Kurenalus
Kurenalus tai Kurenala (tätä versiota käytetään nimen taivutusmuodoissa) on Pudasjärven kaupungin keskustaajama. Taajaman väkiluku vuoden 2021 lopussa oli 3 859.[1]. Alueen pinta-ala on 8,17 km²[1], josta vettä 0,8 km². Keskustan alueella asuu noin puolet koko kaupungin väestöstä. Keskustaajama on nimetty Iijoessa kuohuavan monikilometrisen Kurenkosken mukaan, jonka alapuolelle se on rakennettu.[2]
Kurenalus sijaitsee valtatie 20:n varrella noin 85 kilometriä Oulusta Iijoen törmällä. Keskustaajaman asuntokanta koostuu omakotitalo-, rivi- ja kerrostaloista. Viime vuosina keskustaajamaan on rakennettu uusia hirrestä tehtyjä kerrostaloja.[3][4]
Pudasjärven aikaisempi hallinnollinen keskus sijaitsi Pudasjärven kirkonkylällä Pudasjärvi-nimisen järven rannalla, noin kahdeksan kilometriä Kurenalta länteen. Oulu–Kuusamo-tien rakentaminen siirsi kuitenkin painopisteen sen varteen Iijoen törmälle.
Kurenalla sijaitsee kooltaan maailman suurin hirsirakenteinen rakennus; Hirsikampus, jossa toimivat yhteisesti yhtenäiskoulu ja lukio.[5] Kurenalla avattiin vuonna 1999 uimahalli nimeltä Virkistysuimala Puikkari, jonka yhteydessä on kuntosali, jossa käy vuosittain noin 44 000 kävijää.[6] Vuonna 2021 avatussa monitoimitalossa Hyvän olon keskus Pirtti, toimivat samassa rakennuksessa muun muassa Pudasjärven kirjasto, terveyskeskus ja hammashoitola.[7]
Koillisportti
muokkaaKurenalla Kuusamontien varressa sijainnut kuuluisa Koillisportti-niminen huoltoasema aloitti toimintansa vuonna 1964, jolloin se tunnettiin nimellä Valtatien Baari. 1970-luvulla tehtiin ensimmäinen isompi laajennus, ja nimikilpailun kautta huoltoaseman nimeksi vakiintui Koillisportti. Historian aikana siinä ovat toimineet Shell- ja Union-ketjujen huoltoasemat. Vuosien aikana huoltoasemaa laajennettiin entisestään. 1990-luvun puolivälissä huoltoaseman yhteydessä aloitti toimintansa Hesburger-ketjun ravintola. Vuonna 2003 Koillisportti vaihtui ABC-liikennemyymäläketjun alle. Vuoden 2021 lopussa rakennus purettiin kokonaan.[8][9] Samana vuonna noin puoli kilometriä keskustaajaman suuntaan vanhasta huoltoaseman paikasta avattiin uusi ABC-ketjun huoltoasema, jonka nimi on ABC Pudasjärvi.[10]
Osa-alueita
muokkaaLakari
muokkaaLakarin asuinalue sijaitsee noin kilometrin päässä keskustaajamasta Iijoen pohjoispuolella. Alueen nimi on tullut siellä sijainneen kansakoulun opettajan Juho Lakarin sukunimestä.[11]
Lakarille perustettiin vuonna 1872 Pudasjärven ensimmäinen kansakoulu, joka oli siihen aikaan Pohjois-Suomen ensimmäisiä.[12] Nykyisin toimivassa Lakarin koulussa annetaan esiopetusta sekä luokkaopetusta 1–6 -luokkalaisille. Lakarilla aloitti myös vuonna 1960 Pudasjärven lukio, joka nykyään toimii hirsikampuksessa.
Lakarissa sijaitsee Pudasjärven Nuorisoseura ry:n ja Pudasjärven Näyttämön omistama seurantalo Koskenhovi, jossa järjestetään muun muassa tansseja sekä teatteriesityksiä.
Oulun ja Kuusamon välinen maantie on aikaisemmin kulkenut Lakarin halki.[11]
Suojalinna
muokkaaSuojalinnan teollisuusalue sijaitsee keskustaajaman pohjoispuolella. Alueen nimi tulee sinne aikoinaan rakennetusta Pudasjärven suojeluskuntatalosta, joka sai nimekseen Suojalinna.[13][14] Alue rajoittuu valtatiehen 20 sekä Lakarin asuinalueeseen.
Suojalinnassa sijaitsee urheilukeskus, jossa on vuonna 1984 rakennettu ja 2003 kunnostettu Novotan WS-päällysteinen 400 metrin pituinen juoksurata, jossa on kuusi kiertävää rataa ja etusuoralla kahdeksan rataa. Sisäkenttä on nurmipäällysteinen. Kentällä on suorituspaikkoja kaikkia yleisurheilulajeja varten. Vuonna 2005 urheilukeskuksessa otettiin käyttöön uudenlainen huoltorakennus, jossa sijaitsevat pukuhuoneet ja kuuluttamo. Vuonna 1988 rakennetussa jääkiekkokaukalossa järjestetään harrastustoimintaa, sekä IV-divisioonan pelejä ja junioriotteluita. Kesäisin kaukalon tilalla on asfalttipinnoitteiset tenniskentät.[15]
Teollisuuskylä
muokkaaTeollisuuskylän teollisuusalue sijaitsee keskustaajaman eteläpuolella.[16]
Pakastetuotteita kauppoihin ja laitoskeittiöihin valmistava Lännen Tehtaiden Apetit Ruoka Oy:n Pudasjärven toimipiste sijaitsee Teollisuuskylässä.[17] Aiemmin paikalla toimi muun muassa pakastepizzoja ja rieskoja valmistanut Food Processing Koivukangas, jonka Lännen Tehtaat osti vuonna 1998.[18] Muita yrityksiä alueella ovat muun muassa A-Katsastus ja Pudasjärven Puutarha Kukkahuone Oy.[19]
Alueen tiestöä aloitettiin parantamaan erityisesti 1990-luvun alussa Tiehallinnon kanssa ja osin Pudasjärven kunnan omina investointeina. Sen tarkoituksena oli saada alueen sisäinen liikenne turvaan valtatieltä 20.[20]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan, 2021 Tilastokeskus. Arkistoitu 18.2.2023. Viitattu 14.7.2023.
- ↑ Vahtola, Jouko: Rantamaista Taipaleenharjun kautta Pudasjärvelle (Teksti on julkaistu aiemmin Kalevassa 20.12.2003.) Kirjastovirma.fi. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 14.7.2016.
- ↑ Kurenalan profiilia ylöspäin – hirsikerrostaloja kaavaillaan kaupungintalon eteen Iijokiseutu. 14.11.2018. Viitattu 14.7.2023.
- ↑ Degerman, Risto: Pudasjärven hirsiset kerrostalot valmistuivat – nelikerroksiset talot toteutettiin aivan uudenlaisella tekniikalla Yleisradio. 11.10.2021. Viitattu 14.7.2023.
- ↑ Degerman, Risto: Maailman suurin hirsirakennus valmistumaisillaan – puukoulu kiinnostaa Australiaa myöten Yle Uutiset. 10.8.2016. Viitattu 8.10.2017.
- ↑ Virkistysuimala Puikkari täyttää 20 vuotta – synttäreitä juhlitaan tammikuussa monin tavoin Iijokiseutu. 5.1.2019. Viitattu 14.7.2023.
- ↑ Hyvän olon keskus Pirtti avasi ovensa Pudasjärven kaupunki. 4.10.2021. Viitattu 14.7.2023.
- ↑ a b Pikkupeura, Risto: Vanhan Pudasjärven Koillisportin purkutyöt alkoivat – historia murenee kaivureiden valonheitinten loisteessa (Tilaajlle) Iijokiseutu. 14.12.2021. Viitattu 14.7.2023.
- ↑ a b Siltanen, Pekka: Koillisportti Arina-konsernille Kaleva. 5.9.2003. Viitattu 14.7.2023.
- ↑ Pudasjärven uusi ABC avautui 1.9.2021 sttinfo.fi. 2.9.2021.
- ↑ a b Lakarin historia Pudasjärven kaupunki. Arkistoitu 9.10.2017. Viitattu 9.10.2017.
- ↑ Vahtola, Jouko: Historian Pudasjärvi Kirjastovirma.fi. Arkistoitu 9.10.2017. Viitattu 9.10.2017.
- ↑ Hagelberg, Juha: Pudasjärven suojeluskunta Kirjastovirma.fi. Arkistoitu 14.9.2016. Viitattu 28.4.2014.
- ↑ Suojalinna pyritään myymään tai puretaan iijokiseutu.fi. 10.3.2015. Arkistoitu 9.10.2017. Viitattu 8.10.2017.
- ↑ Suojalinnan kentät Pudasjärven kaupunki. Arkistoitu 8.10.2017. Viitattu 8.10.2017.
- ↑ Teollisuuskylä Kurenalus opaskartta. Infokartta.fi. Viitattu 22.7.2012.
- ↑ Yhteystiedot Apetit. Viitattu 20.10.2020.
- ↑ Lännen Tehtaat osti Food Process Koivukankaan osakekannan Taloussanomat. 29.8.1998. Viitattu 21.7.2012.
- ↑ Teollisuustien sekä samalla puolen Kuusamontietä olevat yritykset. Pudasjärvi-lehti, 24.2.2010, nro 8, s. 4. Pudasjärvi: Suomalainen Lehtipaino Oy. Lehden verkkoversio. (PDF) Viitattu 21.7.2012. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Leipälä, Esko: 90-luvun tieinvestoinnit saivat teollisuuskylän kehittymään. Pudasjärvi-lehti, 24.2.2010, nro 8, s. 3. Pudasjärvi: Suomalainen Lehtipaino Oy. Lehden verkkoversio. (PDF) Viitattu 21.7.2012. (Arkistoitu – Internet Archive)
Kylät ja alueet |
|
---|---|
Järviä, jokia ja muita vesistöjä | |
Nähtävyyksiä | |
Muuta Pudasjärveen liittyvää |