Takalaanila

Oulun kaupunginosa

Liike- ja teollisuustoiminnan alueeksi kasvanut Takalaanila on Oulun kaupunginosa keskustan ja valtatien 20 pohjoispuolella, Nelostien välittömässä läheisyydessä. Kaupunginosassa asuu noin 20 asukasta. Alue käsittää kokonaan Kemira Oyj:n tehdasalueen sekä sen itäpuoliset pienen ja keskisuuren teollisuuden käytössä olevat alueet. Siellä toimivat myös Oulun postikeskus ja Sanomalehti Kaleva.

Takalaanila
Kaupungin kartta, jossa Takalaanila korostettuna.
Kaupungin kartta, jossa Takalaanila korostettuna.
Kaupunki Oulu
Suuralue Puolivälinkankaan suuralue
Kaupunginosa nro 64
Väkiluku 4 [1] 31.12.2023
Työpaikkoja 1 292 kpl [2]  (31.12.2011)
Osa-alueet Hiltusenperä, Takalaanila
Takalaanilan teollisuusaluetta.
Kalevan toimitalo

Takalaanila rajoittuu koillisessa Ruskoon, kaakossa Kynsilehtoon, etelässä valtatiehen 20 ja Laanilaan sekä lännessä Välivainioon, Puolivälinkankaaseen ja Pyykösjärveen. Takalaanilan alueella oli 1950-luvulle asti käytössä ampumarata, jota kutsuttiin Yläsiirtolan ampumaradaksi läheisen Yläsiirtolan osa-alueen mukaisesti. 1940-luvulla toiminut Laanilan kasarmi- ja parakkialue oli osittain Takalaanilan alueella.[3] Alueen teollinen kehittyminen alkoi toden teolla vuonna 1952, kun kaupunginosaan valmistui nykyisen Kemiran tehtaan edeltäjä, Typpi Oy. Siihen asti alue oli Laanilan tilaan kuuluva metsäalue, jokivarresta katsoen Laanilan viljelysmaiden takana, mistä kaupunginosan nimi Takalaanila lienee saanut alkunsa.

Lähteet

muokkaa
  1. Oulun kaupungin ikäluokkatilasto kaupunginosittain 31.12.2023 (pdf) 2024. Oulu: Oulun kaupunki. Viitattu 4.6.2024.
  2. Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2013, s. 47. Oulu: Oulun kaupunki, 2014. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 9.10.2014). (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Jalkaväkirykmentti 1:n alkuvuodet Oulussa ja Torniossa Jalkaväkirykmentti 1. 2008. Pohjan jääkärikilta. Arkistoitu 25.9.2020.

Aiheesta muualla

muokkaa


Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.