Avaa päävalikko
Tämä artikkeli käsittelee 1800-luvulla elänyttä säveltäjää. Lauri Hämäläinen on myös Kemopetrol-yhtyeen basisti.
Lauri Hämäläinen

Lauri Hämäläinen (10. elokuuta 1832 Rautalampi29. syyskuuta 1888 Helsinki) oli suomalainen säveltäjä, urkuri ja pianonvirittäjä.

HenkilöhistoriaMuokkaa

Hämäläisen vanhemmat olivat sumiaislaislähtöinen seppä Johan Gabriel Hämäläinen ja Anna Pynnönen. Perheeseen kuului vanhempien lisäksi kymmenen lasta. Hämäläinen opiskeli Tukholman kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa 1860-1864, toimittuaan sitä ennen jonkin aikaa Oulun ruotuväen soittokunnassa. Opinnot päätettyään hän toimi Viipurissa sotilaskapellimestarina, Viaporissa urkurina ja Meissnerin teatteriorkesterin viulistina. Helsingin Vanhan kirkon urkuri hän oli 1871-1888 ja Helsingin lukkari- ja urkurikoulun urkujen soiton opettajana 1882-1888. Hämäläinen opetti muun muassa Oskar Merikantoa.

Hämäläinen oli naimisissa vuodesta 1875 Emma Fredrika Kekonin (k. 1931) kanssa. Heidän tyttärensä Armi (1885–1979) avioitui vuonna 1908 säveltäjä, kuoronjohtaja ja kirjailija Heikki Klemetin kanssa.[1] Perheen poika Väinö Hämäläinen (1876–1940) oli taas taidemaalari, graafikko ja kuvittaja ja hänen poikansa jazzmuusikko, kapellimestari ja tuotantopäällikkö Olli Hämäläinen (1924-1984).

Taiteellinen tuotantoMuokkaa

Hämäläisen sävellyksiin kuuluu mm. yksinlauluja kuten Kuhun taidan verrata. Hänen säveltämiään ovat myös Turun marssi, Jyväskylän palokunnanmarssi, Valtiopäivien marssi sekä laaja urkutuotanto, josta hän julkaisi kokoelmat Orgelmusik för kyrkan vuonna 1874 ja Helmivyö vuonna 1878. Hän myös toimitti vuonna 1868 ilmestyneen Suomalaisia kansanlauluja ja tanssia -teoksen.[2]

LähteetMuokkaa

  • Suomen säveltäjiä, osa I (toinen painos, 1965), WSOY, toimittanut Einari Marvia.
  • Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955. Sivu 320

ViitteetMuokkaa

  1. Toivo Haapanen ym. (toim.): Musiikin tietokirja, s. 242. Helsinki: Otava, 1948.
  2. Klemetti, Heikki: Lauri Hämäläinen, s. 99-106. Teoksessa: Ranta, Sulho (toim.), Suomen säveltäjiä. Porvoo: WSOY, 1945.