Avaa päävalikko
PKC Groupin pääkonttori

Vihiluoto on kylä ja asuinalue Kempeleenlahden rannalla Kempeleen kunnassa, lähellä Oulun kunnanrajaa ja Oulunsalon kaupunginosaa. Kempeleen keskustaajamasta on matkaa noin viisi kilometriä.

Nimi Vihiluoto on peräisin ajalta ennen 1800-luvun alkua, jolloin alue oli saari.[1] Maankohoamisen myötä Vihiluoto muotoutui ensin niemeksi ja lopulta sulautui mantereeseen. Vihiluodossa on poltettu aikoinaan tiiliä.[2]

Aiemmin Vihiluodon rakennukset koostuivat suurimmaksi osaksi vapaa-ajan asunnoista. 2000-luvun alussa lähtien rannat kaavoitettiin omakotialueeksi, ja nykyään lähes koko alue koostuu omakotitaloista.[3] Alueella on hotelli, ravintola, venesatama ja baari.[4][5][6]

Tulevaisuudessa Vihiluodon rakentamattomat alueet kaavoitetaan monikansallisten yritysten toimipisteille. Alueella toimivat muun muassa Polar Electro ja PKC Group.

LähteetMuokkaa

  1. Suviranta, Sami: Oulunsalon kirkon seudun paikannimistö scripta.kotus.fi. Viitattu 8.3.2015.
  2. Hiltunen, Mauno: Kempeleen historia, s. 116–118. Oulu: Kempeleen kunta ja seurakunta, 1982. ISBN 951-99398-1-4.
  3. Vihiluodon historiaa Vihiluodon torppa. Viitattu 5.10.2016.
  4. Finlandia Hotel Airport Oulu airporthotel.fi. Viitattu 8.3.2015.
  5. Venesatama Vihiluodon kyläyhdistys. Viitattu 8.3.2015.
  6. Vihiluodon Torppa vihiluodontorppa.fi. Viitattu 5.10.2016.

Aiheesta muuallaMuokkaa