Avaa päävalikko

Oulun Kauppaseura perustettiin vuonna 1771 ja se lakkasi vuonna 1915. Kauppaseura edisti merenkulkua, tervan-, puutavaran-, laivojen valmistusta, sataman ylläpitoa ym. vientitoimintaa. Lisäksi Kauppaseura hallinnoi kauppiaiden eläkekassaa, Oulun tervahovin toimintaa, ruutikauppaa ja Pakkahuonetta. Kauppaseura esitti myös, kauppa- ja laivaporvarioikeuksia, rakennushankkeita, nimityksiä, ym. uudistuksia maistraatin käsiteltäväksi.

Oulun Kauppaseura
Oulun Kauppaseuran sinetti 1800-luvulta
Oulun Kauppaseuran sinetti 1800-luvulta
Perustettu 1771
Lakkautettu 1939
Toimiala Ulkomaankauppa ja satamatoiminnot
Päämaja Oulu
Toiminta-alue Oulun lääni ja ulkomaat
Jäsenet Oulun tukkukauppiaat

Sisällysluettelo

KauppaseuratMuokkaa

Ruotsissa oli aiemmin 1700–luvun alussa annettu eräille kaupungeille ohjesäännöt kauppakomppanian eli kauppaseuran perustamiseksi. Näillä ohjeilla annettiin seikkaperäiset määräykset asianomaisen kaupungin kaupasta ja sen harjoittajista. Näillä kauppaseuroilla oli oikeus käyttää tuomiovaltaa kauppaa koskevissa asioissa. Ohjesäännöt vahvistettiin mm. Göteborgin kauppaseuralle v. 1738, Gävlen v. 1738 ja Yestadin v. 1740[1]. Kauppaseuran jäsenistö koostui lähinnä tukkukauppatoimintaa harjoittavista kauppiaista, jotka halusivat edistää vientitoimintaa. Teurastajat, torikauppiaat, leipurit, jumanpanijat ym. ammatin harjoittajat muodostivat oman ryhmänsä ja heidän elinkeinoistaan oli voimassa erityiset omat säännöt.

PerustaminenMuokkaa

Oulun Kauppaseura perustettiin 1771. Vuonna 1774 laadittiin maistraatille ohjesääntö kauppaporvarioikeuksien edellyttämästä oppijaksosta sekä vaadittavasta opinnäytteestä. Oulun saatua tapulikaupunkioikeudet 1765, päättivät porvarit järjestäytyä parantaakseen ulkomaankaupankäyntiä. Uudessa tilanteessa voitiin ryhtyä täydessä laajuudessa suoranaisiin kauppasuhteisiin ulkomaiden kanssa ja Tukholmasta riippumatta ja järjestää tuontia sekä vientiä. Perustajajäseniä Oulussa olivat sen ajan suurimmat kauppamiehet[2].

ToimintakaudetMuokkaa

Toimintakaudet jakaantuvat puheenjohtajan mukaan. Puheenjohtajia olivat mm.

  • 1771–1810 eri puheenjohtajia (puheenjohtajakäytäntö oli kokouskohtainen)[2]
  • 1811–1827 Iisak Carsrtröm[3]
  • 1828–1843 J. F. Lundeman
  • 1844–1852 Anders Nylander[4]
  • 1853–1873 J. W. Snellman G:son[5]
  • 1873–1915 eri puheenjohtajia (puheenjohtajakaudet olivat lyhyitä 1-4 vuotta)[6]

Toimikausi 1771–1810Muokkaa

Oulun kauppaseuran ensimmäinen puheenjohtaja oli Efraim Wacklin. Ensimmäisenä toimintakautena mukana olevista kauppiassuvuista mainittakoon mm; Wacklinin, Engmanin, Nylanderin suvut. Vuonna 1777 päätettiin perustaa Oulun tervahovi[7]. 1778 Perustettiin Merimieshuone. Oulun Kauppaseura toimi perustamisen jälkeen Maistraatin alaisuudessa, mutta jo vuonna 1800 se toimi maistraatin nähden täysin riippumattomana. Kauppaseuran alkutaival ei ollut helppo. Takana oli 1783 päättynyt Yhdysvaltain vapaussota, joka oli tuottanut suuria voittoja kauppiaille. Edessä olevat sodat ajoivat Suomen lamaan. Kustaa III:n sota oli Ruotsin ja Venäjän välinen sota kesäkuusta 1788 elokuuhun 1790. Sota ei koskettanut suoranaisesti Oulua, mutta tuona ajanjaksona usea kauppias ajautui konkurssiin ulkomaankaupan lakattua. Suomen sota oli Venäjän ja Ruotsin välinen sota, joka käytiin vuosina 1808–1809 [8]. Tämä asetti Kauppaseurat aivan uuteen tilanteeseen. Aluksi Oulun Kauppaseura suhtautui uuteen miehittäjään hyvin vihamielisesti, mutta myöhemmin uusi valloittaja osoittautui uudeksi mahdollisuudeksi edistää ja uudistaa kaupankäyntiä[9][10]. Vuonna 1800 perustettiin Kuusiluotoon ruutimakasiini, joka myi aluksi ruutia mm. Oulun kaupungille ja Porvarikaartille.

Toimikausi 1811–1827Muokkaa

Toimintaan mukaan tulleista kauppiassuvuista mainittakoon Forsmanin, Franzénin, Höckertin, Niskan, Spolanderin suvut. 1816 päätettiin perustettiin ruoppauskassa ja -toimikunta. Ensimmäisenä johtajina toimivat C. F. Junnelius ja Johan Wickman. Vuonna 1819 keisari Aleksanteri I vieraili Oulussa. Keisarin matkareittinä oli Oulu-Kajaanin tervareittiin ja teollisuuteen tutustuminen. Kauppaseura asetti vierailua varten toimikunnan. Johtajaksi valittiin Erik Junnelius, joka hankki retkeä varten 24 miestä ja 3 purtta. Retkikunnan johtajaksi valittiin kapteeni Johan Junnelius ja varapäälliköksi perämies Christian Svanljung[11][12][13]. Samana vuonna kauppaseura esitti ruoppauskassan toiminnan aloittamisesta anomuksen keisari Aleksanteri I:lle, joka vahvisti säännöt ja ruoppaustaksat[14]. Vuonna 1822 kaupunkia kohtasi Oulun suurpalo. Usea kauppias kärsi suuria tuhoja, jotka jäivät korvaamatta vakuutuksien puuttuessa. Tulipalo ei vaurioittanut Toppilan sataman varastoja ja laivastoa.

Toimikausi 1828–1843Muokkaa

Vuonna 1828 perustettiin Oulun läänin talousseura ja Oulun linnan raunioiden jäljelle jääneeseen osaan vuonna ruutikellari. 1839 perustettiin Oulun kauppiaiden eläkekassa, joka takasi mm. osakkaina olevien kauppiaiden eläkkeen sekä hukkuneiden jäsenien leskien eläkkeet. Kauppaseura antoi Anders Nylanderille vuonna 1836 tehtäväksi ostaa höyryalus Ouluun ja perustaa sille yhtiö. Alus saatiin vasta vuonna 1839 Ouluun. Höyrylaiva oli nimeltään S/S Uleåborg ja se oli valmistettu Ruotsissa. Sen ensimmäinen kapteeni oli Carl Ramberg, jonka jälkeen kapteenina toimi Johan Junnelius. Koska toiminta osoittautui tappiolliseksi laiva myytiin Turkuun, jossa se sai nimen S/S Union.

Toimikausi 1844–1852Muokkaa

Aiemmin Kauppaseuran suunnittelemasta kauppiaiden pankista ei tullut mitään. Sen sijaan vuonna 1845 Ouluun perustettiin Säästöpankki. Siinä olivat enemmistönä Oulun Kauppaseuran jäsenet. Vuoden 1847 luettelossa oli jäljellä ainoastaan kaksi Niskaa, kolme Nylanderia ja yksi Wacklin. Näiden tilalle tuli mm. useita Höckert ja Junneliuksen suvun edustajia[15].

Toimikausi 1853–1873Muokkaa

Tätä ajanjaksoa sanotaan yhdeksi Oulun Kauppaseuran monivaiheisimmista ajanjaksoista. Ouluun perustettiin mm. uusi suolahuone, köydenpunomo. Kesällä 1854 syttyi Krimin sota, josta käytettiin nimitystä Oolannin sota. Englantilais ranskalainen laivasto-osasto teki tuhoja myös Suomen rannikolla. Pohjoiseen irtautunut Englantilaisten laiva osaston 4 höyryfregattia; Leopard, Odin, Valarous ja Vulture, jotka saapuivat Ouluun 1. kesäkuuta. Laivaston komentaja Honway Plumridge määräsi poltettavaksi kaiken materiaalin, mitä voitiin käyttää sotatoimien hyväksi. Englantilaiset polttivat Oulun sataman rakennukset, Toppilan sataman varastot, tervahovin, jolloin tervaa paloi tuhansia tynnyreitä. Englantilaiset polttivat myös 41 laivaa Oulun kauppalaivastosta, joka oli Turun jälkeen maan toiseksi suurin. Palon aikana Petter Henrik Junnelius neuvotteli Toppilassa englantilaisten kanssa, että nämä säästäisivät asuinrakennukset. Neuvottelun tuloksena ja Junneliuksen jatkotoimien avulla palo saatiin rajattua tervahovin alueelle. Tästä Kauppaseura palkitsi Junneliuksen[16]. Krimin sodan jälkeen Suomessa myönnettiin valtionlainoja tuhoutuneen laivaston elvyttämiseksi. Vuonna 1860 Oulun kauppalaivasto kohosikin Suomen suurimmaksi laivastoksi. Kauppaseura antoi Johan Oldenburgille suunniteltavaksi omistamansa Toppilan tilan kaavoituksen 1854, josta se vuokrasi palstoja jäsenilleen. Näin syntyi Ouluun Toppilansalmen huvila-alue[17]. Alueelle perustettiin useita tehtaita kuten mm. Toppilan Mallasjuomatehdas 1862, Toppilan höyrysaha jne. Kyseisellä aikajaksolla perustettiin myös Ouluun Kauppa- ja 1875 Oulun merikoulu. Oulun Kauppaseura teki useita ehdotuksia, silloista, salakuljetuksen ehkäisemisestä, avustuskohteista. Myös höyrylaivayhteydet avattiin Ouluun. Toppilan Kauppaseuran omistaman tilan vuokratontit yhdistettiin Oulun kaupunkiin.

Toimikausi 1873–1915Muokkaa

Vuonna 1875 tuli voimaan laki kunnallishallinnosta kaupungeissa. Kauppaseuran hallinnassa ollut Oulun satama siirtyi Oulun kaupungin viranomaisten hallintaan[6]. Vuonna 1880 tuli voimaan myös uusi elinkeinolainsäädäntö, joka poisti vanhan porvarioikeus-käsitteen. Täten myös elinkeinolupien myöntäminen siirtyi valtion hallinnon alaisuuteen kaupunkien viranomaisille[6]. Vuonna 1915 Oulun Kauppiaiden eläkekassa lopetti toimintansa. Suurien muutoksien myötä oli vaikeaa saada puheenjohtajia kauppaseuralle. Useiden kieltäytymisien ja vuoden mittaisten puheenjohtajakausien jälkeen Oulun Kauppaseuran toiminta lakkasi[6]. Oulun Kauppiaiden Eläkekassan karttuneita varoja on jaettu paikalliseen hyväntekeväisyyteen näihin päiviin asti. Viimeisenä toimintakautenaan mainittakoon jäsenten suvuista mm; Hammar, Sandelin, Åström.

NykypäiväMuokkaa

Samaa työtä on jatkanut Oulussa Oulun kauppakamari, jonka perustivat Ouluun kauppaseuran entiset jäsenet. Oulun kauppaseuran säätiö on edelleen olemassa ja jakaa kertyneitä varoja yliopisto- sekä kaupallisen alan oppilaitoksen opiskelijoille. Lisäksi säätiö kunnostaa vanhoja Oulun kauppiaiden hautoja, sekä on lahjoittanut Oulun kulttuurikohteisiin varoja.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • P. W. Snellman: Oulun Kauppaseuran ja Kauppiaiden eläkelaitoksen toim.kertomus 1771-1939, s. 220. Kaleva kustannus, 1939.

ViitteetMuokkaa

  1. Snellman s. 19
  2. a b Snellman s. 29
  3. Snellman s. 175
  4. Snellman s. 220
  5. Snellman s. 232
  6. a b c d Snellman s. 305
  7. Snellman s. 88
  8. Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen: Historian Tuulet 7, s. 9. Otava, 2004.
  9. Ouka sivut Suomen sota
  10. Aikamatka Oulun historiasta
  11. Snellman s. 191–193
  12. Reijo Heikkinen: Verkkoversio Keisari Aleksanteri I:n vierailu Kainuussa 1819. 6.11.2002. Kainuun maakuntakirjasto.
  13. Oulun Viikko-Sanomia (1830) Keisarin vierailu
  14. Snellman s. 184
  15. Snellman s. 221
  16. Snellman s. 251
  17. Niskala, Kaarina: Valkovuokkojen villat. Toppilansalmen huvilat ja puutarhat, s. 19. Oulu: Oulu-seura r.y., 2007. ISBN 978-951-96461-6-9.

Aiheesta muuallaMuokkaa