Wikipedia

Lasaretinsaari

saari Oulussa

Lasaretinsaari on saari Oulun Hupisaarten kaupunginpuistossa Oulujoen suistossa. Saari kuuluu Myllytullin kaupunginosaan, ja se sijaitsee noin kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Aiemmin saaren kohdalla oli vapaana virtaava Merikoski, joka padottiin 1940-luvulla. Lassinkallionsilta eli patosilta ylittää Oulujoen Lasaretinsaaresta Tuiran puolelle.

Lasaretinsaaren kartta.
Lasaretinsaari illanhämyssä.

Historia muokkaa

Rysänsaari muokkaa

Oulun kaupungin perustamisen aikoihin 1600-luvulla saarta kutsuttiin Rysänsaareksi. Nimitys ei tullut lohirysistä vaan Rysän suvusta, joka viljeli maata saaressa. Suku myös vuokrasi saaren maita muille porvareille.[1] Lohella oli kuitenkin suuri merkitys silloisen Oulun taloudelle ja Rysänsaaressakin sijaitsi kaupungin lohipatoja.[2] Maanviljelyksen ja kalastuksen ohella saaren läheisyydessä on harjoitettu panimotoimintaa[3] sekä sahausta pienimuotoisilla vesisahoilla, jotka saivat käyttövoimansa Hupisaarten pienempien putaiden virroista – Merikosken voima oli vielä liian voimakas valjastettavaksi.[2] Tervakaupan alettua ohjattiin tervaveneet Rysänsaaren ja Myllytullin välissä kulkenutta Koskenniskan venereittiä pitkin Ouluun. Reitin varrella sijaitsi myös tervatulli. 1700-luvun lopulla veneet laskivat suoraan jokea pitkin Toppilan Tervahoviin.[4]

Polttimosaari muokkaa

 
Tumma rakennus kuvassa on kruununpolttimon entinen päärakennus.

Kun Ruotsi kuningas Kustaa III vuonna 1775 kielsi yksityisen viinanpolton, perustettiin Suomeen yksitoista kruununpolttimoa, joista yksi sijoitettiin Ouluun Rysänsaareen 1776.[5] Oulun kruununpolttimo oli koko Ruotsin pohjoisin viinanpolttimo. Tulipalovaaran vuoksi se rakennettiin varsinaisen kaupungin ulkopuolelle. Uuden toiminnan myötä saarta alettiin kutsua Polttimosaareksi.[6] Polttimon perustamisen ajan rakennusmestarina toimi oululainen Henrik Wacklin.[7]

Suurimmillaan Oulun polttimon tuotanto oli 240 000 viinalitraa vuonna 1784[8], ja polttimo työllisti kyseisenä vuonna 40 henkeä.[9] Tuotanto ei kuitenkaan riittänyt Pohjois-Suomen kulutukseen, vaan viinasta oli koko ajan pulaa. Viinan salapoltto ja salakuljetus kasvoivat kuitenkin niin, että toiminta kävi kannattamattomaksi, niinpä vuonna 1788 polttimon koko henkilökunta irtisanottiin. Laitteet ja rakennukset huutokaupattiin vuonna 1793. Vanhan polttimorakennuksen osti Oulun kauppaseura, ja rakennus siirrettiin Toppilan tervahoviin. Polttimosaareen jäi kuitenkin kruununpolttimon päärakennus.[10]

Maaherrojen saarena muokkaa

Oulun läänin maaherran virkatalona oli vuodesta 1779 lähtien toiminut Torikadun ja Hahtiperänkadun kulmassa ollut Westmanin kivitalo. Läänin kolmas maaherra Johan Fredrik Carpelan ei pitänyt enää vanhaa virkataloa soveliaana tarpeisiinsa vaan vuokrasi 1791 uudeksi maaherran virkataloksi kruununpolttimon entisen päärakennuksen. Maaherran muuton myötä Polttimosaarta alettiin kutsua myös Maaherransaareksi.[11] Suomen sodan aikana maaherran virkatalo toimi ensin ruotsalaisten joukkojen sotasairaalana ja venäläisten vallattua Oulun Venäjän armeijan kenttäsairaalana.[12]

Maaherrojen aikana saaressa vieraili monia kuuluisia vieraita, kuten viimeinen Suomea hallinnut Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf ja Suomen ensimmäinen suuriruhtinas Venäjän keisari Aleksanteri I.[13]

Oulun lääninsairaala tuhoutui Oulun palossa 1822, ja sairaala joutui sijoittumaan väliaikaisiin tiloihin maalaiskunnan puolelle, ensin Jaakolan taloon Oulunsuun kylään ja myöhemmin Knuutilan taloon seitsemän kilometrin päähän kaupungista. Maaherra Samuel von Bornin aloitteesta uutta lääninsairaalaa alettiin suunnitella Maaherransaarelle. Urakkahuutokauppa sairaalan rakentamiseksi pidettiin 1826, mutta urakkakilpailun voittanut ja ennakkomaksuja saanut kauppias jätti rakennuksen tekemättä. Uuden huutokaupan aikaan vilkas rakentaminen oli nostanut urakkahintoja niin, että senaatti luopui rakentamisesta ja sairaala jäi edelleen Knuutilan taloon. Maaherra Johan Abraham Stjernschantzin ehdotuksesta sairaalan käyttöön otettiin maaherran virkatalo eli entinen kruununpolttimon päärakennus. Lääninsairaala muutti sinne 1834.[14]

Lääninsairaala muokkaa

 
Uusi sairaalarakennus valmistui 1849.

Vuonna 1792 perustettu[15] Oulun lääninsairaala oli ainoa pysyvä sairaala Pohjois-Suomessa aina 1870-luvulle asti, jolloin perustettiin yleiset sairaalat Kajaaniin (1872) ja Tornioon (1878).[16] Oulun palossa tuhoutunutta sairaalaa ei haluttu sijoittaa enää keskikaupungille, mutta kuitenkin kaupungin läheisyyteen. Maaherransaaren sijainti oli tavoitteeseen nähden ihanteellinen. Lisäksi se sijaitsi Oulujoen rannalla, jolloin sairaalan tarvitseman veden saanti oli helposti järjestettävissä. Saarta alettiin uuden toiminnan myötä kutsua Lasaretinsaareksi.[17]

Sairaalarakennuksena toimi aluksi maaherran entinen virkatalo, mutta vuonna 1841 aloitettiin uuden kivisen sairaalarakennuksen suunnitteleminen. Uusi sairaala valmistui 1849, ja vanhasta puurakennuksesta tehtiin sukupuolitautisairaala. Uuden käyttötarkoituksensa mukaan rakennusta alettiin kutsua Kuppalaksi. Kahden varsinaisen sairaalarakennuksen lisäksi sairaalalla oli käytössä Kilstupa-niminen saunatupa sekä muita pienempiä talousrakennuksia.[18]

1840-luvulla Suomen lääninsairaaloissa alettiin hoitaa mielisairaita. Jos sairaaloiden potilaat eivät lyhyiden, noin kahden kuukauden hoitojaksojen aikana parantuneet, heidät lähetettiin Helsinkiin Lapinlahden mielisairaalaan. Mielisairaiden hoitoa lääninsairaaloissa laajennettiin 1876. Lääninsairaalan alueelle rakennettiin uusi noin 20-paikkainen mielisairaiden vastaanottolaitos vuonna 1883, johon asti Oulussa mielisairaiden paikat sijaitsivat pienessä puurakennuksessa.lähde?

Tammikuussa 1896 lääninsairaalassa aloitettiin sairaanhoitajien koulutus. Hoitajatarkursseja järjestettiin vuoteen 1930 asti.[19] Myös Oulun Diakonissakodissa koulutettiin sairaanhoitajia. Vuonna 1902 diakonissalaitoksen sairaanhoitajakurssin suorittaneet saivat yhtäläiset oikeudet kuin lääninsairaalaan kurssilaiset.[20]

Tilanpuutteesta kärsinyttä sairaalaa laajennettiin 1920-luvun alkupuolella. Mielisairaiden vastaanottolaitokseen rakennettiin kolmas kerros,[21] ja alueelle rakennettiin uusi talousrakennus. Talousrakennuksen ylimpään kerrokseen saatiin tilat sairaanhoitajaksi opiskelevien asunnoille. Myös muihin rakennuksiin tehtiin korjaus- ja muutostöitä.[22]

Lääninsairaalan lisälaajentaminen tuli ajankohtaiseksi jo seuraavalla vuosikymmenellä. Ensimmäisissä suunnitelmissa 1935 lääninsairaalan uudisrakennukset olisi sijoitettu Lasaretinsaareen, mutta sairaalan tontin pienuuden vuoksi päädyttiin etsimään sairaalan sijoituspaikkaa muualta.[23] Vuonna 1937 Oulun kaupunki luovutti sairaalalle seitsemän hehtaaria maata Kontinkankaalta. Arkkitehti Uno Ullbergin suunnittelemaa sairaalaa alettiin rakentaa 1930-luvun lopulla ja Kontinkankaan lääninsairaala valmistui 1944.[24]

Puolustusvoimien käytössä muokkaa

 
Lääninsairaalan talousrakennukseen sijoittui Ensimmäisen Divisioonan esikunta 1947.

Talvisodan aikana Lasaretinsaareen sijoitettiin osia Oulun sotasairaala 32:sta sekä suoraan sodanjohdon alaisena toiminut bakteriologinen laboratorio 3, joka toimi saaressa syksyyn 1944 asti. Sairaala kärsi pieniä vaurioita helmikuun 1940 pommituksissa. Välirauhan aikana sotasairaalan toiminta loppui ja sairaala muutettiin rauhanajan sotilassairaalaksi. Jatkosodan alettua Sotasairaala 32 perustettiin uudelleen.[25] Helmikuussa 1944, jolloin Ouluakin pommitettiin raskaasti, sairaalan talousrakennukseen osunut palopommi sytytti alueella tulipalon, joka vaurioitti useita rakennuksia.[26]

Rauhan tultua Lasaretinsaareen sijoitettiin Ensimmäisen Divisioonan sotilassairaala. Koko saari rakennuksineen annettiin Puolustusvoimien hallintaan vuoden 1945 lopulla. Ensimmäisen Divisioonan esikunta sijoittui entiseen talousrakennuksen yläkertaan 1947.[27] 1950-luvun Puolustusvoimien organisaatiouudistuksessa sairaala sai uuden nimen Sotilassairaala 1 (SS 1).[28] Pohjan sotilassairaalaksi nimi muutettiin maaliskuussa 1984 ja tuolla nimellä sairaala tunnettiin sen sulkemiseen saakka eli joulukuuhun 1999.[29]

Rakennukset eivät olleet kokonaan sotilassairaalan käytössä. Vanhan mielisairaiden vastaanottolaitoksen kaksi ensimmäistä kerrosta olivat kantahenkilökunnan asuntoina. Kruunupolttimon päärakennuksessa oli aliupseerien asuntoja, ja tässä rakennuksessa asui 1950-luvulla presidentti Martti Ahtisaari, jonka isä oli sotilasteknikkona Oulussa. Polttimorakennus purettiin pysäköintialueen tieltä 1968.[30] Sotilassairaalatoiminnan lisäksi Lasaretinsaaressa järjestettiin myös lääkintämiesten koulutusta vuoteen 1953 asti, jolloin koulutus siirrettiin Lääkintäkouluun Lahteen.[28]

Rakennukset muokkaa

 
Kilstupa on alueen vanhin säilynyt rakennus.

Saaren vanha rakennuskanta korjattiin vuosina 1999–2002 arkkitehtitoimisto Jorma Teppo Oy:n suunnitelmien mukaan. Merikosken kuntoutus- ja tutkimuskeskukselle myönnettiin vuonna 2003 Lasaretinsaaren rakennusten käyttötarkoituksen muutoksesta Oulun läänin rakennussuojelupalkinto Viisikanta-palkinto. Alue lähipuistoineen ja kalaportaineen voitti vuonna 2005 Vuoden ympäristörakenne -kilpailun. Kuntoutus- ja tutkimuskeskuksen käyttöön valmistui 2002 rakennus, jossa sijaitsee muun muassa ravintola ja juhlasali sekä uima-altaat. Uudisrakennuksen on suunnitellut arkkitehtitoimisto Kari Harmainen.[21]

Vanhin alueen säilyneistä rakennuksista on 1828 rakennettu Kilstupa. Rakennuksen nimi viittaa velkavankilaan ruots. gäldstuga, mutta kyseessä lienee väärinkäsitys, sillä velkavankila on sijainnut Oulun vankilan alueella. Sauna- ja leipomorakennuksena toiminutta Kilstupaa on jatkettu 1850-luvulla, jolloin talo jaettiin sauna- ja leipomopuoliin. Nykyisin rakennus toimii kirjasto- ja koulutustilana.[21] Suomen ensimmäinen presidentti K. J. Ståhlberg on asunut talossa, mistä muistutuksena on talon seinään kiinnitetty muistolaatta. Muistolaatassa on teksti:

»Suomen ensimmäinen presidentti Kaarlo Juhana Ståhlberg 1865–1952 asui tässä talossa leskiäitinsä Amanda Ståhlbergin ja sisarensa kanssa viimeiset kouluvuotensa 1882–1884
Oulu-seura 1998[31]»

Viidellekymmenelle potilaalle mitoitettu kivinen sairaalarakennus Lasaretti on valmistunut 1849. Sairaalarakennusta laajennettiin 1901, jolloin laajennusosaan sijoitettiin muun muassa leikkaussali.[21] Pohjan sotilassairaalana toiminutta rakennusta laajennettiin lisäsiivillä vuosina 1966–1969.[32] Nykyisin rakennuksessa on toimisto-, kokous- ja ryhmätyötiloja[21].

Mielisairaiden vastaanottokeskus eli Volla sijaitsee maaherran puutarhan paikalla.[21] Puolustusvoimien kantahenkilökunnan asuinrakennukseksi muutettua rakennusta alettiin kutsua Kapulaksi, koska suuri osa asukkaista oli sotilasarvoltaan kapteeneja.[33] Punatiilisen rakennuksen suunnittelivat vuonna 1879 Yleisten rakennusten ylihallituksessa arkkitehdit Axel Hampus Dalström ja Georg Wilenius, ja se valmistui 1883. Mielisairaalan siipiosat korotettiin kolmikerroksiseksi vuosien 1922–1923 arkkitehti E. A. Kranckin suunnittelemissa muutostöissä.[21]

Arkkitehti E. A. Kranck suunnitteli myös lääninsairaalan kolmikerroksisen talousrakennuksen. Vuonna 1923 valmistuneessa punatiilirakennuksessa sijaitsi taloustilojen lisäksi myös muun muassa sairaanhoitaja-oppilaiden asunnot. Talousrakennus on tunnettu nimellä Esikunta.[21]

Lähteet muokkaa

  • Rämö, Rauno: Lasaretinsaari Oulun kaupungin historiassa. Pro Gradu -tutkielma. Oulun yliopisto. Oulu: Rauno Rämö, kesäkuu 2001.
  • Paso, Eija ja Rämö, Rauno: Työn jäljet: Lasaretinsaaren vaiheita 1600–2000. Kokkola: Art-Print Oy, 2002. ISBN 951-98571-3-3.
  • Kovalainen, Pasi; Passoja, Brita ja Turpeinen, Juhani: Viisikanta – hyvää rakennussuojelua, s. 132–135. Oulun läänin rakennussuojelupalkinnot 1990–2005. Helsinki: Rakennustieto Oy, 2008. ISBN 978-951-682-899-5.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 10–11
  2. ↑ a b Paso & Rämö, 2002, s. 14
  3. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 11
  4. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 16
  5. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 19
  6. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 23
  7. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 24
  8. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 25
  9. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 26
  10. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 24–25
  11. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 31
  12. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 35
  13. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 47–50
  14. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 53–54
  15. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 53
  16. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 59
  17. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 53, 55
  18. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 57
  19. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 74–75
  20. ↑ Hautala, Kustaa: Oulun kaupungin historia IV, s. 484. Oulu: Oulun kaupunki, 1976. ISBN 951-95283-8-5.
  21. ↑ a b c d e f g h Kovalainen et al. 2008
  22. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 85–86
  23. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 89–91
  24. ↑ Vellonen, Paula et. al: Arvokkaita alueita Oulussa. Osa 1, s. 35–36. Oulun kaupunkisuunnittelu. Sarja A 134. Oulu: Oulun kaupunki, 1999. ISSN 0357-8194. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 7.10.2010).
  25. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 95–97
  26. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 99
  27. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 101
  28. ↑ a b Paso & Rämö, 2002, s. 103
  29. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 109, 111
  30. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 104–105
  31. ↑ Muistomerkit ja -laatat 2010. Oulu: Oulu-seura ry.. Arkistoitu 11.6.2013. Viitattu 12.9.2010.
  32. ↑ Hotelli-ravintola Lasaretti – Rakennukset Hotelli-ravintola Lasaretti. Arkistoitu 20.11.2009. Viitattu 12.9.2010.
  33. ↑ Paso & Rämö, 2002, s. 106

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lasaretinsaari&oldid=21564196”