Lauri Maskula

Lauri Alaksander Maskula (14. marraskuuta 1893 Turku26. elokuuta 1953 Turku[1]) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat konemestari Karl Viktor Maskula ja Aleksandra Moisio. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Ritva Aron kanssa.[2][3]

Lauri Maskula vuonna 1943.

OpinnotMuokkaa

Hän kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta klassillisesta lyseosta vuonna 1915 ja liittyi Varsinaissuomalaineen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa syyslukukaudella vuonna 1915. Hän kävi Sotakorkeakoulun komentajakurssin vuosina 1929–1930 ja yleisen osaston vuosina 1932–1933 sekä Taistelukoulun orientoivan kurssin vuonna 1930.[2][3]

JääkäriaikaMuokkaa

Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 12. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Missejoella, Riianlahdella ja Aa-joella.[2][3]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Maskula astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 luutnantiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 1. jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, jossa hän toimi 20. maaliskuuta alkaen konekiväärikomppaniassa. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä, Kämärän asemalla ja Viipurissa.[2][3]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Sisällissodan jälkeen hänet määrättiin armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä Kaartin Jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan päälliköksi, josta hänet siirrettiin 25. syyskuuta 1918 alkaen 3. konekiväärikomppanian päälliköksi Itämeren jalkaväkirykmentti n:o 1:een, jonka nimi muutettiin myöhemmin Porin rykmentiksi. Armeijasta hän erosi 16. huhtikuuta 1919 ja liittyi Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, niissä toimi aluksi IV pataljoonan ja sittemmin 2. rykmentin II pataljoonan komentajana ja otti osaa Veskelyksen, Niiniselän, Matrossan, Polovinan, Suollusmäen ja Salmenniskan taisteluihin. Retkikunnasta palattuaan hän astui uudelleen armeijan palvelukseen, ja hänet sijoitettiin 26. elokuuta 1919 Porin rykmentin 3. konekiväärikomppanian päälliköksi sekä 1. tammikuuta 1920 alkaen rykmentin ase- ja konekivääriupseeriksi. Hänet siirrettiin 27. huhtikuuta 1921 alkaen 1. Erillisen konekiväärikomppanian päälliköksi ja 26. syyskuuta 1923 alkaen Hyökkäysvaunurykmentin 2. patteriston komentajaksi sekä 6. joulukuuta 1924 alkaen toimistoupseeriksi Sotaväen esikuntaan. Porin rykmentin III pataljoonan komentajaksi hänet nimitettiin 5. syyskuuta 1925 ja II pataljoonan komentajaksi 29. kesäkuuta 1928 sekä edelleen 6. elokuuta 1935 esikuntapäälliköksi 1. divisioonan esikuntaan.[2][3]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Talvisotaan hän osallistui YH:n aikana Kannaksen Armeijan esikunnan päällikön apulaisena; sodan syttyessä hänet komennettiin esikuntapäälliköksi 1. divisioonaan, ja hän osallistui taisteluihin Karjalankannaksella. Rauhan tultua hänet siirrettiin 2. prikaatin komentajaksi, kunnes hänet määrättiin 1. prikaatin komentajaksi.

Jatkosodan sytyttyä hänet määrättiin komentamaan Jalkaväkirykmentti 1:tä, jonka hän johdatti taisteluihin Ojajärvellä, Kaukolassa ja Kaarlahdella, Räisälässä, Sakkolassa, Taipaleessa, Valkjärvellä, Kirjasalossa ja Lempaalassa. Vuonna 1943 hänet siirrettiin 19. prikaatin komentajaksi, ja hän osallistui taisteluihin akselilla Lempaala–Metsäpirtti–Taipale.[3]

Sotien jälkeinen aikaMuokkaa

Sotien jälkeen Maskula siirrettiin Rauman sotilaspiirin komentajaksi ja vuonna 1945 edelleen Lounais-Suomen sotilasläänin komentajaksi. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1952 ja siirtyi tapaturmantorjuntatarkastajaksi vakuutusyhtiö Sampoon. Hän menehtyi seuraavana vuonna sydänkohtaukseen,[1] ja hänet haudattiin Turkuun.[3]

LuottamustoimetMuokkaa

Hän toimi Suomen upseeriliiton johtokunnan jäsenenä vuonna 1923 ja 1. divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuosina 1924, 1926, 1927–1929, 1931, 1934–1935 ja 1937 sekä Jalkaväenharjoitusohjesääntökomitean jäsenenä vuosina 1919–1920. Konekivääriharjoitusohjesääntökomitean jäsenenä hän toimi vuosina 1922–1923 ja Oy Tikkakosken valmistamia Maxim-konekiväärin lukkoja tutkimaan määrätyn komitean jäsenenä vuonna 1923 sekä pikakiväärikomitean jäsenenä vuosina 1924–1925.[2][3]

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

  • Suomen jääkärien elämäkerrasto. Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV. WSOY Porvoo 1938.
  • Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975. Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV. Vaasa 1975. ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Eversti L. A. Maskula kuollut. Helsingin Sanomat 27.8.1953, s. 3.
  2. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938.
  3. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975.