Väinö Linna

suomalainen kirjailija

Väinö Valtteri Linna (20. joulukuuta 1920 Urjala21. huhtikuuta 1992 Kangasala) oli suomalainen kirjailija ja tieteen akateemikko. Hänet tunnetaan erityisesti Suomen historiaa kuvaavista teoksistaan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla.

Väinö Linna
Linna vuonna 1976
Linna vuonna 1976
Henkilötiedot
Syntynyt20. joulukuuta 1920
Urjala
Kuollut21. huhtikuuta 1992 (71 vuotta)
Kangasala
Ammatti kirjailija
Puoliso Kerttu Linna (vih. 1945; k. 1992)
Lapset 2
Kirjailija
Aikakausi 1947–1992
Esikoisteos Päämäärä (1947)
Pääteokset Tuntematon sotilas
Täällä Pohjantähden alla
Palkinnot
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Linna vietti lapsuutensa maa­seudulla, mutta muutti 18-vuotiaana kaupunkiin töihin. Hän osallistui jatkosotaan Syvärillä ja palasi sitten tehtaaseen töihin. Vuonna 1954 ilmestyneestä Tuntemattomasta sotilaasta tuli kiistelty teos ja myyntimenestys. Sen myynti­tulojen turvin kirjailija lopetti tehdas­työt, osti maatilan ja alkoi kirjoittaa Pohjan­tähti-tri­logiaa.

ElämänvaiheetMuokkaa

Tausta, lapsuus ja nuoruusMuokkaa

 
Väinö Linna vuonna 1947.

Väinö Linnan suku edusti niin isän kuin äidinkin puolelta hämäläisiä torppareita ja maa­työläisiä.[1] Väinön isä Vihtori oli teurastaja.[2] Hän ja Maija Linna, Maria o.s. Nyman, menivät naimisiin 1907.[3] 20. joulukuuta 1920 Urjalassa syntyi Väinö Linna, joka oli kymmen­lapsisen perheen seitsemäs.[2][4] Häntä ennen oli perheessä ollut kaksi vanhempaa Väinöä, Väinö Ilmari ja Väinö Olavi,[3] jotka kuolivat tuberkuloosiin, kuten myös Armas-veli.[1]

Vihtori oli Urjalassa sijainneen Honkolan kartanon torpparin poika mutta sai elantonsa teurastajana, ja Linnan torppa jäi sisarelle ja tämän miehelle.[3] Isä-Linna ei osallistunut politiikkaan, mutta kunnioitti presidentti K. J. Ståhlbergia ja tämän oikeuden­mukaisuus­pyrkimyksiä.[5] Kun kirjailijalta vuosi­kymmeniä myöhemmin Suomen Kuvalehden yleisön­osastossa kysyttiin hänen poliittisesta ajattelustaan, hän vastasi, ettei hänellä ole henkilö­kohtaista kantaa veljessotaan, mutta voi silti sanoa, että hänen isänsä oli lahtari.[6]

Vihtori Linna menehtyi reumaattiseen kuumeeseen 1927, jolloin Väinö oli seitsen­vuotias,[3] ja vastuu perheestä jäi yksin äidille.[1] Isältä jäi niin paljon velkoja, että äiti joutui niin sanotusti muonamuijan pestiin kartanolle ja alkoi käydä töissä Velkalan ulko­tilalla.[1] Isän kuoltua perhe asui Väinön syntymä­kodissa vielä vuoden, kunnes se oli myytävä.[7] Silloin perheelle tarjottiin asuttavaksi mökki kartanon mailta.[8] Väinö Linnan syntymäkodin paikalla ovat nykyisin jäljellä vain perus­kivet, sillä paikan uusi omistaja purki rakennuksen 1950-luvulla.[9]

 
Väinö Linna työ­tovereineen Fin­laysonin tehtaalla. Vasemmalta Kosti Itä­luoto, Linna, Reino Sirén ja Rauni Ollikka.[10]

Linna aloitti koulun­käynnin kahdeksan­vuotiaana, mutta koska hän oli oppinut lukemaan jo viisi­vuotiaana[11] hänet siirrettiin pian toiselle luokalle.[3] Jo varhain Väinö kiinnitti huomiota kykenemällä uppoutumaan esimerkiksi lehden lukemiseen, vaikka ympärillä meluttiin.[12] Kansakoulun kirjastosta Linna löysi Aarre­saaren kaltaisia seikkailu­kirjoja[3] sekä suomalaiset historialliset romaanit ja kertomus­kokoelmat kuten Suomalaisia sankareita tai Karoliinit.[12] Pian pojan lukemisto laajeni venäläisten klassikoiden kuten Dostojevskin, Gogolin ja Tolstoin suuntaan.[13] Linna ei ollut erityisen innokas koululainen, vaikka menestyikin hyvin.[4] Myöhemmin hän muisteli varhaisten aineidensa olleen kieli­opillisesti moitteettomia, mutta sen kummempaa eloa tai ilmeikkyyttä niissä ei ollut.[14] Väinön vanhempi sisar, joka oli koti­apulaisena vakuutus­johtaja Aarne Kuusen perheessä Helsingissä, lähetti ja toi kotiinsa muun muassa erilaisia nuorten­lehtiä sekä perheen poikien Matti Kuusen ja Pekka Kuusen vanhoja vaatteita, mistä Linna myöhemmin leikillään arveli kulttuuri­harrastusten tarttuneen häneenkin.[15]

Hän kävi kuusi luokkaa silloista kansakoulua, mutta halusi töihin.[2] Koska Urjalassa vakituinen työ oli vähissä, hän muutti 18-vuotiaana vuonna 1938 Tampereelle. Perhe oli edellisenä vuonna muuttanut Velkalasta Villamon ulkotilalle, jossa Väinö kävi tilan töissä.[3] Tampereella nuorukainen sai sukulaistensa avulla työpaikan Finlaysonin kehräämöstä. Aluksi hän työskenteli karstaamon apu­poikana eli kärrärinä, ja sitten hänestä tuli karstaaja ja korjaus­mies.[16] Linna kuului tehtaassa tiiviiseen neljän työ­miehen ryhmään, jossa olivat hänen lisäkseen Kosti Itä­luoto, Rauni Ollikka ja Reino Sirén.[17] Linnan ensimmäinen asunto oli tädin Annan luona Puuvilla­tehtaan­kadulla.[3] Yksinäisen maalais­pojan ainoat harrastukset kaupunki­ympäristössä olivat lukeminen ja elokuvat. Myöhemmin Linna arveli, että ahkera elo­kuvien katselu näkyi hänen kirjoissaan, joita oli ollut helppo muokata elo­kuviksi.[18]

Armeija ja sotaMuokkaa

Talvi­sodan aikana Linna oli väestönsuojelutehtävissä korttelin­vartijana.[19] Hän joutui olemaan vartiossa usein öisin ja osallistumaan pelastus- ja raivaus­töihin Tampereelle kohdistuneiden venäläisten lento­hyökkäysten jälkeen.[20] Sodan päätyttyä Linnan ikäluokka kutsuttiin tarkastukseen. Huhti­kuun 4. päivänä 1940 Linna lähti armeijaan Riihi­mäen jalka­väkeen, josta hänet jo kahden viikon kuluttua siirrettiin ali­upseeri­kouluun, ensin Lopen Launosiin ja sitten Haus­järven Ryttylään. Komennusta edesauttoivat alokas Linnan laajat tiedot sota­taktiikasta ja aseista.[21] Keväällä 1941 Linna ylennettiin korpraaliksi ja seuranneena kesänä alikersantiksi jatko­sodan alkaessa.[22] Ali­kersanttina hänen tehtäväkseen tuli kouluttaa seuraavan vuoden alokkaat. Työ jatkui kesään 1941 asti, jolloin alkoi jatkosota.

Linna sijoitettiin eversti Pietari Autin komentaman Jalka­väki­rykmentti 8:n ensimmäisen pataljoonan kone­kivääri­komppaniaan, jossa hän osallistui etenemis­vaiheen kamppailuihin ja asema­sotaan Syvärillä.[4]

Kesän ja syksyn 1942 Väinö Linna palveli Syvärillä. Sota oli muuttunut asema­sodaksi, ja kun Linnalla oli aikaa, hän luki kaikki kenttä­kirjaston kirjat.[23] Asema­sota­vaiheessa kesällä 1942 jäi sotamiehille paljon aikaa vartio­vuorojen väliin. Silloin Linna päätti kokeilla ensimmäisen kerran kirjailijan kykyjään laatimalla kertomuksen rykmentin etenemisestä ja taisteluista rajalta Syvärille. Hän lähetti sen toiveikkaana WSOY:lle, mutta kustantaja palautti sota­kuvauksen takaisin todeten, että teksti oli liian kehittymätöntä ja kömpelöä. Linna ei pahastunut vaan päin­vastoin sisuuntui ja uhosi mielessään, että jonakin päivänä hänenkin naamansa vielä paistaisi kirja­kauppojen ikkunoista. Hänen ensimmäinen tekstinsä julkaistiin Hurtti-Ukon joulu­numerossa 1942, jossa se voitti kirjoitus­kilpailun.[24] Kevättalvella 1943 ali­kersantti Linna siirrettiin koulutus­tehtäviin ensin Tammelan Mustialaan ja sitten Miehikkälään, jossa oli sodan loppuun asti.[22] Siellä hän kohtasi lottana toimineen maan­viljelijän tyttären Kerttu Seurin, jonka kanssa meni naimisiin 1945. Linna kotiutettiin syksyllä 1944.[4]

Jo armeija­vaiheessa keskusteluissa ilmeni Linnan veto ammatti­yhdistys­liikkeeseen ja vasemmisto­laisuuteen, vaikka hän ei ollut politiikkaan osallistunutkaan.[25]

KirjailijakokeilutMuokkaa

Sodan jälkeen Linna ryhtyi kirjoittamaan palattuaan Fin­laysonille entiseen työhönsä karstaajaksi.[26] Työ­paikallakin hän kirjoitti irto­lehdille ja ruutu­paperille.[16] Kunnian­himoisena pää­määränä oli kirjoittaa oma romaani. Hän itse opiskeli kauno­kirjallisuutta, filosofiaa, psykologiaa ja kirjoittamisen tekniikkaa.

Vuonna 1946 Linna osallistui Kokoomuksen Nuorten Liiton kirjoitus­kilpailuun tekstillä Köyhän työmiehen isänmaa. Raati lunasti sen ja se julkaistiin Nuori Oikeisto -lehdessä. Isänmaallisuus merkitsi Linnalle sitä, että oman kansan menneisyyttä, isien muistoa ja heidän hyviä tekojaan kunnioitetaan ja arvostetaan. Tekstissään esikois­kirjaansa valmisteleva Linna avasi maailman­kuvaansa: maailman­talouden on oltava vapaata, mutta se tarvitsee tasa­painokseen sosialismia; järjestely ei kuitenkaan saa laajentua sosialistiseksi yhteis­kunnaksi.[27]

Linna riimitteli myös runoja, joista hän kehitteli kokoelman ja lähetti kustantajalle. Runot palautettiin ja Linna totesi, ettei hänestä ollut runojen kirjoittajaksi.[4]

Väinö Linna osallistui myös Nuoren Voiman Liiton toimintaan. NVL:n ystäviensä kanssa hän keskusteli kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta.[28]

Päämäärä ja Mäkelän piiriin pääsyMuokkaa

Esikoisteos Päämäärä valmistui 1946, mutta hän ei ollut siihen tyytyväinen, joten hän kirjoitti sen uudelleen. Se saatettiin matkaan suurieleisesti kustantajalle Runebergin päivänä. Päämäärä julkaistiin keväällä 1947. Se arvosteltiin lupauksia herättäväksi, joskin vain kohtuulliseksi romaaniksi. Kirjan ilmestymisen huomattuaan tamperelainen kirjailija­piiri Mäkelän piiri pyysi Linnan mukaan toimintaansa. Joukosta muodostui hänelle tärkeä kirjallinen ystävä­piiri ja tausta­ryhmä. Mäkelä muun muassa vetosi kustantaja WSOY:hyn ennakoiden maksamiseksi Linnalle apurahojen saannin ollessa epä­varmaa.[29]

Työpaikalla ”kirjailijan syntymiseen” reagoitiin siirtämällä Linna varastoon ”kympiksi” työn­johdollisiin tehtäviin.[30] Omistus­kirjoituksia Linnalta haettiin työ­paikalta paljon, joskus signeerattavia teoksia tuotiin kassi­kaupalla.[31]

Vuoden 1947 aikana Linnoille syntyi myös esikoinen Sinikka.[4]

Musta rakkaus – vastenmielinen myyntimenestysMuokkaa

Kalevi Jäntin apu­rahan turvin ilmestyi 1948 Linnan toinen romaani Musta rakkaus, joka oli jo kohtalainen myynti­menestys. Linna itse hämmästyi kirjan saamasta vastaan­otosta. Kustantajan edustajalle hän uskoutui pitävänsä teosta epä­onnistumisena. ”…minä inhoan sitä kuin vasta­teurastettua sian­lihaa. On niin kovin surkeaa nähdä miten se suuri näkemys kuivuu tuollaiseen muruseen.”[32] Joka tapauksessa hänet palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla ja nuorille kirjailijoille tarkoitetulla akatemia-apu­rahalla vuonna 1952.

Messias ja henkinen kriisiMuokkaa

Kolmannen teoksen nimeksi oli suunniteltu Messias. Sen teema oli kuoleman­sairas nuori mies, jonka sielun syvyyksiin uppoutuminen kuitenkin ajoi Linnan kriisiin, kun hän ei saanut luotua teokseen sen paremmin itseään kuin kustantajaakaan tyydyttävää loppua.[33] Elo­kuussa 1952 hän hakeutui Helsinkiin tutun psykiatrin luo apua saadakseen.[34] "Analyseeraamisen" seurauksena hän päätti "ottaa persoonallisuutensa omiin käsiinsä", eikä Tampereelle palattuaan pystynyt palaamaan romaaninsa maailmaan, vaikka kustannus­sopimuksen velvoittamana olikin ehtinyt kokeilla kolmea erilaista ratkaisua päähenkilön ongelmiin.[35] Messiaan käsi­kirjoitus eteni tiettävästi 83. liuskalle, mutta sittemmin luonnokset ovat ilmeisesti kadonneet.[35] Professori Pertti Virta­rannan vuonna 1973 tekemässä haastattelussa Linna kertoi Messiaan alkuosan olevan tallella, mutta lopun, joka oli hänen mukaansa ”melkeinpä semmoista mielipuolista tekstiä”, hän sanoi hävittäneensä.[36]

Linnan mukaan pää­henkilöltä olisi puuttunut maailman­katsomus, tai oikeammin se oli särkynyt. Teoksen pohjaa hän luonnehti ”eksistentiaaliseksi”.[37]

Tuntematon sotilasMuokkaa

Pääartikkeli: Tuntematon sotilas
 
Tuntematon sotilas on Linnan kuuluisimpia teoksia.

Linnan mielessä oli jo kauan kypsynyt ajatus kirjoittaa sodasta. Messiaan hylkääminen kirja-aiheena vapautti hänet monien sota­juttujensa ja -kokemustensa kehittelyyn uuden teoksensa teemoiksi.[35] Teoksen ensi­lukija Mikko Kilpi antoi uudesta sota­kirjasta melkoisen kielteisen arvion WSOY:lle. Yrjö Jäntin isä taas innostui realistisesta sota­kuvauksesta.[38] Jäntti kertoi kirjailijan maininneen, että kustantamoa kohti oli matkalla pari­kymmentä miestä ”niin elävän tuoreita, ettei heidän veroistaan joukkoa vielä koskaan aikaisemmin ole kavunnut ylös Werner Söder­strömin kunnian­arvoisia portaita”.[39]

Tuntematon sotilas ilmestyi vuoden 1954 joulumarkkinoille. WSOY:n johtaja Yrjö A. Jäntti otatti tuolloin pienen, 4 300 kappaleen ensi­painoksen.[33] Muun muassa WSOY:n silloinen kirjallinen johtaja Eino E. Suolahti ei erityisemmin uskonut kirjan menestykseen, koska jo sitä ennen oli ilmestynyt suuri määrä sota­kirjallisuutta sekä isoilta kustantajilta että oma­kustanteina.[40] Teos koki kuitenkin saman tien vyöryn­omaisen myynti­menestyksen sekä keräsi arvosteluja ainakin 300 palstametriä.[41] Kielteistäkin arvostelua esiintyi, mutta tiettävästi Linna itse sydämistyi vain Eeva-lehden tekemään vaimonsa henkilö­kuvaan, johon haastattelu oli tehty kirjailijan selän takana.[42] Tunnetuin Tuntemattoman sotilaan "teilaus" ilmestyi Helsingin Sanomissa 19. joulu­kuuta.[33] Kyseisessä arvioinnissaan ”Purnaajan sota” Toini Havu vertailee romaania Jussi Talven teokseen Ystäviä ja vihollisia.[43] Seurauksena kuitenkin myös kirjan ymmärtäjät korottivat äänensä.[44] Aamu­lehden kulttuuri­toimittajan ja toimitus­päällikön Erkka Lehtolan mukaan Linnasta tuli Tuntemattoman sotilaan myötä julkisuuden henkilö nopeammin kuin kenestäkään suomalaisesta kirjailijasta ennen häntä.[45]

Tampereen kaupunki muisti uutta kulttuuri­kansalaistaan kirjallisuus­palkinnolla vielä vuonna 1954.[46]

Teos laukaisi jatko­sotaa ja suomalaisen sotilaan identiteettiä koskevan ”kirja­sodan”. Kirjasodan synnyttämän julkisuuden ansiosta "Tuntemattomasta" tuli heti myynti­menestys, ja kirjailijaa alettiin kysyä erilaisiin tilaisuuksiin ja alustajaksi. Tuohon aikaan tyypillisiä olivat matineat, joihin kuului yleensä kirjailijan esittely ja tämän puheen­vuoro, usein myös musiikki­esitys tai muu ohjelma­numero.[47] Kun kirjallinen työ viimeinkin oli alkanut tuottaa maineen lisäksi rahaa, hän erosi Fin­laysonin palveluksesta ja osti Hämeenkyröstä Käki­saaren tilan 1955.[48] Väinö Linna viljeli tilaa kymmenen vuotta ja kirjoitti samalla Pohjan­tähti-trilogiaansa.[48] Hän kuitenkin säilytti myös kaupunki­asuntonsa Tampereella.[48] Linna myi Käki­saaren 1964 terveytensä heikennyttyä ja osti sen tilalle kesä­huvilan Teiskosta.[48]

Vapaa kirjailija teki torpparitrilogianMuokkaa

 
Väinö Linna Palm Beachissä, Floridassa maalis­kuussa vuonna 1963.

Tuntemattoman sotilaan jälkeen Linna sai mahdollisuuden jättäytyä vapaaksi kirjailijaksi. Hän ryhtyi toteuttamaan ajatustaan kirjoittaa lapsuuden ajan ympäristöstä ja haastatteli useita vanhoja urjalalaisia. Se syveni pidemmälle menneisyyteen ja laajeni koko suomalaista yhteiskuntaa kuvaavaksi historialliseksi eepokseksi. Ensimmäinen osa romaanitrilogiasta Täällä Pohjantähden alla ilmestyi 1959. Samana vuonna syntyi myös Linnan toinen lapsi Petteri. Vuonna 1960 ilmestyi sisällis­sotaa käsittelevä toinen osa, joka herätti melko kiihkeän julkisen keskustelun vuoden 1918 tapahtumista ja niihin johtaneista syistä. Tri­logian päätös­osa, joka ulottui ajallisesti 1920-luvun alusta Lapuan liikkeen ajan sekä talvi- ja jatko­sodan yli 1950-luvulle saakka, ilmestyi vuonna 1962.lähde? Linnan terveys kärsi vakavasti raskaasta työ­prosessista, ja hänen kauno­kirjallinen tuotantonsa päättyi siihen. Jo kolmannen osan valmistuminen viivästyi vuodella. Hän tupakoi runsaasti, ja kirjoitus­työn aikana syöminen jäi huonolle tolalle ja kahvia kului. Sydän oireili, ja hän sai sydän­infarktin 1965. Hän otti kuitenkin vielä pitkään osaa yhteis­kunnalliseen ja kirjalliseen keskusteluun ja oli jopa 1978 Urho Kekkosen valitsija­mies­ehdokkaana, joskin jäi valitsematta.[49] Hän julkaisi vuonna 1967 essee­kokoelman Oheisia.lähde?

Linna kommentoi itse Pohjantähti-trilogian toisen osan nostattamaa väittelyä ruotsalaiselle Dagens Nyheterille marraskuussa 1960 antamassaan haastattelussa. Linna sanoi, ettei hän tuntenut mitään henkilökohtaista kaunaa vuoden 1918 tapahtumien vuoksi eikä siten kaivannut mitään hyvitystä. Linna korosti sukulaistensa saaneen sisällissodan aikana hyvän kohtelun, eikä hänen vanhemmillaan ollut ollut mitään tekemistä sosialismin kanssa. Sen sijaan Linnaa ärsytti se tapa, jolla Suomen virallinen historiankirjoitus oli suhtautunut vuoden 1918 tapahtumiin; sisällissodan historia oli kirjoitettu voittajien, valkoisten näkökulmasta. Linnan mielestä punaisten syyksi jäi kapinaan ryhtyminen; punaisten tavoitteet ja vaatimukset olivat sinänsä kohtuullisia ja ne olisi voitu toteuttaa tavalla tai toisella sotaan ryhtymättä. Lisäksi Linnan mielestä esitettäessä Venäjän lokakuun vallankumousta kapinan syyksi unohdettiin Suomessa vallinneet tosiasialliset yhteiskunnalliset epäkohdat.[50]

Linnan omissa elämän­vaiheissa on monista yhtäläisyyksiä yhden romaanien pää­henkilön, Vilho Koskelan kanssa ainakin siinä asiassa, että Koskelalla oli sydän­vaivoja, ja Koskela kuoli sydän­infarktiin. Sisä­tauti­opin professori Jukka Mustonen mainitsee Linnan terveyttä käsittelevässä kirjoituksessaan Parnassossa muun muassa sydän­sairauksien esiintymisen Pohjan­tähdessä.[49]

Ohjaaja Edvin Laine teki Pohjan­tähti-tri­logiasta kaksi elokuvaa: vuonna 1968 valmistui Täällä Pohjan­tähden alla sekä 1970 Akseli ja Elina. Näistä yhdistelemällä leikattiin vielä 1973 elo­kuva Pohjan­tähti.[51]

Esseisti ja keskustelijaMuokkaa

Pohjantähden jälkeen Linna kirjoitti esseitä, joiden valikoima Oheisia julkaistiin 1967. Toinen essee­kokoelma Murroksia ilmestyi 1990.

Maaliskuussa 1972 Väinö Linna osallistui WSOY:n yhtiö­kokoukseen, jota edelsi kuohunta kustantamon johdossa: hallinto­neuvosto oli tammi­kuussa erottanut pää­johtaja Hannu Tarmion äänin 5–3; seurauksena kustannus­liikkeen kirjailijat kärki­niminään Linna ja Mika Waltari asettuivat puolustamaan Tarmiota.[52] Yhtiö­kokouksessa Linna määritteli puheessaan kirjailijan ja kustantajan roolit sekä kirjallisen arvo­vallan jota kustantajalta vaaditaan, jotta kirjailija voisi sitoa nimensä ja asemansa yhtiön asemaan.[52] Tämän arvovallan horjuttaminen oli hänestä omiaan syömään kirjailijan ja kustantajan herkkää luottamus­suhdetta. Linna päätti puheen­vuoronsa toteamukseen, jonka mukaan WSOY:llä oli vaihto­ehtoina joko ”Tarmio tai turmio”.[52] Voimakkaat suosion­osoitukset saanut puhe saattoi olla vaikuttamassa siihen, että yhtiö­kokous lopulta hyvin niukalla enemmistöllä päätti kumota erottamis­päätöksen.[53]

Viimeiset vaiheetMuokkaa

Väinö Linna menetti puhe­kykynsä aivo­veritulpan vuoksi vuonna 1984. Puhe­kyvyn menetys oli kova isku Linnalle, jonka rakkaimpia harrastuksia oli osallistuminen yhteis­kunnalliseen keskusteluun, ja niinpä hän vetäytyikin tämän jälkeen julkisuudesta miltei täysin. Keuhko­syöpä todettiin 1990-luvun alussa. Huhti­kuun 21. päivänä 1992 hän menehtyi keuhkosyöpään Kangas­alla Pikon­linnan sairaalassa.[49] Hänet on haudattu Kalevankankaan hautausmaalle Tampereelle. Samaan hautaan on haudattu Väinö Linnan puoliso Kerttu Linna (1925–1998).lähde?

Yhteiskunnallinen vaikuttajaMuokkaa

Presidentti Urho Kekkonen luki paljon ja seurusteli mielellään kirjailijoiden kanssa, ja esimerkiksi Väinö Linnaan hänellä oli läheiset suhteet. Linna tuki näkyvästi Kekkosen poliittista linjaa, ja presidentti pohti hänen kanssaan suomalaisen yhteis­kunnan muutoksia ja kehitystä ohjailevia voimia.[54] Vietettäessä YYA-sopimuksen 25-vuotis­juhlaa keväällä 1973 Kekkonen sanoi sopimuksen juurien juontavan Suomen ja Neuvosto­liiton välisiin neuvotteluihin vuosina 1938–1939, ja Linna totesi omassa puheen­vuorossaan Kekkosen osoittaneen, että ”huonot poliitikot” olivat olleet syyllisiä talvi­sotaan, joka oli ollut turha sota.[55] Tasavallan presidentti Kekkonen myönsi Linnalle tieteen akateemikon arvo­nimen vuonna 1980. Linnasta tuli ensimmäinen tieteen akateemikko, joka ei ollut suorittanut akateemista tutkintoa.[56]

Merkitys, vaikutus ja kirjailijakuvaMuokkaa

 
Linna jakaa omistus­kirjoituksia työ­tovereilleen.

Linna piti itseään ennen muuta taiteilijana. Tämä Linnan taiteellisen panoksen ja romaani­taiteen ansioiden tutkimus ei vakavassa mielessä ole vielä edes alkanut, vaan kansallinen merkitys on peittänyt sen näkyvistä. Linnan ansiokkuus on kuitenkin ohimennen todettu. Niinpä ohjaaja Jouko Turkka totesi Linnan kuuluvan maailman­kirjallisuuteen. Turkka katsoi Linnan pidättäytyneen liittämästä mitään aatetta tai filosofiaa itseensä tai teoksiinsa, mutta myöntäneen henkilö­kohtaisesti ainakin Tuntemattoman sotilaan pohjan olevan tietyllä tavalla eksistentialistinen.[57]

Kirjallisuuden­tutkija Jyrki Nummi on pitänyt Linnan uraa tavallaan käänteisenä Aleksis Kiveen verrattuna. Linna oli itse­tuntoinen ja tavoitteli menestystä eikä hän murtunut professorien arvostelusta. Maiju Lassilasta, Pentti Haanpäästä ja Hannu Salamasta hänet erottaa se, ettei Linnaa boikotoitu tai vedetty oikeuteen, ampumisesta puhumattakaan. Linnan voi katsoa myös menestyneen paremmin kuin esimerkiksi Johan Ludvig Runeberg, Juhani Aho tai V. A. Koskenniemi, sillä hänen kirjojaan myytiin hyvin, hän pystyi turvaamaan taloudellisen asemansa ja sai useita palkintoja. Alku­hankaluuksien jälkeen hän kohosi nopeasti kansallisten suur­miesten joukkoon: hänelle perustettiin nimikko­seura ja kesäisiä kulttuuri­tapahtumia. Linna kieltäytyi hänelle tarjotusta kirjallisuuden akateemikon arvosta, sillä hänen taiteellista panostaan ei ollut ratkaistu. Lopulta Linnasta tuli kuitenkin Suomen Akatemian jäsen, sillä tämän jälkeen historioitsijat vetosivat Linnaan ja vaativat häntä ottamaan auki tulleen historian akateemikon paikan. Siihen kompromissiin Linnan suostui.[58]. Erityisen ansiokkaana lähtö­kohdista riippumatta voidaan pitää sitä,kenen mukaan? että Väinö Linna on Suomessa toistaiseksi ainoa tieteen akateemikon arvo­nimen saanut henkilö, jolla ei ole akateemista tutkintoa.lähde?

Erkki Vettenniemi nimeää Linnan kansallis­kirjailijan asemaan ja pohtii Kanavassa, miksi Linna ei saanut Nobel-palkintoa. Hänen mukaansa kysymys Nobel-palkinnosta heräsi 1950-luvulla ja oli esillä vielä 1980-luvulla. Linna oli useaan kertaan ehdokkaiden pitkällä listalla, jossa oli monia muitakin suomalaisia, mutta ei päässyt koskaan finaali­listalle. Pohjan­tähden ilmestymisen aikoihin Linnasta puhuttiin Ruotsissa ja Norjassa tulevana nobelistina ja Nobel-luokan kirjailijana. Suomessa ajatus torpattiin, ja 1950-luvun modernistit pitivät hänen tyyliään vanhentuneena. Vetten­niemi päätyy syitä pohtiessaan siihen, että syitä oli monia. Kotimaisen kirjallisen eliitin yhteinäisyys ehdokkuuden takana olisi voinut viedä Linnaa lähemmäksi palkintoa. Huonot käännökset ja käännösten puute on Vetten­niemestä ollut yksi mahdollinen syy. Kolmas olisi ollut se että puuttui samanlainen poliittinen yhteys, joka nosti Frans Emil Sillanpään nobelistiksi.[59]

Linna osallistui julkiseen keskusteluun eikä hän siten ollut vain taiteilija, vaan myös osallistuja, keskustelija, poleemikko ja kansalainen.[60]

ElokuvaMuokkaa

 
Linna ja ohjaaja Edvin Laine saunassa vuonna 1964.

Toivo Särkkä teki Väinö Linnan kanssa Tuntemattoman sotilaan kuvaus­sopimuksen vain muutama viikko kirjan ilmestymisen jälkeen.[51] Käsi­kirjoituksen laativat hänen kanssaan ohjaaja Edvin Laine ja toimittaja Juha Nevalainen.[51] Ongelmaksi oli nousta puolustus­voimien penseys kirja­sodan nostattaneen teoksen kuvausta kohtaan, mutta pulma kierrettiin lainaamalla aseita, panssarivaunuja ja muuta kalustoa Raja­vartio­laitokselta.[51] Elo­kuva valmistui 1955, vain vuosi kirjan tulon jälkeen.[51] Elo­kuvaa levitettiin ulko­mailla ja se sai Berliinin elo­kuva­juhlilla palkinnon. Suomen ulko­puolella esitettiin yleensä lyhennettyä, suomalaisuuksista karsittua versiota.[51]

Vuonna 1958 Edvin Laine ohjasi teoksen Musta rakkaus elo­kuvaksi, mutta sen menestys jäi vaatimattomaksi.[51]

Linna on tehnyt alku­peräis­käsi­kirjoituksen Edvin Laineen elo­kuvaan Sven Tuuva (1958), josta Juha Nevalainen muokkasi varsinaisen elo­kuva­käsi­kirjoituksen. Elo­kuva perustui yhteen Johan Ludvig Runebergin teoksen Vänrikki Stoolin tarinat (1848–1860) runoista. Tämän lisäksi Linna toimi myös omien romaaniensa elo­kuva­sovituksien (Täällä pohjan­tähden alla 1968, Akseli ja Elina 1970, Tuntematon sotilas 1985) yhtenä käsi­kirjoittajana. Tämän lisäksi Linna kirjoitti myös suomalaisen dialogin suomalais-venäläiseen yhteis­työ­elo­kuvaan Luottamus (1976).[61]

Linnan romaaneista ainoastaan Päämäärää ei ole filmattu.lähde?

TeatteriMuokkaa

Päämäärää lukuun ottamatta kaikki Linnan teokset on nähty näyttämöllä.[62] Elo­kuvankin ohjanneen Edvin Laineen näyttämö­versio Tuntemattomasta sotilaasta Pyynikin kesä­teatterissa muodostui suorastaan legendaariseksi ja tuotannon näki vuoden 1961 ensi-illan jälkeen yhdeksän vuoden aikana kaikkiaan 347 241 katsojaa 372 esityksessä.[62] Tampereen lisäksi "Tuntematon" on nähty Joen­suussa, Oulussa, Kouvolassa ja Helsingissä; Jouko Turkka on tehnyt Tuntemattoman sotilaan kahdesti, Joen­suuhun 1971 ja Helsinkiin 1979.[62] Suomen Kansallisteatterissa marras­kuussa 2007 ensi-iltansa saanut Kristian Smedsin Tuntematon sotilas -ohjaus oli ensimmäinen kyseisessä teatterissa esitetty Linnan näytelmä.[63] Näytelmää arvosteltiin siitä, että siellä ammuttiin nyky-Suomen ikonien, kuten presidenttien ja kulttuuri­vaikuttajien kuvia.[64][65]

Useimmin estradilla on Linnalta nähty Täällä Pohjan­tähden alla.[62] Se on esitetty lähes jokaisessa suuressa ja keski­suuressa teatterissa.[62] Tampereen Työ­väen Teatterissa Täällä Pohjan­tähden alla II oli ensi-illassa 30. marras­kuuta 1961. Sovituksesta vastasivat Väinö Linna ja ohjaaja Eugen Terttula.[62] Täällä Pohjan­tähden alla I sai samojen tekijöiden toteuttamana ensi-iltansa 6. joulu­kuuta 1962. Sarjan osa III oli vuorossa vasta 24. maalis­kuuta 1977, jolloin sen sovitti ja ohjasi Lasse Pöysti.[62]

Musta rakkaus on tehty näyttämölle vain kerran.[62] Se sai ensi-iltansa Tampereen Työ­väen Teatterissa 27. syys­kuuta 1988.[62] Arto Seppälän sovituksen ohjasi Juhani Niemelä.[62] Saara Kesävuori kirjoitti Tuntematon Väinö Linna -näytelmän Tampereen Työ­väen Teatterille. Se sai ensi-iltansa 5. loka­kuuta 1995 TTT:n suurella näyttämöllä Jussi Helmisen ohjaamana. Näytelmän työstäminen innoitti tekijöitä Väpi-kirjoitus­kokoelman julkaisemiseen vielä samana vuonna.[66]

Kirjailija Panu Rajalan näytelmä Päämäärä tuntematon (2017) kertoo Väinö Linnasta Tuntemattoman sotilaan kirjoitusprosessin aikaan.[67]

Postuumit teoksetMuokkaa

 
Väinö Linnan hauta Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla.

Väinö Linnan alku­peräinen käsi­kirjoitus Tuntemattomasta sotilaasta julkaistiin nimellä Sota­romaani vuonna 2000. Sota­romaani sisältää Tuntemattomana sotilaana tunnetun tekstin lisättynä niillä kohdilla, jotka kustantaja jätti pois Tuntemattomasta sotilaasta.lähde?

Linna ei ollut tyytyväinen esikois­teokseensa Pää­määrä, ja hänen pyynnöstään siitä ei otettu uusinta­painoksia kirjailijan eläessä. Kirjan toinen painos ilmestyi vasta vuonna 2000 osana Linnan koottuja teoksia.lähde?

HuomionosoituksetMuokkaa

TeoksetMuokkaa

RomaanitMuokkaa

EsseekokoelmatMuokkaa

  • Oheisia, WSOY, Porvoo, 1967.
  • Murroksia, WSOY, Helsinki, 1990.
  • Esseitä, Murroksia-kokoelman laajennettu uudelleen­julkaisu, WSOY, Helsinki, 2007.

Kootut teoksetMuokkaa

  • Kootut teokset 1, Pää­määrä ja Musta rakkaus, WSOY, Helsinki, 2000.
  • Kootut teokset 2, Tuntematon sotilas, WSOY, Helsinki, 2000.
  • Kootut teokset 3, Täällä Pohjan­tähden alla I, WSOY, Helsinki, 2000.
  • Kootut teokset 4, Täällä Pohjan­tähden alla II, WSOY, Helsinki, 2000.
  • Kootut teokset 5, Täällä Pohjan­tähden alla III, WSOY, Helsinki, 2000.
  • Kootut teokset 6, Esseitä, WSOY, Helsinki, 2000.

ElokuvakäsikirjoituksetMuokkaa

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

  • Talvio, Pirjo (toim.): Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua. Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20697-0.
  • Arnkil, Antti & Sini­vaara, Olli (toim.): Kirjoituksia Väinö Linnasta. Helsinki: Teos, 2006. ISBN 951-851-071-7.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 17,
  2. a b c Liukkonen, Petri: Väinö Linna Books and Writers. 2008. Authorscalendar.info. Viitattu 10.10.2010. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h Väinö Linna Urjalassa 1920–1938 Urjalan kunta. Arkistoitu . Viitattu 27.12.2016.
  4. a b c d e f g Nummi, Jyrki: ”Linna, Väinö (1920–1992)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 234–240. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.12.2016).
  5. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua,s. 18.
  6. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 120.
  7. Virtaranta, Pertti: Kynällä kylmällä – kädellä lämpimällä, s. 320. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1993. ISBN 951-717-747-X.
  8. Syrjä, Jaakko: Muistissa Väinö Linna 1, s. 21–23. Helsinki: WSOY. ISBN 951-0-29646-5.
  9. Virtaranta 1993, s. 330.
  10. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, kuvaliite s. 5.
  11. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 26.
  12. a b Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 20.
  13. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 20–21
  14. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 22.
  15. Virtaranta 1993, s. 323.
  16. a b Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 153.
  17. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 151.
  18. Virtaranta 1993, s. 313.
  19. Virtaranta 1993, s. 313.
  20. Nils-Börje Stormbom: Väinö Linna – kirjailijan tie, s. 51. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1963.
  21. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 39.
  22. a b Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 37.
  23. Korhonen, Anna: Linna Väinö Yle Teema. Yleisradio. Viitattu 14.8.2009.
  24. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 49.
  25. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 38.
  26. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 52.
  27. Lyytinen, Jaakko: Isän­maallisuudesta Helsingin Sanomat. 6.12.2009. Viitattu 27.12.2016.
  28. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 71, 72.
  29. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 61.
  30. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 55.
  31. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 155.
  32. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua s. ??lähde tarkemmin?
  33. a b c Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 70.
  34. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 65.
  35. a b c Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 67.
  36. Virtaranta 1993, s. 316.
  37. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 74.
  38. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 68.
  39. Korsberg, Hanna: Ne pari­kymmentä miestä Kansallis­teatterin näyttämöllä. Hiiden­kivi, 2008, nro 2, s. 34.
  40. Väpi: Linnan Väinöstä sanottua, s. 77.
  41. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 68, 69.
  42. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 69.
  43. Havu, Toini: Purnaajan sota (Helsingin Sanomat julkaisee Toini Havun alku­peräisen arvostelun Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta) Helsingin Sanomat. 1954/2004. Viitattu 27.12.2016.
  44. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 70, 71.
  45. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 155.
  46. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 79.
  47. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 158.
  48. a b c d Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 111.
  49. a b c Jukka Mustonen, Väinö Linnan sepel­valtimo­tauti. Parnasso 4/2021 s. 24–29.
  50. Stormbom 1963, s. 201–204.
  51. a b c d e f g Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 103.
  52. a b c Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 100.
  53. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 101.
  54. Räväkät ihmiset olivat Kekkosen suosiossa. Ilta­lehti, 2010, nro 21, s. 18. Alma Media Suomi.
  55. Max Jakobson: Väkivallan vuodet: 20. vuosi­sadan tilin­päätös I, s. 292–293. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-13369-1.
  56. Hyttinen, Hannu: Mies nimeltä Väinö Linna Väinö Linnan Tampere. Tampereen kaupunki, kulttuuripalvelut. Viitattu 27.12.2016.
  57. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 93–95.
  58. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 162.
  59. Erkki Vettenniemi, Kansallis­kirjailijan pitkä piina. Kanava 8/2020 s. 50–52
  60. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 163.
  61. Elokuvat, joissa on ollut tekijänä Elonet. Kansallinen audio­visuaalinen arkisto. Viitattu 27.12.2016.
  62. a b c d e f g h i j Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 107.
  63. Tuntematon sotilas Kansallisteatteri. Viitattu 25.12.2007.
  64. Haapamäki, Markus: Suomen sankarit teloitetaan Tuntemattomassa. Ilta-Sanomat, 28.11.2007. Artikkelin verkkoversio.
  65. Jäntti, Elina: Presidentti, Niinistö ja Lenita tuhotaan. Ilta­lehti, 28.11.2007. Artikkelin verkkoversio.
  66. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 7.
  67. Päämäärä Tuntematon Tampereen Komediateatteri. Viitattu 26.9.2021.
  68. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 91.
  69. Matti Kinnunen: Kulttuurille vähän suurristejä Helsingin Sanomat. 6.12.2002. Viitattu 25.9.2021.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Rajala, Panu: Päivä on tehnyt kierroksensa. Helsinki: Siltala, 2020. ISBN 978-952-234-799-2.
  • Varpio, Yrjö: Väinö Linnan elämä. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-32494-9.
  • Lind­stedt, Risto: Väinö Linna: Kansa­kunnan puhemies. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-28752-0.
  • Syrjä, Jaakko: Muistissa Väinö Linna 1. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29646-5.
  • Talvio, Pirjo (toim.): Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua. Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20697-0.
  • Nummi, Jyrki: Jalon kansan parhaat voimat. Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-19017-9.
  • Varpio, Yrjö (toim.): Väinö Linna – Toisen tasavallan kirjailija. Väinö Linnan 60-vuotis­juhlakirja. Helsinki: WSOY, 1980. ISBN 951-0-10081-1.
  • Varpio, Yrjö: Pentin­kulma ja maailma: tutkimus Väinö Linnan teosten kääntämisestä, julkaisemisesta ja vastaan­otosta ulko­mailla. Helsinki: WSOY, 1979. ISBN 951-0-09341-6.
  • Storm­bom, Nils-Börje: Väinö Linna: Kirjailijan tie. Helsinki: WSOY, 1963.

Aiheesta muuallaMuokkaa