Hirvisuon soidensuojelualue
Hirvisuon soidensuojelualue on Pudasjärven ja Oulun (aikaisemmin Ylikiimingin) kunnanrajalla valtatien 20 varrella sijaitseva suomaaston suojelukohde. Suolakeus muodostuu aapasuosta, jonka pinta-ala on 4 481 hehtaaria, ja sitä hoitaa Metsähallitus. Hirvisuo on linnustollisesti erittäin arvokas alue, tärkeä porojen kesälaidunalue sekä tunnettu linturetkikohde, alueella sijaitsee myös lintutorni.[1]
Hirvisuo sijaitsee Kiiminkijoen ja Iijoen välisellä rannikkoalankoalueella, jonka suhteelliset korkeuserot ovat äärimmäisen pienet. Alueen vedet virtaavat kaikkiin ilmansuuntiin, mutta laskevat lopulta Iijokeen. Alueelta on kartoitettu yli 30 eri suotyyppiä, joista yleisimpiä ovat karut rimpi- ja kalvakkanevat.
Vuonna 2001 alueen länsiosassa sijaitsevan Ison Ahvenjärven länsi- ja eteläpuolella sijaitsevaa ojitettua suota on palautettu luonnontilaan. Ennallistamistoimien yhteydessä suo-ojat padottiin veden poisvirtaamisen vähentämiseksi.
Linnusto
muokkaaAlueen linnustoon kuuluu useita vesilintulajeja, joista yleisimpiä ovat tavit ja jouhisorsat. Muita alueella tavallisimmin tavattavia lintulajeja ovat jänkäsirriäinen, mustaviklo, harmaalokki, niittykirvinen, keltavästäräkki, peippo, pajulintu, liro, kapustarinta, pikkukuovi, isokuovi, suokukko, valkoviklo, pajusirkku, järripeippo, harmaasieppo, metsäkirvinen, urpiainen ja leppälintu. Harvinaisempia lajeja ovat kuikka, metsähanhi, laulujoutsen, ampuhaukka, nuolihaukka, kurki, jänkäkurppa, vesipääsky, suopöllö, isolepinkäinen, hiiripöllö sekä pohjansirkku.
Reitit
muokkaaHirvisuon suojelualueella sijaitsee kaksi retkireittiä, joiden päätepisteet ovat valtatien 20 levähdysalueella Oulun ja Pudasjärven kunnanrajan tuntumassa.
Luontopolku eli Ötökkäpolku on noin yhden kilometrin pituinen, ja se johtaa valtatien levähdysalueelta suolakeuden kautta metsäiseen niemekkeeseen lintutornille ja takaisin levähdysalueelle.[1]
Noin kilometrin mittainen lintutornilta alkava reitti vie Häikiönniemeen vanhalle tervahaudalle.
Retkeily
muokkaaAlueella ei ole erillisiä laavuja tai autiotupia. Telttailu on sallittu koko alueella jokamiehenoikeuden nojalla. Jätehuolto on omatoimista. Tulentekopaikka sijaitsee valtatien levähdysalueella.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Hirvisuon soidensuojelualue Luontoon.fi. Arkistoitu 14.6.2012. Viitattu 1.7.2012.
Aiheesta muualla
muokkaa- Hirvisuon soidensuojelualue (Arkistoitu – Internet Archive)