Avaa päävalikko

Isolepinkäinen (Lanius excubitor) eli vanhalta nimeltään lapinharakka on pohjoisella havumetsävyöhykkeellä pesivä lepinkäislaji. Yleisväritykseltään vaaleanharmaan isolepinkäisen pyrstö on musta, mustilla siivillä on valkeaa kirjailua ja silmien ylitse kulkee musta naamio. Linnun pituus on 24–25 cm, siipien kärkiväli 30–36 cm ja paino 50–70 grammaa. Lempinimi "lapinharakka" on osuva, sillä isolepinkäinen muistuttaa olemukseltaan hyvin paljon harakkaa, vaikka ei olekaan sille sukua.

Isolepinkäinen
Lanius excubitor 3 (Marek Szczepanek).jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Suomessa: Silmälläpidettävä

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Lepinkäiset Laniidae
Suku: Lepinkäiset Lanius
Laji: excubitor
Kaksiosainen nimi

Lanius excubitor
Linnaeus, 1758

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Isolepinkäinen Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Isolepinkäinen Commonsissa

Isolepinkäisen munia.

Isolepinkäinen pesii Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan pohjoisosissa, mutta talvehtii etelässä. Tyypillisiä elinympäristöjä ovat rämeet, niityt, havumetsien reunat ja hakkuuaukeat. Naaras munii 3–8 munaa ja hautoo niitä 15–16 vuorokautta. Isolepinkäinen syö liskoja, jyrsijöitä, hyönteisiä ja pikkulintuja.

Sisällysluettelo

LevinneisyysMuokkaa

Isolepinkäinen pesii Keski- ja Pohjois-Euroopassa aina Siperian Tyynelle valtamerelle asti. Sitä tavataan myös Pohjois-Amerikassa Alaskasta Labradoriin. Se on holarktinen laji joka talvehtii pesimäalueensa eteläosissa tai sen eteläpuolella. Fennoskandian ja Venäjän yhteenlaskettu pesimäkanta on luultavasti n. 330,000 pesivää paria.[2]

Suomessa isolepinkäistä tavataan harvalukuisena aukeiden maiden pesimälintuna koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Suomen pesimäkannaksi on arvioitu 4000 - 8000 paria. Isolepinkäistä tavataan runsaimpana Länsi- ja Pohjois-Suomessa. Kanta on taantunut selvästi 70-luvun huippuvuosista ja lintu on luokiteltu uhanalaisaluokituksessa silmälläpidettävien lajien joukkoon.[3][4]

ElinympäristöMuokkaa

Isolepinkäisen elinympäristöä on subarktinen ja lauhkea ilmastovyöhyke. Se viihtyy puoliksi avoimella avomaalla, jossa on pensaita ja joitakin puita. Lintu käyttää usein aidantolppia ja sähkölinjoja tähystyspaikkoina. Pohjoisimmat Isolepinkiset pesivät taigametsän aukkokohdissa tai taigan ja tundran välimaastossa. Suomessa Isolepinkäinen pesii usein syrjäisillä soilla. Pesimäajan ulkopuolella lajia näkee myös niityillä ja ruovikoissa.[5]

RavintoMuokkaa

Isolepinkäinen syö ensisijaisesti myyriä ja hiiriä. Joskus ravinnosta yli 90% on pikkujyrsijöitä. Pikkulintuja, päästäisiä, liskoja ja sammakoita esiintyy myös ravintovalikoimassa. Lisäksi lintu syö myös jonkin verran isoja hyönteisiä, kuten kovakuoriaisia, heinäsirkkoja, kaskaita, mesipistiäisiä, matoja, hämähäkkejä ja kotiloita. Hyönteisravinnon määrä ei yleensä ylitä 15% kokonaisravinnosta. Poikkeustapauksissa laji voi myös ruokailla haaskoilla tai syödä metsämarjoja. Saalistustapana on tähystely korkealta n. 2-15 metrin korkuiselta tähystyspaikalta, josta lintu syöksyy saaliin kimppuun.Isolepinkäinen voi myös käyttäytyä haukan tapaan ja lekutella paikallaan saalista tähystäessään. Lintu varastoi myös usein ravinnoksi saamiaan pikkunisäkkäitä seivästämällä niitä oksanhakoihin tai piikkilangoille. [6][7]

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä lintuihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.