Avaa päävalikko

Lauri Tuunanen (12. toukokuuta 1866 Uukuniemi26. kesäkuuta 1939 Uukuniemi) oli maanviljelijä ja Maalaisliiton kansanedustaja ensimmäisissä eduskunnissa.

Tuunasen vanhemmat olivat talollinen Fabian Tuunanen ja Margaretha Pöllänen. Hän toimi maanviljelijänä Uukuniemellä. Maanviljelyn ohessa Tuunanen oli myös Uukuniemen kunnan rahastonhoitajana, lautamiehenä, Uukuniemen Mensuvaaran osuuskaupan hoitajana sekä osuusmeijerin isännöitsijänä.

Tuunanen oli kansanedustajana 1907–1910 edustaen Viipurin läänin itäistä vaalipiiriä. Hän oli mukana kunnallispolitiikassa Uukuniemen kuntakokouksen ja kunnanvaltuuston puheenjohtajana sekä kunnallislautakunnan esimiehenä.

Tuunanen oli naimisissa vuodesta 1885 Nadesa Tuunaisen (o.s. Iljuskin) kanssa.

LähteetMuokkaa