Lauri
Lauri on suomalainen ja virolainen miehen etunimi. Lauri on ollut jo pitkään suosituimpia miesten etunimiä. Suomessa on huhtikuuhun 2025 mennessä ollut 68 229 Lauri-nimistä miestä ja alle 28 naista.[1]
Lauri | |
---|---|
Nimipäivä | |
– suomenkielinen | 10. elokuuta |
– ruotsinkielinen | – |
– ortodoksinen | 18. elokuuta |
Muunnelmia | Lassi, Lasse |
Vastineita eri kielissä | Lars, Lorenz, Laurenz, Laurent, Lawrence, Larry, Lorenzo |
Nimen alkuperä | Laurentius |
Nimen alkuperä ja nimipäivä
muokkaaLauri on suomalainen muoto latinan nimestä Laurentius, ”laakerinlehdillä seppelöity”. Nimen monine erikielisine muunnelmineen on tehnyt suosituksi Pyhä Laurentius, jonka muistopäivä, 10. elokuuta, on Suomessa samalla Laurin nimipäivä. Ortodoksisessa kalenterissa Laurin päivä on kuitenkin 18. elokuuta.
Suomessa Lauri on jo monta vuosikymmentä ollut tavallisimpia miesten nimiä. Viroon se saatiin Suomesta lainanimenä 1940-luvulla, mutta varsinaiseen suosioonsa se nousi siellä 1980-luvulla.[2] Lauri on Virossa 65:nneksi yleisin miehen nimi ja 1. tammikuuta 2020 Lauri-nimisiä miehiä oli Virossa yhteensä 2 450.[3]
Tunnettuja Laureja
muokkaa- Lauri Ahlgrén – taidemaalari ja taidegraafikko
- Lauri Aho – Helsingin entinen kaupunginjohtaja
- Lauri Ainala – taiteilija, kirjailija ja muusikko
- Lauri Akola – kirjailija ja opettaja
- Lauri Apala – toimittaja
- Lauri Arajuuri – näyttelijä
- Lauri Asikainen – yhdistetyn hiihtäjä
- Lauri Autero – arkkitehti
- Lauri Olavinpoika Björnram – Pohjanmaan vouti 1531–1539
- Lauri Castrén, asianajaja, Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja
- Lauri Castrén, juristi ja opetusministeriön hallitusneuvos
- Lauri Dalla Valle – jalkapalloilija
- Lauri Drockila – oikeustieteilijä, kauppaoikeuden professori, yritysjohtaja ja tietokirjailija
- Lauri Ekberg – runoilija
- Lauri Elimäki – kirjailija
- Lauri Elo – lavastaja
- Lauri Eriksson – valokuvaaja
- Lauri Gulin – jääkärieversti
- Lauri Haapa – toimittaja ja pakinoitsija
- Lauri Haarla – kirjailija
- Lauri Haikola – teologian professori ja Lutherin tutkija
- Lauri Hakala – lentopalloilija
- Lauri Hakola – mäkihyppääjä
- Lauri Hakulinen – kielitieteilijä, suomen kielen professori ja Sanakirjasäätiön johtaja
- Lauri Hallman – toimitusjohtaja ja kauppaneuvos
- Lauri Halonen – kestävyysjuoksija
- Lauri Halonen – fysikaalisen kemian professori
- Lauri Hannikainen – toimittaja, lähetystöneuvos ja kirjailija
- Lauri Harjola (Renny Harlin) – elokuvaohjaaja
- Lauri Haukkamaa – elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja
- Lauri Hei – runoilija ja kuvataiteilija
- Lauri Heikkilä – perussuomalainen poliitikko
- Lauri Heino – Mannerheim-ristin ritari
- Lauri Heisalo, oik. Arvo Lauri Vuori – näytelmäkirjailija
- Lauri Heiskari – ammattilumilautailija
- Lauri Helariutta – kansakoulunopettaja, näytelmäkirjailija ja päätoimittaja
- Lauri Helke – diplomi-insinööri, toimitusjohtaja ja OnniBus.com -yhtiön perustaja
- Lauri Helle, ent. Sohlman, lyseon lehtori ja oppikirjojen tekijä
- Lauri Helske – kelloseppämestari ja tarkkuuskellojen rakentaja
- Lauri Helve – taloustoimittaja ja lehdenkustantaja
- Lauri af Heurlin – pankinjohtaja ja SDP:n poliitikko
- Lauri af Heurlin – kansantalouden professori
- Lauri Hiekkala – Edistyspuolueen kansanedustaja
- Lauri Hietanen – vuorineuvos ja ministeri
- Lauri Hihnavaara – poromies ja eräkirjailija
- Lauri Hollmén – arkkitehti ja tietokirjailija
- Lauri Holopainen – kirjailija
- Lauri Honkanen – piirisihteeri, kirjailija ja estejuoksija
- Lauri Honko – folkloristikko ja uskontotieteen professori
- Lauri Huuha – jääkärivänrikki
- Lauri Hyvönen – raviselostaja ja toimittaja
- Lauri Hämäläinen – säveltäjä ja urkuri
- Lauri Härö – pikajuoksija
- Lauri Häyhä – jalkapalloilija
- Lauri Ihalainen – ay-johtaja, poliitikko ja ministeri
- Lauri Ikonen – säveltäjä
- Lauri Impiö – Kokoomuksen kansanedustaja
- Lauri Ingman – poliitikko, arkkipiispa ja pääministeri
- Lauri Inna – Porin kaupunginjohtaja
- Lauri Itkonen – kirkkoherra ja kirjallisuuden kääntäjä
- Lauri Itämies – virkamies ja ylikamreeri
- Lauri Jauhiainen – säveltäjä, sanoittaja ja elokuvakäsikirjoittaja
- Lauri Johansson – entinen rikollinen ja nykyinen evankelista
- Lauri Joona – ralliautoilija
- Lauri Jouppi – Seinäjoen ensimmäinen kauppalanjohtaja
- Lauri Jousinen – viulisti ja säveltäjä
- Lauri Jännes – Kansanterveyslaitoksella toiminut professori
- Lauri Jäntti – ekonomi, kustantaja ja kanslianeuvos
- Lauri Kaarna – Maalaisliiton kansanedustaja
- Lauri Kaijalainen – maalaisliittolainen poliitikko ja ministeri
- Lauri Kajanoja – taloustieteilijä
- Lauri Kalima – korkeushyppääjä, juristi ja pankinjohtaja
- Lauri Kangas – painija
- Lauri Kankkunen – sellisti
- Lauri Kantee – Maanmittaushallituksen pääjohtaja 1972–1991
- Lauri Kantola – kommunistipoliitikko, SKDL: kansanedustaja ja toiminnanjohtaja
- Lauri Kapanen – salibandypelaaja
- Lauri Kara – Hyvinkään punakaartin lentävän komppanian päällikkö
- Lauri Karén – lehtien ulkomaankirjeenvaihtaja
- Lauri Karhuvaara – toimittaja
- Lauri Karo – näyttelijä
- Lauri Karvonen – valtiotieteen professori
- Lauri Katara – kauppaoppilaitoksen opettaja ja johtaja
- Lauri Kattelus – Laitilan kaupunginjohtaja
- Lauri Kaukamaa – Kokoomuksen kansanedustaja ja kouluneuvos
- Lauri Kaunisvesi – jääkäriluutnantti
- Lauri Kemiläinen – runoilija ja kääntäjä
- Lauri Keränen – maanviljelijä ja valtiopäivämies
- Lauri Keränen – runoilija ja toimittaja
- Lauri Kettunen – kielitieteilijä
- Lauri Kettunen – nykyaikainen viisiottelija
- Lauri Kiiski – tennispelaaja
- Lauri Kinos – jääkiekkoilija
- Lauri Kirves – järjestö- ja yritysjohtaja
- Lauri Kivekäs – ylioppilaspoliitikko ja fennomaani
- Lauri Kivekäs – vuorineuvos, kauppa- ja teollisuusministeri
- Lauri Knuutila – kirkkoherra ja lääninrovasti
- Lauri Kokko – Mannerheim-ristin ritari
- Lauri Kokkonen – näytelmäkirjailija
- Lauri Koli – biologi ja tietokirjailija
- Lauri Komulainen – yritysjohtaja ja kauppaneuos
- Lauri Komulainen – näyttelijä
- Lauri Edvard Korhonen – jääkärikapteeni
- Lauri Korpela – näyttelijä
- Lauri Korpikoski – jääkiekkoilija
- Lauri Korpinen – diplomaatti
- Lauri Korpinen – Helsingin maalaiskunnan (nyk. Vantaa) kunnanjohtaja 1957–1961
- Lauri Koskela – kreikkalais-roomalaisen tyylin painija
- Lauri Koskinen – jääkäri ja korkeushyppääjä
- Lauri Koskivaara – kauppaneuvos ja Helsingin Osuuskaupan toimitusjohtaja 1932–1962
- Lauri Kosonen – toimittaja
- Lauri Kumlin – jääkärieverstiluutnantti
- Lauri Kuokkanen – radioinsinööri
- Lauri Heikki Kuorikoski – kirkonrakentaja
- Lauri Kutilainen – jääkärialiupseeri
- Lauri Kyöstilä – näyttelijä
- Lauri Kähkönen – SDP:n kansanedustaja
- Lauri Kärki – isonvihan aikainen sissipäällikkö
- Lauri Kärkkäinen – kauppias, laivanvarustaja ja kauppaneuvos
- Lauri Kärkkäinen – diplomi-insinööri, Helsingin kaupungingeodeetti ja maanmittausneuvos.
- Lauri Laakso – luontofilmien kuvaaja
- Lauri Laakso – liikuntatieteilijä ja liikuntapedagogiikan professori
- Lauri Lahesalu – virolainen jääkiekkoilija
- Lauri Lahtinen – oopperalaulaja
- Lauri Laiho, apulaisjohtaja, esperantisti ja kirjailija
- Lauri Laine – Maalaisliiton/Keskustan kansanedustaja, maanviljelijä ja talousneuvos
- Lauri Laine – taidemaalari
- Lauri Laine, jalkapalloilija
- Lauri Lairala – Vantaan kaupunginjohtaja 1961–1989
- Lauri Laitinen – SKP:n toiminnassa mukana ollut kirkkoherra
- Lauri Laitinen – perussuomalainen poliitikko
- Lauri Vilho Laitinen – maanviljelijä, nimismies ja valtiopäivämies
- Lauri Lajunen – Oulun yliopiston ent. rehtori ja epäorgaanisen kemian professori
- Lauri Lamminmäki − ekonomi, mainostoimittaja ja runoilija
- Lauri Lamminmäki − Kouvolan kaupunginjohtaja 2009−
- Lauri Lamminpää – sotakirjailija
- Lauri Lassila – kumparelaskija
- Lauri Lassinpelto – rautatievirkailija ja kirjailija
- Lauri Lausmaa – poliisi ja juristi
- Lauri Leander – jääkärieversti ja toimitusjohtaja
- Lauri Lehtimaja – entinen oikeusasiamies, korkeimman oikeuden tuomari
- Lauri Aleksanteri Lehtinen, yleisurheilun olympiavoittaja
- Lauri Hjalmar Lehtinen (1927–2016) – jalkapalloilija
- Lauri Lennart Lehtinen (1909–1991) – jalkapalloilija
- Lauri Lehtinen – kilpapurjehtija
- Lauri Lehtinen (s. 2002), suomalainen frisbeegolfaaja
- Lauri Leikkonen – kirkkoherra ja kirjailija
- Lauri Leino – näyttelijä
- Lauri Leppihalme – Maalaisliiton kansanedustaja
- Lauri Leppänen – kuvanveistäjä
- Lauri Leskinen – kirjailija
- Lauri Letonmäki – päätoimittaja, SDP:n kansanedustaja ja Suomen kansanvaltuuskunnan oikeusasiainvaltuutettu
- Lauri Levola – kirjailija ja toimittaja
- Lauri Liedes – järjestöjohtaja, päätoimittaja ja kalastusneuvos
- Lauri Lindgren – kielitieteilijä ja professori
- Lauri Linna – kirjailija, SMP:n ja SKYP:n kansanedustaja
- Lauri Lounela – lyseon lehtori ja Kainuun murteen sanaston kerääjä
- Lauri Luoto – neuvostoliitonsuomalainen kirjailija
- Lauri Lyly – ammattiyhdistysjohtaja, poliitikko, SDP:n kansanedustaja, SAK:n puheenjohtaja 2009–2016 ja Tampereen pormestari 2017–2021
- Lauri Läänemets – virolainen poliitikko ja ministeri
- Lauri Maijala – teatteriohjaaja ja muusikko
- Lauri Malmberg – jääkärikenraaliluutnantti
- Lauri Malmi – tietojenkäsittelytekniikan professori
- Lauri Marjamäki – jääkiekkovalmentaja
- Lauri Markkanen – koripalloilija
- Lauri Markkula – muusikko
- Lauri Maskula – jääkärieversti
- Lauri Melander – Helsingin hovioikeuden ent. presidentti
- Lauri Merimaa – jääkäriluutnantti
- Lauri Miettinen – vientialan toimija, urheilujohtaja ja yritysjohtaja
- Lauri Mononen – jääkiekkoilija
- Lauri Murtomaa – Maalaisliiton kansanedustaja ja ministeri
- Lauri Mustakallio – Maalaisliiton kansanedustaja
- Lauri Mustonen – ekonomi ja pesäpalloilija
- Lauri Myrberg – matematiikan professori ja ylioppilastutkintolautakunnan entinen puheenjohtaja
- Lauri Mäkelä – Kokoomuksen kansanedustaja
- Lauri Nevalainen – kilpasoutaja
- Lauri Niinioja – tukkukauppias, toimitusjohtaja ja kauppaneuvos
- Lauri Nissinen – Mannerheim-ristin ritari
- Lauri Nurkse – näyttelijä ja elokuvaohjaaja
- Lauri Nurmi (1905–1971) – suomalainen toimittaja ja urheiluvaikuttaja
- Lauri Nurmi (s. 1980) – suomalainen toimittaja ja tietokirjailija
- Lauri Nurminen (1906–2009) – vääpeli ja viimeinen elossa ollut Suomen sisällissodan valkoisten veteraani
- Lauri Nuutinen – järvenlaskija
- Lauri Nuutinen, – lääkäri, anestesologian professori ja lääkintöneuvos
- Lauri Oinonen – Keskustan kansanedustaja
- Lauri Ollonqvist – lääkintäeversti ja professori
- Lauri Otonkoski – runoilija, muusikko ja musiikkiarvostelija
- Lauri Pajuniemi – jääkiekkoilija
- Lauri Palmunen – Keskustapuolueen kansanedustaja ja Varsinais-Suomen liiton edunvalvontajohtaja
- Lauri Paltemaa – politiikan tutkija ja professori
- Lauri Parkkinen – pikaluistelija
- Lauri-Matti Parppei – laulaja ja kitaristi
- Lauri Pekuri – hävittäjälentäjä
- Lauri Pelkonen – jääkärialiupseeri
- Lauri Pellas – yritysjohtaja
- Lauri Peltonen – Jyväskylän opettajaseminaarin ja Jyväskylän lyseon lehtori
- Lauri Perälä – Maalaisliiton kansanedustaja
- Lauri Pietilä – vanhoillislestadiolaisuuden arvostelija
- Lauri ”Tahko” Pihkala – suomalaisen urheilun kehittäjä
- Lauri ”Lasse” Pihlajamaa – harmonikkataiteilija
- Lauri Pikkarainen – luonnontutkija ja kirjailija
- Lauri T. Pikkusaari − pappi ja tietokirjailija
- Lauri Pimiä – geometrikko ja professori
- Lauri Pohjala – kokoomuslainen poliitikko
- Lauri Pohjanpää – kirjailija
- Lauri Porra – basisti
- Lauri Posti – kielitieteilijä ja opetusministeri 1975
- Lauri Puntila – politiikan ja historian tutkija
- Lauri Puranen – kenraalimajuri ja Suomen ilmavoimien komentaja 2012–2014
- Lauri Pyykönen – maastohiihtäjä
- Lauri Pöyhönen – yritysjohtaja
- Lauri Raiman – jääkiekkoilija
- Lauri Rankka – taidegraafikko
- Lauri Ranta – keskimatkojen juoksija
- Lauri Rapala – Rapala-uistimen kehittäjä
- Lauri Rauhala – psykologi
- Lauri Rautala – näyttelijä ja koomikko
- Lauri Rechardt – kilpapurjehtija
- Lauri Kristian Relander – Suomen presidentti 1925–1931
- Lauri Reuter – biotekniikan tohtori ja sijoittaja
- Lauri Riikonen – maalaisliittolainen poliitikko
- Lauri Rosendahl – sijoitustutkija ja pörssijohtaja
- Lauri Rosendal – toimittaja ja tarkastaja, Turun Sanomien päätoimittaja
- Lauri Olavi Routila – filosofi, fenomenologi ja professori
- Lauri Ruotsalo – Suomen puolustusvoimien everstiluutnantti ja sodanaikainen jalkaväkirykmentin komentaja
- Lauri Ruuskanen – vaatetusalan tukkukauppias ja toimitusjohtaja
- Lauri Ruuskanen – metsänhoitaja ja metsäneuvos
- Lauri Rytkönen – muusikko
- Lauri Johannes Saari – jääkäri
- Lauri Abel Saari – taiteilija
- Lauri Valdemar Saari – yritysjohtaja ja teollisuusneuvos
- Lauri Saaristo – punakaartilainen
- Lauri Saarnio – psykologian professori
- Lauri Alfred Salava – kirjailija, toimittaja, kustantaja ja kirjakauppias
- Lauri Sallinen – kirjailija
- Lauri Salovaara – radiotoimittaja
- Lauri Sariola – Maalaisliiton kansanedustaja
- Lauri Schroderus – kauppaneuvos ja toimitusjohtaja
- Lauri Sievä – punakaartilainen
- Lauri Siivonen – eläintieteilijä
- Lauri Sikanen – vanhempi tutkija
- Lauri Silvennoinen – arkkitehti
- Lauri Silvennoinen – hiihtäjä
- Lauri Simonsuuri (aik. Lauri Laiho) – kansanrunouden tutkija
- Lauri Sipari – näytelmäkirjailija, dramaturgi ja kääntäjä
- Lauri Sipilä – arkkitehti ja kuvataiteilija
- Lauri Skyttä – Mannerheim-ristin ritari
- Lauri Soini – kirjailija ja lehtimies
- Lauri Kustaa Soini – pankinjohtaja ja virkamies
- Lauri Solanterä – kanttori-urkuri ja nuotinpiirtäjä
- Lauri Somppi – lentopalloilija
- Lauri Stålhammar – vuonna 1992 murhattu sotaveteraani
- Lauri Suosalo – kommunistipoliitikko
- Lauri Sutela – kenraali
- Lauri Suurpää – Turun piispa 1500–1506
- Lauri Taipale, lääkäri
- Lauri Tammelin – Turun piispa 1728–1733
- Lauri Pietarinpoika Tammelinus – Tammelan kirkkoherra 1648, kirjailija
- Lauri Tammi – Kuusamon kunnanjohtaja
- Lauri Tamminen – moukarinheittäjä
- Lauri Tanner – voimistelija ja jalkapalloilija
- Lauri Tarasti – hallintoneuvos
- Lauri Taskinen (Lauri Räpping Vantaanjoki), rap-artisti
- Lauri Teivainen – rehtori, kirjailija, keksijä ja puoluejohtaja
- Lauri Tiainen – jääkärieversti
- Lauri Tierala, presidentin kanslian kansliapäällikkö
- Lauri Tihinen – lentopalloilija
- Lauri Tiilikka – insinööri, yritysjohtaja ja teollisuusneuvos
- Lauri Tilus – jääkärikapteeni
- Lauri Timonen – päätoimittaja ja tietokirjailija
- Lauri Toivonen – jääkäriluutnantti
- Lauri Toivonen, koripalloilija
- Lauri J. Toivonen – fantasiakirjailija
- Lauri Tukonen – jääkiekkoilija
- Lauri Tuohimaa – laulaja, kitaristi, säveltäjä ja sanoittaja
- Lauri Tuomanen – mehiläishoitaja, mehiläishoidon konsulentti ja opettaja, maanviljelijä ja tietokirjailija
- Lauri Turunen - ravivalmentaja ja -ohjastaja
- Lauri Tuunanen – kansanedustaja (Maalaisliitto)
- Lauri Tähkä – muusikko ja lauluntekijä
- Lauri Törhönen – elokuvaohjaaja
- Lauri Törni – Mannerheim-ristin ritari
- Lauri Uusi-Hakimo – kirjailija ja Forssan kansalaisopiston entinen rehtori
- Lauri Vaala – kirjailija
- Lauri Vahtre – virolainen poliitikko ja historiantutkija
- Lauri Vainola – taidemaalari ja kuvanveistäjä
- Lauri Valonen – yhdistetyn hiihtäjä
- Lauri Vesanto – tanssija ja koreografi
- Lauri Vierimaa – pesäpalloilija
- Lauri Viita – kirjailija
- Lauri Viitanen – jääkäriluutnantti
- Lauri Vilenius – satamatyöläinen ja pakinoitsija
- Lauri Viljanen – runoilija, kirjallisuudentutkija, kriitikko ja kääntäjä
- Lauri Vilkko – nykyaikainen viisiottelija
- Lauri Virtanen – kestävyysjuoksija ja olympiamitalisti
- Lauri Virtanen – keilaaja
- Lauri Vuorinen − maastohiihtäjä
- Lauri Winberg – kirjailija, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja kotiseutuneuvos
- Lauri Ylönen – solisti
- Lauri Yrjö-Koskinen – vapaaherra ja Suomalaisen puolueen kansanedustaja
- Lauri Äijö – pommituslentäjä ja Mannerheim-ristin ritari
Kuvitteellisia Laureja
muokkaa- Lauri, poika Disneyn elokuvassa Riemukas Robinsonin perhe
- Lauri, yksi Jukolan veljeksistä Aleksis Kiven romaanissa Seitsemän veljestä
- Pikku Lauri, Topeliuksen lastenlaulussa Maailma on niin lavea
- Lauri Hanhivaara, ylikonstaapeli Pentti Kirstilän teoksissa
- Lauri Kallio, henkilöhahmo televisiosarjassa Uusi Päivä
- Lauri Kenttä (Clark Kent), Teräsmiehen henkilöllisyydestä joskus käytetty suomennos
- Lauri Kivioja, autonkuljettaja ja punakaartilainen Väinö Linnan romaanissa Täällä Pohjantähden alla
- Lauri Lokki, henkilöhahmo Aku Ankka -sarjakuvissa
- Lauri Salmi, henkilöhahmo sarjoissa Kun taivas repeää ja Taivas sinivalkoinen
- Lauri Salpakari, kirkkoherra Väinö Linnan romaanissa Täällä Pohjantähden alla
- Lauri Ylinen, henkilöhahmo Korkeajännitys-lehdessä
- Lauri kilpa-auto, hahmo lasten piirretyssä sarjassa
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Nimipalvelu, etunimihaku Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 7.4.2025.
- ↑ Hussar, Annika: Eestalaste XX sajandi nimemood (PDF) Emakeeleselts.ee. Viitattu 2.9.2015.
- ↑ Nimede statistika (Haku nimellä "Lauri") Eesti Statistika. Arkistoitu 7.6.2017. Viitattu 26.6.2020.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lauri Wikimedia Commonsissa