Avaa päävalikko
Tämä artikkeli käsittelee kalastusmenetelmää. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Lohipato eli kalapato (myös apaja) oli yleisesti kalastuksessa käytetty pyytämismenetelmä 1700-1900-luvuille asti.

ToimintaperiaateMuokkaa

Lohipato oli jokeen asennettu pyydys, joka rakennettiin puoleenväliin asti jokea tai koko joen levyiseksi. Kalapadon rakennus aloitetaan A-kirjainta muistuttavalla kuoritulla puurakenteella, joka oli valmistettu yleensä mänty- tai kuusipuusta. Rakenteessa A-kirjaimen vaakaviivaa muistuttava osa ylitti rakenteen n. 1 m. Tämän ylittävän osan kohdalle rakennettiin kulkusilta, jota pitkin pyytäjät pystyivät liikkumaan kokiessaan pyydyksiä. Kulkusilta tehtiin laudasta tai samasta materiaalista kuin pysty rakenteet. Kun rakenteet ja kulkusillat oli asetettu jokeen, alkoi pato-osan rakennus. A-rakenteiden väliin, jotka oli asetettu jokeen n. 1-2 m välein, asetettiin sulkuaidat. Aita oli koottu kahden vaakapuun väliin asetetuilla pystypuilla, joiden välistä vesi pääsi läpi. Rakenne esti suurten kalojen, kuten lohien läpipääsyn. Sulkuaitojen väliin jätettiin aukkoja, joiden kohdalle asetettiin pyyntirysiä. Niiden molemmilla sivuilla oli nostopuut, joiden avulla pyydykset koettiin nostamalla ne ylös. Lisäksi padon yläosaan asetettiin kiviä painoksi, ettei virta veisi rakennelmia mukanaan. Padosta löytyi useita muunnelmia paikkakunnan tai tekijöiden mukaan. Myös kovat virtapaikat asettivat padon rakenteelle erityisiä lisärakenteita. Virtaisimmista paikoista saatettiin jättää sulkuportit pois. Niihin asetettiin rysiä tiheämpään ja pyydykset saatettiin käydä kokemassa veneen avulla. Veneitä varten piti rakentaa myös erityisiä puomipuita, joista veneen apumies saattoi ottaa kiinni. Pato purettiin syksyllä, kevään jäidenlähdön vuoksi.

NykypäiväMuokkaa

Höyrylaivojen ja dieselmoottorin keksimisen jälkeen alkoi patoamiskalastaminen vähentyä troolikalastuksen myötä. Syynä oli mm. edellisten kalastusmenetelmien tehostumisen myötä saaliin väheneminen joissa. Nykyään kalapatoja käytetään lähinnä Pohjois-Suomessa nahkiaisen sekä vähäisessä määrin myös lohen ja siian pyynnissä. Käytetyt rakenteet ovat 5-20 metriin pitkiä. Nahkiaisrysiä ja -mertoja käytetään perinteiseen tapaan, mutta lohen ja siian pyynnissä käytetään verkkoja, jotka on sijoitettu useimmiten padon päähän virran suuntaisesti. Tarkoituksena on silloin pyydystää kaloja, jotka lepäävät padon muodostamassa kosteessa. Kalojen ohjaamiseen voidaan käyttää myös aitaverkkoa, joka on sijoitettu rannan ja padon väliin. Koko joen ylittävä patoaminen on nykyisin kielletty.

Aiheesta muuallaMuokkaa