väkiluvut tosin laskettiin yhteen vielä vuoteen 1932. Kunnassa asui lakkauttamishetkellä 2 179 ihmistä[2] ja sen pinta-ala on 793,26 km2, josta 24,11 km2 on vesistöjä[1]. Väestötiheys oli 2,83 asukasta/km2. Viime vuosina Yli-Iin väkiluku on kasvanut pikkuhiljaa johtuen Oulun läheisyydestä. Yli-Iin keskustasta on matkaa Ouluun noin 47 kilometriä.

Oulun kaupunki sekä Yli-Iin, Haukiputaan, Kiimingin ja Oulunsalon kunnat yhdistyivät vuoden 2013 alussa uudeksi Oulun kaupungiksi.[3]

HistoriaMuokkaa

Kivikaudella Yli-Iin seudut olivat Iijoen suistoa. Iijokivarresta Kierikin ja Pahkakosken välistä on löydetty voimalaitostöiden yhteydessä useita kivikautisia asuinpaikkoja. Vielä 1500-luvulla alue oli suurimmaksi osaksi erämaata, pääasiassa rannikon ihmisten ja saamelaisten yhteistä nautinta-aluetta. Karjalankylään ja Pirttitörmään (nykyiseen Jakkukylään) oli tosin noussut muutamia taloja. Seutu kuului Novgorodin ja Venäjän vanhoihin nautinta-alueisiin ja siirtyi Ruotsin hallintaan vasta Täyssinän rauhassa vuonna 1595.[4]

Väestö sai toimeentulonsa pyynnistä ja kalastuksesta, joka pysyi tärkeänä elinkeinona aina 1930-luvulle, jolloin jokien lohipadot siirtyivät yksityisiltä valtion omistukseen. Vähitellen myös maatalouden merkitys alkoi kasvaa. Maatalous kehittyi luonnonolosuhteiden vuoksi karjan hoitoon. 1700- ja 1800-luvulla voin hinta oli ajoittain niin hyvä, että sen myynti kannatti. Lehmien lisäksi Yli-Iissä on pidetty aina jonkin verran poroja. 1600-luvulta lähtien Suur-Ii alue oli Oulun tervanhankinta-aluetta. Alueen merkitys kasvoi huomattavasti 1700-luvulla, jolloin tervan lauttakuljetukset pääsivät vauhtiin Ii- ja Siuruanjoella. Jokaisessa kylässä mm. Pirttitörmässä ja Karjalankylässä tervaa poltettiin säädettyjen kiintiöiden verran.[4]

Yli-Iin seutu kuului osana Suur-Iin pitäjään, joka käsitti suuren osan Iijokilaaksoa. Yli-Iin seurakunta perustettiin senaatin päätöksellä vanhasta emäseurakunnasta. Samana vuonna perustettiin myös Yli-Iin kunta.[4]

Yli-Iin asukasluku kasvoi 1960-luvun alkuun, jolloin asukkaita oli yli 3 800. Tämän jälkeen asukasluku alkoi pienentyä nopeasti voimakkaan poismuuton vuoksi. Vuonna 1970 asukkaita oli 3 561 ja 1980 enää 2 478. 1980-luvulla väestön väheneminen hidastui.[4]

Yli-Iin pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla seinäkuivalihavelli ja makea juustokeitto.[5]

LuontoMuokkaa

Yli-Iin maisemia hallitsevat loivapiirteiset mäntykankaat ja laajat suot.[4]

Kallioperä on pääasiassa gneissigraniittia. Kunnan keskiosiin työntyy amfiboliitteja, graniitteja ja granodioriitteja sisältävä vyöhyke ja Iijoen eteläpuolella on arkoosikvarsiitteja ja fylliittejä. Yleisin maalaji on moreeni, joka on kuitenkin laajoilla alueilla turpeen peitossa. Huomattavin harju on kunnan koillisosaa halkova Huiskan harju. Korkeuserot ovat kunnan alueella vähäiset. Maasto viettää luoteisosia lukuun ottamatta idästä länteen. Korkein kohouma on Linkamaa kunnan itäosassa. Yli-Iin pinta-alasta on suota noin 60 prosenttia. Suurimpia soita ovat Iso Savisuo, Viitasuo, Palosuo ja Saukkosuo.[4]

Yli-Iin keskiosien maisemia hallitsee itä-länsisuunnassa virtaava Iijoki, joka oli aikoinaan Suomen parhaimpia lohijokia. Joen alajuoksun valjastaminen voimatalouden käyttöön 1959–1971 katkaisi kuitenkin lohen nousun jokeen. Kunnan alueella on Iijoessa neljä voimalaitosta: Haapakoski, Pahkakoski, Kierikki ja Maalismaa. Iijokeen liittyy pohjoisosasta tuleva Siuruanjoki, johon yhtyvät mm. Leuvanoja, Vitmaoja ja Martimojoki. Kunnan alueella on useita pieniä järviä mm. Halajärvi, Iso Isterinjärvi ja Koutuanjärvi.[4]

KyliäMuokkaa

NähtävyydetMuokkaa

 
Yli-Iin kunnanraja.

Yli-Iissä sijaitsee arkeologinen toiminta- ja näyttelykeskus Kierikkikeskus ja Kivikauden kylä. Niiden yhteydessä toimivat myös hotelli ja ravintola.

Kierikki on alueena tärkeä kivikautinen löytö- ja tutkimuskohde. Aluetta on tutkittu arkeologisin kaivauksin vuodesta 1960. Tärkeimpiä löytöjä ovat hirsiperustaiset rakennusten jäänteet 4 000–3 000 eaa. Satojen talolöytöjen ohella Kierikistä on löytynyt kaksi kivikautista rivitaloa aikavälillä 3 350–3 200 eaa. Löytöaineistossa tärkeässä asemassa ovat asbestisekoitteinen Kierikinkeramiikka. Brittiläinen arkeologian opiskelija löysi BBC:n tietojen mukaan kesällä 2007 Iijoen varrelta 5 000 vuotta vanhan koivun tuohen tervasta valmistetun purukumin. Sen sisältämän karbolihapon antiseptisyyden takia sitä käytettiin ientulehdusten hoitoon.

Tunnettuja yli-iiläisiäMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2012 1.1.2012. Maanmittauslaitos. Viitattu 2.1.2013.
  2. a b Suomen asukasluvut kuukausittain – Kunnittain aakkosjärjestyksessä 31.12.2012. Väestörekisterikeskus. Viitattu 16.1.2013.
  3. Uusi Oulu syntyi äänestysten jälkeen Kaleva.fi. 28.6.2010. Oulu: Kaleva Oy. Viitattu 28.6.2010.
  4. a b c d e f g Kalevi Rikkinen ym.: Finlandia, Otavan iso maammekirja 8. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-09142-5.
  5. Kolmonen, Jaakko (toim.): Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 176. Helsinki: Patakolmonen, 1988. ISBN 951-96047-3-1.

Aiheesta muuallaMuokkaa