Georg Korkman (s. 15. huhtikuuta 1940) on suomalainen elokuvakäsikirjoittaja ja apulaisohjaaja.

Korkman tunnetaan erityisesti Matti Kassilan elokuvan Vodkaa, komisario Palmu (1969) ja Edvin Laineen Täällä Pohjantähden alla -elokuvaversion (1968) käsikirjoittajana, vaikka komisario Palmu -elokuvan yhteydessä häntä luultiin Mika Waltarin nimimerkiksi. Korkman toimi myös apulaisohjaajana kummassakin elokuvassa. Apulaisohjaajana hän toimi myös Jarno Hiilloskorven toistaiseksi viimeiseksi jääneessä ohjaustyössä Rakkaus alkaa aamuyöstä (1966).

Korkman on ollut myös mukana suunnittelemassa erityisesti koulumaailmaa käsitteleviä lyhyitä dokumenttielokuvia. Korkmanin ainoaksi omaksi filmiohjaukseksi on jäänyt Aloittelijana keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa (1966), niin ikään koulumaailmaan sijoittuva lyhyt fiktio.

Korkman on työskennellyt myös koulutusvastaavana Suomen Teatterikorkeakoulun täydennyskoulutuskeskuksessa.

Aiheesta muualla muokkaa