Oulunsalo (kaupunginosa)

Oulun kaupunginosa

Oulunsalo on Oulussa Oulunsalon suuralueella sijaitseva kaupunginosa. Se sijaitsee noin kymmenen kilometriä kaupungin keskustasta länteen. Kaupunginosa rajoittuu Kylänpuolen ja Salonpään kaupunginosiin sekä Kempeleen kunnanrajalle. Oulunsalo on asukasluvultaan Oulun kaupungin toiseksi suurin kaupunginosa 8 592 asukkailla [3]. Vuoden 1995 taajamarajaukseen asti alue muodosti oman tilastollisen taajaman nimeltä Oulunsalon kirkonkylä, nykyisissä rajauksissa vuodesta 2000 lähtien alue on osa Oulun keskustaajamaa.

Oulunsalo
Kaupungin kartta, jossa Oulunsalo korostettuna. Luettelo Oulun suuralueista ja kaupunginosista
Kaupungin kartta, jossa Oulunsalo korostettuna.
Luettelo Oulun suuralueista ja kaupunginosista
Kaupunki Oulu
Suuralue Oulunsalon suuralue
Kaupunginosa nro 140
Väkiluku 8 574 [1] 31.12.2023
Työpaikkoja 1 873 kpl [2]  (31.12.2011)
Osa-alueet Lunki, Kallenranta, Karhukangas, Karhuoja, Keskusta, Kirkkosalmi, Kirkonseutu, Koura, Kouranpelto, Lassila, Niemenranta, Pellonpää, Pitkäkangas, Päällystä, Santaniemi, Vihiranta, Öörni
Postinumero(t) 90460

Kaupunginosa on saanut nimensä vuoden 2012 loppuun asti toimineesta Oulunsalon kunnasta.

Oulunsalossa risteävät seututiet 816 ja 815.

Kaupunginosan osa-alueita

muokkaa
 
Oulunsalon kirkko

Karhuoja

muokkaa

Karhuoja sijaitsee noin kolme kilometriä Oulunsalon keskuksesta länteen päin. Alue koostuu pääasiassa omakotitaloista, ja se on maatalousvaltainen.

Vuoden 1982 Suviseurat järjestettiin Karhuojalla, 110 hehtaarin kokoisella alueella. Tapahtumaan osallistui 85 000 ihmistä.[4]

Kirkonseutu

muokkaa

Kirkonseutu sijaitsee kaupunginosan keskuksen välittömässä läheisyydessä.[5] Siellä sijaitsevat Oulunsalon kirkko, seurakuntatalo ja hautausmaa. Alueella olevat rakennukset koostuvat pääosin omakoti- ja rivitaloista.

Kirkon ohi kulkee edelleen olemassa oleva Kirkkotie, joka oli syksyyn 2012 asti virallisen kadunnimen ja osoitenimen asemassa.[6] Vuoden 2013 alussa Oulun kaupungin kanssa tapahtuneen kuntaliitoksen takia, Kirkkotie nimettiin Jääsköntieksi.[7]

Kouran asuinalue sijaitsee seututien 815 eli Lentokentäntien länsipuolella.[8] Alueen nimi tulee siellä sijainneesta maatilasta.[6] Maatilan lähistö oli vielä 1900-luvun alkupuolella vain peltolakeuksia ja metsiä.[6] Nykyisin alue koostuu pääosin omakoti- ja rivitaloista.

Alueella sijaitsee toukokuussa 2005 avattu Kauppakeskus Kapteeni.

Lassila

muokkaa

Lassilan asuinalue[9] sijaitsee noin kahden kilometrin päästä Oulunsalon keskuksesta länteen päin. Alue rajoittuu Karhuojaan, Öörniin ja Kouraan.

Pitkäkangas

muokkaa

Pitkäkankaan asuinalue sijaitsee noin kahden kilometrin päästä Oulunsalon keskuksesta länteen päin. Asuinalue koostuu pääosin omakoti- ja rivitaloista. Alueella sijaitsevat muun muassa Pitkäkankaan koulu ja päiväkoti sekä Oulunsalon jäähalli.

Päällystä

muokkaa

Päällystän asuinalue[10] sijaitsee Oulunsalon keskuksen välittömässä läheisyydessä.

Alue koostuu suurimmaksi osaksi omakoti- ja rivitaloista. Päällystän tiet on nimetty kasviaiheista.[6] Alueen pohjoispuolella, seututien 815 ja Tietotien risteyksessä sijaitsee muutamia yrityksiä.

Alue rajoittuu Lentokentäntiehen (seututie 815), Mökkiperään, Myllymetsään ja Kirkonseutuun.

Vihiranta

muokkaa

Vihiranta on Perämeren rannan lähettyvillä sijaitseva asuinalue.[11] Alueen nimi tulee siellä sijaitsevasta matalikosta.[12]

Alue koostuu pääosin 2000-luvulla rakennetuista rivi- ja omakotitaloista. Asuinalue rajoittuu Kallenrantaan ja Kempeleen kunnanrajalle Vihiluotoon.

Asuinalueen läheisyydessä sijaitsee myös seututeiden 815 ja 816 kiertoliittymä, jonka lähettyvillä on Shell-huoltoasema ja muutamia yrityksiä.

Öörni

muokkaa

Öörni[13] (tunnetaan myös kirjoitusasussa Örni)[14][6] on asuinalue seututien 815 eli Lentokentäntien länsipuolella. Alue rajoittuu Kouran ja Pellonpään asuinalueisiin.

Alue on saanut nimensä siellä sijainneesta maatilasta, joka alun perin oli sotilastorppa.[6]

Lähteet

muokkaa
  1. Oulun kaupungin ikäluokkatilasto kaupunginosittain 31.12.2023 (pdf) 2024. Oulu: Oulun kaupunki. Viitattu 4.6.2024.
  2. Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2013, s. 48. Oulu: Oulun kaupunki, 2014. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 10.10.2014).
  3. Oulun kaupungin ikäluokkatilasto kaupunginosittain 31.12.2015 (PDF) 31.12.2015. Oulun kaupunki. Viitattu 2.6.2016.
  4. Taivasten valtakunnan kutsu kaikui suviseuroissa. Rantalakeus, 7.7.1982.
  5. Kirkonseutu, Oulunsalo Oulun seudun karttapalvelu. Viitattu 19.7.2012.
  6. a b c d e f Oulunsalon kirkon seudun paikannimistö Suviranta, Sami. Viitattu 19.7.2012.
  7. Uuden Oulun nimistön yhteensovittaminen (PDF) 29.5.2012. Oulun kaupungin tekninen lautakunta. Viitattu 23.9.2012.
  8. Koura, Oulunsalo Oulun seudun karttapalvelu. Viitattu 19.7.2012.
  9. Kartan haku paikan nimellä Lassila, Oulunsalo Kansalaisen Karttapaikka. Viitattu 19.7.2012.
  10. Päällystä, Oulunsalo Oulun seudun karttapalvelu. Viitattu 19.7.2012.
  11. Vihiranta, Oulunsalo Oulun seudun karttapalvelu. Viitattu 19.7.2012.
  12. Kartan haku paikan nimellä Vihiranta, Oulunsalo Kansalaisen Karttapaikka. Viitattu 19.7.2012.
  13. Öörni, Oulunsalo Oulun seudun karttapalvelu. Viitattu 19.7.2012.
  14. Kartan haku paikan nimellä Örni Kansalaisen Karttapaikka. Viitattu 19.7.2012.

Aiheesta muualla

muokkaa