Lauri Hakala

suomalainen lentopallovalmentaja

Lauri Hakala (s. 23. elokuuta 1982) on suomalainen lentopallovalmentaja. Polvivammaan vuonna 2011 päättyneen peliuran aikana Hakala valittiin muun muassa Yhdysvaltojen NCAA-yliopistosarjan All-American-tähdistöön vuonna 2006 ja sekä Sveitsin liigan vuoden pelaajaksi vuonna 2008.[1][2] Rantalentopallossa Hakala saavutti kuusi SM-mitalia.[3]

Lauri Hakala valmensi Sloveniassa kaudella 2013–2014.

Seuratasolla Hakala on ollut apuvalmentajana Yhdysvalloissa Pepperdine Universityssä, Venäjällä Dinamo Kazanissa ja Sloveniassa ACH Volleyssa. Maajoukkuetasolla Hakala on ollut apuvalmentajana Hollannin naisten, ja Slovenian miesten lentopallomaajoukkueessa. Päävalmentajana Hakala toimi Suomen maajoukkueessa Bakun Euroopan kisoissa 2015. [4]

Päävalmentajana Hakala valmensi LEKA Volleyta kotimaan mestaruusliigassa kolmen kauden ajan 2014–2017.[5] Marraskuussa 2016 Hakala joutui loppukauden kestäneelle sairauslomalle.[6] Hakala palasi valmennukseen kesällä 2017, kun hän liittyi Hollannin naisten maajoukkueen valmennustiimiin. Kaudella 2017–2018 Hakala toimi jälleen päävalmentajana, tällä kertaa Ruotsin Elitserienissä. Uuden seuran nimi on Sollentuna VK. Kauden päätteeksi Hakala valittiin miesten vuoden valmentajaksi Ruotsissa. Maajoukkuekauden 2018 hän toimi Suomen naisten maajoukkueessa apuvalmentajana. Keväällä 2019 Hakala aloitti työt Suomen Olympiakomiteassa, joukkuepelien lajiryhmävastaavana. [7][8][9][10] [11] [12]

Valmennusura muokkaa

Jo peliuransa aikana Hakala oli aktiivinen lentopallon ja urheiluvalmennuksen kehittäjä. Hän istui kaksi kautta Lentopalloliiton hallituksessa (2009–2011) ja kirjoitti valmennusaiheista blogia ennen penkin päähän siirtymistä.[13][14]

Lentopallouransa Hakala päätti kesällä 2011, minkä jälkeen hän siirtyi lopullisesti valmentajan hommiin. Ensiksi hän valmensi Yhdysvaltain yliopistosarjan kestomenestyjiin kuuluvassa Pepperdine Universityn riveissä kaudella 2011–2012. Hakala toimi yliopistojoukkueen apuvalmentajana Yhdysvaltain olympia- ja MM-kultavalmentaja Marv Dunphyn alaisuudessa. Dunphy voitti urallaan lisäksi viidesti Yhdysvaltain NCAA- mestaruuden.[15][16]

Kaudella 2012–2013 Hakala työskenteli venäläisen naislentopallojoukkue Dinamo Kazanin riveissä vapaaehtoisena valmentajana.[17] Kazan voitti sekä Venäjän Superliigan että Cupin. Lisäksi joukkue eteni Mestareiden liigassa puolivälieriin asti.

Venäjältä Hakala jatkoi Slovenian lentopalloliigaan, jossa hän toimi ACH Volley Ljubljanan apuvalmentaja kauden 2013–2014.[18][19] Kausi päättyi Slovenian mestaruuteen. Hakala toimi myös Slovenian miesten lentopallomaajoukkueen apuvalmentajana kevään ja kesän 2014. Täten hän oli ACH:n päävalmentaja Luka Slaben aisaparina sekä ACH:ssa, että Slovenian maajoukkueessa.[20]

Kuopiolaisen LEKA Volleyn päävalmentajaksi Hakala kiinnitettiin kaudeksi 2014–2015.[21] LEKA Volley sijoittui seurahistoriansa ensimmäisellä liigakaudella seitsemänneksi ja putosi puolivälierissä jatkosta mestaruuden voittaneelle Kokkolan Tiikereille. Pian LEKA Volleyn ensimmäisen liigakauden jälkeen julkaistiin Hakalan kahden vuoden jatkopesti.[5][22] Hakala valmensi LEKAn toisella kaudellaan runkosarjan neljänneksi. Pudotuspeleissä LEKA hävisi pronssiottelut Hurrikaanille voitoin 2–0.

Kesällä 2015 Hakala toimi Suomen B-maajoukkueen päävalmentajana Euroopan kisoissa. Tehtävään hänet valitsi A-maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo, joka johti A-maajoukkueen peliä samaan aikaan lentopallon Maailmanliigassa. Sammelvuo perusteli valintaa muun muassa Hakalan kansainvälisellä kokemuksella, sekä hänen kanssaan samansuuntaisella valmennusfilosofialla.[23] Vuotta myöhemmin Hakala oli kuukauden päivät A-maajoukkueen valmennusryhmän apuna lentopallomaajoukkueen valmistautuessa kesän Maailmanliigan otteluihin.[24]

Hakalan kolmas kausi LEKAn peräsimessä keskeytyi marraskuussa 2016, kun hän päätyi pitkälle sairauslomalle. Valmennusvastuun LEKAssa otti Tapio Nissi.[6] Hakala palasi valmennukseen kesällä 2017, kun Hollannin naisten maajoukkue julkisti uuden staffinsa ennen World Grand Prix'n alkua. Rion 2016 olympianelonen Hollanti sijoittui myös WGP:ssa kuuden parhaan joukkoon. Lisäksi se lunasti paikan 2017 MM-kisoihin voittamalla Rotterdamin karsintaturnauksen. [25][9] Kaudet 2017–2019 Hakala valmensi seuratasolla Ruotsin Elitserienissä, seurassa Sollentuna VK.[7][8] Kevällä 2019 Hakala aloitti työt Suomen Olympiakomiteassa, joukkuepelien lajiryhmävastaavana. [12]

Pelaajaura muokkaa

Lauri Hakala aloitti uransa ulkomailla ennen kuin ehti pelata kotimaisessa pääsarjassa. Hakala pelasi saksalaisseura Bad Saulgaun riveissä kaudella 2001–2012. Seura nousi Saksan korkeimmalle sarjatasolle Bundesliigaan kauden päätteeksi.[26] Suomalaispeluri jatkoi Bad Saulgaun riveissä kaudella 2002–2003, mutta loukkaantuminen päätti hänen pelinsä varhain Saksan pääsarjassa. Kahden polvileikkauksen jälkeen Hakala palasi keväällä takaisin kotimaahansa suorittamaan asepalveluksen.[27] Varusmiespalveluksensa aikana Hakala pelasi lentopalloliigassa Napapiirin Pallokettujen riveissä kauden 2003–2004.[28] Syksyllä 2004 Hakala muutti Havaijin Honoluluun opiskellakseen ja pelatakseen Yhdysvalloissa.[29]

Kaudet 2005–2007 Hakala edusti University of Hawai'i Warriors- joukkuetta.[30] Kauden 2005–2006 päätteeksi Hakala valittiin All-American- pelaajana liigan 1-tähdistöön.[31] Suomalaispelaajista kyseisen arvostuksen on saanut vain naislentopalloilija Mariliisa Salmi BYU:ssa 1980-luvulla.

Kaudeksi 2007–2008 Hakala palasi Eurooppaan ja siirtyi Sveitsin NLA:ssa pelaavan Lausanne Université Clubin riveihin.[32][33] Sveitsissä hän voitti kaudella 2007–2008 liigan mestaruuden lisäksi myös cup-kultaa.[34] Lisäksi hänet valittiin vuoden lentopalloilijaksi Sveitsissä.[35] Lausanne nousi liigahistorian ensimmäisenä joukkueena 0–3-tappioasemasta voittoon finaalisarjassa.[36] Sveitsin kauden jälkeen Hakala päätyi olkapääleikkaukseen. Kauden 2008–2009 alun hän toimi Kempeleen Lentopallon apuvalmentaja toipuessaan leikkauksesta. Kuntouduttuaan hän esiintyi Isku-Volleyn paidassa. Isku voitti SM-pronssia sekä Suomen Cupin hopeaa.[37]

Kauden jälkeen Hakala siirtyi Belgian Aquacare Haleniin vuodeksi, kunnes palasi jälleen takaisin Suomeen ja oululaisen Ettan riveihin.[38] Liiganousija Etta ylsi runkosarjan 8. sijalta Mestaruusliigan välieriin asti.[39] Hakala valittiin miesten maajoukkueryhmään kesäksi 2011, mutta polvivammojen vuoksi päätti lopettaa uransa.[40]

Muuta muokkaa

Hakala on kotoisin lentopalloilijoistaan tunnetulta Pieksämäeltä. Hakalan veljet Anssi Hakala ja Juhani Hakala ovat myös lentopalloilijoita. Anssi Hakala on pelannut satoja liigaotteluita ja Juhani Hakala useita kymmeniä.[41] Hakalan veljeksistä Anssi ja Lauri ovat pelanneet muutaman kauden myös rantalentopalloa yhdessä. Juhani Hakala pelasi LEKA Volleyssa isoveljensä alaisuudessa kaudella 2015–2016.[42][43][44]

Saavutukset muokkaa

Henkilökohtaiset muokkaa

  • Vuoden lentopalloilija Sveitsissä 2008
  • Yhdysvaltain All-American -1. tähdistössä 2006
  • Vuoden valmentaja Ruotsissa 2018

Joukkueessa muokkaa

  • Sveitsin mestaruus 2008
  • Sveitsin Cup-kulta 2008

Rantalentopallo muokkaa

  • SM-hopea 2007, 2009
  • SM-pronssi 2004, 2005, 2006, 2008

Joukkueet pelaajana muokkaa

  • 2010–2011   Lentopalloseura Etta
  • 2009–2010   Aquacare Halen
  • 2008–2009   Tampereen Isku-Volley
  • 2007–2008   Lausanne UC
  • 2004–2007   University of Hawaii Warriors
  • 2003–2004   Napapiirin Palloketut
  • 2001–2003   Bad Saulgau
  • 1989–2001   Pieksämäen Tsemppi

Maajoukkuevalmennus muokkaa

  • 2018   Suomen naisten lentopallomaajoukkue
  • 2017   Hollannin naisten lentopallomaajoukkue
  • 2015–2016   Suomen miesten lentopallomaajoukkue
  • 2014   Slovenian miesten lentopallomaajoukkue

Seuravalmennus muokkaa

  • 2017–2019   Sollentuna Volleybollklubb (Elitserien, päävalm.)
  • 2014–2017   LEKA Volley (Mestaruusliiga, päävalm.)
  • 2013–2014   ACH Volley Ljubljana (Mestareiden Liiga, apuvalm.)
  • 2011–2012   Pepperdine University Waves (NCAA, apuvalm.)
  • 2008–2009   Kempeleen Lentopallo (SM-liiga, apuvalm.)

Lähteet muokkaa

  1. Lauri Hakala on LEKA Volleyn uusi päävalmentaja Mestaruusliiga. Viitattu 3.4.2016.
  2. Lauri Hakala Ettaan - Lentopalloliitto www.lentopalloliitto.fi. Viitattu 3.4.2016.
  3. Lauri Hakala Suomen Beach Volley -tietokannassa (biitsi.fi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Lauri Hakala lentopallomaajoukkueen päävalmentajaksi Bakun Euroopan kisoihin - SuomiUrheilu SuomiUrheilu. 26.3.2015. Viitattu 30.5.2017.
  5. a b http://yle.fi/urheilu/leka_volley_jatkaa_lauri_hakalan_komennossa/7901185 yle.fi.
  6. a b Sportti.com Estonia - http://www.sportti.com:+LEKA Volley sai uuden vastuuvalmentajan | Sportti.com www.sportti.com. Viitattu 20.11.2016.
  7. a b Håkan Wendler: Sollentuna skriver kontrakt med Lauri Hakala Sollentuna Volley. Arkistoitu 3.9.2017. Viitattu 30.5.2017. (ruotsiksi)
  8. a b Outi Poikonen: Savolaisvalmentajan uusi osoite löytyy Ruotsista savonsanomat.fi – Savon Sanomat. Viitattu 30.5.2017.
  9. a b Rob Koper: Samenstelling WGP-team van Oranje bekend Volleybaldames. 5.7.2017. Viitattu 3.9.2017.
  10. Westman och Hakala är årets coacher - Elitserienvolleyboll.se Elitserienvolleyboll.se. 27.3.2018. Viitattu 19.4.2018. (ruotsiksi)
  11. Lauri Hakala naisten maajoukkueen 2-valmentajaksi lentopalloliitto.fi. Viitattu 19.4.2018.
  12. a b Marko Viitanen ja Lauri Hakala Olympiakomitean palvelukseen Suomen Olympiakomitea. 12.12.2018. Viitattu 11.4.2020.
  13. http://www.lentopalloliitto.fi/?x814978=13200214
  14. Facts not Opinions Facts not Opinions. Viitattu 30.5.2017. (englanniksi)
  15. [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
  16. http://www.lentopalloliitto.fi/?x814898=12279956
  17. http://www.lentopalloliitto.fi/media/faktapankin-alasivut/valmentajarekisteri.pdf
  18. http://www.ach-volley.si/slabe-z-novim-pomocnikom--01-07-2013.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  19. http://www.siol.net/sportal/drugi_sporti/odbojka/2013/07/prva_okrepitev_achja_slabetu_bo_pomagal_hakala.aspx
  20. http://www.cev.lu/News.aspx?NewsID=14147
  21. http://yle.fi/urheilu/lauri_hakala_on_leka_volleyn_paavalmentaja/7265656
  22. http://www.lekavolley.fi/uutiset/lauri-hakala-on-leka-volleyn-valmentaja-seuraavat-kaksi-vuotta lekavolley.fi. Arkistoitu 4.3.2016.
  23. http://www.lentopalloliitto.fi/?x814898=22271727 lentopalloliitto.fi.
  24. Haastajat värittävät lentismaajoukkueen leiriavausta www.lentopalloliitto.fi. Viitattu 5.5.2016.
  25. Lauri Hakalan kesätöille hieno päätös lentopalloliitto.fi. Viitattu 3.9.2017.
  26. http://www.mtv3.fi/urheilu/muutlajit/uutiset.shtml/2002/04/110660/lauri-hakalalle-sopimus-lentopallon-bundesliigaan
  27. http://www.suedkurier.de/sport/regionalsport-bodenseewest/Bad-Saulgau-fehlt-die-Konstanz;art2783,128058
  28. http://www.lentopalloliitto.fi/liitto/artikkeliarkisto/?x915590=861899
  29. http://www.kaleva.fi/urheilu/hakala-palloketuista-havaijille/377102/
  30. http://hawaiiathletics.com/roster.aspx?rp_id=10126
  31. http://www.avca.org/articles/index.cfm?action=view&articleID=1569&menuID=246 (Arkistoitu – Internet Archive)
  32. http://archives.starbulletin.com/2007/06/13/sports/story03.html
  33. http://journal.24heures.ch/actu/sports/2007/12/17/lauri-hakala-finlandais-luc-veut-decrocher-lune (Arkistoitu – Internet Archive)
  34. http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/Lauri+Hakala+juhlii+Sveitsin+cupin+voittoa/1135234337982
  35. http://yle.fi/urheilu/lauri_hakala_vuoden_lentopalloilija_sveitsissa/6034109
  36. http://www.urheilulehti.fi/lisaa-lajeja/hakalan-lausanne-taisteli-finaalisarjan-seitsemanteen-peliin
  37. http://www.iskuvolley.com/?x239681=240068
  38. http://www.lentopalloliitto.fi/?x814898=1253954
  39. http://www.mestaruusliiga.fi/?x18668=171762
  40. http://www.kaleva.fi/urheilu/ettan-hakala-mukaan-maajoukkueryhmaan/416699/
  41. http://sunvolley.fi/portfolio/anssi-hakala/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  42. http://www.liigasampo.fi/fi/nw/9080/juhani+hakala+liberoksi.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  43. Lauri Hakala Leka Volleyn valmentajaksi savonsanomat.fi. Arkistoitu 6.10.2014.
  44. http://pieksamaentsemppi-fi-bin.directo.fi/@Bin/f156c5907b593369aab9b17cc7b83220/1457256676/application/pdf/186041/Tsemppi_2015_nettiin.pdf