Myllytulli
Myllytulli on vanhalle teollisuusalueelle rakennettu kaupunginosa Oulun keskustan tuntumassa. Myllytullissa asuu runsaat 2 700 asukasta, ja siellä on noin 1 600 työpaikkaa[2].
Myllytulli | |
---|---|
Kaupungin kartta, jossa Myllytulli korostettuna. |
|
Kaupunki | Oulu |
Suuralue | Keskustan suuralue |
Kaupunginosa nro | 6 |
Väkiluku | 3 067 [1] 31.12.2023 |
Työpaikkoja | 1 650 kpl [2] (31.12.2019) |
Osa-alueet | Hupisaaret, Koskenniska, Myllytulli |
1980-luvun alussa teollisuuden väistyttyä alueelta Myllytullin vanha teollisuusalue haluttiin kaavoittaa osaksi kaupungin keskustaa. Nykyisen kaavan 1984 on tehnyt arkkitehti Juhani Boman, joka voitti alueen suunnittelusta järjestetyn arkkitehtikilpailun. Kaavan toteutuminen on tehnyt Myllytullista nykyaikaisen kaupunginosan, jossa näkyvät hyvin menneen ajan piirteet. Myllytulli rajautuu etelässä Pokkisen ja Vaaran kaupunginosiin, idässä Intiön kaupunginosaan ja pohjoisessa Oulujokeen ja sen takaiseen Tuiraan.[lähde? ]
Teollisuusalueen lisäksi Myllytullin kaupunginosaan kuuluvat Merikosken kuntoutus- ja tutkimuskeskuksen (nyk. Verve) alue (entinen sotilassairaalan alue) Lasaretinsaaressa, Oulun lääninvankilan alue ja Koskenniska korkeine asuinkerrostaloineen.[lähde? ]
Nähtävyydet
muokkaa- Tiedekeskus Tietomaa
- Oulun taidemuseo
- Hupisaarten kaupunginpuisto ja lohiportaat
Kuvia Myllytullista
muokkaa-
Myllytullinkatua
-
Verve (ent. Merikosken kuntoutus- ja tutkimuskeskus).
-
Entinen Åströmin päällisnahkatehdas
Lähteet
muokkaa- ↑ Oulun kaupungin ikäluokkatilasto kaupunginosittain 31.12.2023 (pdf) 2024. Oulu: Oulun kaupunki. Viitattu 4.6.2024.
- ↑ a b Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2021, s. 47. Oulu: Oulun kaupunki, 2022. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 02.11.2022).
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Myllytulli Wikimedia Commonsissa