Avaa päävalikko

Saaristonkatu on yksi Oulun keskustan alueen liikenteellisesti merkittävistä kaduista. Se alkaa Oulun kauppatorin eteläreunalta ja johtaa itäkaakkoon halki kaupungin ruutukaavakeskustan ja Pohjanmaan radan alitse ja päättyy Raksilan urheilukeskuksen luona. Siitä alkaa valtatie 22. Katu yhdistää valtatien 4 kaupungin keskustaan.

Saaristonkatu
Skärgårdsgatan
Saaristonkatu keskustassa länteen päin.
Saaristonkatu keskustassa länteen päin.
Maa Suomi
Tieluokka katu
Omistaja Oulun kaupunki
Tienpitäjä Oulun kaupunki
Alkupiste Oulun kauppatori
Päätepiste Kainuuntie, Ratakatu, Leevi Madetojan katu
Päällyste asfaltti, noppakivi
Kaistaluku kaksi- ja nelikaistainen

Saaristonkadun liikennejärjestelyt muuttuivat 22. syyskuuta 2007 samassa yhteydessä, kun Torikatu muutettiin joukkoliikennekaduksi. Tällöin Uusikadun ja Torikadun välinen osuus muuttui muun kuin joukkoliikenteen osalta yksisuuntaiseksi siten, että katua saa ajaa vain Torinrantaan (länteen) päin ja itään päin kulkeva liikenne siirrettiin viereiselle Albertinkadulle. Torikadun ja Aleksanterinkadun välinen osuus muuttui kokonaan yksisuuntaiseksi.[1][2]

Saaristonkatu itään kohti Raksilaa Karjasillalla.

HistoriaaMuokkaa

Syksyllä 1963 Saaristonkadun ja Uusikadun risteykseen asennettiin Oulun ensimmäiset liikennevalot. Valot oli hankittu silloisesta Saksan liittotasavallasta.[3]

LähteetMuokkaa

  1. Oulun keskustan katuympäristön kehittäminen 16.8.2007. Oulun kaupunki, tekninen keskus. Viitattu 12.9.2007.
  2. Keskustan liikennejärjestelyt muuttuvat 22. syyskuuta. (Oulun kaupungin tiedote) Forum24, 11.9.2007, 7. vsk, nro 72, s. 14–15. Oulu: Forum24 Oy. ISSN 1458-4042. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 12.9.2007.
  3. Manninen, Turo: Oulun kaupungin historia VI, s. 94. Oulu: Oulun kaupunki, 1995. ISBN 951-9234-48-9.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä liikenteeseen ja liikennevälineisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.